Koirat ovat hyvin sopeutuneet vauvaan, enää Pupukaan ei huolestu, kun vauva itkee. Olen nyt opettanut, että jos vauva on viltin päällä lattialla, niin viltille ei saa koskea tassullakaan. Hieman haastavaa harjakoirien kanssa, joita vetää puoleensa kaikki pehmeä ja lämmin. No saa nähdä mitä koirat tuumaa, kun vauva lähtee liikenteeseen, mutta onneksi ne on melkoisen tottuneet tuohon vilinään, mitä meillä on. Oletin itseasiassa Naomilta tylympää kohtelua vauvaa kohtaan, kun ei ole semmoisia nähnyt, mutta samalla lailla se yrittää pusutella, kuin muutkin koirat.

Puhuin tuossa Liisan kanssa puhelimessa, pari päivää sitten ja sovimme Unin jatkosta. Elikkäs koeaika on sujunut hyvin ja Unista tulee Liisan ja Ernon koira. Päätös tuntuu edelleen oikealta, vaikka Unia miettiessä ja kuvia katsoessa, ei kyyneliltä voi välttyä. Hyvin raskas päätös on ollut. Uni on, Grinon blogin videon perusteella, rauhoittunut selkeästi. Varmasti on auttanut paljon, kun Crinon luona pääsee paljon lenkeille, koulutetaan ja aktivoidaan paljon. Ja elämä on siellä kumminkin yleisesti ottaen rauhallisempaa, kuin meillä. Tosin onhan se houdini sielläkin availlut ovia mm. rappukäytävään 😀 .

Naomi on selkeästi muuttunut Unin lähdettyä. Tuntuu, että siitä on tullut villimpi (ja onnellisempi). Olen joutunut jopa hieman komentamaan sitä, kun saa hyppy-juoksu-hepulin aamulla pihalle lähtiessä, niin, ettei meinaa hihnaa saada kaulaan (ja juu, kyllä puhun Naomista). Pupun juostessa pihalla, Naomi on myös innostunut ja ottanut leikkiasentoa ja meinannut lähteä jahtaamaan Pupua…

Muuton jälkeen pikku kauppa on kävelymatkan päässä ja siellä tulee silloin tällöin kipaistua pikaisesti. Olen ollut hämmästynyt, miten koirat on osanneet nätisti odottaa ulkona, kun niitä ei ole koskaan siihen opetettu (En yleensä jätä koiria minnekkään kaupan ulkopuolelle, mutta tuohon olen nyt muutaman kerran jättänyt hyvin lyhyeksi ajaksi).

Unin viimeiset hetket kotona, kun Liisa ja Erno tuli Unia hakemaan koeajalle, monta viikkoa sitten.

Pupu on keksinyt, että ikkunat on matalalla ja ikkunasta katsellen on kiva viettää iltaa. Onneksi se ei kuin joskus harvoin sano ikkunasta näkyville kulkijoille, tosin silloinkin se saa lähtöpassit ikkunalta, ettei tavaksi tule. Pupun istuma-asento on tosi koominen, sen vahtiessa ikkunaa, yksi kapea pötkö vain.

Uskomatonta oli tänään lenkille lähtiessä, että pihan ohi tuli pieni saksanpystykorva ja taluttajan kanssa sai vaihdettua muutaman sanan. Kun ois ollut Uni tässä ja koko muu lauma, niin huuto ois ollu niin kovaa, ettei ois kuullut yhtään mitään. Saati että kukaan olisi tuskin jäänyt juttelemaan 😀 . Nyt koko porukka katseli kiinnostuneena, mutta hiljaa ohi menevää koiraa. Vaikka elämä on 100 kertaa helpompaa ilman Unia, niin silti ikävä iskee. Etenkin kun näin kuvia, kun Liisa ja Erno olivat vieneet Unin leikkimään Lauran Dollin kanssa. Mamman pikku hoopo siellä oli päässyt nauttimaan ja purkamaan energiaansa. En ole pystynyt laittamaan Unin pokaaleja ja ruusukkeitakaan esille, liian kipeää ottaa. Mutta silti tiedän että on parempi näin, Uni on varmasti paljon onnellisempi nyt…

Pupu vähän ehkä kaipailee myös leikkikaveria, sillä harjakoirat eivät ole suostuneet sen kanssa leikkiin, mutta täytyy mennä käyttämään neitiä vaikka koirapuistossa. Pihalla on painaltanut heitettyjen lelujen perässä ja saanut siten purettua tarmoaan. Mutta Pupun tarmon kuluttamiseen tarvitsee niin vähän, että se on helposti hoidettu.

Ikkunaistuja (tosi huono kuva, kun kamerakänny jotenkin kämmäili).

Pupu lenkillä, ei pakkaset haittaa.

Tukka alkaa kasvamaan jo huimalla vauhdilla takaisin, jostain kumman syystä, eniten tuntuu kasvavan kuonossa 😀

Ulkona on kylmä ja tosi inhottavaa, pääsiskö kohta jo sisälle…

Sitten muutama Lauran ottama kuva tampereelta:

Dolli pinkoi edellä ja Uni perässä.

Uni vasemmalla ja Dolli oikealla.