Unin mitat ja ruokinnasta

Posted on

Punnasin ja mittasin Unin, on se hitusen isompi, kuin Pupu aikanaan.
Pupu 13vk 40cm, 8kg
Uni 13vk 42-43cm, 10kg
Aletaan lähenemään isovillakoiran alarajaa jo nyt (45cm). Voisin kuvitella, että Unista tulee Pupua isompi, melko lailla Pilven kokoinen. Ruoka sille maistuukin ihan eri lailla kuin Pupulle tuon ikäisenä, mutta kokoonhan nyt vaikuttaa lähinnä geenit eikä nykykoirien tasapainoinen eväs. Ruokinnassa on pääpaino nykyään nappuloilla. Näin monen koiran perheessä se on yksinkertaisin ratkaisu ja Ilon kannalta ainut mahdollisuus, muu ruoka saa Ilon kakkaamaan lattioille, jos saa sitä liikaa. Nappularuokaa täydennetään ylimääriseksi jääneellä kotiruualla, raa’alla lihalla, sian ihralla, kasviksilla jne. Mutta saattaa mennä päiviä pelkällä nappulallakin. Ruokaa koirat saa kaksi kertaa päivässä ja Uni vielä 3 kertaa päivässä. Ruokina koirilla on näitä (määrät noin määriä):

Pupu, hoikka, ei liho helposti, koska liikkuu paljon:
6dl Purina Pro Plan pentu kana-riisi
Kaikki ylijäämä ruoka, enempi tai vähempi välillä parikin desiä (paitsi peruna, joka saa koiran haisemaan)
Silloin tällöin sian ihraa, öljyä, karpalojauhetta, Biotin-Plus tabletteja.

Uni, ahmatti, pohjaton, lihoo:
4-5dl Purina Pro Plan pentu kana-riisi (Pupu sai tässä iässä jo 6dl päivässä, joten nostanen määrää Unillakin nyt kun on hoikka)
1-2rkl lisuketta (raejuustoa, piimää, viiliä, raakaa lihaa)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta.

Ilo, ahne, lihoo hyvin helposti:
1dl Robur Light & sensitive
1tl lisuketta (raakaa, lihaa, kasviksia, ylijäämä ruokaa)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta.

Naomi, lihoo helposti, liikkuu vähän, silmät vuotaa ruuasta helposti:
2dl Robur Light & sensitive
1rkl lisuketta (raakaa, lihaa, kasviksia, ylijäämä ruokaa, peruna käy loistavasti)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta, Biotin Plus tabletteja.

Ilo ei saa Biotiini tablettaja, koska sillä on turkkia ihan liikaa muutenkin 😀 . Mutta muutkin saa satunnaisesti, koska en aina muista antaa. Karpaloa annan lähinnä ennaltaehkäisemään hiivaa ja virtsatietulehduksia ja onhan se muutenkin terveellistä. Hiivaa oli Pupulla pentuaikana korvissa ja ei ole nyt enää näkynyt, Naomin värjäymät johtuvat siitä, että hiiva ja bakteerit jyllää kosteissa silmän alusissa, eli myös sitä hillitsemään. Friskiessiä meillä syötiin aikasemmin aika paljonkin, se maistui hyvin, eikä ollut lyhyessä käytössä sen kummempaa kuin muukaan ruoka. Pidempään syötynä se oli sen verran köyhää ravintoa, että Pupulla ja Naomilla alkoi lihakset hupenemaan. Lisäksi kakkaa tuli isompia määriä. Tuo pikkutyttöjen Robur on semmoinen kompromissi ratkaisu, laatu muona, joka valuttaa vähiten Naomin silmiä.

Helpottavaa on ollut nyt oma rentous ruokinnassa, jos ruoka ei maistu, kerään tylysti kupit pois ja tarjoan uudestaan vasta seuraavalla ruualla. Näyttely ym erikoispäivinä jätän aikuisilta aamuruuan antamatta ja sitten annan illalla enempi. Tämä lähinnä siksi, ettei autossa oksennella (Naomi) ja että on virkeänä kehässä ja namit kiinnostaa. Ennen huolestutti Pupun ja Ilon syömättömyys pentuaikana ja nyt sitten Unin kauhea nälkä 😀 . Raukka parka kun on aina nälkäinen.

Pupun oma lisäruoka sukat ja alushousut, on nyt jääneet ruokalistalta pois. Unin tultua, vain kerran olen löytänyt yhden syödyn sukan ja sekin saattoi olla vanha!


Auran näyttely

Posted on

Tänään oltiin Auran näyttelyssä. Arvostelu oli myöhässä, joten ehdittiin katsomaan myös villakoiria. Lauran keskarit pärjäsivät upeasti, molemmat, Missi sekä Elmo sai sertin tuomisiksi.

Meidän tytöt löivät minut ällikällä. Olin täysin kypsynyt tyttöjen EH putkeen ja mietin, että jos ei kummempaa taas tule, niin aloitetaan vaikka vuoden tauko harjoille, että Naomi saadaan kulkemaan ja Ilo saisi vartaloa (harjakoirat kehittyy hitaasti). Mutta kuinkas sitten kävikään. Ilo sai arvosanan ERInomainen ja pääsi jatkoon ja voitti ikäluokkansa! (4 koiraa) .Naomi sai myös ERInomaisen ja oli omassa avoimessa luokassa 3.! (11 koiraa). Aivan uskomaton tulos molemmilta tytöiltä!  Sitten tajusin, että molemmat tulee kehään samaan aikaan ja Laura oli jo lähtenyt… Onneksi Naomin isän emäntä auttoi ja vei Naomin paras narttu kehään. Kiitos Päivi! Kumpikaan nartuista ei sijoittunut lopulta. Ehkä me kumminkin piipahdetaan jossain näyttelyissä 😀

Molemmat tytöt esitin vapaasti ja Naomi liikkui aivan upeasti entiseen verrattuna, no alustana mieluinen asfaltti… Naomia herättelin ennen kehää, laittamalla tytöt kilpailemaan keskenään lihapullista ja kehässä tein odotusaikoina ylimääräisiä kieppailua ja lihapullan metsästystä. Tällä sai viritettyä Naomin vauhtiin.

Tuomarina oli Dubravka Reicher, Kroatia.

Ilo:

18 months. Rather small and compact. Correct head. Good neck, topline, anggul, movement. Good bite.

18 kuukautta. Hieman pieni ja kompakti. Oikeanlainen pää. Hyvä niska, ylälinja, liike. Hyvä purenta.

ERI, JUK-1

Naomi:

4 years. Correct head. Goog enought neck. Correct backline. Good angul and movement. Good coat. Correct bite.

4 vuotta. Oikeanlainen pää. Hyvä riittävä niska. OIkeanlainen selkälinja. Hyvät kulmaukset ja liike. Hyvä turkki. Oikeanlainen purenta.

ERI, AVK-3

LISÄÄ KUVIA TÄÄLTÄ

dsc_8937.JPG
Naomi herättelyä. Naomiin saa liikettä, kun lihapullasta on taistelemassa myös ilo.

dsc_8979.JPG
Ilon upea liike kehässä.

dsc_8982.JPG

dsc_8997.JPG

dsc_9015.JPG
Harvoin tällä pallilla tulee seistyä…

dsc_9037.JPG
Naomi vauhdissaan upeasti.

dsc_9059.JPG

dsc_9061.JPG

dsc_9086.JPG
Eipä tälläkään pallilla olla oltu.

dsc_9089.JPG
Päivi herättelee Naomia.

dsc_9090.JPG
Upea liike Päivinkin kanssa.

dsc_9093.JPG

dsc_9094.JPG


Houdini taas vauhdissaan

Posted on

Tulin tänään töistä kotiin ja mitä oli vastassa… Kaksi isoa villakoiraa! Uni oli siis karannut yksiöstään, lisäksi portti eteiseen ei ollut kunnolla kiinni (kun noi aikuiset siellä pysyy kumminkin) mutta sisään tullessani molemmat villat oli tulleet siitä sitten ulos. Pakko oli kantaa Uni yksiöönsä ja katsoa mistä ihmeestä se tuli pihalle… No kutsuessani neitiä, se alkoi hyppimään aidan reunassa ja yritti ponnistaa samalla seinästä vauhtia, no eipä epäilystä miten se sitten sieltä tuli. Tää neiti on kyllä uskomaton, ei meillä ole ollut yhtään tämmöistä koiraa, joka jos jotain haluaa, myös saa haluamansa, keinolla millä hyvänsä.

Kaikki koirat popsii taas kevään kunniaksi voikukkia. EN tiiä mikä siinä on, mutta samaa oli viime keväänä ja tapa jäi kesän mittaan pois. No ainakin voikukassa on paljon kaikkea terveellistä, joten popsikoon.

Neidit laitettiin tänään huomista Turkua varten ja otimpa muutaman kuvan Unistakin. Unia ei sade haittaa, joten kuvassa on sateessa kirmaamisen jäljiltä kiharaisena ja likaisena.

dsc_8804.JPG
En esiinny yhtään…

dsc_8813.JPG
Ilo vähän pöffi, mutta huomiseksi pitäisi turkin laskeutua.

***

Onnea Uni ja sisarukset 3kk!

dsc_8830.JPG

dsc_8835.JPG


Pesuja

Posted on

Pikku neidit on nyt esipesty lauantain näyttelyä varten. Turkit pysyvät nykyään kunnossa kaksikin viikkoa, vain muutamia takun alkuja löytyi, jotka oli helppo avata. Varmasti on nyt aikuisturkki Ilollakin ja molemmille löytynyt sopivat aineet. Kelcon DeMatt suihketta en kyllä pois vaihtaisi. Sitä kun suihkauttaa takkuun ja antaa hetken vaikuttaa, niin takut aukeaa kuin itsestään, näin kaikilla koirilla. Viime viikonlopun Pupun tupeerattu pää tukkakin aukesi hetkessä.

Ainut huono puoli pitkästä pesu välistä on, että harjaneidit alkaa temppuilemaan pöydällä. Alkavat venyä ja vanua joka suuntaan ja tärisevät kun on NIIIIN kauheaa. Kun pesi useammin, ne eivät temppuilleet, kun kaikki oli tuttua juttua.

Naomi on ollut hieman möhmömpi kuin aiemmin. Samaa on kyllä ollut Ilolla ja Pupullakin. Aluksi mietin mikä Naomilla on, kun on samantyylinen kuin tulonsa jälkeen. Mietin mököttääköä se Unia, mutta sitten keksin, että tämä taitaa olla kaikilla vain juoksun jälkimaininkeja, jonkunlaista valeraskautta varmasti. Joten eiköhän Naomi sekä muut piristy taas pikku hiljaa omiksi itsekseen.

dsc_8771.JPG

dsc_8786.JPG

dsc_8790.JPG

dsc_8799.JPG


Protesteja

Posted on

Nyt kesälomien alettua koirat on joutuneet tottumaan pitkiin päiviin. Pelkäsin miten Uni sopeutuu, että keskipäivän ulkoiluttajat puuttuu, mutta sillä ei ollutkaan mitään hätää. Harjakoirat sen sijaan ovat protestoineet muuttuneita järjestelyjä. Joka päivä on löytynyt kaksi kakkakasaa keittiöstä, isompi sekä pienempi, sen verran pieniä, että tekijöiden on oltava harjakoirat. Kumpi vai molemmat, sitä en tiedä.

Uni on äänekäs. Se protestoi äänellään, kun se jätetään portin taakse ja kuulemma myös itkeskelee uikuttaen päivisinkin, kun kuulee naapurin ääniä pihalta. Kovasti harjoitellaan, että kukaan ei mene, kun se mekkaloi. Vasta kun on hiiren hiljaista, se päästetään vapauteen portin takaa. Eiköhän se siitä pikku hiljaa opi.

Rakastan Unin tassuja, en voi sille mitään. Ne on isot ja raskaat. Kuulee kun terassilla pikku norsun poika ”tepsuttaa”. Kun Uni hyppää vasten, isot tassut tulevat voimalla. Ei mitään hentosta, kuten harjakoirilla, eikä kevyttä kuten Pupulla vaan kunnon voimalla, hienostuneisuus on siitä kaukana.


Juhlapäivä ja näyttelykuvia

Posted on

Tänään vietettiin keskimmäisen pojan synttäreitä. Olen erittäin tyytyväinen koirien käytökseen. Harjakoirat tietenkin porhalsivat vapaana koko ajan, mutta Uni ja Pupu olivat aluksi Unin yksiössä, jotta ihmiset saivat rauhassa riisua kenkiään. Lopulta nekin pääsivät vieraiden pariin ja ihanan vähän niitä piti komentaa hyppimästä ja tunkemasta syliin. Oli mahtavaa, ettei tarvinnut koko ajan vahdata missä isot koirat on. Unia ja pienimpiä ihmisvieraita piti pitää silmällä, sillä Unin mielestä lapsilta sai napata kädestä herkut. Kuten arvata saattaa, tähän puututtiin tiukasti. Lopulta väsymys ja helle teki tehtävänsä, joka paikassa makoili koiran”raatoja”.

dsc_8757.JPG

Sitten vielä muutama kuva eiliseltä näyttelypäivältä, jossa vastakkain oli Seleste ja Pupu

img_0372lilli-3.jpg

img_0376lilli.jpg

img_0413lilli.jpg

img_0418lilli.jpg

img_0422lilli.jpg


Huomenna rokotuksiin

Posted on

Huomenna on Unilla sitten ensimmäinen rokotuskerta. Saa nähdä mitä neiti tuumaa, tuskin harjakoiramaisesti kiljuu, mutta ei varmaan myöskään ihastu ikihyviksi, kuten Pupu. Uni ottaa sen verran rauhallisesti kaiken, että luulen sen toimiman isovillakoiramaisesti arvokkaasti ja tyynesti 😀 .

Huomiseen päivään kuuluu myös Pupun  näyttelypesu ja laitto lauantain näyttelyä varten. Tällä kertaa minun on selvittävä turkin kanssa yksin ja en tiedä miten se mahtaa onnistua… Pitäisi saada leikattua siististi pinnat pois turkista, niin ettei se ihan menetä muotoaan. Eniten pelkään, että turki on muodoton pesun jälkeen kuten viimeksi, siitä minun on hyvin vaikea loihtia yhtä hyvin kuin kasvattaja.

dsc_8538.JPG

dsc_8574.JPG

dsc_8586.JPG

dsc_8598.JPG
Tältä näyttää kaksi harjakoiraa, joita ei ole pesty pariin viikkoon ja joiden tukat repii pieni villakoira innostuksissaan… Naomi on myös päättänyt, ettei se ole enää luppakorvainen harjakoira vaan puolikorvainen, koska se nykyään nostaa runsaista karvoista huolimatta korviaan ylös.

dsc_8596.JPG


Nopeus

Posted on

Katsoin tänään kellosta aikaa kauanko Unilla menee kupin tyhjennykseen. Tänään oli vähän sähläämistä, kun nappulat ei olleet vielä kunnolla turvonneet mutta 1min 10sek meni 1dl ja risat+lisukkeiden tyhjennykseen. Varmasti Uni pystyy vielä parempaan jahka harjoitellaan 😀 . Koiran syömistyyli on ahmia kaikki kokonaisena. No hyvänä kakkosena tuli Ilo, 1min 20sek  ½dl kuivia nappuloita ja ½tl lisuketta… Aikoinaan kaverini labbis tyhjensi annoksensa noin 4dl 27 sekunnissa, joten se on tavoite 😀

Pupulla ja etenkin Naomilla kestää. Erillaisten syömisnopeuksien takia koirat onkin jaettu porttien taakse, ettei ahneet tyhjennä hitaampien kuppeja. Naomi saa ansin ruuan portin taakse eteiseen. Sitten Ilo keittiön pöydän viereen ja Pupu omalle korokkeelleen. Sitten Uni viedään pesuhuoneeseen portin taakse, jossa se ruokansa myös korokkeelta. Uni on ekana valmis ja sitten louskuttaakin portin takana, että pääsisi muiden kupeille.