Pupun trimmissä ja juoksussa

Posted on

Pupulla alkoi eilen ensimmäinen juoksu. Sitä ei voinut olla huomaamatta, verta oli tipoittain siellä täällä. Eihän meillä ollut yhtiäkään pöksyjäkään! EI auttanut kuin leikata SImon kalsareihin hännänreikä ja pukea päälle. Koirasta vuotaa verta enemmän kuin muistankaan, mutta onneksi saatiin tänään kunnon pöksyt, kun kalsarit aina valahti alas 😀

Käytiin tänään kasvattajan luona välitrimmissä, mutta ei Pupussa ollut paljon otettavaa, turkki oli pysynyt yllättävän hyvin mallissaan. Joskin nyt se ei näytä niin roikkuvalta ja auringossa palaneita kohtiakin saatiin pois. Kiitos Maarit taas upeasta trimmistä. Pupu sekoili tapansa mukaan, mutta Clara ja Nao pisti neidin ruotuun. Ilppa oli ensin kauhuissaan ”pienistä” koirista, kun on tottunut jättiläisiin, mutta ois lopulta halunnut leikkiä muiden kanssa. Parasta Ilosta oli, kun löysi ison kupin täynnä nappuloita! Nostin kupin pois, koska nykyään Iloon uppoaa niin paljon kuin on tarjolla, mutta fiksu koira löysi toisen täyden kupin ja ahmi onnessaan, ihan häntä varten oli laitettu täysi iso kuppi 😀 Tässä kuva saalista kauniista koirista, Ilo haluaa isona Claraksi, matki sitä ei-niin-onnistuneissa kuvissa…

Väitetään, että nartun kasvu loppuu juoksuun, mutta me tuumasimme Maaritin kanssa Ilon jotenkin kasvaneen tai ainakin saaneen vartaloa. Samaa tuumasi Sanu, kun kotimatkalla piipahdimme Karkkilassa. Pupu järjesti siellä sydämen tykytyksiä, kun se hävisi sisältä. Toinen etuovi oli auki, mutta siellä erittäin jyrkät portaat mistä Pupu ei ole koskaan ole uskaltanut mennä. No avasin etuoven huudellakseni koiraa, koska sisältä se ei löytynyt, siellähän se nökötti etuovella odottamassa ovipalvelua. Oletan sen hypänneen noiden korkeiden portaiden päästä, korkeutta on reilusti yli metrin, ehkä jopa puolitoista metriä…

imgp5519-1.JPG
Pupu trimmattuna ja kauniina

imgp5548-1.JPG
Ilo seisomassa, joskin tukka sekasin

imgp5539-1.JPG

Clara (Secret Line’s Crazy Lady)

imgp5556-1.JPG
Nao (Scarpebox Scandal Love)

imgp5544-1.JPGimgp5546-1.JPG
Clara opasti selkeästi Iloa: Näin harjakoirat tanssii pöydällä.

imgp5531-1.JPGimgp5547-1.JPG
Näin harjakoirat nököttää pää kenossa pöydällä…


Pesua ja trimmausta niin omien kuin naapurinkin…

Posted on

Pesin tänään Pupun ja uudella föönillä sekä Gottlieb shampoolla meni 45min. Kotitasoisesti kuivasin, eli jossain saattoi olla kiharaa mutta uskomattoman nopeaa. J aneidistä tuli niin komea. Eilen föönasin ilon vartissa LOW toiminnolla, eli puhallus oli pienempi.

Kun Pupu oli valmis tuli käsittelyyn naapurin cavalier. Ohensin Sandy-neidin (Pilliwink’s Sunrise Sharon ) turkin ja teimme neidistä hoikemman oloisen. Sandy ei ole koskaan oikein minua sietänyt,minä kun olen aina irrottanut punkit mutta suostui onneksi tähän käsittelyyn. Kerran hyppäsi pöydältä ja yritti antaa hammasta mutta minä vain nappasin neidin takaisin pöydälle ja eihän siinä mikään auttanut. Pitkät kynnetkiin leikeltiin lyhyemmiksi yhteisymmärryksessä. Ilon kokoinen kasa karvaa jäi, mutta silti Sandy näytti edelleen cavalieriltä. Tuli ihan vanhat ajat mieleen kun Kamu cavalieria (Harmonic Back Number)  trimmasin, puhumattakaan kun aikanaan ennen lapsia, kun otin asiakkaina villakoiria kotitrimmaukseen.

imgp5213.JPG

imgp5229.JPG

imgp5249.JPG
Sandy ennen…

imgp5284.JPG
Sandy jälkeen (tämän kuva nähdessäni tuli vastustamaton halu vielä leikata maha ja etuosan karovja tasapainoisemmiksi, mutta Sandy ei ois jaksanut varmaan enää kuumuudessa olla käsittelyssä).

imgp5307.JPG

imgp5310.JPG


Jalkapalloa ja lomailua

Posted on

Ilo pääsi tänään Hesacuppiin turistiksi, koska kahtena edellisenä päivänä ei ollut jaksanut pidättää koko pitkää päivää. Koira kulki nätisti sylissä eikä ollut moksiskaan kentällä olevista pelaajista. Myöskään kovat kannustushuudot eivät hätkähdyttäneet koiraa lainkaan.

Tällä hetkellä kesälomailemme ja lomailen hieman myös blogista. Loman ajan päivittelen blogia harvemmin ja möllötellään pihanurmella enempi. Tosin ensi sunnuntain tulokset on tietty pakko laittaa. Kilpailu jännittää muutenkin yllättävän paljon, varmaan sen takia, että koiria on siellä niin vähän. Isovillakoiria 3 ja harjakoiria 12. Lisäksi mun on tuonne näyttelyyn laitettava koirat mökkiolosuhteissa. Arvaamatonta on, mitä järvivesi tekee turkeille noiden shampoiden kanssa. Ja kaiken päälle mun on vielä itse viimeisteltävä Pupu näyttelyyn, mitäköhän siitäkin tulee…

Joten kaikille hyvää kesää!

imgp3697.JPGimgp3692.JPG


Takkuja ja kuinka niistä selvittiin

Posted on

Eilen löytyi Pupusta taas iso takku, etujalan pallosta. Hermostuin ja kävin hakemassa tonkallisen kasvattajan käyttämää Gottlieb valkoisten villakoirien shampoota. Tänään sitten pesin Pupun sillä ja olin hämmästynyt. Ekan pesun pesin 50:50 laimennuksella, toisen suoraan pullosta, enkä käyttänyt ollenkaan hoitoainetta. Koiran turkista tuli upea! Koiran tukka ei pyrkinyt takkuun kuivauksessakaan, kuten all system shampoolla ja hoitoaineella. Ja muutenkin turkista tuli jotenkin muhkeampi. Mutta mikä parasta, kuivaukseen meni vain tunti!!! Miten kuivausaika voi olla shampoosta kiinni? Sitooko hoitoaine jotenkin vettä turkkiin, ettei se meinaa kuivua? Alkoi heti himottamaan ostaa Ilolle jotain sen turkille sopivaa laatua (ilmeisesti Yorkshirelle tarkoitettua) ja kokeilla kuinka tuommoinen käy. Epäilen että siinä oleva minkkiöljy tekee turkista tietyn tuntuisen. Hauskinta oli tuo tuoksu, tuli ihan Oskun ja Tessun pesut 15 vuotta sitten mieleen…

imgp3564.JPG
Tietty tuo laatikko etujalan edessä…

imgp3609.JPG
Kukkia (oikeesti mehiläisiä).

imgp3536.JPG
Mikä rotu?

imgp3555.JPG
Tämä sieltä löytyi

imgp3614.JPG
Pitihän siitä Ilostakin ottaa kuva.


Näyttelyiden järkevyydestä mietintää…

Posted on

Nyt kun ollaan muutaman kerran näyttelyissä kierrelty, niin olen jäänyt miettimään koko homman mielekkyyttä isojen turkkirotujen kohdalla. Onhan koirat todella komeita, esimerkiksi afgaaninvinttikoirat tai isot villakoirat mutta se työ mikä koiriin on käytetty ennen kehässä pyörähdystä, on valtava. Kyllähän koira tottuu mutta onko se mielekästä kumminkaan koiralle. Pupulla on vielä melko lyhyt ja ohut turkki, joten turkin hoitoaika on aika lyhyt. Pupun pesuun menee noin puolisen tuntia, kaksi vaahdotusta + hoitoaine. Hoitoaineen vaikuttaessa koiran on on hetki odoteltava märkänä. Sen jälkeen alkaakin kuivaus, johon föönilläni menee reilu 2h (turbolla meni reilu tunti) ja sen perään vielä konetyöt, joihin menee puolisen tuntia. Jos tämän perään vielä itse trimmaisin koiran, niin siihen menisi vielä tunnin verran, jos koira on pidetty muodossaan. Aikaa siis kuluu 3 tuntia ilman leikkausta, järjetön aika koiran olla työn alla. Todella isossa turkissa isovillakoiran kuivaukseen voi mennä nelisenkin tuntia! Mutta homma ei lopu vielä tähän, vaan koiraa joutuu yleensä säästämään seuraavaan päivään, niin että koira ei pääse sotkemaan ja kastamaan itseään. Tämä tarkoittaa hihnalenkkejä mahdollisesti suojattuna, suojauksen pukemisen vaivan takia, Pupukin pääsi vain välttämättömät lenkit, eikä esim. ollut vapaata käyntiä pihalle kuten normaalisti.

Näyttelykoirilla tämä toistuu jopa viikottain, joten itse jäin miettimään koko homman mielekkyyttä koiralle. Ja Pupu pääsee vieläpä helpolla, afgaaneille valtavissa turkeissaan on koko homma arkipäivää 5-7 päivän välein, oli näyttelyitä tai ei. Kun vertaa esim. Ilon ”kärsimykseen” näyttelyn takia, Pupun ”kärsimykseen”, ollaan ihan eri planeetalla. Ilon pesuun menee vartti ja kuivaukseen vartti, kuonon ajaa muutamassa minuutissa ja siinä se. Tietenkin Ilonkin turkkia pitää varjella ennen näyttelyä, mutta toki se on helpompaa sylikoira kokoa olevalla koiralla.

Olen jäänyt myös miettimään hassuja kampauksia. Miksi ihmeessä villakoira pitää leikata juuri noin? 10 vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakkaan leikkaavani paljasta peppua koirilleni, mutta niin se vaan silmä tottuu ja tuo näyttää ”parhaalta”. Mutta silti jaksan aina ihmetellä miksi LÖWHCENILLÄ ajellaan pylly mutta MALTANKOIRALLA ei. Tai miksi PORTUGALINVESIKOIRALLA ajellaan myös pylly paljaaksi, toki kyseessä on entinen työkoira, mutta eihän sitä tarvitsisi enää ajaa… Silti ajan villakoirani pyllyn kaljuksi ja jätän hassut pallot, miten se muka eroaa noista hullutuksista? Voisihan sitä tietenkin leikata Pupullekkin modernin tai terrierileikkauksen mutta sitten voi unohtaa näissä ikäluokissa myös sen näyttelyissä pärjäämisen eli maksaa sitten turhasta…

Kampauksista ei toki ole koiralle yleensä mahdotonta haittaa, mutta miettii tuota tuntien laittoa, niin onko koiran ”kärsimys” sen muutaman tittelin ja värillisen nauhan arvoista? Kaiken lisäksi tästä pitää maksaakkin… Toki myönnän, että useat koirat ovat tottuneet laittoon ja nukkuvat pöydällä esimerkiksi föönauksen ajan ja torkahtelevat trimmauksessakin niin, että meinaavat tipahtaa pöydältä 😀 . Pupukin rakastaa pyörähtää kehässä, saahan se makkaraa ja mamin huomiota, mutta silti minusta tuntuu, että se olisi onnellisempi saadessaan viilettää metsässä tai agilitykentällä tukka putkella. Miten se Pupu eroaa, nykyisestä jos se saa muutaman tittelin nimensä eteen? No onhan se minulle tietty mainetta ja kunniaa (tai no ehkä kasvattajalle 😀 ) sekä kivoja pokaaleja ja ruusukkeita seinän koristukseksi.
Koirankoulutuksessa joutuu oikeasti työskentelemään tittelien eteen ja hommasta on koirallekkin hyötyä, tottelevainen koira pääsee helpommin perheen mukana ja voi viilettää vapaanakin. Näyttelyissä koiran on oltava jo syntyjään kaunis pärjätäkseen tai ainakin kaunis juuri tämän tuomarin mielestä.

Niin no minä sanoin Pupua ottaessa, etten halua isovillakoiraa näyttelykoiraksi, koska en jaksa sen turkkia pitää näyttelykunnossa. Itseni pahin vihollinen on minä itse, joka alkaa miettimään asioita 😀 , mutta asioita pitää kyseenalaistaa eikä mennä vain virran mukana . Jos oikeasti haluaisi pärjätä näyttelyissä ja päästä helpolla, hankkisi lyhytturkkisen koiran ja rodun jota käy hyvin vähän näyttelyissä. Koiran ei tarvitsisi olla edes mahdottoman kaunis ja siltikin sillä olisi paremmat mahdollisuudet kuin esimerkiksi Ilolla harjakoira kehässä 43 kilpailijaa vastaan.

Edelleen uskon, että Pupukin olisi onnellisempi lyhyessä tukassa vailla muoveja korvissaan tai ilman pitkiä takkujen selvittelyjä tai tuntien tukan kuivattelu operaatioita. Mutta jatkamme vielä jonkin aikaa ainakin näin ja jos jossain välissä uskaltautuisi vaihtamaan koiran mallia esim. tuohon moderniin ja veisi vaikka kiusallaan näyttelyihin siinä 😉 . Ja toisaalta, mä tykkään väkertää niiden korvapampuloiden ja tukkatupsujen kanssa…

Jos nyt ottaisin koiran joutuisin miettimään aika lailla rotua. Haluaisin tietenkin näyttelykoiran, jota voisi kouluttaakin, jonka turkki ei olisi trimmattava (ainakaan paljaspyllyjä tms hassua) ja koiralla ei olisi partaa (siinä kulkee kaikki mukana). Koirasta ei saisi lähteä karvaa ja tykkään kauniista pitkistä turkeista. Näyttelyjä ajatellen rodun pitäisi olla pieni lukuinen mutta laadultaa tasalaatuinen, jolloin olisi parempi mahdollisuus saada useampia tuomareita miellyttävä koira (harjakoirissa hajonta on suurta ja niin on tuomarien mieltymyksetkin). Valkoinen olisi kiva väri, tykkään valokuvata valkoisia koiria, toisaalta valkoinen väri on iso este rapaleikeille. Hih, ei semmosta olisikaan ja ostaisin taas kumminkin villakoiran 😀 (no näin tarkemmin mietittynä meillä aikanaan ollut SILKKITERRIERI kattaa aika ison osan toiveista…ja se pieni valkoinen villakoirakin, eiks nii, ainakin melkein 😀 …)


Takkuja

Posted on

Juhannuksena sain kokea mitä oikeat takut ovat. Pidin pöljä Ilolla Roosan vanhaa Hurtta sadepukua 12h ja sen perään yön Hurtan vanhaa lämpöpukua, molemmat haalareita. Seuraavana aamuna bongasin jalasta takun ja tarkemmin tarkastellessa oli koiralla kaikki jalat todella isoissa ja todella huovuttuneissa takuissa, lisäksi persus sekä rinta. Minulla meni tunteja avata turkki nätisti ja puoli pulloa Kelcon suihketta. Ja jalassa ei ollut yksi takku vaan se oli kauttaaltaan takuissa. Jos Ilolla ei olisi ollut näyttelyitä tiedossa, olisin varmaan kylmästi saksinut turkkia. Nyt avasin ne milli milliltä ja silti turkkia menetettiin takkupalloina. Ja tietenkään siellä ei ollut pesu mahdollisuutta, vaan kuorrutin turkin sitten hoitoaineella. Jos takkukausi on tuommoista, niin apua 😀
Minun piti pestä koira heti tultuani kotiin, mutta sairastuin ihan järkyttävään vatsatautiin ja sen kourissa tässä ollaan edelleen…

Mutta ei siinä vielä kaikki. Pupu oli juossut sateessa ja mudassa, nauttinut vapaasta elämästä. Olin seuraillut turkkia, mutta epäilin sen olevan vain kastunut ja vähän nyörittynyt. Mutta siitä ei sitten mennytkään harja läpi. Meni sitten useampi hetki myös Pupun, lähinnä jalkapalleroiden selvittelyssä.

Tässä vielä kuvia koirista juhannukselta, KLIK

Ja tähän vielä kuvat kun koirat oli lopulta valmiita…

dsc_1539.JPG
Kuva: Jouko Huovinen

imgp2895.JPG
Nuori esittäjän alku (Ossista saisi hyvän apulaisen näyttelyihin 😉 )


Takkutukkaa

Posted on

Pupu kävi taas treenaamassa agilityä. Koira on alkanut saada jujun päästä kiinni. Muutaman kerran yritti lähteä leikkimään muiden kanssa, mutta tiukalla ei:llä ja namin näytöllä koira palasi jatkamaan hommiaan. Kuuma ilma verotti koiran voimia ja keskittyminen hieman herpaantui. Ongelmana on lähinnä esim. putken jälkeen esteelle irtoaminen. Koira ottaa aina kontaktin ja palaa sivulleni, kun sen pitäisi jatkaa suoraan seuraavalle esteelle. Ei auttanut vaikka annoin koiralle ohjeita jo sen ollessa putkessa. Koska kouluttajaa ei ollut tänään paikalla, yritin soveltaa itse. Putkesta tultua näytin makkaraa kädessä ja heitin sen esteen yli, näin koira lähti parhaiten eteenpäin. Kokeilin myös targetin kanssa, mutta jostain syystä se ei toiminut niin hyvin.

Ison koiran toimiessa on vaan syytä itse olla todella nopea. Pitää ehtiä putken päähän ennen koiraa=mahdotonta 😀 . Peikon emännän Raijan auttaessa harjoittelimme koiran lähetystä esteen yli ja sen perään itsenäisesti putkeen. Ensin harjoiteltiin pari kertaa target putken päässä. SItten kun piti mennä esteen yli putkeen, jäi koira katsomaan minua, että mihis mamma jäit nakkeinesi. Ei auttanut vaikka Raija huuteli putken takaa. Vaihdoimme osia ja Raija lähetti Pupun mun huudellen putkeen ja koira toimi. Pari kertaa näin ja vaihdoimme minut taas lähettäjäksi. Sanoin, että joko tämä on villakoira ja oppi 3 toistosta tai sitten se on pöljä. Itse epäilin tuota pöljää, kun villakoirat kuullusta viisaudestana huolimatta ovat tai ainakin heittäytyvät pöljiksi (ettei tartte rasittaa itseään). Mutta koira meni kuin unelma esteen yli ja putken läpi targetille. Tässä vaiheessa mun piti olla pinkonut kahta sataa esteen ohi ja putken vierustaa palkkaamaan koiraa lisää targetille. Hiki siibnä pukkas, huono kunto emännällä.

Ilon juoksut etenee. Erikoisinta siinä on, että Ilon nisät on suurentuneet aivan valtaviksi. EN muista koskaan että juoksun aikana ois näin nisät nartuilla turvonneet, yleensä vasta valeraskauden aikana. Mahaa silittäessä voi selkeästi laskea koiralla olevan 9 nisää, joista kaksi ylintä etujalkojen välissä on hieman pienempiä, mutta silti hyvin tunnettavissa.

Pupun tukka aiheuttaa harmaita hiuksia. Pupu haluaa väenvängällä nyörivillakoiraksi. Olen yrittänyt niputtaa niskatukan etutukan tapaan, mutta tuloksena on takkupallo alimman kumpparin alle. Jos tukka on auki, se takuttuu pannasta silloinkin. EI taida auttaa kuin tihentää pesua. Tai sitten niputtaa takatukkaa pienempiin nippuihin…


On se tainnut kasvaa

Posted on

Ilo nimittäin. Kaivelin kaapista pikkukoirien takkeja ja osui käteen Ilon ensitakki, meni vielä päälle, mutta ei tuo paljoa lämmittäisi 😀

imgp8581.JPG

imgp2392.JPG

Nyt on tullut todettua, että Ilo inhoaa sadetta. Ulos ei mennä ilman haalaria ja märälle meno on todella tuskaista. Ekat metrit saa lähinnä raahata nelipistejarruttavaa koiraa perässä. Kun jalat on kastetuneet, niin sitten neiti suostuu kävelemään. Pupua ei märkä, sade tai mikään haittaa.

Pupun aivastukset on hävinneet, kun jätin kuonopannan pois. Nyt Pupulla on ollut ohut kiristävä panta ja sillä olen saanut sen hyvin hallittua. Ainut ongelma on, että oli panta mikä tahansa, niin karvat kiertyy ja takkuuntuu kosteina (sateesta) sen ympärille ja panta ei meinaa irrota. Nyt pitääkin etsiä mikä ei takuttaisi ja kuluttaisi turkkia. Mielipiteitä tuntuu olevan yhtä monta kuin käyttäjääkin. Kaverini valtava tukkaiset keskarit käyttävät hyvin ohuesta ketjusta tehtyjä puolikiristäviä pantoja, osa suosii pyöreitä nahkaisia puolikiristäviä (tämmöisen kohtuu paksu ketjuosa meillä kulutti tukan), joillakin on hurtan pantoja. Vaihtoehtoja meiltä kotoakin löytyy vaikka millä mitalla… Nyt on todella tuo täyskiristävä panta, joka on ohutta ketjua, panta on pitkä ja takaraivossani kaikuu entisajan varoitukset, että pitkä kiristävä panta kuluttaa tukkaa. Meiltä löytyy myös lyhyempi, mutta sen repiminen päästä pois on hankalaa… Pupu vouhottaa niin, ettei panta pysy ikinä paikallaan lenkin ajan (siis jos kammalla tekee pannalle kolon). Itse tykkäsin puolikiristävästä vinttikoirapannasta (leveä kaulaosa), jossa nahkainen kiristysosa, mutta se on aavistuksen liian iso ja koira pääsee siitä karkuun (pari kerta jo livistänyt) 🙁 . Pitää jatkaa testailuja.