Juoksut, Ilon pesu ja Unta

Posted on

Alkaa kypsyttää tää tyttöjen juoksuaminen. Joka päiväinen ohjelmanumero on kun Ilo astuu Naomia ja Naomi astuu Iloa, huoh. Iloltakin tulee tällä kertaa niin paljon, että joutuu käyttämään pöksyjä. Ilolla on Roosan vanhat punaset pöksyt, joissa on reunoissa mustat pitsit. Vaikka ne on Ilolle melkoisen sopivan kokoiset, mutta Ilolla on niin kauheasti karvaa, että niitä ei meinaa saada millään päälle.

Ilo kävi tänään pesussa. Pesu väli oli venähtänyt melkein kahteen viikkoon, mutta vain muutama takku löytyi. Ilmeisesti takkuikä on viimein meillä takana ja oikeat aineet löytyneet. Pesuaineena on Ilolla Vitacoatin Yorksheen -shampoo ja hoitoaineena on nyt paras ollut KW balsam, jossa mukana tippa Summerwind Protect a coat oil:ia. Näillä aineilla Ilo pysyy turkiltaan selvänä sekä turkki laskeutuu paremmin eikä ole semmoinen karvapallo. Jouduin kyllä leikkaamaan nyt hännästä karvoja lyhyemmäksi. Kakatessa jäi kakka aina kiinni peppu ja häntäkarvoihin, niinpä ohennussaksilla lyhensin häntä- ja peppukarvoja reiän ympäriltä.

Uni tuntuu kasvavan silmissä. Tuntuu, että aina kun sitä katsoo, se on kasvanut taas useita senttejä 😀 .

Uni harjoitteli taas yksinolo ja viimein saimme sen pysymään aidan takana. Siirsin likapyykkikorin pois sen ulottuvilta…

Mietiskelin tuossa tänään Unin eroja Pupuun verrattuna, lähinnä pentuaikana. Uni ei ole niin määrätietoinen ja peräänantamaton kuin Pupu oli. Pupulle kun sanoi ei, se kokeili vaikka 2 tuntia oliko se todella ei. Pupua piti komentaa tarpeeksi uskottavasti, että se viimein uskoi, että ei on ei. Uni uskoo yleensä yhdellä kiellolla.  Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy molemmista. Uni myös syö vähemmän ihmisiä, kun sillä on noita parempia kohteita hampaiden upotukseen. Uni on myös paljon ahneempi kuin Pupu pentuna, kun jaan kuppeja koirille laumajärjestyksen mukaan, niin pikku neiti ryntää kauhealla vauhdilla tyhjentämään kuppeja, jos vanhat koirat ei ole tarkkana. Naomi tosin sanoo, että syö vaan ne ja menisi syömään Unin rasvaisemmat sapuskat 😀 Minun pitääkin jakaa kupit Uni kainalossa…

Unilla on myös ihana tapa jutella. Kun se on ollut yksin kotona ja kun nostan sen yksiöstään, niin se hampailee korviani ja kaulaa hellästi, samalla pitäen pientä purina ääntä, kuinka hänet raukka parka on jätetty ihan yksin… Nostaessa saa vaan olla varovainen, kun pissahätä on kova, tulee nostaessa ketsuppipullo efekti, jollei ole varovainen.

dsc_7519.JPG

dsc_7543.JPG