Ihan pihalla

Posted on

Pitkästä aikaa Naomilla oli parempi päivä. Olen paljon yrittänyt etsiä tietoa juuri tuosta kilpirauhasjutuista, toki paljon löytyy vain ihmisille suunnattuja ohjeita, mutta ehkä niitä voi miettiä koirienkin kannalta. Tänään annoin tabletin ilman ruokaa ja en tiiä oliko sillä vaikutusta. EIlen ei saanut myöskään barffia ruuaksi vaan riisiä ja lihaa öljyillä ja vitamiineillä terästettynä (kun oli jäänyt ihmisten ruualta niin paljon yli). En tiedä onko näillä vaikutusta vai pelkkää tuuria vain.

Ontumista oli kyllä tänään aamulla, silleen kun nousee sängystä, ontuu muutaman askeleen. Toki voi liittyä sairauteen, koska kilpirauhassairaus tekee tätä tai sitten sen liitännäisenä johtuvaa. Netistä löysi tietoa, että ontuminen voi lisääntyä, kun aktiivisuus lisääntyy, niin nivelrikot tulee esiin. Ja sekin, että sairaus aiheuttaa lihasten heikkenemistä ja nyt ollaan kävelty pitkiä lenkkejä, niin ei välttämättä pysy kroppa perässä. Soitin Naomille aikaa verikokeeseen ja kysyin samalla ontumisesta. Se tsekataan samalla ja jos se nyt pahenee, niin sitten aikasemmin lääkäriin. Lepoa pari päivää, ihan vaan jos on rasitusvammaa, mitä nyt sitten iltapäivällä taas juoksi ihan omasta tahdosta 😀

Mutta on se Jekku fiksu poika. Viime yönä heräsin taas piipitykseen ja kömmin alas päästämän Jekun ovesta. Kauheella vauhdilla poika pinkoi ensin pisulle ja sitten kakalle. Eri fiksu poika, kun osaa pyytää 😀

dsc_5216.JPG
Jekku jahtasi Pupua, kunnes yhtäkkiä väliin hyökkäsi Naomi.

dsc_5220.JPG
Teddykarhu sanoo: PÖÖ!

dsc_5221.JPG
Tästä saat pojan kloppi!

dsc_5225.JPG
Ota kiinni jos saat 😀

dsc_5228.JPG

2011-08-24-ihanpihalla.jpg
Mittailin Naomia ja Jekkua keskenään ja aika samankokoisia ovat (Naomi 30,5cm). Saa nähdä kuinka isoksi tuo Jekku kasvaa, rotumääritelmän yläraja uroksille on 33cm, mutta toki monet on isompia.


Jekkurekkukekkulainen pesty

Posted on

Jekku Kekku Kekkonen aloitti pesu urakan eilen, kun oltiin päästy kotiin maalta. Sitä sitten seuraakin Pupu ja Naomi ja sitten onkin  viikon päästä taas Jekku, kun on kaivopuiston näyttely 😀 . Loputon urakka siis. Pojasta kehittyy koko ajan upeampi, mä niin tykkään sen ulkonäöstä, kuin myös sen hassusta luonteesta. Ikää herralla on tänään 6kk.

dsc_5156.JPG
Upea Jekku. Nyt ollaan treenattu myös seisottamista näin.

2108201112301.jpg
Yritin ottaa hienoa kuvaa Jekusta märkänä 😀


Marjanpoimintaa

Posted on

Kävimme viikonloppureissun Parkanossa, tarkoituksena marjanpoiminta. Koirat taas nauttivat vapaudesta ja tilasta liikkua.  Mutta pihalla oli myös pelottava pölkky. Ensin Jekku hoksasi sen ja haukkui sen lyttyyn, muiden katsoessa sitä, että mikä ääliö olet. Meni hetki ja yhtäkkiä Naomialkoi haukkumaan samaiselle pölkylle, ei ole kyllä yhtään Naomin tapaista 😀

Lauantaina pääsivät myös marjanpoiminta reissulle mukaan. Kaikki koirat ahmivat mustikoita ja puolikypsiä puolukoita, joita kyllä riitti kerättäväksikin todella paljon. Naomi makasi mättäiden välissä ja popsi maaten mustikoita napaansa 😀 . Mitä sitä liikkumaan, kun niitä oli niin paljon ihan kuonon ulottuvilla. Pupun taktiikka ei ollut ihan niin hyvä, hössöttäen yksi sieltä ja toinen täältä ja loput talloen. Lisäksi Pupun piti tietenkin pitää myös huolta, että koko lauma pysyy kasassa ja juoksi kaikkien väliä ees taas. Kotipihalle tullessa mietimme, että milloinkohan Pupu hyytyy, kun se oli juossut jo metsässä niin paljon. No pihalla koira nappasi lelun suuhunsa ja oli jälleen valmis loputtomaan noutoleikkiin. Pupu haki palloa ainakin satamiljoonaa kertaa viikonlopun aikana.

Naomi oli hetkittäin virkeämpi, mutta luon apteekin lehdestä, että jotkut asiat heikentävät tyroksiinin imeytymistä  ja ainakin ihmisillä ei saa tiettyjä tuotteita (esim rauta ja kalsium) eikä yleisesti ruokaakaan ottaa samaan aikaan. Pitää tutkia onko sama koirillakin ja onko haittaa, kun lääkkeen antaa pienen kinkunpalan sisällä… Lääkäriinkiin soitellaan veriarvojen tarkistus aikaa.

190820111219.jpg
Järjenjättiläiset metsässä.

dsc_5072.JPG
Ehdottoman epäluotettava pölkky!

dsc_5098.JPG
Sarjassamme, ota kiinni pallo…

dsc_5102.JPG
Aina yhtä räjähtäneen näköinen.

200820111222.jpg
Puolukkaa tulee todella paljon, mustikkaakin riitti.

200820111226.jpg
Naomi makaa ja mussuttaa.

dsc_5085.JPG
Eikös se sorsan metsästys alkanut? Ja villakoirahan on juuri vesilinnun noutajaksi kehitetty…

dsc_5136.JPG
Mut yks pieni kiinanhaljakoilakin osaa noutaa solsan… 😉 (ja kyllä, tämä kuuluu lässyttää)


Reippaanpaa arkea

Posted on

Koulut alkoivat ja isännän loma loppui, joten alettiin hakemaan sopivaa arkirytmiä. Koska ekaluokkalaisella on vaarallinen tie ylitettävänä, niin vastaan on mentävä joka ikinen päivä. Alunperin oli tarkoitus mennä aamulla pörällä ja juoksuttaa samalla Pupu, mutta nuorimmaisemme ei jaksakkaan valvoa tuota matkaa pyörän peräkärryssä, niin se ei ainakaan vielä onnistunut. Mutta joka päivä lähdemme kävellen hakemaan koululaista ja sitten kävellään takaisin, koirat saa mukavan reilun tunnin lenkin.

Eilen oli eka päivä koululla. Aikasemmista vuosista oppineena tiesin, että koirat tulevat olemaan pikkutyttö magneetteja ja niinhän ne oli nytkin. EI mennyt kuin hetki, kun ensimmäiset tuli kysymään saako silittää. Ja kohta ympärillä oli parinkymmenen lapsen lauma 😀 Naomi ja Pupu nauttivat jälleen kerran pikku käsien silityksistä. Jekku oli aluksi ihan et jeejee, mutta sitten kun lapsia oli paljon tungeksimassa, sitä alkoi jo hirvittää. No nostin Jekun syliin ja siinä se otti tytyväisenä silityksiä vastaan, muiden päivystäessä maassa. Pitää ottaa namejakin mukaan, niin saavat lapset antaa koirille nameja, niin Jekkukin varmasti huomaa viimein, et tää on tosi jees juttu ja 200 lasta ei ole mitään.  Pupu yritti taas välillä hyppiä, mutta yllättävän hyvin sain sen pysymään kunnolla, se vaan kun rrrrakastaa niin kovin. Minun piti uudestaan ja uudestaan selvittää koirien nimiä, ikiä ja Jekun korvateippejä.

Naomi on selkeästi piristynyt, vaikka ei se kyllä vieläkään riehu, kuin ihan hetkittäin. Pieni tasaantumisvaihe on tullut alun tosi reippauden jälkeen. Mietinkin onko lääkitys vieläkään riittävä vai onko tässä nyt se oikea Naomi. Hyvin Naomi jo tietää, mitä sana ”lääke” tarkoittaa ja suunnistaa reippaasti kohti keittiötä, koska tiedossa on kinkunpala, piilotetulla lääkkeellä.

TÄSSÄ VIDEOTA kun harjikset oli pihalla kahdestaan ja Naomi yltyi leikkimään Jekun kanssa. Ei ihan entistä Naomia tommonen hyökkäily ja meno, ettei kamera pysynyt perässä 😀

170820111201.jpg
Pupu pyörän vierellä tulossa koululta jo kotiinpäin. Meno ei silti hidastunut…

170820111204.jpg
Matkalla takaisin koululle päin. Naomi askeltaa reippaasti rattaiden vierellä.

170820111207.jpg
Hetki ennen kellon soittoa ja välitunnin alkua, sekä parinkymmenen pienen lapsen parveilua 😀


Voittaja

Posted on

Vietimme eilen päivän Tuomarin kartanon vinttikoirakeskuksessa pentunäyttelyssä. Mukaan oli ilmoitettu 11 harjakoiraa. Jekku käyttäytyi kehässä hienosti, ehkä vähän liikaa touhotti kinkun perään, mutta liikkuminen sujui upeasti. Pöydällä olemista aseteltuna ja maassa aseteltuna olemista pitää kyllä harjoitella, mutta eipä sitä voi valmis olla 5½kk iässä. Jekku voitti upeasti poikapennut ja oli vielä kaiken lisäksi rotunsa kaunein kiinanharjakoira. Tämä takasi pääsyn loppukilpailuihin, joita jäimme odottelemaan. Ammattilaisen elkein Jekku köllötti boksissa ja latasi akkuja tulevaa isoa kehää varten.
Isossa kehässä Jekku liiteli taas upeaa liikkumistaan, mutta seisominen onnistui vain vapaasti seisomalla, ilmeisesti turnausväsymys jo painoi sen verran, ettei mitään kommervenkkejä ees lähdetty yrittämään. Upeasti Jekku pääsi kääpiö- ja seurakoiraryhmässä neljännelle kilpailupallille! Aivan uskomaton tulos näin nuorelle koiralle!

Tuomari: Jakub Kruczek, Puola

Very beautiful head, excellent ears, very nice topline, excellent coat and movement.

Erittäin kaunis pää, erinomaiset korvat, erittäin kaunis ylälinja, erinomainen karva ja liikkeet.

PU-1, KP, ROP, RYP-4

Kaikesta erinomaisuudesta huolimatta, huomasin, etten muista millaisia nuo pojat on… Etenkin, kun on nuori poika kyseessä. Sain hävetä silmät päästäni, kun Jekku pissi yhteen maassa olleeseen reppuun ja koirankärryyn. Mä en ollenkaan tajunnut vahtia sitä, kun tein jotain muuta ja se oli pitkällä hihnalla. No mitäpä poika tekisi koirien keskellä, kuin merkkaisi lähitötsiä… Nartut kun ei noin tee, niin en osannut yhtään varoa. Ensi kerralla olen kyllä paljon tarkempi.

KUVIA NÄYTTELYSTÄ TÄÄLLÄ.

dsc_4790.JPG
Jekun upea liike, kun vielä katsoisi eteenpäin, mutta innostuessa katsotaan emäntää…

dsc_4797.JPG
Pöydällä oli hieman venkslaamista, Jekku kun etsi normaalisti pöydällä olevaan kinkun palaa…

dsc_4799.JPG
Mutta sai se tuomari katsottua.

dsc_4977.JPG
Isossa kehässä piti mennä heti isojen koirien perään, sillä tällä pojalla on vauhtia, kunhan pari ekaa metriä on menty rauhallisesti.

dsc_5028.JPG
RYP-4 sijoitus pallilla (eli kaikista kääpiö- ja seurakoiraryhmän koirista 4. kaunein, vain 4 sijoitetaan, kaikkiaan rotuja taitaa olla parikymmentä kilpailemassa noista sijoista)

dsc_5058.JPG


Uusi ystävä

Posted on

Kävimme kyläilemässä miehen veljen mökillä ja siellä meitä vastassa oli pikku Prinssi. Prissi on 10kk sekarotuinen pikku mies. Siinä on isänä kääpiövillakoira ja emänä terrieri-cockerspanieli, mutta ihan keskikokoiselta villakoiralta se näyttää. Poika oli kuin minikokoinen Pupu, olemukseltaan ja luonteeltaan hyvin villakoiramainen. Aluksi Jekku ja Prissi mittailivat toisiaan mutta kyllä se yhteinen leikkikin sitten käynnistyi. Pientä keskustelua pojilla tuli mökiltä löytyneistä luista ym, mutta tuloksena oli lähinnä kovaa ääntä ja sitten taas rauha palasi. Outoa on taas noiden poikien kanssa tottua tuohon mittailuun, kumpi on kukko tunkiolla.

dsc_4645.JPG

dsc_4646.JPG

dsc_4647.JPG
Ei näytä ihan täysjärkisiltä tää porukka
😀

dsc_4657.JPG
Yhteinen leikki sujui.


Turkeista…

Posted on

Minulta on kyselty, ajanko Naomin turkin, kun se ei pääse enää näyttelyihin… Ei, en ole ajamassa sitä. Toki sitä ei nyt hoideta ihan niin viimeistä pilkkua viilaten, kuin kehään menijöitä, mutta pitkänä se saa olla. Helpompaa toki, kun ei tarvitse välttämättä takkuja niin varovasti aukoa, vaan voi oikaista esim. saksien kanssa. Lisäksi pesuaineiden kanssa voi olla suuripiirteisempi ja käyttää kaapista pois noita näyttelytukille sopimattomia (siis semmoisia mistä ei tule niiiiiin täydellistä turkkia pestessä…). Saapa nähdä miten turkki vielä muuttuu lääkityksellä, koska taudilla pitäisi olla vaikutusta turkkiinkin. Hitaastihan se on kasvanut, vaikka ois päällään seissyt, mutta hyvälaatuisena tullut kylläkin.

Jekun ja Pupun turkin kanssa sitten eletäänkin tarkemmin, koska olen aika tarkka näiden näyttelyturkkien kanssa. Tosin on ihan sama onko koti -tai näyttelykoira, niin en kestä jos siinä on takkuja tai muuten möykkyinen tai parta kasvaa. Ja muutenkin tykkään, että kotikoiratkin näyttävät rotunsa edustajilta, vaikka joskus noilla isovilloilla tulee oikaistua ja ajettua kaljuksi, mutta enempi tykkään, ettei rotua tarvitse arvailla.

Naomilla oli pesuvuoro tänään ja Jekulla huomenna sunnuntain pentunäyttelyyn pesu. 11 harjakoiraa on sunnuntaina Tuomarin kartanon vinttikoiraradalla, saapa nähdä miten äijän käy.

dsc_4552.JPG

dsc_4565.JPG
Elämä voittaa, häntäkin jo nousee.

dsc_4574.JPG
Kaikki koirat popsivat pihalta tippuvia omenoita. Jekku ja Pupu myös leikkivät niillä…

dsc_4584.JPG

dsc_4592.JPG

dsc_4596.JPG
Omena suussa Pupua pakoon.


Helpottaa selkeästi

Posted on

Tämä kuva kertoo kuinka Naomilla alkaa lääke auttamaan ja se pystyy jo rentoutumaan. En muista, että Nao olisi aikoihin maannut näin rentona, vaan aina tiukalla kiepillä. Ihanaa katsoa, että koira taas nauttii elämästä!

100820111189.jpg