Kohti parempaa

Posted on

Ilo on nyt syönyt 6 päivää raakaa possua ja kaalia soseutettuna. Eron koiran ihossa huomaa selkeästi. Korvat paranivat täysin ilman lääkitystä ja kaulan ihoon laitoin muutaman kerran Fucidinia ja iho parani sitten itsekseen. Eli on kyllä syytä epäillä, että ruokavaliolla on osuutta asiaan. VOi olla, että tuo tuosta räjähtää vielä käsiin, jos kaali ja possu ei sitten lopullisesti sovi, mutta nyt näyttää hyvältä.

Kuvat suurenee klikkaamalla.

2011-03-10-hotspot1.jpg

2011-03-11.jpg

Kävin eilen trimmaamassa ex-naapurin hoitokoira Mantaa. Pieni toyvillakoira oli ollut puoli vuotta leikkaamatta. Turkki oli niin pitkää, että siitä olisi saanut täyden näyttelytrimmin. Maha oli aikamoisessa huovassa, joten se ajeltiin nahkaa myöten pois. Turkin alta kuoriutui iloinen pieni ja 9-vuotiaaksi hyvin musta villakoira. Naomi oli mukana seurana, mutta eipä tyttöjä olisi voinut toisensa vähempää kiinnostaa 😀

dsc_8594.JPG

dsc_8588.JPG


Vaarallista seutua

Posted on

ainakin Ilolle. Esikoinen nimittäin kuvasi pihapuusta kanahaukan… Wikipedia kertoi, että kyseessä on paikkalintu, joka syö kaikkia otuksia, jotka on metsoa ja metsäjänistä pienempiä.. Iloa ei kyllä uskalla päästää enää yksin pihamaalle…

img_0755.JPG
Kanahaukka pihapuussa (kuva suurenee klikkaamalla)

Ilpan iholle ei kuulu vielä hyvää. Pesin Ilon desinfioivalla ja ajelin nuo kaulanosat, joissa oli ihottumaa. Onneksi ihottumat oli noilla normaalistikkin ajettavilla kohdilla, niin sain vielä tukkaa säästettyä. Ihottumakohtiin laitetaan Fuciderm voidetta. Turkkia pitää nyt viikottain pestä, jotta hiiva ei eläisi iholla niin hurjana ja että hotspot saadaan kuriin. Aiheuttaja voi olla myös allergiaa, kun se näin toistuu. Pitää miettiä kaventaako Ilon ruokavalion esim. kahteen ruoka-aineeseen (kasvis ja liha). Itseasiassa tänään ostin kaalia ja possua, josko kokeilisi niillä rauhoittuuko iho ja sitten jos auttaa, niin pikku hiljaa laajentaa…
Mutta niin kurjaa, etenkin Ilolle. Se ei pääse nyt lenkeillekkään, kun kaulaan ei voi laittaa pantaa eikä valjaitakaan pysty käyttämään… Pihamaalla sitten sen mitä pystyy.

dsc_8557.JPG
Iho on luonnossa paljon pahempi 🙁

dsc_8558.JPG


Ehdinpä hehkuttaa liian aikaisin :(

Posted on

Ilo nimittäin sai tänään kaksi kiljumiskohtausta ja luulin että sillä on vaan joku takku kainalossa, joka prinsessaa häiritsee. Vaan mitä löysin… koiralla oli taas roihahtanut koko vartalo täyteen näppylöitä, ihan kuin hot spot olisi iskemässä koko koiraan. Iltalenkillä kakan mukana tuli verta… Mikä ihme siihen taas iski?

Kelasin blogia takaisin päin, 4.9.2010 on ollut samanlainen roihahdus ja silloin ajelin koko koiran kaljuksi. Yhtymäkohtia tähän kertaan on, että tukka on kasvanut pidemmäksi, Pupulla on juoksu, tähän liittyy kiljumiskohtauksia, BrittCare nappulaa ovat saaneet (aikasemmin ei merkintää mitä, mutta muistelisin että lammas-riisiä ja tuota riista-perunaa, varmaksi en osaa sanoa).

Eiköhän se ole taas elukkalekuri käynti edessä huomenna 🙁


Kikkailua…

Posted on

Nyt on sitten syöty tuon suunnitelma B:n ruokia. Se on nyt huomattu, että Naomi ja Pupu ei tykkää Nutrolin öljystä vaan syövät hyvin pitkin hampain, jos sit on kupissa. Iloon nyt uppoaa kaikki vähänkin ruuan tapainen… 😀 . Naomin vatsa ei kestä naudan mahaa. Ne kaksi kertaa kun on annettu, niin Naomi vatsa menee heti löysäksi ja tekipä jopa kakat sisällekkin (no minkäs se voi, jos on tulee, kun on syönyt sopimatonta). Pupu syö vielä osittain BritCaren lammas-riisiä, kun sillä tuo siirtymä pitää tehdä hyvin pikku hiljaa, mutta harjakoirat syö jo kokonaan riista-perunaa.

Yksi takaisku saatiin kun eilen huomasin, että Ilolla on molempien korvien suuaukon ulkopuolella alkavaa ihottumaa. Tuo on kohta, joka jää helposti märäksi pesussa (kun ei voi föönillä korviin puhaltaa) tai sitten iho on ärtynyt korvanpuhdistusaineen kosteudesta. Laitoin noihin jo hotspottiin saatua voidetta, toivottavasti talttuu sillä mahdollisimman nopeasti. Tämänkin ongelman paljasti korvan takkumöykyt. Ilo kun alkaa raapimaan ihottuman läheltä, jos ei ihan pääse oikeaan kohtaan ja tuo kasvanut tukka menee heti takulle niistä kohdin. Muuten noita ihottumia onkin usein vaikea havaita ennenkuin roihahtavat pahoiksi, kun ovat tuolla mustan turkin seassa.


Suunnitelma B

Posted on

Viikon olen tässä tutkaillut eri lähteitä, kysellyt tutuilta kasvattajilta sekä koiranomistajilta ja pohtinut mihin suuntaan näiden neitien kanssa lähtisi, että saataisiin tuo terveys ja tulehdusherkkyys paranemaan. Monenlaista ohjetta on tullut mm. juuri raakaruokintaan siirtymistä, homeopaatilla käyttämistä, allergiatestiä jne. Monissa ohjeissa oli samansuuntaisia ajatuksia mm. naudanmahan, karpalon ja valkosipulin sekä öljyjen suhteen. Nyt sitten päädyin aika tälläiseen, joka on aika pitkälti yhdenmukainen Sannan, Ilon kasvattajan tänne blogiin kirjoittamiin ohjeisiin 🙂 .

Elikkäs neidit laitettiin BritCaren Venison&Potato (riista&peruna) nappuloille. Tämähän nappula meillä on ollut lammas-riisinä käytössä. Vähän jännitän alkaako Pupun maha vaivata, kun tuossa on tuo peruna, mutta seuraillaan. Tämän lisäksi koirat saavat valkosipulitabletteja, karpalotabletteja sekä öljylisää. En saanut Viacutan öljyä, jota etsiskelin mutta otin sitten Nutrolin pentuöljyä, kun se on tömäkämpää ja sisältää kalaöljyä. Lisäksi nyt aloittaessa annan myös maitohappobakteeria sekä Inupek fortea. Naudan mahaa koirat saavat nyt ainakin pari kertaa viikossa, ehkä myös hitusen päivittäin, Oscarin mahapullien muodossa.

Jos nyt näillä saataisiin neidit kuntoon… Ja juuri lähinnä koirien oma immuunipuollustus voimiinsa. Kauhulla juuri mietin tota Pupunkin turkkia, että se on ajeltu kaljuksi marraskuun puolivälissä ja edelleen turkki on tuommoinen hyvin lyhyt, ei tietoakaan että kasvaisi kunnolla. Ennen Pupulla kasvoi näyttelyturkki 5kk:ssa, nyt ei ole mitään toivoa. Eli jotain häikkää on pakko olla.

Piti vielä lisätä, että sunnuntaina Unin pitäisi tulla Helsinkiin ja me käydään morjenstamassa, ei jaksa odottaa, että mitä neiti mahtaa tuumata…

dsc_8354-1.JPG
Tässä näkyy Pupun 3,5kk kasvatettu turkki! Vain pepun päällistä olen leikannut..
.


Tässä vertailupohjaa. Pupu maaliskuun lopussa 2009, kun joulukuu 11pv 2008 oli vedetty lyhyeen trimmiin..
.

dsc_8179.JPG
Jos mä ihan pikkasen nuolaisen, kun kukaan ei huomaa.
..


Ilppa pestynä

Posted on

Sain Ilpan tänään pestyä. Menen tuolla koira illassa menetelmällä, tosin Pupu vaatinee jo viikonloppua, siinä kun on jo sen verran trimmattavaakin. Näin saan rauhassa tehdä, kun neiti on isänsä kanssa. Kivasti on tuo Ilon turkki jo kasvanut, ehkä sillä pääsisi jo kesällä kehiä katselemaan. Eniten pelkään, että hotspot iskee taas ja karvoja joutuu leikkelemään. Ajelu ärsyttää selkeästi ihoa, mutta ainakin vielä iho on pysynyt hyvin kurissa, kun pesee desinfioivalla shampoolla.

Seisotuskuvia varten vaan ei napeksinut. Sitä on pakko treenailla, sillä koira pelleilee minkä ehtii ja ihan kuin ei olisi ikinä seisoteltu. Kuvat otti tällä kertaa esikoispoika, eikä hullumpi kuvaaja hänkään.

dsc_8220.JPG
Ilo ennen pesua.

dsc_8250.JPG
Kauniina ja puhtoisena.

dsc_8247.JPG

dsc_8240.JPG
Seisominen meni vaan ihan pipariksi, niin tuolilla kuin lattiallakin. Iloa ei huvita!


Ja sitten pissatulehdusta

Posted on

Sain Pupun hieman kuriin apteekin korvanpuhdistusaineella (Clean Aural). Muutama puhdistus sillä ja nyt korvat ei enää punoita. Aine haisee todella voimakkaasti pirtulle, tulee ihan vanhat koirien korva-aineet mieleen tuoksusta.

No kun toinen saadaan kuntoon, niin eikös Ilo alkanut pissimään taas lattioille ja tadaa, pissatulehdus, taas!! No antibioottikuuri nyt sitten taas menossa. EN tiiä mistä se taas tupsahti, Ilo kyllä istuu aina tuolla kylmässä maassa, kun silmä välttää, mutta kai pitää jotain olla perustavanlaatuisesti pielessä, että se uusii koko ajan. Kai sitä pitäisi alkaa tutkimaan tarkemmin vai voikohan sitä edes… Nyt Ilo on sitten taas kotona vaippa jalassa, ärsyttävää vaan vetää koiralle kertakäyttövaippa jalkaan (vauvojen), kun meillä vauvakin käyttää pestäviä kangasvaippoja. Mutta en vaan halua, että pissii taas kaiken, kuten eilen vauvan alustan lattialta, kun ei pysty pidättämään.

Onko vika ruokinnassa? Onko vika koirissa? vai missä? Pupun hiivailut on kyllä mystisiä, sillä Pupun 3 siskoa ja veli ei sairasta jatkuvasti tämmösiä vaikka söisivät mitä. Naomi taitaa olla ainut terve tässä porukassa, ainakaan siihen ei tunnu iskevän (onneksi) mikään.


Hiivaa

Posted on

Nyt on sitten Pupun vuoro korvien kanssa. Ilmeisesti taas hiivaa, kun korvat on punaiset ja päätä ravistellaan. On ihan sama syöttääkö pelkkää nappulaa tai koirapuuroja, se näköjään iskee aina vaan. Yritin taas googletella mitä ihmettä sitä tekisi. Löysin mm. tälläisen artikkelin koirien hiivasta: LINKKI. Eniten ihmettelen miten ihmeessä meille on onnistunut asumaan kaksi näitä hiivailijaa (ilo ja Pupu). Vaikka söisivät samaa ja samaa, niin silti näköjään iskee. Nyt on syöneet BritCaren lammas&riisiä, jossa ei ees pitäis olla mitään erityistä tai vehnää tms. Ja tätä samaa ovat syöneet jo pitkän aikaa, viime kesänäkin ongelmitta. Tuossa välissä kokeilin Pupulle koirapuuroa, jossa tattaria, hirssiä, lihaa, parsakaalia ja puolukkaa ja sama tulos, hiiva iski puolukoista huolimatta.

Nyt Pupu syö myös usein noita sukkia ja kalsareita. Mietinkin aiheuttaako vaatteiden syöminen hiivaa vai syökö Pupu vaatteita kurjaan oloon, joka hiivasta tulee…

EI se auta kuin vaihtaa varmaan taas sapuskaa. Mietinnässä on mm. Royal Caninin sakemanni sapuska, se saattaisi sopia, kun saksanpaimenkoiratkin on hyvin herkkiä koiria… Tai sitten yritän keksiä jotain muuta.

dsc_8057.JPG
Pupu makaa välillä jalat hassusti.

dsc_8068.JPG
Pupu lepää usein vauvan leikkiä vartioiden.

dsc_8104.JPG
Tytöillä on ollut tällä viikolla puruluita. Alussa Pupu omi kaikki, mutta onneksi uutuuden viehätys meni ohi ja muutkin sai.

dsc_8115.JPG
Miauu…