Lumipallona luokses pompin…

Posted on

Kaksi onnelista on tänään kirmannut hangessa urakalla. Sekä Pupu että Ilo pomppivat hangessa. Ilo näyttää pieneltä jänikseltä, kun pomppii hangessa lumi kaulaan asti. Saa nähdä saako Pupu ripulin, koska haukkaili aika tavalla lunta lenkillä, joka ikinen lumikökkänä piti haukata juostessa. Iltalenkki käytiin flexissä ja voi sitä onnen määrää, kun pääsi kunnolla täyttälaukkaa pomppimaan hankeen. Nao ei ollut yhtään iloinen, se katseli muiden menoa ja voisi melkein nähdä sen pudistelevan ajatuksissaan päätä nuorison hömpötyksille. Flexin kanssa Naomilla meni paremmin, nyt se jopa muutaman kerran veti flexiä vähän pidemmäksi.

Kotiin tullessa olikin sitten kaksi lumipallo koiraa. Päivälenkin jälkeen saivat istuskella hetken eteisessä sulamassa, mutta iltalenkin jälkeen mun oli sulatettava Pupu. Kurakelit loppu, mutta koiran tassujen suihkutus ei 😀 . Onneksi turkkia ei ole vielä ihmeesti jaloissa, niin lumi jäi lähinnä rintaan ja jalkapalloihin. Ilo kerää myös kiitettävän määrän lunta, Naomi vain muutaman palluran.

Jonkun aikaa neidit söivät tuossa raaka ruokaa pelkästään, siis raakoja lihoja vaihdellen ja raakoja kasviksia vaihdellen. Se auttoi hyvin Naomin silmien valumiseen, joten nyt kokeillaan kävisikö joku nappulakin. Ja sekin, että tähän vuoden aikaan kasvikset alkavat olla hyvin kalliita, kun haluaa antaa tietty parasta. Nyt neidit onkin syöneet Natural menu nappulaa ja siihen lisukkeeksi tietenkin raakaa lihaa ja välillä kasvissosetta ja ruokien jämiä. Kukaan ei ole nirsoillut, vaikka nappulat on palanneet takaisin kuppiin. No tuo Natural menu onkin hyvin samantapaista kuin pehmeät koiran herkkulihalevyt, semmoista pehmeää nappulaa, joka tuoksuukin hyvälle. Lisää Natural menuusta, koostumuksesta (70% lihaa) ymTÄÄLTÄ NÄIN.


Laatuaikaa

Posted on

Neidit saivat tänään laatuaikaa vuorotellen. Keskipäivällä Ilo oli yksikseen mukana hakemassa Simoa kerhosta autolla. Anopilla käytiin iltapäivällä ja Naomi sai olla mukana siellä. Sai rauhassa tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen paikkaan, mutta reippaastihan tuo painalsi kämpän tutkimassa ja oli rapsuteltavana. Kerjätät myös osasi loistavasti. Ja lähdön hetkellä, katseli, että jäänkö tänne vai tuunko mukaan 😀 .  Alku illasta käytiin kauppareissu ja Pupu pääsi sinne mukaan. Sillä aikaa aina muut oli kotona odottamassa. Koirilla oli kivaa päästä välillä ihan yksikseen ja saada huomiota vain itselleen, kolmen koiran kanssa kun kilpailu on kovaa.

 Ainut mikä hämmästytti, Naon tullessa kotiin, se alkoi pomotella ympärillään riekkuvaa Iloa. Kai se kattoi, et tyyppi oli ollu pomon paikalla kotona, kun hän oli poissa ja päätti muistuttaa arvovallastaan. Nao siis kevyesti örisi ja nousi Ilon selän päälle. No ei tämä kummallista ollut, edellisessä kolmikossa 2kg pomokoira Roosa teki samaa alemmilleen.

 Laatuajasta pitää huolta myös lapset. Pojat paapoo koiria sekä vanuttaa ja venyttää niitä. Koirat antaa poikien vanuttaa ja venyttää, koska pojat ei satuta. Koirille pojat on varmaan rapsutus- ja ohjelma-automaatteja. Tarpeen tullen pojat osaa kyllä myös kieltää oikeaoppisesti. Ilon joku aika sitten kokeilema poikien näykkiminenkin loppui ennenkuin kunnolla alkoikaan. Pojat sai ohjeet kieltää Iloa ja jatkaa näykkimisyrityksestä huolimatta. Lisäksi opastin pojat, etteivät menisi silittelemään Iloa nukkumapaikkaansa (mielistelyä koiran mielestä) vaan pojat kutsuvat aina Ilon ylös makuupaikaltaan silitettäväksi. Koulutus onnistuu pojilta myös, osataan pyytää istumiset ja tassun annot.

 Koirilla oli tänään herkkupäivä. Toin taas eläinkaupasta hirven ja poronluita. Niitä onkin sitten kaluttu koko ilta. Ostin 4 ettei tule riitaa… Lähinnä siksi, että Pupu on taas viime päivänä popsinut enemmän vaatteita 🙁 . Yhet lasten kalsarit, sukkaparista molemmista kärjet jne.

imgp7476.JPG
Voisiko onnellisempia olla?

imgp7480.JPG
Ilo taas matkalla lutkuttamaan Ossin käsiä (raivostutttava tapa, jota Ossikin huomaamattaan ruokki laskemalla käden saataville)

imgp7492.JPG
Venyy ja vanuu, miten ihmeessä Ilo voi olla noin pitkä pötkö?

imgp7506.JPG
MIKÄ TÄÄ ON??

imgp7507.JPG
Häh, puhuks joku musta?


Korvat, hymy ja mummonmyssyjä

Posted on

Ilolla on jättikorvat, siitä ei pääse mihinkään. Niiden karvat on nyt kasvaneet puolisen vuotta, pentunahan niitä ajeltiin hampaiden vaihtumiseen asti. Nyt karva alkaa painaa ja mietinkin pitäisikö karvoille tehdä jotain. Normioloissa ne pysyvät hienosti pystyssä mutta sateella ja pesussa ne muuttuvat luppakorviksi märkien karvojen painosta. Jotkut on suositelleet ohentamaan korvakarvoja, koska puuterina ne on paljon paksummat kuin nakuilla ja täten myös painavammat. Korvat kuulemma myös muuttuvat tunkkaisen näköisiksi kun ovat hyvinhyvin karvaiset.  En ole vaan vielä raaskinut vaikka ohentaminen ei kyllä muuta ulkonäköä ollenkaan.

dscf0033k.JPG

dscf0053k.JPG

dscf0059k.JPG

Ilo osaa myös hymyillä. Tämä saa monet hämmästelemään, koska luulevat koiran irvistävän vihasta. Jotkut koirat oppivat ihmisiltä tuon hymyilyn, eli kun ihmiset aina hymyilee koiralle ystävällisyyttään, koira oppii vastaamaan samalla eleellä, vaikka irvistys olisi koirankielessä ihan jotain muuta. Toisilleen koirat eivät koskaan hymyile, vain ihmisille. Yritin tuosta saada kuvia, mutta kamera ei ollut tarpeeksi nopea.

dscf0020.JPG

dscf0021.JPG

Meillä on pari kertaa päivässä mummoja. Neidit saa ruokailua varten huput päähänsä, ettei karvat lojuisi ruokakupeissa. Ilolla ja Naolla on Simon housujen lahkeet, kun en ole saanut ommeltua mistään kivasta kankaasta niille nättejä. Pupulla on Hello kitty huppu (joka oikeasti on semmoinen lasten pipo, minkä saa monella eri tavalla. Koirat ei myöskään enää tarvitse erottaa ruokailua varten. Kaikki syö reippaasti kuppinsa tyhjäksi ja sitten lopuksi tutkivat toistensa kupit. Ahne possuja siis nykyään kaikki. Jopa kädestä tarjotut kurkut menee vauhdilla alas. Ja Nao tuntuu rakastavan ananasta…

Eilen tosin Pupu oksensi kaiken ylös. Tutkailin oksennuskasoja (isoja) ja ne sisälsivät ruokaa sekä puruluiden isoja kappaleita (solmuluita), koira siis nielee niitä isoina paloina… No syyllinenkin tuli kolmannessa oksennuksessa, jotain sinistä puuvillaa. Koira siis syö edelleen vaatteita 🙁 .

dscf0073.JPG

dscf0072k.JPG

dscf0075k.JPG

dscf0076k.JPG
Näin meillä syödään

Club shown studiokuvat tulivat. Itse en ole lainkaan tyytyväinen niihin, aivan tyhmästi käsiteltyjä kuvia… Ilo siis juniorinartuissa ja Naomi Avoimen luokan nartuissa. LINKKI KUVIIN.


Tytöt punnarilla ja herkkuruokaa

Posted on

Punnitsin tänään pikku tytöt vanhalla keittiövaa’alla (hyvin mekaaninen 😉 ). AIka hyvin olin arvioinut tyttöjen painot. Ilo painoi 3,350kg eli on hyvin näpsäkän kokoinen noinkin pieneksi (24,5cm). Edesmenneisiin koiriin verrattuna niiden väliltä, Roosa oli 2kg/25cm ja Wilma 4,5kg/29,5cm.

Nao oli punnittaessa 6,350kg eli vielä on varaa pudottaa, pikkasen pyöreeltähän tuo neiti vielä tuntuukin.  Korkeus oli kotimittauksella 30-31cm tienoilla.

Pupua en ole saanut aikoihin punnittua. Punnitsen eka itseni ja kun otan Pupun syliin, vaaka näyttää vain 5kg enemmän 😀 . En nyt ihan uko tuota, joten epäilen Pupun painavan 17-20kg. Korkeudeksi sain itse mitattuna 56-56,5cm. Eli näpsäkän kokoinen neiti.

Tein tänään tytöille Yrjölän puuroa(linkki alkuperäiseen ohjeeseen), johon sekoitin raakaa mahaa sekä raakoja soseutettuja kasviksia. Eipä tarvinnut odotella kupille tulijoita, sen verran suuren suosion ruoka sai. Pakastin loput päivän annoksiksi, niin  sieltä saa kätevästi aina sitten otettua tytöille herkkua.Ilon ja Naon annokset näytti häviävän pieniltä määriltä, mutta tuo ”oikea” ruoka on niin tuhtia, verrattuna höttösiin nappuloihin.

Ohje Yrjölän puurolle (meidän tämänkertainen versio):
2L vettä
1dl tummaa riisiä
1dl ruissuurimoita
1dl ohrasuurimoita
1dl kaurasuurimoita
½dl pellavansiemenrouhetta

2h 175’C

Kypsään puuroon lisään soseutettuja kasviksia (nyt on parsakaalia, porkkanaa, maissia, kukkakaalia ja herneitä) sekä raakaa mahaa ja lihaa. Sekoitussuhteita löysin kaksi joko 50% lihaa, 25% kasviksia, 25% puuroa tai 1/3 lihaa, 1/3 puuroa ja 1/3 kasviksia. Itse käytin tuota viimeistä. Jatkuvassa käytössä on ruokaan syytä lisätä jotain öljyä sekä raakaa kananmunaa kuorineen (halutessaan voi valkuaista kypsentää). Myös apteekin lisiä kuten Citro-oskaa (vai mikä lie se on nykyään nimeltään) voi lisätä, vaikka periaatteessa vaihtelemalla kasviksia ja lihoja sekä kalaa ja muistamalla nuo kananmunan kuoret sekä syöttämällä raakoja luita, tämän pitäisi kattaa hyvin koiran tarpeet.

Annostus:

koiran paino/kg kotiruokaa g/vrk (1dl=n. 100g)

1-5…………….100-150g
5-10…………..100-300g
10-15…………200-400g
15-20…………350-600g
20-30….. …. 500-800g
30-40………. 600-900g
40-50………. 800-1100g
50-…………. 900-1300g


Ruokinta mietteitä taas

Posted on

Ruoka on taas tynnyrissä lopussa ja mietin mitäs sitä sitten ostaisi. Pikkutytöt on syöneet Nutron lammasriisiä (pikkunappulana) ja Pupu nappulacoctailia (kaikki pussien jämät kalliista halpaan). Jostain syystä raakaruuan osuuden lisääminenkin houkuttaa. Kai se on siinä, että aikanaan BARFfasi Pilven kanssa, niin se kummittelee siellä aina 😀 . Nyt löysin tuommoista uutta Puhti-nimistä koiranruokaa LINKKI, siitä aktiivi on aika lähellä muinaista Yrjölänpuuroa, jota meillä edelliset koirat söi pentuajan (oli silloin muotia). Lähinnä nyt ajattelin, jos tuota laittaisi nappulan kaveriksi, mutta miksei välillä ihan pelkästäänkin. Oikeaan BARFfiin ei ole jaksamista, haluan päästä helpommalla. Oskarin raakoja liha/mahapullia on annettu nytkin nappulan lisänä, mutta tuota voisi antaa enemmänkin, kun on täysiravintoa.

Nappulamerkkikin on taas vähän hakusessa. Nutron lammas-riisi näytti nyt valuttavan Ilon silmiä, vaikkei sitä niin huomaa kuin Naolla, kun Ilolla on musta kuono. Ilolla ei ole aikoihin valunut, eikä muuta muutosta ole tullut kuin tuo nappula. Pitää miettiä joku muu vähemmän valuttava, jos semmoista on. Tosin tämäkin on hirmu yksilöllistä, jollain auttaa vain tuo raaka ruokinta, joillain joku tietty merkki ja joillain ei mikään. Lisäksi jäin miettimään Pupun hidasta turkin kasvua. Turkki ei ollut 8 viikossa kasvanut mitenkään mahdottomasti… Lisärasva tuskin olisi pahitteeksi.

Ruokinnan kanssa ei muuten ole ongelmia… Ilo syö kaiken mitä nenän eteen tulee. Hyvin siis oppi syömään halpisruuilla, jotka eivät pitäneet nälkää. Pupu syö yleensä osan ja jättää aina vähän. Nao syö jos on nälkä ja jos on jotain herkkua kupissa. Jos kupissa on pelkkiä kuivia nappuloita, ei Naoa huvita usein syödä. No sillä on varaakin paastota silloin tällöin.

Iltapissalle meno jaksaa aina naurattaa. Kun puen takin päälle, on vieressäni heti Ilo ja Pupu. Naon saamme käydä herättämässä, että josko neidille sopisi käydä viimesellä pissalla 😀


Ryökäleet…

Posted on

Neidit eivät saaneet aamupalaa ja jäivät keskenään kun läksimme kaupoille. Kun tulimme iltapäivällä oletin nälän olevan jo kovan.  Laitoin reilusti ruokaa ja koirien eteen. Kumpikin tuskin koski kuppiinsa. Ihmettelin moista ja mietin mikä niille on iskenyt, kunnes tajusin, että olin jättänyt kulmasta avatun ruokasäkin lattialle. Neidit oli tietysti meidän poissa olessa popsineet mahansa täyteen nappulaa 😀 .

Pupulla juoksu jatkuu ja neiti vuotaa todella paljon. Edelleen saa olla koko ajan pöksyt jalassa. Pupu siivoa tosi harvakseltaan itseään. Ilo kun ei tarvinnut juoksun aikana pöksyjä ollenkaan.

Takkuja löytyy molemmista. Ilosta harvemmin, sillä pesurytmi on jotenkin oikea, kun ei ehdi menemään umpitakkuun, alkusolmuille vain. Ilon pesen 5-7 päivän välein. Pupu taas takkuaa ja takkuaa, pesu väli 1-2 viikkoa. EN tiedä onko parempi laittaa korvat kiinni vai antaa olla auki, mutta takussa ne on jokatapauksessa. Paketteja pitäisi tietysti avata, unohdin pariksi päiväksi paketit korviin ja voi elämä mitkä takut oli… EI siinä auttanut kuin avata ja avata ja toivoa, että korviin jää vielä jokunen haituva näyttelyyn. Olen nyt parin päivän välein käynyt turkkia läpi kammalla, jotta isoja takkuja ei pääse syntymään.

Ilppa tänään pestiin ja kuvattiin, kun oli niin nättinä.

imgp5659.JPG

imgp5669.JPG

imgp5686.JPG

imgp5701.JPG


Katastrofi

Posted on

Haistelin yöllä kakan hajua ja mietin koiran vaan piereskelleen, kun ei ollut pyytänyt ulos. Aamulla klo 8 nousin ja ihmettelin missä Pupu on. Koirilla kun on öisin rajoitettu kulku, ne pääsevät meidän makkariin sekä keittiöön. Portti oli murrettu ja koiraa etsiessäni katsoin onneksi lattialle. Eteinen oli kuorrutettu ripulilla, sitä jatkui nauhana olohuoneen suurelle matolle asti. Paikka paikoin oli isompia seinälle nousevia räjäytyksiä. Koira itse makasi sohvalla(!eihän se sinne osaa mennä!) ja heilutti vain häntäänsä. Luulin, että koira oli ihan tilt ja kuivunut ja mietin jo seuraavaan siirtoa, että lähteäkkö tästä suoraan Viikin eläinsairaalaan. Hetken yritettyäni kutsua koiraa alas sohvalta, tajusin vetää sen pois siitä… Koira ei ollut vaan osannut tulla sohvalta alas!! Sohvalta päästyään koira oli oma reipas itsensä, lukuunottamatta kakalla kuorrutettua takapääntään, jalkapallojaan ja juoksuhousujaan. Ei siinä auttanut kuin heittää koira pihalle, pestä lattiat, kantaa matot pihalle ja pesuun sekä pestä koira.

Päivän aikana maha on rauhoittunut eikä koiralla enää ole mitään oireilua. Ruuaksi on saanut vain riisiä. Tiedän kyllä mistä tämä tuli. Pupu kun oli muutama päivä sitten syönyt taas niitä vaatteita ja kakannut pari päivää trendikästä Marimekko-raitakakkaa, niin suoli oli taas ärtynyt

Piti vielä laittaa kuva trimmausreissulta, kun Pupu sovitti hienoa syöntihuppua kasvattajan luona. Siinä oli sarvet ja kaikki 😀

.imgp5581-1.JPG


Porvoon reissu ja uusia tarvikkeita

Posted on

Tänään tehtiin reissu Porvooseen ja treffattiin Brumberin parkkipaikalla Raija sekä harjikset Rixu ja Peikko. Minä kun sain samalla tilaamani uuden turboföönin. Olen aivan rakastunut Peikkoon, sillä on niin nätit korvat ja turkin väri on erikoinen. Ja Ilo oli myös täysin rakastunut, se möyri poikien edessä maassa. Ilosta ja peikosta tulisi hieno pari 😉 😀 .

Käytiin myös vanhassa kaupungissa kävelemässä koirien kanssa ja maalaiset oli ihan hukassa. Eka pari viikkoa pois sivistyksestä ja sit viedään vilkkaaseen menoon turistien keskellä (ja ihasteltavaksi).

Ostin tänään myös tarvikkeille oman laukun, vanha kameralaukku kun alkoi käydä ahtaaksi harjoille ym. Tuo kassi on Billteman picnic reppu, joka oli oikeasti täytetty mukeilla, haarukoilla ym. Mutta tyhjennettynä oli täydellinen koirien tarvikkeille. Lisäksi jäi vielä ylimääräisiä luukkuja esim. näytttelyreissuja varten pakata vaikka koirien sadetakit mukaan. Käsittämättömintä oli, että tajusin osan kammoista olevan Oskun ja Tessun vanhoja, ostettu siis joskus vuoden 1987-1990 aikoihin…

Tytöille tänään letittin tukat ja niistä tuli sieviä, näin ei pompulat aina paina samoja kohtia. Otin myös kuva Pupun ruokahupusta. EN ole nyt kesällä jaksanut kääriä korvia muoviin, niin Pupu on saanut aina syödessä hupun päähänsä.

imgp5069.JPG
Peikko (Kaunisvirran Muumipeikko)

imgp5067.JPG
Peikko

imgp5074.JPG
Rixu (Kaunisvirran Ritari ässä)

imgp5112.JPG
Ilo Porvoossa

imgp5117.JPG
Pupu ja Ilo (varmaan 20 kuvasta tämä oli semmoinen missä molemmat oli suht järkevästi)

imgp5128.JPG
Uusi tarvikereppu

imgp5130.JPG
Sisältä

imgp5132.JPG
Uusi turbofööni, nyt pitäisi kuivua koirat nopeasti.

imgp5139.JPG
Pupun ruokahuppu

imgp5064.JPG
Pupu taas mystisenä…