Kun itsellä on vielä heikko kunto sairastamisista, eikä ihan terve vieläkään, niin täysipainoisille lenkeille ei päästä. Ja kun pihakin on perunapeltona, niin sinnekään ei voi päästää juoksemaan, jotta nurmi lähtisi kasvamaan, niin piti keksiä jotain korvaavaa toimintaa. Pakattiin koirat autoon ja ajettiin tuohon keskustaan. Tehtiin siinä keskustassa ja joenrannassa pieni parin kilsan lenkki. Oli jännä, että ollaan asuttu täällä kohta 12vuotta ja edelleen, aivan keskustan tuntumassa on alueita, joita ei tunneta ollenkaan. Juuri tuo keskustan vieressä mutkitteleva joki ja sen kauniit puistomaiset kävelytiet. Keskustassa käy lähes aina autolla, niin jää juuri tuollaiset upeat paikat normaalisti näkemättä. Vaikka reissu oli lyhyt ja hitaasti etenevä, niin koirat oli kotona aivan poikki. Uudet hajut ja uudet kulmat selvästi väsyttivät.

Lenkeistä tulee mieleen, että hyvin usein nyt aamuisin ja välillä iltaisin näen lenkillä järjettömän kokoisen jäniksen. Ilmeisesti se on rusakko, mutta se on valtavan kokoinen ja tavattoman kesy. Se pomppii kaikessa rauhassa muutaman 3-4 m päässä koirista. Pelkäänkin, että se joku päivä tulee antamaan turpiin meidän fifeille 😀 . Kutsunkin sitä nimellä tappajajänis 😀 Pupua ja Jekkua se ei niin kiinnostakkaan, mutta Hupissa asuu pieni metsästäjä ja sitä se kiinnostaa tavattomasti, tai no ainakin siihen asti että sanon: ”Täällä!” ja koira unohtaa koko jäniksen, koska kutsu tarkoittaa namipalaa. Kyllähän aina yksi nappula jäneksen voittaa…

Koirille on matalilla aidoilla osoitettu oleskelualue, koska nurmikolla ei voi nyt kävellä, saati peuhata tai se ei kasva.

Julia kilpikonnakin kävi tänään parvekkeella ottamassa aurinkoa. Kohta se pääseekin taas vuorokaudet ympäri pihalle, kunhan vanha häkki on tehty pommin varmaksi…

Valkovuokot kukkivat naapurin ojassa.

Maalaispojat ihan citypoikina, no Pupukin oli mukana.

Tappaja jänis hyvässä maasto värissä kuvan keskivaiheilla. Matkaa ei montaa metriä ole.

Unohdinpa kertoa, että maakilpikonnamme Julia herätettiin talvihorroksesta joitakin päiviä sitten. Halusin näyttää sen taas koirille, että ne muistaa, että meillä on sellainenkin lauman jäsen. Heka konnahan ei talvehdi ja asuu vakituisesti yläkerrassa, koirat sitä harvemmin näkee. Julia nukkuu talvet ja on kesät pihalla ja vain muutaman kuukauden sisällä ennenkuin siirtyy unille/ulos. Muut koirat tervehti konnan kuin vanhan tutun, Pupun piti jostain syystä pukkia konnaa liikkeelle, Jekku kävi haistamassa ja sanoi moi, mutta Hupi 😀 . Sitä pelotti, varovasti piti haistella, mennä taaksepäin ja murista ja sitten taas vähän haistella. Onneksi se nopeasti hoksasi muiden käytöksestä, että otus on vaaraton ja kuuluu kalustoon.
Kun vein konnan yläkertaan omiin tiloihinsa, Hupi yritti useamman kerran kiivetä yläkertaan, konnaa katsomaan. Muutama tiukka palautus koiralle alakertaan ja koira jätti konnan rauhaan ja tyytyi kohtaloonsa. Olen näissä asioissa tiukka, sillä Uni aikanaan sai pureskeltua kilpikonnaa, konnan karattua tilastaan.

Kun viime päivinä on paistanut aurinko harjakoirat ovat köllötelleen aurinkotäplissä, mutta minulle yllätykseksi, myös Hupi on täydellinen auringon palvoja. En tiedä katsooko se vain mallia, vai onko ceskyt normaalistikkin tälläisiä.

Meillä aloitettiin pieni remontti ja on ollut ilahduttava huomata, että koirat ei ole moksiskaan poran, sahan tai vasaran tm äänistä. No toisaalta, ne elää 4 lapsisessa perheessä, täällä tätä ääntä ja menoa riittää ihan normistikkin.

Huiiii! Pelottava Julia kilpikonna. Pikku Hupia pelotti, mutta Juliaa ei.

Pojat palvomassa aurinkoa