Vastaisku

Posted on

Tuskastui takkujen avaamiseen ja oli hyvin lähellä, ettei koiralta lähteneet karvat kokonaan. Tai kyllä lähteekin, jos pelkästä lumipeuhusta tulee tuommoiset takut jatkuvasti. Koirallekkin on jo tuskaista tuollaisten isojen ihoon asti olevien takkujen aukaisu. Hätäratkaisuna suojatakseni edes osan turkista ostin kaksi paria lasten Rukka-merkkisiä kurarukkasia. Saksin niistä kärjet auki ja työnsin peukun hanskan sisään. Ja sitten ei kun jalkaan ja kieputin kaksi kertaa kuminauhan jalan ympäri. Näyttivät pysyvän erittäin hyvin vauhdissa sekä lumihankihyppelyssä. Ehkä näin nyt saadaan tukka pidettyä koirassa…

dsc_1179-1.JPG

dsc_1181.JPG

dsc_1183.JPG

Akvaariommekin sai uuden asukin, kun tänään sinne tuli taistelukala poika. En voinut jättää kalaa kauppaan kun näin sen. EN ole ikinä nähnyt tuollaista keltaista taistelukalaa (ja taistelukaloja minulla on ollut parikymmentä vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti). Höytyvät kuvissa johtuu siitä, kun akvaarioon oli juuri vaihdettu vesi ja pohja myllääntyi pitkin akvaariota.

dsc_1199.JPG

dsc_1204-1.JPG


Luminyörit

Posted on

Voi vitsit tuota suojakeliä… Pupu kerää minuutin pissareissullakin aivan järjettömät määrät lunta itseensä. Eilen iltapäivällä oltiin koko perhe pihalla ja koirat muuttui ihan luminyörillisiksi koiriksi. Naomilla ei tietty ollu kuin muutama pallo, mutta Pupu ja Ilo… Ne kun pomppii onnessaan tuolla hangessakin. Ilo oli niin lumipalloissa, etten meinannut saada edes takkia pois päältä. Kaikki jouduin sulattamaan lämpimän veden alla. Pupua nuo lumet häiritsi hirveästi, koira potkiskeli jaloillaan koko ajan, että saisi ne pois. Käteen otettuna tassukin painoi tonnin. Lumileikeistä kaupan päälliseksi saatiint takut. Ilolle takista johtuen ja Pupulle noista lumista. EN ole ollenkaan varma saanko noita Pupun jalkoja enää auki. Niissä ei ole vain yhtä tai kahta takkua vaan koko jalkapallot on pelkkää huopalevyä… Kääk, empä uskalla laittaa vielä ilmottautumista Turun näyttelyyn Pupulle, ennenkuin näen miten käy jalkojen kanssa.

dsc_0945.JPG
Tässä ollaan käyty vaan pikapissalla 80

dsc_0955.JPG
Ei kai sitä lumistu, kun ei mene polulta pois 😀

dsc_0966.JPG
Syvään lumeen…

dsc_1007.JPG
Pupu potkii takajaloilla inhottavia paakkuja pois…

dsc_1082.JPG
Ilon jalat ja vatsa paakuilla, miten se pystyy vielä liikkumaan?

dsc_1090.JPG
Luminyörit


Koira autossa

Posted on

Harjakoirafoorumilta löysin tälläisen linkin. Pisti kyllä miettimään miten itse kuljettaa koiria:

Törmäystestit:
http://www.adac.de/adactv/test_technik/Tiertransporte.asp?ComponentID=213764&SourcePageID=213582

Videon lelukoira painaa 22kg ja lelukissa 4kg.

Meillä koirat häkissä takaosassa, mutta häkki ei ole mitenkään kiinni, Saati kestäisikö edes jos Pupu siitä rytinällä tulis. Olen miettinyt sen olevan liian matalakin, mutta ehkä se on vaan hyvä, että jää penkin alapuolelle…


Lumipallona luokses pompin…

Posted on

Kaksi onnelista on tänään kirmannut hangessa urakalla. Sekä Pupu että Ilo pomppivat hangessa. Ilo näyttää pieneltä jänikseltä, kun pomppii hangessa lumi kaulaan asti. Saa nähdä saako Pupu ripulin, koska haukkaili aika tavalla lunta lenkillä, joka ikinen lumikökkänä piti haukata juostessa. Iltalenkki käytiin flexissä ja voi sitä onnen määrää, kun pääsi kunnolla täyttälaukkaa pomppimaan hankeen. Nao ei ollut yhtään iloinen, se katseli muiden menoa ja voisi melkein nähdä sen pudistelevan ajatuksissaan päätä nuorison hömpötyksille. Flexin kanssa Naomilla meni paremmin, nyt se jopa muutaman kerran veti flexiä vähän pidemmäksi.

Kotiin tullessa olikin sitten kaksi lumipallo koiraa. Päivälenkin jälkeen saivat istuskella hetken eteisessä sulamassa, mutta iltalenkin jälkeen mun oli sulatettava Pupu. Kurakelit loppu, mutta koiran tassujen suihkutus ei 😀 . Onneksi turkkia ei ole vielä ihmeesti jaloissa, niin lumi jäi lähinnä rintaan ja jalkapalloihin. Ilo kerää myös kiitettävän määrän lunta, Naomi vain muutaman palluran.

Jonkun aikaa neidit söivät tuossa raaka ruokaa pelkästään, siis raakoja lihoja vaihdellen ja raakoja kasviksia vaihdellen. Se auttoi hyvin Naomin silmien valumiseen, joten nyt kokeillaan kävisikö joku nappulakin. Ja sekin, että tähän vuoden aikaan kasvikset alkavat olla hyvin kalliita, kun haluaa antaa tietty parasta. Nyt neidit onkin syöneet Natural menu nappulaa ja siihen lisukkeeksi tietenkin raakaa lihaa ja välillä kasvissosetta ja ruokien jämiä. Kukaan ei ole nirsoillut, vaikka nappulat on palanneet takaisin kuppiin. No tuo Natural menu onkin hyvin samantapaista kuin pehmeät koiran herkkulihalevyt, semmoista pehmeää nappulaa, joka tuoksuukin hyvälle. Lisää Natural menuusta, koostumuksesta (70% lihaa) ymTÄÄLTÄ NÄIN.


Arvostelut

Posted on

Tässä vielä tyttöjen eiliset arvostelut, Tuomarina Paavo Mattila:

Naomi

Mittasuhteiltaan hyvä narttu, olla hyvänmallinen pää. Kaunis kaula, vahva runko. Erittäin hyvät raajat. Erinomainen ylälinja. Kaunis karva. Hyvin kannettu häntä. Hyvät liikkeet. Meillyttävä käytös.

AVO ERI, AVOK-4

Ilo

Hyvin rakentunut nuori narttu, kaunis pää, kaula saisi olla hieman pidempi, sopusuhtainen runko, hyvä ylälinja ja raajat. Hyvälaatuinen karva. Kantaa häntänsä hyvin. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.

JUN EH, JUK-2

Ratashässäkkä toimi toiveiden mukaan näyttelyssä, joskin otin Ilolle oman kopin siihen päälle. Arvasin, että tulee pitkä päivä, niin molemmille piti olla hyvät tilat köllötellä. Pöytätsydeemi toimi myös hyvin, molemmat koirat sai laitettua.

dsc_0774.JPG

Mukanamme reissussa kulki Jaanan ystävän chihuahua uros, Jaanan Lali ja Jenni harjakoira Maggien kanssa. Maggie elikkäs Mäksy oli hyvin mukava karvaton harjakoira ja uskon edelleen harjakoiran olevan erittäin sopiva rotu minulle. Mäksykin oli kiltti, rauhallinen eikä turhia stressannut mistään vaikka me emännät oltiin aika täpinöissämme ennen kehää. Pääsin myös tutustumaan karvattomien pukemiseen.

dsc_0894.JPG
Maggie Limbo haalarissa

Mutta yksi joka on mun sydämeni vienyt on Pupun veli Bruno. Bruno on hyvin kohteliaasti käyttäytyvä ja rauhallinen. Näyttelyssä Bruno vienosti tökki taskuani, että annappa nyt hänellekkin niitä lihapullia. Muutenkin Bruno tuntuu aina ihanasti ilahtuvan huomiosta, sekä rakastaa edelleen liikuttavan syvästi Naomia.

dsc_0808.JPG
Bruno


Jyväskylä

Posted on

Neideillä meni hyvin Jyväskylässä. Ilo sai EH: n oli junioriluokan 2 (kukaan junioriluokassa ei saanut ERIä). Tuomari kehui Iloa terverakenteiseksi ja hyvin liikkuvaksi. Naomi sai ERI:n ja oli avoimen luokan neljäs.Naomille tuomari sanoi, että painoa ei saa tulla yhtään lisää (johon tokaisin tuomarille, että neiti onkin juuri laihdutettu tähän kuntoon 😀 ), muuten kyllä tykkäsi neidistä.

Arvostelut ym tulee huomenna.

 KUVIA TÄÄLLÄ NÄIN


Kaikki ei ole aina miltä näyttää

Posted on

Ensilumi satoi ja siellä piti sitten peuhata sydämensä kyllyydestä. Uuden kameran kanssa olin myös paikalla ja katselin Ilon muodonmuutosta eilisestä hohtavasta turkista ryvettyneeseen. No koiranelämäähän se vaan on, mutta lauantaiksi pitäisi saada hohde takaisin 😀 . Tässä huomaa, ettei ne turkkikoirat ole arkena, sitä mitä ihmiset näyttelyssä näkee ja mistä ne haaveilevat. Ulkonäön eteen on tehtävä paljon töitä, etenkin jos antaa koiran nauttia elämästään.

dsc_0468.JPGdsc_0627.JPG
Ilo eilen illalla ja tänään aamulla

No ei tää näyttelyvoittaja paljoa paremmalta näyttänyt:

dsc_0630.JPGdscf0030acb.JPG

Naomi pysyy jollain käsittämättömällä tavalla hyvin hohtavana, vähän ehkä voi tassut likastua…

dsc_0561.JPG

Vielä muutamia kuvia pihamaalta ensilumesta:

dsc_0526.JPG
Jepjep, taas mennään ja kovaa

dsc_0545.JPG
EI me mitään olla tehty!

dsc_0579.JPG
Ilo vaanii Pupua

dsc_0598.JPG
Pupu sekunnin paikallaan

dsc_0536.JPG
Naomi pointterina, selkeästi maastoutuneena 

Kauheesti kuvia, mutta suotakoon nyt uudella kameralla 😀


Tuomareiden edessä

Posted on

Ilo kävi tänään tuomarikolleegion edessä. Ideana siinä on, että uudet harjakoira tuomarikokelaat arvostelevat paikalla olevat koirat. Koirat arvostelee myös kaksi oikeaa tuomaria. Lopuksi kokelaat pistää harjakoirat oman mielensä mukaiseen paremmuus järjestykseen ja joutuvat perustelemaan kantansa. Myös yksittäisten koirien arvostelu perusteita kysellään. Ilo oli kovassa sarjassa ja toinen tuomari laittoikin Ilon viimeiseksi ja toinen toiseksi viimeiseksi. Lopullisia syitä voi arvailla, mutta takakulmaukset oli kuulemma heikot ja lisäksi neiti oli heidän silmiin liian matala. No Ilo taisi olla porukan nuorinkin, että vielä keskentekoinen. Mutta kiva oli saada koiralleen hyvin tarkka syyni, ei ne koskaan näyttelyssä noin tarkkaa koiraa läpi käy.

Tämän näköisenä me sinne lähdettiin:

dsc_0468.JPG

dsc_0474.JPG

Lisäksi Naomi eilen pesun jälkeen:

dsc_0387.JPG

dsc_0424.JPG