Ilo hukassa

Posted on

Pissatin koiria etupihalla pimeässä, kun sisälle mennessä yksi puuttuis laskuista. Olin nähnyt Ilon hyppäävän reunukselle pensasaidan juureen ja huutelinkin sitä sieltä, mutta koira ei tullut. Ei auttanut kuin heittää muut sisään ja mennä katsomaan oliko koira taas mennyt pensasaidan läpi naapurin puolelle. Joskus Ilo on sinne mennyt moikkaamaan naapuria. Mutta koiraa ei näkynyt, eikä huudoista huolimatta iloinen pieni koira sännännyt mistään. Huolestuin todella. Miten löytää koira joka on musta, päällään musta gollegepaita ja joka on varista pienempi… Etenkin, kun se ei yleensä koskaan lähde muutamaan metriä kauemmas minusta. Toinen naapuri tuli auttamaan ja etsi oman pihan puolelta ja minä menin toisen naapurin pihalle etsimään. Ei löytynyt, palasimme etupihalle ja jostain autotien suunnasta Ilo sitten kipitti kauheaa kyytiä kotio. Se oli ilmeisesti kiertänyt toisen naapurin talon ja tuli tien puolelta kotiin. Siellä on hoidossa toyvillakoiranarttu, jota kävin eilen trimmaamassa, että olisiko sen hajut houkuttaneet.

Sen verran sai säikähtää, että neiti saa hihnan ulkoiluun, etenkin pimeässä!


Ruppana ja ruokaa

Posted on

Jaksoin jopa tänään laittaa Pupun, mutta laiton jälkeen oli kyllä aikamoiset säryt selässä. Mutta tytöstä tuli taas nätti, viime viikot kun se on näyttänyt lähinnä jättimäiseltä teddykarhulta pitkine partoineen. Söpöhän se on niinkin, mutta mä en kestä sitä, kun se parta alkaa haisemaan. Ja Pupusta tulee partoineen jotenkin surullisen näköinen, sillä on semmoinen surumielinen ja syyttävä ilme koko ajan, kun se mulkoilee vieressä 😀 .

Mä luovutin barffin ja Ilon suhteen. Ilo nimittäin sai viikolla taas kaksi uutta ihottuma kohtaa kaulaansa, mutta näihin onneksi ehdin puuttumaan heti. Kasvattajan kanssa juteltuani  päädyin hommaamaan sille omia erikoisnapuloita. Kokeillaan nyt ekaksi noita ja jos ei toimi, niin kokeillaan jotain muuta, Nyt Ilolla on siis hypoallergeenista BrittCaren riista-peruna ruokaa. Koska barffit on pakastimessa lopussa ja raskaus lähenee loppuaan, siirrän nuo muutkin nyt pikkuhiljaa nappulalle tai no Unihan sitä on jo syönytkin. Toki kaikkien ruokaa terästetään erilaisilla öljylisillä mm. lohiöljyä. Ainut joka on katsellut nappula kuppia pitkään, on ollut Naomi, mutta hetken emmittyään sekin on hyökännyt lopulta tyhjentämään rivakasti kupin.

dsc_6229.JPG
Valmis Pupunen. Pikkasen yritetään hakea modernin trimmin mallia, mutta olen myös päättänyt sen, että jos turkkia alkaa käymään ylivoimaiseksi, niin ajalen sen pois ja katotaan myöhemmin. Mutta nyt jaksoin laittaa, joten tuli nätti.


Villi kaksikko ja jätöksiä *mur*

Posted on

Ilo ja Nao on muuttuneet ihan kummallisiksi… Päivästä toiseen ne painivat keskenään. Välillä ne juoksee ympäri kämppää, tosin harvemmin, sillä isot koiratkin innostuu, mutta pääsääntöisesti purevat toisiaan painien. Eilenkin Naomi yritti leikillisesti karkuun, niin Ilo roikkui Naon sääriluu suussa raahautuen perässä. Tytöt peuhaa kuin pikkupennut. Itse kiellän isoja osallistumasta leikkiin, ettei mitään satu ja että pikkuset saa riehua rauhassa. Mutta eipä nuo isot niin hanakasti ole siihen leikkiin menossakaan. Eilen myös nähtiin se ihme, että Ilo juoksi lelu suussa, joka tietenkin oli mahdollisimman iso, isojen koirien pehmo. Harjakoirat kun ei meillä yleensä leluja suuhun ota (paitsi Ilo poikien yhtä pientä pehmeää lelupalloa ja turkismyttyä). En tiedä miten tuo Naomin leikkaus on tähän vaikuttanut, että haiseeko se jotenkin erilaiselta ja käyttäytyisikö se jotenkin sitten erilailla. Itse on ollut kyllä hämmästynyt, kun superrauhalliset harjakoirat on alkaneet riehujiksi.

Joku koirista tekee asioita sisälle. Ensin löytyi kahdet pissat eri öinä matoilta. Ja nyt sitten olen kahtena yönä ja kahtena päivänä törmännyt lattialla kakkoihin! Selkeästi barf koiran kakkoja, koska niissä on luuainesta sulamattomana eli syyllinen voi olla vain Naomi tai Pupu (Ilon erottaa koosta). Ärsyttää, barf piti olla niin hyvää, joten missä mättää, etenkin kun epäiltyjen listalla on kaksi 100% sisäsiistiä otusta. Ja ennenkin se toimi. No joka tapauksessa syötän nuo barffit pakasteesta pois, mutta pitää miettiä mitäs sitten. Vauvan tulo lähenee ja isäntä on esittänyt toiveen nappuloista, sillä aikaa kun olen poissa. Ja helpommalla pääsisin itsekkin niiden kanssa, etenkin jos ei tarvitsisi joka yö mattoja siivoilla… Mutta miten lie käy sitten Ilon ihon kanssa, pitäiskö sille olla jotain superallergikko muonaa?

(muutama kännykuva, siksi laatu tuota)

22092010277.jpg
Riehuvat harjakoirat, meno taas varsin vauhdikasta.

19082010247.jpg
Mekö syyllisiä öisiin kasoihin??? Me ollaan vaan nukuttu täs koko ajan…


Jestas näitä ilmoja…

Posted on

Sataa ja sataa, mikä tarkoittaa 16 kuraista jalkaa joka lenkin jälkeen. Ja kahta kiharaista villakoiraa.. No noita kahta isoa ei sateet haittaa pätkän vertaa, mutta harjakoirien saaminen asioilleen on työn ja tuskan takana, sillä eihän märkään maahan voi astua.

Sitruunapanta tuli testattua, turha kapistus. Parissa päivässä Uni alkoi haukkumaan kuin pantaa ei olisi ollutkaan. Muu perhe tukehtui sitruunan hajuun, kun kone koko haukun ajan suihkutti, joten luovutin ja otin sen pois. Kokeilin myös Pupulle, mutta ei tainnut sekään ihmeesti hätkähtää, kun en mitään apua huomannut.

Ilon iho on nyt ok, muutamia vanhoja rupia vielä löytyy, mutta odotan koko ajan kauhulla, että milloin taas iho reagoi näihin sateisiin…

150920102661.jpg
Kaks hullua painaltaa urheilukeskuksen joutomaalla kaatosateessa.

15092010268.jpg
Pikkuset kävivät vain pikaisesti asioillaan.

15092010269.jpg


Unin uusi malli

Posted on

Nyt se on sitten tehty, Unin uusi malli. Näin jätettiin näyttelyt tauolla ensi maaliskuuhun asti, jolloi lähdetäänkin hakeamaan sitä viimestä sertiä. Totesin, että menetämme vain messarin ja Turun näyttelyn, joten ei ole vaivan arvoista pitää pitkää turkkia. Tosin emmä tiiä mimmonen tursake toi taas kohta on… Nyt Unilla on tuommoinen modernin tyyppinen isolla tukalla, mutta keväällä sitten varmaan palaamme paljaaseen pyllyyn. Koira näyttää ihan hassulta, kun jalkakarvat puuttuu, mutta ei sitä rumaksi saa silti…

Vedin ensin pois 10-15cm ja sitten pesu ja föönaus. Sen jälkeen siistiminen. Silti tuntuu, että vartaloon jäi vielä aika paksulti karvaa. Karva oli myös niin paksua, ettei tuo alkuleikkaaminen meinannut millään onnistua, kun sakset eivät meinanneet pystyä hyvin tiiviiseen karvaan. Koska työskentely oli hyvin hidasta tämän raskauden takia, niin jouduin trimmaamaan koiran pimeässä pihalla… Täytyy tässä huomenna päivän valossa hieman tarkkoa ja seuraavassa pesussa hieman tarkistaa mallia. Mutta yksinkertaisesti ei pysty eikä jaksa tehdä koiraa yhdellä kertaa. Nytkin lonkkia ja selkää särkee, saa nähdä miten pääsee huomenna sängystä ylös.

Ilpan kaula on jo parempi. Tänään uskalsin kokeilla jo eloa ilman pönttöä. Voi sitä riemua pienellä koiralla, niin piti pinkoa, että eksyi naapurinkin pihamaalle. Antibioottikuuri jatkuu vielä pari viikkoa, joten toivottavasti tuo nyt parantuu ja pysyy poissa.

dsc_6151.JPG

dsc_6151-1.JPG

dsc_6163.JPG
Eilen laitoin Naominkin kuntoon, kun oli aikamoinen parta sillekkin tullut ja karva kasvanut pitkäksi. Monia taukoja jouduin senkin laitossa pitämään…


Tyylilyyli

Posted on

Eilen tytöt purki pihalla taas hieman energiaansa, mutta en sitten tiedä mikä Uniin iski, sillä se sippasi todella nopeasti. Olihan eilen normaalia kuumempi keli kyllä ja koirallakin on tuo koko vartalo karvoitus edelleen. Aika tyylikäs se neiti kyllä olikin 😀 Pikkasen on tuota karvaa joka paikassa. Suunnitelmissa on se laittaa nyt kuntoon ja tietenkin se on sitten sadeilma.

Edelleen mietin mallia, vaikkakin minulle vihjattiin, että Uni näyttäisi skandinaavisessa ehkä isommalta kuin continentalissa. Unin tapauksessa se ei ehkä olisi hyvä juttu, kun ei ole narttu pienimmästä päästä. Varmaan tuo messari ratkaisee asian, jos ilmoitan sinne, niin sitten se on pylly paljaaksi. Jos en ilmoita, niin sitten on aikaa miettiä, sillä seuraavat näyttelyt on vasta ensi vuonna joskus. Se ehtii niihin mennessä palata vaikka takaisin continentaliinkin, jos olen karvat talveksi kasvattanut. Joka tapauksessa, siitä pitää karsia hyvin paljon karvaa, päätukkaa ja korvia tietenkin lukuunottamatta, että sen saa pysymään siistinä kevääseen. Tuo pitkä turkki ei tule kestämään näin pitkiä pesuvälejä.

dsc_6030.JPG
Kovaa mennään, kunnes meno hyytyi.

dsc_6047.JPG
Pupu ja pupu.

dsc_6070.JPG
Unilta irtoaa kieli…

dsc_6044.JPG
Me ei osallistuta tohon menoon ollenkaan! Ilo näyttää niin hassulta, kun jouduin korvastakin ottaa karvoja, kun toisessa korvassa oli myös hotspotin alkua.

dsc_6041.JPG
Ruskean kuvaus on sitten vaikeaa, välillä se näyttää ihan ruskealta, välillä harmaalta, mutta ei missään nimessä siltä, millainen se livenä on 😀

2010-09-10-haukkupanta.jpg
Uni eilen (läkähtyneenä) ja sama koira viime toukokuussa juuri laitettuna. Pikkasen on eroa 😀

2010-05-21-vantaa-paiva-ja-uni-laitettu.jpg
Pakkohan se oli sitten leikkiä kuvankäsittelyllä (käytössä tosin vain onneton Paint), mutta sai vähän suuntaa antavaa miltä Uni näyttäisi Skandinaavisessa leijonassa. Trimmaaja oli vaan yhtä onneton niin muotoilussa koneella, kuin livenäkin 😀 Nättihän tuo olisi perskarvoissakin. Hih, mutta sitten mentäis ihan väärinpäin. Yleensä kasvatellaan ensin tuo skandinaavinen leijona ja aikuisena sitten leikataan continental, Unilla menisi juuri päinvastoin.


Unin tukka ja haukunrajoitin

Posted on

Mitähän tuon Unin tukan kanssa tekisi? Tarvitsisin varmaan kristallipallon… Koira on edelleen pesty viimeksi ristiinan ja rantasalmen näyttelyyn, mutta suureksi ihmetyksekseni se on kyllä kihara, mutta takkua ei ole. Likainenhan se alkaa toki olla, että täytyy tässä viikonloppuna se viimestään laittaa. Onneksi se ei ole valkoinen 😀 . Mutta pikkuinen pörrökasa se alkaa olemaan. Jalkakarvat rehottaa, turpa on kaksinkertaisen näköinen jne. Lähinnä nyt mietin pidetäänkö kalju-perse-paviaani kampaus vai yritettäisiinkö kasvatella skandinaavista leijonaa (edellisessä jutussa kuva). Molemmissa on puolensa skandinaavisessa on enempi kuivattavaa ja saksin muotoiltavaa, mutta isoa turkkia voi pitää pienempänä. Kalju-perseessä eli continentalissa, ajettavaa riittää koko takajalat ja mulle ainakin käy jatkuvasti hups, meni liikaa -ongelmia, eli ajelen vahingossa liikaa/liian vähän. Ajelu on myös semmoinen mistä en tykkää yhtään ite ja talvea vasten kinttujen paljaaksi ajelukaan ei houkuta. Continentalissa ison turkin on oltava iso, sitä ei pysty oikein pitämään sportisena ja pienenä, niin että se näyttäisi joltain.

Ongelman tuo Messukeskuksen koiranäyttely, jonne olin ajatellut Unin viedä. Se on joulukuussa. Skandinaavisen jalkakarvat eivät sinne ehdi. Toki mulle ei ole mikään ongelma viedä vajaaturkkista koiraa kehiin, olen usein niin tehnyt. Ja eikä se vajaaturkkisuus ole ollut juuri koskaan menestymisen este muille tuntemille koirilleni. Mutta messariin on tulossa iso liuta ulkomaisia täysturkkisiakin, että sikäli ois järkevää olla karvoissaan. No hyvä tuomari ei arvostele vain karvanpituutta, vaan koiraa siellä turkin sisällä. Maaliskuuksi, kun serti jahti valioksi alkaa, olisi jalkakarvat jo ok, mikäli niitä ei olisi messariin ajeltu. Pupulla kesti 5kk kasvattaa jalkakarvat jonkinmoisiksi kehäkelpoisiksi ja Uni ehtisi messariin kasvattaa noita vain 4½kk. Voihan toki Unilla säilyttää molemmat, ei ajele persettä kaljuksi, mutta ei myöskään leikkaa palloja pois, mahtaisi näyttää mielenkiintoiselta 😀 .

Lisää meitintää on aiheuttanut nyt nämä tulevat pitkät pesu ja laittovälit. Uni on pitkässä turkissa ja tiedän, että turkki voi päästä hyvin pahaksi ja sen siitä elvyttäminen kestää. Järkevämpää olisi nyt leikata turkki hyvin lyhyeksi skandinaaviseksi/moderniksi ja palata kehiin ensi vuonna kun turkki on taas aikaa laittaa. Silloin se olisi kasvanut jo pidemmäksi ja lyhyenä sen olisi saanut pysymään siistinä ja elinvoimaisena. Pahimmassa tapauksessa mulla on ensi keväänä Unilla pitkä, harva, huonokuntoinen turkki, jonka joutuu leikkaamaan pois ja sitten se kasvattaminen kestääkin… Kaipuu kehiin on vaan niin kova, että ei millään raaskisi leikata turkkia ja siten joutua pakkotauolle kokonaan (vaikka pakkotauolla ollaan nytkin mut silti). Kauhea nyyhkiä nyt turkin perään, kun se on 3kk kuluttua kumminkin jättimitassa…

Voi kun joku vaan sanoisi, että leikkaa vaan turkista reilulla kädellä puolet pois, kyllä se kasvaa takaisin ja vuoden päästä et edes muista sitä joskus leikanneesi… Kai se pitäisi vaan uskaltaa, kun ei olla kumminkaan kehiin tulossa… kai, luulisin, ei olla 😀 (Unihan ois koko ajan kehissä, jos joku sen pesisi, leikkaisi ja veisi… mut ei oo innokkaita ilmaantunut 😀 ).

Uni sai myös postipaketissa viimein sitruunapannan. Panta suihkaisee sitruunan hajua, kun koira haukahtaa. Toivon, että saan tuolla viimein opetettua Unin, ettei se ihan turhan haukunta ole mitenkään järkevää. Koira on hyvin fiksu, kun miettii mm. ruokamurtautumisia, mutta haukkuminen on hyvin voimakkaasti fiksautunut sen mieleen, joten saapa nähdä miten käy…

dsc_6014.JPG
Karvaturrelolla laatikko kaulassa.

dsc_6019.JPG
Hih, missä kuosissa koko koira.

dsc_6020.JPG
Ilon elämää pönttö päässä. Lenkeille se ei ole päässyt vieläkään, ihan vain pihalle pöntön kanssa. Vieressä toi toinen karvaturpa…


Pulleat rosvot!

Posted on

Nyt on sitten keksitty uusin juttu. Jos takkahuoneen ovea ei muista lukita nauhalla, murtautuu Uni helposti paljeovesta takkahuoneeseen ja siitä pesuhuoneeseen. Houdini avaa sitten ruokatynnyrin kannen ja kaataa koko tynnyrin!! Mikäs se ystävällisempää, saa harjakoiratkin näppärästi evästä sitten 😀 . Alkuviikosta tapahtui ekan kerran ja illalla vielä Ilo oli ihan räjähdyspisteessä olevan näköinen, kun maha oli niin turvonnut ja janottikin kauheasti. Siitä tiesikin, että tynnyriä oli tyhjentäneet, Uni, Naomi ja Ilo, Pupulla ei ollut yhtään normaalia suurempi jano.
Tänään lähdin kiireessä ja unohdin kokonaan takkahuoneen oven auki, mutta onneksi pojat tuli koulusta 5min mun lähdöstä, sillä kuulemma tynnyri oli taas avattu ja kaadettu ja harjakoirat popsimassa… Se on käsittämätöntä miten Uni tynnyrin avaa, sillä se napsahtaa tosi kireästi kiinni, että saa itsekkin sitä repiä voimalla auki. Pakko siirtää tynnyri vaikka saunaan, sillä sinne Uni ei (ainakaan vielä) pääse, etteivät syö itseään halki.

Ilo sai eläinkääristä antibiootit ja uudet voiteet ja nyt on yritetty parannella hotspottia. Vähän paremmalta jo näyttää, toivotaan parasta.