Videota vauhdista

Posted on

Kokeilin tänään pihalla uutta kameraa. Neidit paineli taas kahta sataa mudassa. Jopa Naomi juoksi innoissaan tyttöjen kanssa (vaikkakin eniten juoksee Pupu ja Ilo).Videossa todisteita :D. Edelleen Naomi ei Pupun yrityksistä huolimatta suostu leikkimään kuin Ilon kanssa. Pupun valokuvista lähes kaikki oli liikekuvia, neiti kun ei edelleenkään tunne muuta vaihdetta kuin juosta tai nukkua. Onneksi uudessa kamerassa on liikekuviin oma nappinsa. Säät vaan ei suosi turkkirotuisia näyttelykoiria. Koirat, Naomia myöten olivat niin rapaisia että. Tassuja pestessä olisi voinut kuvitella, että Pupu on valkoinen villakoira, niin paljon ruskeaa väriä lähti. Ilo oli myös täynnä risuja. Naon turkkiin ei risut tartukkaan.

 

 

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

dsc_0229.JPG

dsc_0297.JPG

dsc_0242.JPG

dsc_0243.JPG


Näyttelyä ja laumajärjestystä

Posted on

Jyväskylän näyttelyn aikataulut tuli ja voi olla tyytyväinen. Harjakoirat sekä keskikokoiset villakoirat alkaa myöhään. Minähän menen tuonne Jaanan kyydillä, niin on hyvä, että molemmat on myöhään. Harjakoiria on näyttelyssä hirmu vähän vain 63kpl. Ihmeen vähän, ottaen huomioon että koko näyttelyssä on suuri määrä koiria (6000kpl). Oletin että ainakin sadan verran olisi harjakoiria ollut. Isovilloja taasen onkin sitten paljon 24kpl, mutta Pupsahan ei ole menossa, mutta sisaruksia pitäisi olla menossa.

KEHÄ 6
Paavo Mattila
86
bordercollie – ei pennut 28
10:00
kiinanharjakoira – ei pennut 58
11:30
urokset 35
nartut 23 

Tänään oli Ilo mun mukana hakemassa Simoa kerhosta. Kun tulimme kotiin päätti Nao taas hieman rökittää laumakarkuria. Häntä pystyssä neiti nousi Ilon selän päälle ja piteli Iloa paikallaan. Ilo ei ollut moksiskaan, juoksi vaan kauheeta vauhtia ympyrää, pysähtyen vaan aivan kun Nao sai kiinni 😀 Mutta arvoasteikko oli näiden kahden välillä hyvin selvä. Eilen Naomi ja Pupu ottivat sen sijaan hieman yhteen.Pupu kiusasi taas Naomia haukkaamalla, enkä huomannut keskeyttää. Naolta paloi käpy ja se ärähti Pupua kohden. Entisestä poiketen Pupu ärähti varovaisesti takaisin mutta tässä vaiheessa olin tilanteen tasalla ja komensin Pupua lopettamaan. Koira tulikin pois, mutta yritti vielä pari kertaa käydä kiusaamassa Naoa ja joka kerran komensin koiran pois. Nao ei ollut tilanteesta moksiskaan, käveli kuningattaren elkein makuupaikalle ja kävi Pupusta välittämättä makaamaan. Johtajana tietenkin puutuin heti tilanteeseen, eikä Pupulla ole mitään oikeutta rähähtää ylemmilleen. Tuon jälkeen ei Pupu ole enää yrittänyt mitään.

Isäntä sai tänään uuden lelun ja sitä tuli testailtua… Nyt saadaan taas parempia kuvia koirista, ehkä 😉 Koekuviin osui nyt sattumalta Naomi, ehkä siksi että pysyy parhaiten paikallaan 😀

dsc_0006.JPG

dsc_0030.JPG

Pakko vielä laittaa tänne loppuun, kun Pupun kasvattajalle on tullut supersuloinen isovillavauveli Niki. Nikistä lisää: LINKKI.


Koiranrattaat

Posted on

Ny sit neideille on kulkupelit. Kävin tänään hakemassa ja kasasin. Ihan näpsäköiltä vaikuttaa, kopsa osa ei ole suuren suuri, mutta vierekkäin mahtuvat köllöttämään. Ja jos tuntuu ahtaalta, niin päälle saa näppärästi Ilon kopan laitettua. Kummalliselle kuomulle en ainakaan tähän vuoden aikaan keksi mitään käyttöä, ehkä se on sit kesällä hyvä. Tykkään kun ei ole niin ratasmalliset kuin jotkut oli ja että koppaa voi käyttää erikseen esim. autossa kuljettamiseen. Näin runko-osa menee myös pienempään tilaan.

Kopan päälle täytyy sahata levyn palan ja siinä voi hyvin näyttelyssä koiran laittaa valmiiksi. Ja kun kopsat ottaa pois, voi pelkällä rungolla kärrätä Pupun näyttelyhäkin ja tavarat, näyttelyhäkki kasattuna.

Neidit koeajeli sisällä rattaat eivätkä olleet moksiskaan. Kun vuorotellen kokeiltiin, molemmat jonotti kyytiin. Jyväskylässä päästään sitten tositoimiin näiden kanssa. Mies ei sitten näitä kuulemma työnnä :oD

imgp7884.JPGimgp7869.JPG
Kuomulla ja ilman. Pupu ihmettelee, että mites noi kaks tonne pääsi?

imgp7872.JPGimgp7873.JPG
Hyvin mahtuu kaksikin. Naomilla yksin on isot tilat.

imgp7879.JPGimgp7880.JPG
Päällistä voi hyvin käyttää pikkukoirien pöytänä ja päälle mahtuu myös Ilon oma kopsa.



Kääpiövillakoira nukkumassa

Posted on

Jokaisen isovillakoiran sisällä asuu kääpiövillakoira tai toyvillakoira. Edesmennyt Pilvemmekin luuli olevansa ja niin uskottelee Pupukin meille. Koska siis pikkukoirathan saa riehua ja hyppiä ihmisiä vasten ja pikkukoirat nukkuvat mukavissa pikku sängyissä… EIlen Pupu päätti survoa itsensä nukkumaan Ilon sänkyyn, vertailukohdaksi otin kuvat Ilosta samassa sängyssä.

imgp7863.JPGimgp7868.JPG

imgp7866.JPGimgp7867.JPG

Naomikin on alkanut nukkumaan hullunhauskoissa asennoissa. Usein se makaa jommassa kummassa pikkupedissä selällään jalat kohtu kattoa. Noin ollessaan se näyttää karvaiselta lelunallelta.

Kukaan koirista ei nouse öisin sänkyyn, kaikki nukkuvat noissa koiranpedeissä, joita on kaksi pientä ja yksi iso. No Pupua en edes ottaisi kokonsa puolesta viereen. Öisin kulkutila on rajoitettu keittiöön (jossa sängyt on) ja meidän makuuhuoneeseen. Tämä siksi, ettei öisin vessaan menevät lapset tallo lattialla retkottavia koiria.Usein koko porukka nukkuu tuossa isoimmassa pedissä yhdessä.


Lumikasa

Posted on

Tänään taas Leevin jalkapallon aikana käytiin kävelylenkillä urheilukeskuksen ympärillä. Löydettiin lumikasa, joka oli tuotu viereisistä jäähalleista. Pojat oli innoissaan, mutta niin oli Pupukin. Se kiipesi lumikasaa ylös-alas-ylös-alas-ylös-alas-ylös-alas… Ihan niinkuin joskus pentuna viime talvena teki. Ilo ja Naomi eivät olleet niin iloisia kylmästä ja märästä kasasta, saati lenkki säästä. Kaikilla oli kurahaalarit päällä. Tuloksena oli iso niskatakku Pupulle, pientä räjäytystä Ilolle ja Naokin aika sähköisen näköinen, mutta siistein porukasta… Pitää vaan tasapainoilla nyt pukujen ja kastumisen välillä. No Naomi ja Ilo huomenna pesuun, niin rypyt oikenee.


Vihdoin

Posted on

sain tytöistä kuvattua kasvukuvat. Nyt ollaan harjoiteltu kovasti seisomista, missä istun koiran edessä. Näin saadaan koira seisomaan rennosti ja ei tule niska kenoa, kun katsoo ylöspäin. Uman sivuilta näitä vinkkejä hain LINKKI. Nao oli niin innostunut, että meinasi peppu ja häntä irrota. Se todella rakastaa kaikkea uuden oppimista, kunhan vaan saa lihapullaa… Pupulla harjoiteltiin lähinnä, että edes seisoo ja että se on mukavaa, siinä kun on ollut ongelmia. Jossain vaiheessa ruvetaan naksulla hakemaan häntää ylös, kuten Ilolle opetin pitämään korvat eteenpäin suunnattuna. Kuvissa kaikki koirat seisoo täysin vapaasti ja asettelematta mitenkään.

imgp7740.JPG

imgp7761.JPG

imgp7769.JPG

Ja sitten nostalgiaa. Melkein vuosi sitten täällä blogissa oli kuva pienen pienestä Pupusta Simon kanssa. Nyt kuvattiin samanmoinen, koira  sekä poika ovat kasvaneet… Toivon, että joskus voidaan kuvata teinipoika vanhan koiran kanssa…

Simo ja Pupu
4.11.2007

imgp7785-1.JPG
7.11.2008


Lenkkeilyä ja kiipeilyä

Posted on

Tänään on lenkkeilty paljon. On viety ja haettu Simoa kerhosta sekä lenkkeilty poikien jalkapalloharkkojen ajan. Simon vietyäni kerhoon, kävin juoksuttamassa neitejä metsässä ja vauhtia taas riitti. Naokin intoutui hetkittäin tyttöjen perään. Pupu meni edellä keppi suussa. VIDEO VAUHDISTA ON TÄÄLLÄ (huonoa kuvaa kylläkin…)

05112008001.jpg
Piilokuva, kaikki vauhdissa (laadukasta kännykamerakuvaa)

Simoa hakiessa oli kuvaajakin mukana. Koska Pupulla on ollut nyt itsehillintä ongelmia liian vilkkautensa kanssa, niin lenkillä saa vähän toimiakkin. Hyppyyttelen pääasiassa Pupua kiville ym, mutta myös Naomia ja Iloa, jos kivi on tarpeeksi matala niille. Myös kaadettujen puiden pinot ovat loistavia harjoituspaikkoja, Pupu on rakastanut niitä pennusta asti. Käytämme matalimpia kasoja kiipeilyyn, vaikka Pupu haluaisi mennä myös todella korkeista. Näitä puupinoja ylittävät myös Ilo ja Nao hirmuisella innolla ja palkaksi riittää pelkkä kehu. Pinoa ylittäessä tarvitaan hyvää keskittymistä, sillä muuten jalka voi lipsahtaa.

imgp7692.JPG

imgp7694.JPG

Naokin alkaa pikkuhiljaa oppimaan perässä pysymisen. Edelleen se jää haistelemaan mutta säntää sitten täyttä laukkaa perään.

imgp7700.JPG
Koira unohtuu haistelemaan

imgp7701.JPG
Hei…mä unohduin! Täyttä laukkaa perään.

imgp7703.JPG
Huh saavutimpas

Vielä kuva Naon kauniista askelluksesta…

imgp7691.JPG

Ja kaverista, josta Ilo olisi halunnut tehdä selvää

imgp7708.JPG


Pikkuapulainen

Posted on

Simo on pikku koiranhoitoapulainen. Aina kun laitan tyttöjen tukkia, Simo tulee katselemaan ja kaivaa ponnarirasiat esiin. Sieltä Simo valikoi tarpeellisen määrän hänestä sopivan värisiä pompuloita. Tänään juuri suretti, että Pupun mustat pompulat olivat loppuneet 😀 Kun pesen harjakoiria, on Simo yleensä myös puuhaamassa mukana. Simon tärkeänä tehtävänä täyttää harjakoirien ammeita. Itse olenkin hukassa, kun pesen harjakoiria ilman Simoa. Olen nimittäin tottunut sekoittamaan pesuaineita sillä aikaa kun Simo täyttää ammetta. On aina helppoa heitellä aineita sekoittumaan.

Takkukakku Pupu pääsi pesuun tänään. Aloitin jo eilen turkin avaamisen ja jatkoin tänään koko päivän. Ja takkuja riitti ja riitti. Niitähän alkoi ilmestymään jo kaksi päivää Hämeenlinnan näyttelyn jälkeen ja niitä olen tässä tämän pari viikkoa availlut. Nyt pesun jälkeen laitoin hoitoainetta, jos se vähän edes auttaisi, mutta eipä tuossa kuivatessa tuntunut siltä. Karvatakku tuppoja irtosi vaikka kuinka paljon, melkein yhtä iso kasa kuin etukäteen irrotettuja takkuja. Nyt harjasin koko koiran myös tiheimmällä kammalla mitä löytyy,  kuten harjakoirilla tehdään. Aattelin, jos nyt sais joka ikisen pikkusotkunkin pois ja se auttais ettei takkuja niin tulis. Mutta tällä menolla Pupulla ei ole jäljellä yhtään karvaa tammikuun lopun Turun näyttelyyn. Nyt vain naama ajeltiin, pylly ja etujalat saavat nyt kasvaa suojaksi kylmille ilmoille.

Kuvia otetaan huomenna paremmassa valossa… Ja kun Naokin on käynyt pesussa.

Muuten Pupu on ollut tänään rauhallisempi ja enempi oma itsensä.