Nyt kun ollaan muutaman kerran näyttelyissä kierrelty, niin olen jäänyt miettimään koko homman mielekkyyttä isojen turkkirotujen kohdalla. Onhan koirat todella komeita, esimerkiksi afgaaninvinttikoirat tai isot villakoirat mutta se työ mikä koiriin on käytetty ennen kehässä pyörähdystä, on valtava. Kyllähän koira tottuu mutta onko se mielekästä kumminkaan koiralle. Pupulla on vielä melko lyhyt ja ohut turkki, joten turkin hoitoaika on aika lyhyt. Pupun pesuun menee noin puolisen tuntia, kaksi vaahdotusta + hoitoaine. Hoitoaineen vaikuttaessa koiran on on hetki odoteltava märkänä. Sen jälkeen alkaakin kuivaus, johon föönilläni menee reilu 2h (turbolla meni reilu tunti) ja sen perään vielä konetyöt, joihin menee puolisen tuntia. Jos tämän perään vielä itse trimmaisin koiran, niin siihen menisi vielä tunnin verran, jos koira on pidetty muodossaan. Aikaa siis kuluu 3 tuntia ilman leikkausta, järjetön aika koiran olla työn alla. Todella isossa turkissa isovillakoiran kuivaukseen voi mennä nelisenkin tuntia! Mutta homma ei lopu vielä tähän, vaan koiraa joutuu yleensä säästämään seuraavaan päivään, niin että koira ei pääse sotkemaan ja kastamaan itseään. Tämä tarkoittaa hihnalenkkejä mahdollisesti suojattuna, suojauksen pukemisen vaivan takia, Pupukin pääsi vain välttämättömät lenkit, eikä esim. ollut vapaata käyntiä pihalle kuten normaalisti.
Näyttelykoirilla tämä toistuu jopa viikottain, joten itse jäin miettimään koko homman mielekkyyttä koiralle. Ja Pupu pääsee vieläpä helpolla, afgaaneille valtavissa turkeissaan on koko homma arkipäivää 5-7 päivän välein, oli näyttelyitä tai ei. Kun vertaa esim. Ilon ”kärsimykseen” näyttelyn takia, Pupun ”kärsimykseen”, ollaan ihan eri planeetalla. Ilon pesuun menee vartti ja kuivaukseen vartti, kuonon ajaa muutamassa minuutissa ja siinä se. Tietenkin Ilonkin turkkia pitää varjella ennen näyttelyä, mutta toki se on helpompaa sylikoira kokoa olevalla koiralla.
Olen jäänyt myös miettimään hassuja kampauksia. Miksi ihmeessä villakoira pitää leikata juuri noin? 10 vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakkaan leikkaavani paljasta peppua koirilleni, mutta niin se vaan silmä tottuu ja tuo näyttää ”parhaalta”. Mutta silti jaksan aina ihmetellä miksi LÖWHCENILLÄ ajellaan pylly mutta MALTANKOIRALLA ei. Tai miksi PORTUGALINVESIKOIRALLA ajellaan myös pylly paljaaksi, toki kyseessä on entinen työkoira, mutta eihän sitä tarvitsisi enää ajaa… Silti ajan villakoirani pyllyn kaljuksi ja jätän hassut pallot, miten se muka eroaa noista hullutuksista? Voisihan sitä tietenkin leikata Pupullekkin modernin tai terrierileikkauksen mutta sitten voi unohtaa näissä ikäluokissa myös sen näyttelyissä pärjäämisen eli maksaa sitten turhasta…
Kampauksista ei toki ole koiralle yleensä mahdotonta haittaa, mutta miettii tuota tuntien laittoa, niin onko koiran ”kärsimys” sen muutaman tittelin ja värillisen nauhan arvoista? Kaiken lisäksi tästä pitää maksaakkin… Toki myönnän, että useat koirat ovat tottuneet laittoon ja nukkuvat pöydällä esimerkiksi föönauksen ajan ja torkahtelevat trimmauksessakin niin, että meinaavat tipahtaa pöydältä 😀 . Pupukin rakastaa pyörähtää kehässä, saahan se makkaraa ja mamin huomiota, mutta silti minusta tuntuu, että se olisi onnellisempi saadessaan viilettää metsässä tai agilitykentällä tukka putkella. Miten se Pupu eroaa, nykyisestä jos se saa muutaman tittelin nimensä eteen? No onhan se minulle tietty mainetta ja kunniaa (tai no ehkä kasvattajalle 😀 ) sekä kivoja pokaaleja ja ruusukkeita seinän koristukseksi.
Koirankoulutuksessa joutuu oikeasti työskentelemään tittelien eteen ja hommasta on koirallekkin hyötyä, tottelevainen koira pääsee helpommin perheen mukana ja voi viilettää vapaanakin. Näyttelyissä koiran on oltava jo syntyjään kaunis pärjätäkseen tai ainakin kaunis juuri tämän tuomarin mielestä.
Niin no minä sanoin Pupua ottaessa, etten halua isovillakoiraa näyttelykoiraksi, koska en jaksa sen turkkia pitää näyttelykunnossa. Itseni pahin vihollinen on minä itse, joka alkaa miettimään asioita 😀 , mutta asioita pitää kyseenalaistaa eikä mennä vain virran mukana . Jos oikeasti haluaisi pärjätä näyttelyissä ja päästä helpolla, hankkisi lyhytturkkisen koiran ja rodun jota käy hyvin vähän näyttelyissä. Koiran ei tarvitsisi olla edes mahdottoman kaunis ja siltikin sillä olisi paremmat mahdollisuudet kuin esimerkiksi Ilolla harjakoira kehässä 43 kilpailijaa vastaan.
Edelleen uskon, että Pupukin olisi onnellisempi lyhyessä tukassa vailla muoveja korvissaan tai ilman pitkiä takkujen selvittelyjä tai tuntien tukan kuivattelu operaatioita. Mutta jatkamme vielä jonkin aikaa ainakin näin ja jos jossain välissä uskaltautuisi vaihtamaan koiran mallia esim. tuohon moderniin ja veisi vaikka kiusallaan näyttelyihin siinä 😉 . Ja toisaalta, mä tykkään väkertää niiden korvapampuloiden ja tukkatupsujen kanssa…
Jos nyt ottaisin koiran joutuisin miettimään aika lailla rotua. Haluaisin tietenkin näyttelykoiran, jota voisi kouluttaakin, jonka turkki ei olisi trimmattava (ainakaan paljaspyllyjä tms hassua) ja koiralla ei olisi partaa (siinä kulkee kaikki mukana). Koirasta ei saisi lähteä karvaa ja tykkään kauniista pitkistä turkeista. Näyttelyjä ajatellen rodun pitäisi olla pieni lukuinen mutta laadultaa tasalaatuinen, jolloin olisi parempi mahdollisuus saada useampia tuomareita miellyttävä koira (harjakoirissa hajonta on suurta ja niin on tuomarien mieltymyksetkin). Valkoinen olisi kiva väri, tykkään valokuvata valkoisia koiria, toisaalta valkoinen väri on iso este rapaleikeille. Hih, ei semmosta olisikaan ja ostaisin taas kumminkin villakoiran 😀 (no näin tarkemmin mietittynä meillä aikanaan ollut SILKKITERRIERI kattaa aika ison osan toiveista…ja se pieni valkoinen villakoirakin, eiks nii, ainakin melkein 😀 …)
