Pupu seisoo niin hienona. Vapaasti esitettynä harjakoira tyyliin. Näkee, että koira kantaa itsensä hienosti.
Päätön puudeli juoksee. Eli tässä näkee miten tiukassa kontaktissa koko kuono häviää tuomarin näkyvistä.
Öö pitikö istua vai seistä vai mistä se nakki tuli…
Koskaan ennen ei Pupu ole näin rauhallisesti ottanut tuomaria vastaan, se ees yrittänyt kaataa tuomaria nurin! Ikä tekee tehtävänsä (ja se parin tunnin odotuskin :D)
Vielä toinen kuva nätistä seisomisesta.
No nyt on erikoisnäyttely käytynä. Koiria siellä näytti olevan huima määrä, hyvä että saimme pienen pöytämme edes jonnekkin mahtumaan. Mukana oli vain Pupu ja pöytä, ei edes häkkiä, mitäpä sillä yhden kanssa, jolla turkkimallinakin helppohoitoinen malli. Vaelleltiin pitkin poikin ja Pupu käyttäytyi hyvin, Pupu oli kyllä suorastaan rauhallinen. Paljon tultiin juttelemaan ja rapsuttelemaan Pupua, lähinnä kyseltiin ruskeasta väristä ja ei kaljusta kampauksesta. Oli ihanaa, kun pystyi koiran kanssa vaan olemaan näyttelypaikalla ja hetki ennen kehään menoa kammalla jalkakarvat ja korvat sekä häntä ojennukseen ja se oli siinä.
Mutta kehässä meni vähän sählingiksi, seisotin Pupua vapaasti ja kun nakkia ei tullut koko ajan, alkoi Pupu kokeilemaan, että pitiköhän sitä istua vai mistä se nakki tulee. Kun yritin sitten korjata käsin, niin ei siitä oikein mitään tullut, Pupu alkoi venkoilemaan. No niinpä sitten menimme pääsääntöisesti suht vapaasti seisoen. Kotona oltiin treenattu juoksemista niin, että Pupu tulee minua hitusen takanaja näin pää ei käänny niin ylös. Kun kehässä lähdettiin juoksemaan, niin tuntien odottelusta huolimatta koirassa oli virtaa ja se pursui innostusta ja tietenkin paahtoi kovempaa ja tietysti tuijotti minua, niin että tuomarille näkyi taas päätön puudeli 😀 Itse huomasin juosseeni alussa myös ihan liian hiljaa, eihän sitä muistanut miten kovaa isovillan kanssa pitikään mennä…
Pupu sai todella hyvän arvostelun ja sai arvosanaksi ERInomaisen. Pupu sijoittui avoimen luokan nartuissa kolmanneksi! Olin aivan ihmeissäni, tämä oli enemmän kuin olin odottanut. Jollekkin tämä tulos ois ollu huono, mutta itse olin todella tyytyväinen!
Tuomarina Hans Lehtinen:
Hyvärakenteinen narttu. Kaunis pään profiili. Kaunis kaula. Tasainen ylälinja. Seisoo hyvin raajoillaan. Hyvä karvanlaatu, mutta väri saisi olla syvempi ruskea. Liikkeet ok.
ERI, AVK-3
Tässä muutama kuva, lisää tulee myöhemmin.
Kylläpä oli urakka pitkästä aikaa laittaa isovillakoiraa ihan kunnolla, eikä vaan kotitarpeiksi. Jonkinlaista masokismia vaatii tuo urakan suorittaminen. No mutta nyt koira on tosi nätti, sanoi tuomari ihan mitä vaan. Pitäisikin ilmottaa sillon tällön, niin tulisi kunnolla laitettua 😀 Trimmauskin tuli nut tehtyä normaalia tarkemmin ja apukuvaa käyttäen ja tuli selkeästi parempi. Eihän se toki mitään pro trimmiä ole, mutta ihan mulle riittävää. Kivasti on karva kasvanut ja väri näyttää entistä tasaisemmalta.
Sen verta hullu piti olla, että pesin mustajalka Jekunkin. Kunnon aineilla ja kolmeen kertaan pestynä sain viimein jalat sen verran vaaleiksi, että voin jo olla tyytyväinen. Mutta ihan järjetön määrä tummaa vettä tuosta koirasta kyllä lähtikin, nää kelit on niin kivoja…
Kaunokainen virallisessa moderni-nimisessä trimmissä.
Takajaloissa saisi olla enemmän karvaa alhaalla, että tulisi kunnolliset pöksyt.
Kivasti on kasvanut
ja pitkästäpitkästä aikaa Pupun korvat ovat paketissa (no sitä varten ettei uita niitä vesikupissa/ruokakupissa tms)
Moi mä oon Jekku!
Jekku taas pestynä mutta lähmäisenä, koska tukka on taas öljyn suojissa.
Varokaa vihaista Jekkua! Ei vaan, poika haukotteli juuri kuvatessa 😀
Tänään kävi sitten erikoislenkillä esin ne jolla on kovempi pissahätä eli Jekku ja Naomi. Ja sitten vein Pupun yksityislenkille namien kera. Palkitsin koiraa reippaasta kävelemisestä, etenkin kun se otti rennon spurtin eteen. Aina kun jäi taakse väijymään, houkuttelin sen nameilla pois. Suurin osa lenkistä menikin joko iloisesti sivulla seuraten tai jopa edellä spurtaten. Ei-vedä käskyä yritän nyt välttää, sillä se taitaa olla juuri se juttu mikä saa Pupun jotenkin pelkäämään tms. Emmä tiiä, varsinainen huijarikoira 😀
Tässä miten mentiin tänään
Tässä vanha video, missä ”oireilee”. Tässä vauhti siis hirmu hidas, kun lapsi käveli lenkillä mukana.
Kävin Pupun ja muun porukan kanssa lenkillä ja Pupu oli entistä pahempi. Se kulki perässä, pälyili ja säpsähteli. Kun laskin hidastavan koiran hihnan maahan, niin koira jäi seisomaan niille tolpilleen liikkumatta ja hyvin vastentahtoisesti tuli kutsuttaessa. Mä olin jo ihan epätoivoinen lenkin ajan, mietin jo minne ihmeeseen sen kiikutan heti huomenna. Mies sitten lähti kokeeksi pelkän Pupun kanssa lenkille ja koira oli lähes vetänyt hihnassa ja kulkenut kuin ei mitään ongelmaa olisi koskaan ollutkaan… Eli koira on nyt jotenkin yhdistänyt minut ja tuon käytöksen yhteen, välttämättä mitään kummempaa vikaa ei ole missään… Huomenna kokeillaan mennä lenkille kaksin ja katsotaan onko mitään muutosta käytökseen…
MUOKS. Oli sitten pakko käydä vielä yksityislenkki heti perään Pupun kanssa. Koira lähti rentona. Tahalleen sanoin sen klassisen ei vedä, jota on säpsähtänyt ja sen sanottuani koira painoi selkäni taakse hinautumaan perässä hihna piukalla. Hetken päästä koira sitten alkoit aas kävelemään normaalisti. Toinen ei-vedä sanominen ei enää saanut koiraa taakseni vaan vain hidastamaan. Kehuin koiraa aina kun se käveli rennon reippaasti. Täytyy tässä alkaa nyt harjoittelemaan jotain kivakävelyä, kun selkeästi nyt on joku niksahdus päässä…
Kauhuissaan katsova puudeli vai huijaako se mua?
Pesasin Jekun tuossa rapalenkkien välissä ja kuten epäilin, ei se musta siitä kokonaan lähtenyt, vaan minkäs teet. No kesällä se on hiekkapölystä aina enemmän tai vähemmän harmahtava ja ruohikolla kävelyn jälkeen jalat vivahtavat vihertävään joten onko tuolla niin väliä 😀 (perfektionisti sisälläni sanoo, että on 😀 ). Ja siis mun ei pitänyt ottaa koiraa jolla on vaalea naama tai valkeat jalat, juuri tämän lian näkymisjutun takia… Naomi ei itseään likaa, joten sillä ei näy kuin noi silmän aluset ja Pupussa ei lika näy laikaan, siinä ehkä olisikin parempi, että lian väri pinttyy kiinni, niin näyttää tummemmalta.
Öljysin Jekun turkkia nyt kokeeksi kookosöljyllä ja aika limaisen lopputuloksen sain, no jospa se suojaisi turkkia. Samaa kookosöljyä kokeilen koirille myös sisäisesti, kun se tekee niinkin kuulemma hyvää.
Alkaa jo jännittää sunnuntai, kun Pupu menee pitkästä aikaa, ekan kerran 3 vuoteen taas kehään pyörähtämään. Mitähän lie se tällä kertaa kehässä keksii. Viime kehässä, silloin 3 vuotta sitten, arvotelussa oli joku teksti, että pitäisi harjoitella esiintymistä… Pupu nimittäin näykki minua silkasta innostuksesta kehässä juostessa… Vapaata ja avustettua seisomista ollaan treeniltu peilin edessä, mutta eri asia tietysti on miten se sujuu sitten koirien keskellä.
Ei-valkea tassuinen popsii luuta…
Ja sitä pitää harrastaa myös näin kummallisissa asennnoissa.
Pupu treenaa, kuvattu eteisen peilin kautta kännykällä.
Oli kyllä Jekku melkoinen raparipa eilisen iltalenkin jälkeen ja pesussa irtosi reippaasti mustaa vettä. No poika olikin sitten puhdas noin 12 tuntia ja kaikki oli taas menetetty. Laitoin tuplaöljyn turkkiin, jotta se säästyisi paremmin tuolla märässä hiekassa ja ravassa.
Kun poika pääsi pesujälkeen pöydältä alkoi tyypillinen villiintyminen. Aina jos Jekulta on vaikka vain tassut pesty, on kuivauksen jälkeen juostava kahtasataa ja hinkattava itseään joka paikkaan. Eilen illalla menoon yltyi myös Naomi ja kaksi sitten paineli iltavilliä menoa ympäri kämpän…
Olen viime päivinä mietiskellyt millaisten koirien ihminen minä olen. Lähinnä sitä aina mietiskelee mitkä olisi kivoja tulevaisuuden rotuja, ehkä paremmin minulle sopivia. Jos miettii tämän hetkisiä koiria ja edesmenneitä niin toisaalta olen nk. kova palveluskoira ihminen, joka tulee toimeen vähän ”kovempien” koirien kanssa, jotka ei pienestä hätkähdä. Nämä koirat vaan on usein sellaisia, että niiden kanssa saa tehdä töitä niin kouluttaessa kuin kotielämässäkin. Nykyisistä koirista tälläisiä vähän on Jekku ja Pupu ja entisistä ehdottomasti sekarotuinen Osku. Toisaalta pidän näistä, näissä on haastetta, mutta toisaalta, helpomminkin olisi kiva päästä. Eli toisaalta pidän koirista jotka on rauhallisia ja leppoisia, toimivat kuin ajatus ja niiden koulutus on helppoa, itseasiassa niitä ei tarvitse juurikaan kouluttaa, koska ne sopeutuvat helposti perheen elämän menoon. Tälläinen meillä on Naomi ja aikanaan oli Roosa toyvillakoira sekä harjakoira Ilo. Näiden kanssa on niin helppo tulla toimeen, kuljettaa missä vaan jne täydellisiä perhekoiria. Mutta pehmeät perhekoirat eivät välttämättä näyttelykehissä loista, jos niissä haluaa kiertää. Niiltä puuttuu semmoista särmää ja lavasäteilyä, ne kulkee ihan kivasti mutta se jokin asenne sieltä puuttuu, semmoinen töpäkkyys.
Mutta on selkeästi yksi koiraryhmä jonka kanssa en tule toimeen, sitä voisi kutsua herkät neurootikot, kääpiövillakoiramme Wilma oli tälläinen ja Unissakin oli ehkä samoja piirteitä. Nämä koirat on toisaalta kovia, mutta sisältä hyvin herkkiä, väärällä käsittelyllä nämä saa nopeasti pilattua. Koirilla on myös hyvin ärsyttäviä pinttyneitä tapoja, joita on hyvin vaikea saada pois, kuten äänille haukkuminen, ohikulkijoille sekoaminen ym. En vain ole tämmöisten otusten kanssa oikealla aaltopituudella, ne eivät toimi kuin ajatus ja pikkasenkin kovemmilla metodeilla hakkaa vain päätään seinään ja koir muuttuu entistä pahemmaksi. Toisilla ihmisillä on taito luovia tälläisten otusten kanssa, mutta minulla ei selkeästi ole, toki aina olen parhaani yrittänyt.
Jekun kaunis pää, iho ihanasti jo kesävärissä.
Naomi ja hassut korvat
Ja siis en käsitä miten se tän teki noilla luppakorvillaan… järjen jättiläinen…
Iltavilli alkamassa, pyörimistä sängyssä.
Ja sit sitä mennään, Naomi perässä.
Nonii, nyt on tukka sopovasti sekoitettu.
Jos sit huilais.
Maanantaina varaamme ajan osteopaatille (tältä päivältä oli mennyt jo ajanvaraus umpeen), mutta otin jo yhteyttä sähköpostilla. Samalla osteopaatille menee Pupu, kuin aikanaan Roosa ja Wilmakin. Roosan takajalkojen pomppottelunhan osteopaatti korjasi lähes kokonaan ja Wilmalta hän löysi aikanaan sen polvivian (patella luksaatio).
