Uusi sivusto

Posted on

Viime päivät on mennyt uusien Cesky sivujen seurassa. Ajaduin Cesky kerhon webmasteriksi ja kun vanhoja sivuja ei pystynyt enää oikein päivittelemään, niin kasasin uudet pystyyn. Tärkein oli, että niitä pystyy helposti päivittämään melkein kuka vaan. Vielähän nuo on kesken, mutta nyt on suurin työ tehty ja pikku hiljaa sitten kasataan muilta osin valmiimmaksi.

Uudet sivut löytyvät täältä: http://cesky-kerho.net/

 


Väliinputoaja pää

Posted on

Olipas hankalaa löytää Hupille sopivaa pantaa. Pupun vanha nahkapanta venyi ja venyi käytössä ja nyt senkin saa jo pään yli vedettyä tarpeen vaatiessa (silloin kun ei halua tehdä kuten emäntä sanoo). Testasin vielä muita meiltä löytyviä pantoja ja yksinkertaisesti, ne on liian pieniä, lisäksi puolikiristävissä on se ketjuosa ihan liian lyhyt, että tuon paksupään läpi sen saisi mitenkään vaan sujautettua kätevästi. Niinpä se oli pantaostoksille lähtö. Halusin klipsullisen, säädettävän peruspannan, jotta se menee nyt mahdollisimman pitkään. Pienimmät koot kun suurensi, niin niiden koko loppui 25cm:n ja seuraavan koon kun laittoi pienimmäksi, oli mittaa 30cm. Hupin kaula on 28cm (Jekulla esimerkiksi 25cm). Ja kun Hupi pullistaa kaulalihaksiaan, tulee pari senttiä lisää. Olenkin nimennyt Hupin, Hupi Bull Mentulaksi, Jutta ja superdieetit ohjelman bodarin mukaan :D.
Hurtalla sitten oli onneksi välikokoja, mutta niissä oli vähän rajattu värivalikoima, lopulta matkaan lähti neon keltaisenvihertävä, näkyypä ainakin pitkälle. Ainakin niin kauan kun ei ole umpirapainen. Pitää sitten näyttelyistä katsoa jos jotain hienompaa.

Molemmat pojat on oppineet myös karkaamaan kevythäkistä avaamalla vetoketjut. Meidän kevythäkissä on 3 ovea ja yhden oleellisimman olin niistä sulkenut hihnan lukolla, no Jekku avasi sitten sivuoven 😀 . Hupi taas on niin pöljä, että kun kerran keksi, että ne vetoketjut aukeaa, niin sitten vetoketjua raavittiin koko ajan, vaikka se oli jo lukittu. No kohta se raapii koko häkin muussiksi. Onneksi kirpparilta osui eteen Atlas 30 boxi, niin nappasin sen heti mukaani. Se on Hupille juurikin sopivan kokoinen ja siitä ei ihan heti murtauduta ulos…

Uusi panta.


Shampoita ja pantoja

Posted on

Jekku oli shampookokeilusta niin takussa, että pesasin sen eilen illalla ja vietävä siitä tuli taas hieno. Taas oli uusi Raijalta Turkkitaikasta tullut shampoo testissä, mutta kun noita takkuja joutui aukomaan, niin eipä saanut ihan oikeaa lopputulosta. Jekulla selkeesti jos shampoo on vahvempaa kuten Summerwindsin shine-on ja nyt tämä Laser Litesin Turbogel, niin tulos on todella hieno, mutta takkuaa nopeasti. Ajattelin kokeilla turbogeliä suosikkini Royal Perfectionin Etlac shampoon kanssa, etlac toisi väriä ja turbogel laskeutuvuutta, veikkaisin, että hyvä yhdistelmä näyttelyyn.

Hupin kaulan kasvun kanssa olemme kohta pulassa, ehtymättömistäni pantavarastoista ei löydy juuri ollenkaan Hupin kokoa. Hupin kaula on paksumpi kuin Naomin ja Jekun, mutta tietysti roimasti hoikempi, kuin Pupulla. Nyt se on käyttänyt noita Jekulle hieman isoja, mutta sillä on paljon paksumpi pää ja kaikki ei sujahdakkaan, kuten turkillisilla ja pienempipäisillä koirilla. Toisaalta se on hyvä, ei sitten sujahda karkuunkaan, mutta noissa puoli kiristävissä on se hankaluus, että ne ei aina anna tarpeeksi tilaa sujauttaa päätä sisään. Niinpä muuten sopiva nahkainen puolikiristävä vinttikoirapantakaan ei meinaa mennä päähän. No nyt kaivoin Pupun pentupantoja, sieltä vaaleanpunaisen soljellisen vinttikoirapannan, se sopi hyvin, eikä mennyt edes pienimpään, mutta onhan tuo melkoisen tyttömäinen, kun olen tuollaiset sydän heijastimetkin siihen laittanut 😀 Harvoin enää on solkipantoja käyttänyt, kun niissä on nyhräämistä laittaa kiinni ja soljet kuluttaa noilla muilla turkkia. Mutta katsotaan menisikö nyt Hupilla vai joudunko minä ihan ostamaan sille oman pannan 😀

Siitä tuli vaan niin hieno <3

Ja sitten paketoitiin taas pää ja korvat, koska noista on ollut selkeästi apua.

Voiko poika laittaa pinkkiä 😀


Hupi kasvaa vaan

Posted on

2 kuukautta Hupi on meillä ollut ja olen kyllä ollut tosi tyytyväinen tähän pentuun. Kahdessa kuukaudessa poika on oppinut lähes sisäsiitiksi, ne mitä tulee, tulee lähinnä paperille ja nekin aamusella, kun ei ole ehditty ulos. Poistin eilen paperit kokonaan olohuoneen takaovelta ja ainoat paperit on nyt enää koirahuoneen ulko-ovella. Siellä on vielä oltava, kun todella välillä öisin tulee pissa ja siellä viettävät yksinolo ajat, kun olemme poissa. Hupi osaa mennä ovelle hädän tultua ja siitä se on ulos päästettykkin heti, kun on pyytänyt. Kekkuhan oli sisäsiisti jo tässä iässä meille tullessaan, sille ei laitettu papereita ollenkaan, mutta silloin oli kyllä kesämpi, että pystyi pitämään ovia enempi auki. Mutta kaikenkaikkiaan todella nopeasti on oppinut, kun yleensä se sisäsiisteys on löytynyt 6kk ikään mennessä isoilla koirillamme, pienemmillä sitten heikommin.

Luonteeltaan partanaama on iloinen ja reipas, ottaa vieraat vastaan samalla lailla kuin mitä Pupu, mutta onneksi kokoa on tuon vajaan 25cm verran 😀 Ei, ainakaan vielä, merkkiäkään varautuneisuudesta. Mutta kun vieraat on asettuneet, asettuu koirakin, eikä sitten onneksi jatka Pupumaisesti vieraiden piinaamista loputtomilla rapsutuspyynnöillä.

Hampaat vaihtuu nyt vauhdilla ja se näkyy korvissa. Ne on selkeästi pehmenneet ja välillä on ihan ropelina päässä ja taas välillä ihan normaalisti. Nyt vaan saa toivoa, että hampaiden vaihduttua jäävät oikeaan asentoon.

Cekylehdessä oli Hupin sisarusten kuvat ja hämmästyin, kun yksi siskoista on jo aivan hopean harmaa, näiden muiden ollessa vielä melkoisen mustia. Nyt on alkanut Hupille mm. selkään jo tulla harmaita karvoja, joten väri varmaan vaihtuu tässä pikku hiljaa.

Hupi 2kk ja 4kk, vauva partanaamasta on kasvanut pieni ponteva poika.

Yleensä koirat tietävät, kun lähden hakemaan lapsia koulusta, etteivät pääse mukaan. No tänään Jekku itsepintaisesti odotteli eteisessä pukiessani, että päätin sen ottaa mukaan. Kekku sitten tutkaili lapsia ja odotteli tuttuja hahmoja saapuvaksi autoon ja joululomalle.


Hupin sukulaisia

Posted on

Kävin eilen katsomassa messarissa ceskyjen arvostelun ja siellähän oli nivaska Hupin sukulaisia paikalla oli emä, isä, setä, isoisä ja muista en tiedä oliko ne sukua vai ei. Koska messarin on todella tuskainen paikka kuvata, otin kännykällä muutaman videon.

Tässä videossa jonossa ensimmäisenä rodun voittaja Cantabile Tembo, toisena Hupin setä Cantabile Walo, kolmantena DIon’s Bohemian Jazz, Neljäntenä Hupin isukki Estet Classic Flamendr ja viimeisenä Hupin isoisä Sötnosar’s Fantom

Tässä videossa on Hupin emä Cantabile Walkia, joka oli VSP (vastakkaisen sukupuolen paras) ja voitti Voittaja-12 tittelin.

Viimeisenä Hupin isä Estet Classic Flamendr


Millainenhan siitä tulee…

Posted on

Pirpanainen tuntuu nyt selkeästi kasvaneen, ei ole enää sellainen minimini pennun pallero, mutta silti tuntuu hurjalta, että tuosta voisi tulla melkein Naomin korkuinen ja jopa vajaa 10kg painava. No saapa nähdä mihin mittoihin poika venyy, eihän se ole vasta kuin reilu 3kk ja pojat kasvaa aika pitkään pienissäkin roduissa, tosin nopeiten siinä puolen vuoden kieppeillä ja sitten hidastuu. Värikin on vielä hurjan tumma eli tästä pojasta ei äitinsä kaltaista hopeista tule, mutta minua ei se haittaa, pidän tummista ja syvänharmaista, ne on helpompia kura-aikaan kuin vaaleat 😀

Hupin kasvua löytyy näiltä sivuilta. Näkee miten korvat pienenee ja karva kasvaa. HUPIN KASVUSIVU.

Viime päivinä minulla on käynyt harjakoiria turkinlaitossa. Ensin kävi tuttavani Venla narttu, joka oli kuin karvainen kopio Naomista. HArmaa valkoinen turkki, joka oli vielä samanlaatuista, kuin Naomilla muinoin. Eilen kävi Hector poika takkujen avauksessa ja pesussa. Oli poika itsensä aikamoiseen solmuun saanut, mutta turkki saatiin onneksi auki ja pelastettua 🙂

14vk

Ihanainen Venla

Ihanaluonteinen hännänheiluttaja Hector


Fiksu poika

Posted on

Olen aina pitänyt terrierejä jotenkin hankalina kouluttaa, mutta Hupin kohdalla saa kyllä muuttaa käsitystään. Naksutin opittiin hetkessä, kosketuskeppi alle viidessä minuutissa ja tänään oli vuorossa kosketusalusta. Heti pentu tajusi, että jotain on tehtävä, paikalla oli nami ja naksu ja heti alkoi tarjoamaan alustan haistelua, olihan kosketuskeppiä pitänyt koskettaa nenällä. Kun koira tarjosi tätä jatkuvasti, niin aloinkin vaatimaan edes yhtä jalkaa alustalle ja sinnehän se löytyi muutaman naksauksen jälkeen. Vaikka alustan paikkaa vaihtoi, koira osasi mennä alusta päälle. Nami haettiin aina kädestä, jotta aina voitiin uudestaan mennä alustalle. Tietty pentu on kuin pieni lapsi, imee oppia sisäänsä hurjalla vauhdilla, etenkin kun sattuu olemaan hyvin ahne pieni pentu.

Nyt kaikki koirat osaa alustan ja kosketuskepin ja niitä voi käyttää sitten kivasti uuden opetteluun. Pupulla esimerkiksi maahanmenon nopeuttamiseen olisi tarkoitus käyttää kosketuskeppiä, näytti toimivan aika kivasti, kun kokeili.

Kuvat on vähän tuollaisia tärähtäneitä, kun yrittää samalla kuvata, naksauttaa ja palkita koiraa 😀

Kosketusalusta paikallaan (hiirimatto)

Jos kokeilisin koskea nenällä…

Ai tassuko tähän, tosi helppoa!


Jättikorva

Posted on

Sanomalehtiä! Tarvitaan sanomalehtiä! Ne unohdin tuosta mietinnästäni 😀

Poika nosti yksi päivä vitsillä Jekun korvat ja voi ihme mikä dumbo koirasta tuli, huvitti, että jos korvat oikeasti olisi pystyssä ja karvoissaan, niin ne olisivat todella valtavan näköiset. Oli sitten pakko ottaa kuva pystykorvaisesta Jekusta. Otin samalla myös kuvan Naomin viiksistä. Viime pesussa taas ajelin turkin 2mm terällä myötäkarvaan mutta jätin naamaan tuollaiset pienet viikset. Niitä nyt tuskin huomaa, mutta tuntokarvat jäivät ajeltua pidemmiksi.

dsc_0144.jpg
Dumbo Jekku

dsc_0146.jpg
Naomin pienet viikset

dsc_0169.jpg
Kekku pestynä söpönä ja ulkona satoi kaatamalla vettä 😀

Ja pakko laittaa kun sähköposti toi lapsukaisista kuvia. En tiedä onko kuvissa Hupi vai joku muu, mutta pentukuvasaastetta kumminkin <3 Kuvaaja: Ann Moring

xpennut7v_1-2.jpg
Sunnuntaina sitten haetaan yksi näistä söpöläisistä kotiin…

pentuleikkii.jpg