Turkkunen

Posted on

Eilen oltiin vaihteeksi Turussa näyttelyssä. Tulos ei ollut järin hyvä, Uni sai erittäin hyvän (EH) ja voitti ainokaisena junioriluokan. Mutta paras narttu kisoihin ei eh nauhalla ollut mitään asiaa. Mutta arvostelussa ei nyt kummempaa vikaa löytynyt, joten toisaalta olen ihan tyytyväinen tulokseen. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Mutta kuten arvasinkin, niin aikuisten luokissa kilpailu on kovempaa ja arvostelu tiukempaa. Seuraava näyttely onkin vasta maaliskuussa Tampereella, kasvatellaan tässä välissä tukkaa pidemmäksi ja harjoitellaan kehäkäytöstä. Uni nimittäin käyttäytyi taas kehässä hieman vilkkaasti. Seisominen ja hampaiden katsominen meni suht ok, mutta juokseminen… Koira meni kuin höyryjuna, että etujalat viuhtoi melkein ilmassa ja kaiken päälle takapää liukasteli vauhdikkaassa menossa. Jos sais hitusen hillitympää liikettä, vaikka poweria saa musta kyllä olla.

Lisäksi Uni tarvitsee lisää massaa. Se on aivan liian laiha, se tuli monen todettua tuolla näyttelyssä. Pentuna paksukainen ja nyt laihan luikku. Mun pitää nyt miettiä saanko mä sitä tuolla barffilla lihomaan tarpeeksi, lihotukseen kun usein tarvitaan niitä hiilareitakin (viljoja) mukaan. Ihraa se on saanut jo ruuan lisänä, mutta senkin määrää + ruokamäärää on lisättävä reilusti. Ruokamäärät pitänee laskea 25kg mukaan eikä nyt olevan todellisen painon,  20-21kg, mukaan.

Kameraa ei mulla ollut mukana, mutta Laura oli onneksi saanut jotain kuvia otettua. NIITÄ KUVIA TÄSSÄ LINKISSÄ.

Tuomarina oli: Leif-Herman Wilberg, Norja

Arvostelun saan tähän kunnollisena, jos Maarit sen oikolukee ja suomentaa minulle (ruotsia epäselvästi kirjoitettuna 😀 ). Jotenkin näin se menee:

Mycket bra typ, Fin storlek o körsprägel men önskar lite kortare . Huvudet har fin längd, fina ögon o öron. Kunde vara lite bättre fylld i nosparti. Önskar lite edlare hals o bättre tillbacka logd. Skulldra lagom kropp. Fint bakställ. Fin päls o färg rör sig med bra päskijet. Kunde ha bättre fram step.

Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvä koko ja supuolileima, mutta toivoisin (koiran) hieman lyhyemmäksi. Hyvä pään pituus. Hyvät silmät ja korvat. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Toivoisin hieman jalomman kaulan ja paremmin eteentyöntyvät olkavarret. Riittävä runko, hieno takaosa. Hyvä turkki ja väri. Liikkuu hyvällä potkulla. Etuliikkeet voisivat olla paremmat.
(Kiitos Maarit käännöksestä!)

EH, JUK-1

Jokainen voi katsoa täältä, minkälainen apteekkari noiden arvostelujen kanssa saa olla: LINKKI arvosteluun: dsc_9217.JPG

lauran_kuvia_065-1.JPG
Tuomari tarkastaa hampaita.

lauran_kuvia_067-1.JPG
Tuomari heilutteli jotain ja kyllä Unia tietenkin häntä viuhuen kiinnosti, että mitä setä tekee 😀

lauran_kuvia_068-1.JPG

lauran_kuvia_071-1.JPG

Kun me vietimme päivää näyttelyssä, niin isäntä ja pojat olivat pitäneet hauskaa Pupun kanssa.

dsc_9178.JPG

dsc_9180.JPG

dsc_9188.JPG


2 thoughts on “Turkkunen

  1. heippa. pakko kysästä tosta painosta, että kuinka iso uni siis on? kun meidän uros painaa 25 kiloa, niin eikös tollanen 20-21 oo ihan normaali nartuilla? vai törröttääkö sillä kylkiluut tai jotain?

    itekin aina välillä strerssailen tota painoasiaa, mutta toistaiseksi koira ei onneksi ole ollut lihava tai laiha. ja tosiaan raakaruokintaan iteki tässä harjoittelemassa, joten kiinnostavaa seurata blogias!

  2. Uni on 59-59,5cm korkea ja ei ole semmoinen hentoinen kuten Pupu. Unilla tuolloin kun painoi vähän törrötti kaikki luut, kylki, selkäranka ja pepun päällis luut. Nyt ollaan saatu onneksi kylkiluiden päälle jo pikkasen lihaakin, enempää ei tarvitsekkaan tulla.

Comments are closed.