Lääkärissä ja tukkamietteitä

Posted on

Ilo kävi tänään lääkärissä poistattamassa maitohampaansa. Irrotettavia hampaita oli neljä, eli kaikki kulmahampaat. Alahampaat jo heilu mutta eivät sitten kumminkaan irronneet itsekseen. Ylähampaat pilkotti, joten ne poistettiin samalla. Rauhotus meni hyvin ja koira tuotiin herättyä syliini. Neiti oli hieman tötteröö mutta ei mitenkään pahasti. Autossa oli tullut pissat alle ja kotona häkissäkin tuli yhdet, niin että koko takatukka oli märkä. Iltaa kohden neiti virkisty ja söi jo illalla pehmeitä nappuloitakin jonkin verran (sekä karkasi pihalla jahtaamaan Pupua yhden kierroksen…).

Pupun tukassa oli taas takkua, kiitos pihkan jota löytyi useasta kohtaa… Päätin myös että Pupun turkka leikataan continentaliin työn helpottamiseksi eli tuttavallisemmin pallo-perse-paviaaniksi 😀 Eli tämmöiseksi kuten Pupun kasvattajan kasvatti Donna. Pupu sai tänään myös korviinsa muovit, mutta mulla on kyllä taito täydellisesti ruostunut, en varmasti saanut niitä mitenkään oikein, toivottavasti nyt vähän suojaisivat mudalta, ruualta ja että korvat ei roikkuisi vesikipossa 😀 Pilvi muovitetuissa korvissa.


Meiltä löytyi…

Posted on

PUNKKI!!!

Pupun päästä takaraivosta löytyi punkki, sattumalta käsi osui johonkin pattiin ja jo silloin arvasin että siellä on joko punkki tai vanha naarmu. Irrotin punkin punkkipihdeillä. Nyt on sitten mietittävä punkkiaineita. Aikaisemmissa kolmessa villassa ei ollut koskaan yhtään punkkia. Pilvellä pidettiin viimeinen kesä Herbal-yrtti punkkipantaa, en tiedä tehosiko mutta punkkeja ei edelleenkään löytynyt. Myrkkypantoja en halua, koska lapset lullaavat koiria. Niimpä jäljelle jää turkkiin laitettavat aineet. Nyt on kuulemma tullut uusi PracTic-merkkinen punkkiaine, joka käy yli 2-kiloisille (muut merkit vain isommille), joten sitä on varmaan sitten hankittava, niin saa aineet molemmille. Aine laitetaan illalla ja koiraan voi ohjeen mukaan silitellä rauhassa jo aamulla kun turkki on kuivunut. Itseäni hieman epäilyttää moiset myrkyt, mutta tuleehan sitä myrkytettyä itseä Offillakin koko kesä…

Pitää vielä selvittää, ettei nuo ole kiellettyjä aineita näyttelyissä, tuskin…


Wannabe-nyörivilla ja kuvaukset

Posted on

Tässä lupaamani kuvat eilen otetusta wannabe nyöri villasta sekä tyttöjen kuvauksista. TUrkkeja ei ole mitenkään käsitelty ennen kuvauksia, joten ovat kiharaisia ja möykkyisiä.

Tänään harjoiteltiin pihalla näyttelykäyttäytymistä. Pupu harjoitteli seisomaan paikallaan, ilman että pitää syödä makupalaa koko ajan. Hyvin se meni kun naksuttimella palkkasi.
Ilon kanssa harjoiteltiin vauhdikasta liikkumista. Ensin opetin eteenmenoa namialustan kanssa. Koira oppi todella nopeasti, että alustalta löytyy namia ja paineli sinne kovaa vauhtia. Villakoiria en ole koskaan saanut näin nopeasti oppimaan, ne ovat aina etsineet namia mistä sattuu, eivätkä ole ymmärtäneet sen olevan alustalla 😀 . Sen jälkeen käytin vanhaa ”pumppaus” tyyliä, eli eteen käskyn jälkeen kävelin koiran perässä ja palkkasin aina kun koira kipitti suoraan eteenpäin. Näin opetetaan Ilolle, että on toivottavaa kulkea minun edellä (eikä 2m jäljessä, kuten yleensä). Molemmat oli todella innokkaita oppilaita ja Ilokin huomaamattaan syö valtavan annoksen ruokanappulaansa 😀

nyöriimgp1416.JPG

imgp1417.JPG

imgp1425.JPG

imgp1428.JPG

imgp1447.JPG


trimmausta ja metsästystä

Posted on

Pupun sain viimein pestyä tänään ja kuvaukset hoitelemme huomenna. Tosin otin tänään Pupusta wannabe-nyörivilla kuvia märkänä 😀 . Hermot menee vain tuohon vanhaan fööniin, Pupua kun saa sillä kuivata ja kuivata. Konetöitä tehdessä sormia syyhytti vetästä peppu ja etujalan osat kaljuksi, ois vähemmän föönattavaa. En vain oikein tiiä missä iässä sen voi vetästä… Tosin, en olisi sitä itse osannut tehdä, ois varmaan tullut hassunhauska vääristä kohdista kaljuna.

Ilo keksi tänään akvaariokalat. Sohvalta hyökkäsi kohti akvaariota ja kaloja ja hieman törmäsi lasiin. Sitten kaloja vahdittiinkin kauempaa ja niille piti haukkua. Ihan hassua, miten nyt yhtäkkiä ne huomasi. Ilo pihallakin yrittää metsästää lentäviä lehtiä sekä lintuja. Pupu ei ymmärrä niiden päälle ollenkaan, kattoo vaan, että ompas hauskoja kavereita.


Tampereen pentunäyttely

Posted on

KUVIA NÄYTTELYSTÄ TÄSSÄ LINKISSÄ 

Taas on näyttelyssä käyty. Ilo ei sijoittunut, mutta sai hienon arvostelun. Harjakoiria on paljon kehissä ja vielä hyviä harjakoiria, siellä on vaikea pärjätä. Näyttelypaikalla oli paikka paikoin todella syvä nurmikko, jonne Ilo 23cm korkeana hukkui täysin. Liikkeiden näkeminen oli varmasti todella vaikeaa… Tuomari mittasi Ilon ja Ilo oli tasan 23cm, eli olemme nyt virallisen harjakoiran koon sisällä! Arvostelu meni näin, tuomarina Juha Putkonen:

5,5kk Koon alarajalla, kokoon sopiva luusto, riittävä raajakorkeus, pyöristynyt kallo-osa, kuono-osan tulisi olla pidempi, oikea as. korvat, kauniit tummat silmät, hyvä pigmentti, ikäisekseen hyvä rintakehä, riittävä eturinta, riittävästi kulmautunut, liikkuu ja esiintyy hyvin.

Pupu oli pärjännyt kotona hyvin ja virtaa riitti kun tultiin kotiin 😀 Ilokin jaksoi ihmeekseni peuhata vielä pihalla Pupun kanssa. Ja Ilolle ruokakin maistui vaikka oli nakkeja syöty!! (Natural menu).

Näyttelyssä tippui Ilolta yksi hammas ruohikkoon, emme löytäneet. Kotona koira natisi ja luulin jo kiven/kepin jääneen kiinni jonnekkin. Taskulampulla tutkailu paljasti hampaan heiluva puoliksi irtona takana. Sain sen irrotettu nappaamalla siitä kiinni. Alakulmurit on vielä paikallaan ja uudet jo tulossa kovasti, hampaat heiluu,mutta jos eivät kohta lähde, tilaan ensi viikolla ajan poistoon. Ylhäälläkin uudet kulmurit jo näkyy ainakin toisella puolella.

Jaanan Lali voitti keskikokoiset villakoirat (aprikoosi&harmaa) ja sitten oli RYP-3 (eli kääpiö- ja seurakoiraryhmän kolmas).

tuomari
Ilo tuomarin pöydällä

uppo
Upottava heinikko 


Huput

Posted on

Eilen käytiin taas harjakoirien sisäharkoissa. Mitattiin taas kokeeksi Ilo Kennelliiton virallisella mitalla ja nyt saatiin kooksi 23,5cm. Jos tuo pitää paikkansa niin alaraja olisi nyt ylitetty 😀 Myssyä on käytelty, mutta Ilo ei siitä ihmeemmin tykkää. Vähän kuin pentuna panta inhotti, niin myssy on Ilosta outo. Välillä antaa sen olla pitkiä aikoja, mutta välillä raaputtelee. Irti se ei lähde mutta tukka räjähtää 😀 Tosin se on helppo laittaa uudestaan ja tukka ei kulu vaikka rapsuttelisi ne sieltä alta pois (toisin kuin ponnarin kanssa menee tukka poikki). No näyttelypäiviksi tuota ajattelinkin. Silloin ei voi laittaa pompuloita mutta silmillä oleva tukka saa silmät vuotamaan.

Pupun huppu on vasta tulossa, koska se on isompi ja siten hitaampi tehdä. Saa nähä mitä Pupu sanoo siitä. Pupun tukka nyt on lähes aina räjähtänyt pompuloillakin. Peuhatessa Ilo iskee otsatukkaan aina hampaansa. Eli Pupulla on aivan sama onko tukka räjähtänyt hupussa vai pompuloissa, siistinä se pysyy noin minuutin 😀

Huomenna sitten Ilon kanssa Tampereen pentunäyttelyyn, jossa huimat 32 harjakoiran pentua. Tämän takia Pupunkin pesukin siirtyi nyt perjantailta (kuten myös lätkän takia 😀 ). Otetaan kuvaukset sitten huomenna tai sunnuntaina, riippuen miten ehtii pesemään.


Kuvaamisen vaikeus

Posted on

Pesin Ilon ja siitä tuli niin kaunis, että halusin kuvata sen… Mutta miten onnistuu kuvaus, kun on vain Simon kanssa kotona ja pitäisi yksin kuvata? EI oikein mitenkään 😀 . AIna kun sain Ilon nätisti ja meni vähän kauemmas kuvaamaan, niin koira oli ehtinyt hipsiä muualle. Ja sitten kamera temppus, teki epätarkkaa puolesta kuvista, ärsyttävää! Simokin tuli apumieheksi pitelemään, mutta ei se silti oikein onnistunut. Ilon turkki on kyllä nykyään tosi kirjava, ei enää ihan mustasta mee, ainakin jos tarkempaa sitä katselee.

Lopuksi on vielä kuva Pupusta, jota ärsyttää kun nurmikolle ei pääse. Nurmikko on nyt aidattu vanhalla matalalla aidalla josko se saataisiin kasvamaan, kun kukaan ei siellä kulje. No on Pupu pari kertaa mennyt aidoista läpi, kun noita ei ole tuettu, mutta pääosin pysynyt oikealla puolella.

Harjakoirafoorumissa jollain oli harjakoirilla käytössä TÄMMÖISET HUPUT ,ettei tarvitse käyttää pompuloita turkkia kuluttamassa. Ajattelin yrittää virkata molemmille tytöille tuommoiset.

ilytsu

apumies

kaunis

poop


Karkuteillä

Posted on

Piha-aitojamme nostettiin tänään 120cm takapihan puolelta, jottei Pupu lähtisi pihasta. Niin eikös se sitten karannut naapurin pihalle (Tyson rottweilerin luo) päätypihalta, jossa edelleen matalat aidat… Pihaa myös aidattiin nurmikon osalta, josko siihen sai apilat kasvamaan ja Pupua harmitti. Jos nyt pari viikkoa sais nurmi olla rauhassa ja kasvaa. Kun se on kasvanut, laitetaan nurmikkoa suojelleet vanhat aidat päätypihan aidan korotuksiksi.