Argghh

Posted on

Ei olisi pitänyt nuolaista ennenkuin tipahtaa… Kotiin tullessa sain viestin, että pojat oli viestittäneet, että lattialla on koiran kakkaa. Avasin oven ja järkyttävä löyhkä tuli vastaan. Hiphei, lattialta löytyi 3 kakat, 1 harjakoira kokoa, 1 Pupu kokoa ja yhden Pupu kokoiset ripulit, joita tehdessä oli kävelty pitkin keittiötä! Jepjep, siinä sitten lähti isännälle viesti, että 3 koiraa olisi nyt myynnissä 😀 . Mä ne käsitä mistä tää nyt tuli. Ainoa yhteinen tekijä viikonlopun ja tän päiväsen kanssa syömisissä on Oskarin raaka liha (viikonloppuna pullat ja nyt pötkö). Toinen vaihtoehto on, että Pupu on taas syönyt vaatteita, jotka ovat matkalla ulos.

Musta tuntuu, että Pupu on hieman rauhoittunut nyt kun lähdin töihin. En tiedä mistä tuo johtuu, mutta lenkillä tuntuu, ettei hökellä niin kauheasti. No lauantaina synttäreillä ei varmaan ole jälkeäkään tästä rauhallisuudesta 😀 . Iloa taas kiinnostaa nykyään kauheasti hajut, lähinnä kai joku riista. Kauheasti haistelee pihalla hiirten ja fasaanien reittejä. Sen verran metsäverinen Ilo on, että hamsterista tekisi selvää jos pääsisi käsiksi mutta en tiiä miten kävisi, jos oikeita riistaeläimiä näkisi.


Helpotus ja Turku

Posted on

Ihanaa.. Ainakin kakkarumba on tällä erää ohi. Ruuat vaihdettiin ja siihen loppui lattialle kakkaaminen. Ainakaan vielä tuo Robur ei ole ollut ainakaan pahimmasta päästä Naomin silmille, pientä valumista muttei mitään hirmuista, pahempaakin on nähty. Roburin nappulat on vaan hirmu isoja, mutta on ne hyvin silti alasmenneet.

Turunkin aikataulut olivat tulleet nettiin LINKKI.

Kehä 24, Ove Germundsson
Harjoitusarvostelija: Tuula Savolainen

Kiinanharjakoira
klo 9
pennut 4kpl
urokset 23kpl

klo 10:30
nartut 41kpl

Hirmuinen määrä narttuja verrattuna uroksiin… Saa nähä miten meidän sitten käy.


Kakkaa…

Posted on

on riittänyt viime päivinä… Niin Naomi kuin Ilokin ovat tehneet kakkoja sisälle pitkin päivää. Maha molemmilla löysällä. Pupullakin maha löysällä, mutta onneksi edes se tekee pihamaalle. Ainut yhdistävä tekijä mitä koirat on syöneet, on Purinan lohi-riisinappula. Olen nyt tota Purinaa kaikille antanut osittain ruuassa viikonloppuna, kun pitäisi kumminkin olla laadukkaampi ruoka. No tänään kävin sitten ostamassa lisää ruokaa ja ostin pari pientä pussia. Naomi ja Ilo saa kokeilla Roburia, koska tästä olen kuullut hyvää, ettei jollain valuttaisi silmiä. Roburissa oli perunaa ja Pupullakin tynnyrin pohja jo vilkkui, joten sille ostin sitten ProPaccia. Saa nähä loppuisko jo nää kakkatalkoot… Mä jo pistin sanomalehtiäkin lattialle mutta eihän kukaan ollut tietenkään niille tehnyt.


Liian kylmää ja profiloitua sapuskaa

Posted on

Ainakin Naomin mielestä iltalenkillä. Mittari näytti -12,2’C ja se oli Naomista ihan liikaa pakkasta. Pupuun ei tommoset ”pikku”pakkaset vaikuta. Iloonkaan ei ihmeemmin, mutta Ilon kävelytyylistä kyllä näki, ettei ihan normaalilämmössä kuljettu. Häntä oli alempana, kävely kipittävää ja korvat roikkuivat normaalia alempana. Muistelisin, että Pilveä alkoi aikanaan hidastaa -20 asteen pakkaset ja -25 piti jo pukea töppösetkin jalkaan, että pystyi kävelemään pissalle. Pikkuvillat ei aikanaan enää pystyneet ulkoilemaan -20 jälkeen, ne yksin kertaisesti jäätyivät jo muutamalla askeleella, tosin niille ei silloin töppösiä ollutkaan olemassa, ne olisi ehkä helpottaneet paljon. Mutta tuollainen 2kg toyvilla jäähtyy niin nopeasti, ettei se yksinkertaisesti pysty lenkkeilemään paukkupakkasilla.

Koirien ruuat alkaa olemaan tosi profiloituja 😀 . Jokainen syö itselleen parhaiten sopivaa ja sopivilla lisukkeilla. En enää edes yritä löytää kaikille sopivaa sapuskaa.Helpoin on Pupu, sille käy mikä vaan ruoka ja se ei tunnu lihovan edes helposti, vaan lähinnä tarvitsee lisäenergiaa tai kuihtuu luurangoksi. Kunhan vain katsoo, ettei ruuassa ole perunaa, perunasta koira alkaa piereskelemään tappavan hajuisia pieruja. Tyttöjen sapuskat menee tällä hetkellä näin:

Pupu:
Jotain nappulaa 3-4dl (tällä hetkellä Royal Canin ja Purina Pro plan lohi-riisi)
Raakaa lihaa (kourallinen oskarin raaka pullia tai muuta raakaa lihaa)
Sian ihraa, 4-5 palasta
Loraus rypsiöljyä

Ilo:
Jotain nappulaa n. 1dl (tällä hetkellä Purina Pro Plania)
Nöttönen raakaa lihaa
Loraus rypsiöljyä
(omatoimisesti kaikkien muiden koirien jämät sekä kaikki mikä tippuu lattialle ja sitten turvotaan palloksi)

Naomi:
50% ruuasta raakaa lihaa ja kasviksia (esim. Oskarin raakapullia 9-10kpl)
1-1,5dl nappulaa (tällä hetkellä Friskies Mini Menu kana nappuloita, ainut nappula mikä ei valuta Naomin silmiä)
Loraus rypsiöljyä

Lisäksi kaikki saa meiltä jäävien ruokien jämiä sekä ylimääräisiä kasviksia kuten kurkkujen kantoja ym, jotka koirista superherkkua 😀 . Naomilla lähinnä kokeilen, että alkaako nuo silmät valumaan lopulta myös tuolla ruualla vai onko siitä todella apua…


Nopeat syövät hitaat

Posted on

tai ainakin sen hitaan ruuat. Naomi syö aina omaan hitaaseen tahtiinsa, syö kyllä kaiken, mutta ei pidä turhaan kiirettä. Kaksi muuta sitten imuroi kaiken napaansa sekunnissa. Kun Naomilla on vielä tapana nostaa ruokaa lattialle ja syödä sivummalla, sitten kun Naomi nostaa päänsä, niin saa huomata kupillaan olevan jo jonkun ahmatin. Yleensä seurailen vierestä ja komentelen ahnepossuja pois Naomin kupilta, mutta tänään en taas muistanut jäädä valvomaan, etenkin kun ruokana oli vain nappuloita. En olettanut niiden olevan niin herkullisia… Mutta niinhän siellä vaan oli Naomin kupilla Pupu kun palasin keittiöön ja kuppi jo tyhjänä. Täytyy ensi kerralla laittaa Naomi syömään portin toiselle puolelle, että saa sekin syötyä omansa rauhassa.

Olen jaksanut ihmetellä noita koiran nappuloita. Syötin joulun aikaan muun ruuan seassa pois Friskies MiniMenu nappuloita (jäivät viime kesältä Ilon syömisopettelusta), Naomin silmät voivat hyvin, eivät vuotaneet niin eikä silmien alus värjäytynyt. Nyt ostin eläinkaupasta Purinan lohinappulaa, pari päivää saanut ja silmän aluset on taas kirkuvan oranssit… Mitä ihmettä ne tunkee tuohon Friskiessiin, kun se oli Ilosta parasta herkkua maan päällä ja Naomin silmät eivät reagoineet siihen 😀


Hajuja ja yöllisiä menoja

Posted on

Vooi luoja tuo Pupu taas haisee!! Ei sille sovi tuo uusi nappula ilmeisesti ollenkaan. Koira piereskelee niin, että kaikki meinaa kuolla vaikkei koira edes olisi samassa huoneessa. Pitää nyt miettiä pitääkö siirtyä ainakin osittain takaisin isompaan määrään raakaa ruokaa, nappulamerkki ainakin menee vaihtoon. Lisäksi Ilo on alkanut pissimään taas lattialle. Toki koiralla on juoksukin, mutta epäilen kuivia nappuloita. Vedenkulutus on taas nappuloiden kanssa noussut huimasti, niin pissahätäkin on varmasti paljon isompi.

Aikanaan edellisillä koirilla meillä oli nappulakuppi aina esillä ja vapaassa käytössä ja muu ruoka annettiin iltaisin. Pari kertaa viikossa olikin sitten pelkkiä nappulapäiviä. En tosin tiiä oppisiko nämä neidit tuohon ruokintatapaan, alussa varmaan Ilo tyhjentäisi kuppia tehokkaasti 😀 Naomilla taisi kotona olla tämä tyyli käytössä, että sille se ei ole outoa…

Mutta yöt on menneet vilkkaasti. Ilo haluaa astua Naomia ja kauheaa meuhkausta, kun Naomi haluaisi nukkua. Niimpä koko yön kuuluu kauheaa meuhkausta, murinaa ja ärähdyksiä. Nyt nostin jossain vaiheessa yötä Naomin sängyn jalkopäähän, niin kaikki sai nukkua. Koirilla kun ei yleensä ole asiaa sänkyyn, eikä ne oikeastaan koskaan ole edes yrittäneet tullakkaan. Niin Naokin sai olla rauhassa, kun Ilo ei sänkyyn tullut. Saa nähdä pitääkö ensi yöksi hakea Ilolle häkki autotallista, jotta muut saa edes nukkua…

Pakko vielä laittaa hullunhauska kuva neideistä pihalla…

dsc_1325.JPG


Pupuilua pellolla

Posted on

Tänään käytiin taas peltotiellä lenkkeilemässä, että juoksuiset nartutkin saivat vähän painella vauhti päällä, kun ne näki pitkälle. Pupu pomppi kuin jänis pellolla, välillä mentiin 3 peräkanaa kovaa vauhtia. Pääosan ajasta se oli kumminkin Pupu joka juoksi, hyppi ja pomppi, mutta saatiin siitä sentään yksi pysähdyskuvakin.

Ostin tytöille joku päivä sitten James Wellbelowedin nappulaa, jossa ei ole lainkaan viljoja, se tuntuu maistuvan kaikille ihan kuiviltaankin. Lisukkeeksi löysin kaupasta Oskarin pihvimureketta, joka ei myöskään sisällä lainkaan viljoja. No normistihan on raakaa lihaa lisukkeena, mutta välillä on kiva tarjota muutakin. Kokeilen toimisiko nämä viljattomat Naomin silmien valumiseen, kun raaka ruokinta siihen auttoi. Tosin 100% viljatonta on mahdoton järjestää, kun lapsilta tippuu aina pöydästä ruokaa 😀 .

Mutta mikä ihme siinä on, että juoksuisten narttujen pitää vuorotellen astua toisiaan… Meno on hetkittäin ihan mahdotonta, etenkin Naomin ja Ilon kesken. Kiva taas iltasinsaa telkkarin katselun lomassa, katsella hirveetä peuhaamista 😀

dsc_1610.JPG
Simsalabim! ( ei vaan Pupun ja minun oma leikki, missä Pupu haukkailee kättä kohti ja minä yritän ottaa kiinni. Kuuluu leikki valikoimaan, älä kokeile tätä kotona…)

dsc_1612.JPG
Pupu pomppaa pupumaisesti

dsc_1627.JPG
Minä olen pupu, pupu, pupu, minä olen pupu ja osaan pomppia…

dsc_1624.JPG
Juuri keppi lipsahtamassa.

dsc_1637.JPG
Ilmassa.

dsc_1650.JPG
Nao yrittää kiilata.

dsc_1671.jpg
Vihdoin karvapylly sekunnin paikallaan.


Töihin…

Posted on

Asiat alkaa selkiytyä. Tänään sain työpaikan vuoropäiväkodista 2.1.2009 alkaen. Työaikani tulee olemaan klo 5:30-22 välillä. Koirille tämä merkkaa lyhyitä yksinoloja töiden takia, kun aamuvuorosta tulen jo klo 13 ja iltavuoroon lähden vasta klo 14… Pupun näyttelyttämiseen työ kyllä vaikuttaa enemmän. Näillä näkymin en pysty viemään Pupua lauantaisin oleviin näyttelyihin. Työvuoroja kun ei saa niin aikasin tietää ja jos pääsen perjantaina klo 22, niin koiraa en ehdi laittaa. Nyt sitten totutellaan ajatukseen töihin lähdöstä 9 vuoden kotiäitiyden jälkeen.

Huomaa taas, että Naomi saa nappuloita. Jostain syystä nappuloiden tai viljojen kanssa kyynelvuoto on tummempaa, kuin viljattomalla raaka ruualla, jolloi se oli väritöntä vaikka valuikin. Silmän aluset on taas punaiset vaikka miten suojaisi rasvalla ja puhdistaa joka ilta. Yksi valttikortti on taskussa… Ajattelin kokeilla Naomille ehkä Orijen koiran nappulaa muun ruuan sekaan (tai muuta viljatonta). Pupulle tuota ei voi antaa koska, siinä on perunaa, joka aiheuttaa Pupulle ilmavaivoja. Ero silmävuotoon näyttää tulevan reilussa viikossa…

dsc_1154.JPG

Kun eilen esiteltiin taistelukalamme, niin pitäähän se esitellä pitkäaikainen akvaariomme asukki elikkäs pleco nimeltä Evil, kaverilla on mittaa 20-25cm.

dsc_0905.JPG