Lammin näyttely

Posted on

Kävimme eilen Lammin näyttelyssä. Mukana oli kaikki koirat ja lapset, kun yhdistimme näyttelyn lomareissuumme. Naomi ei järin pitänyt ideasta, etenkään sillä hetkellä kun taivaan täydeltä tuli älytön kaatosade. Satuimme olemaan mäkisen näyttelyalueen mäen alla ja kaikki vesi valui suoraan viereisiin telttoihin, meillä kastui onneksi vain yksi kulma. Tunnelma oli myös tiivistä, kun pikkutelttaamme ahtautui koko meidän porukka rattaineen ja Jekku möllötti vielä pöydällä suojassa. No kehän alkaessa suomalainen suvi näytti toisen puolensa, aurinko porotti täydeltä terältä.

Jekun menestys ei ollut kummoista, vaikka poika esiintyi normaaliin tyyliinsä energisesti ja varmasti. Jekku sai nyt elämänsä ensimmäisen Erittäin Hyvänsä (EH) ja näin jatkoon pääsy torppasi täysin suoraan tähän. Jekku oli vielä vasta toisena ikäluokassaan, toinenkin EH:n saanut meni edelle. Minua lähinnä nauratti, kaatosade, tulva, aikataulun myöhästyminen tuon sadekuuron takia ja sitten vielä EH kaupan päälle 😀 Mihinkä ei hullut koiraihmiset ryhtyisi muutaman nauhan tähden 😀

Tuomarina: Hyvin rakentunut uros, jolla hyvät mittasuhteet. Taittokorvat, hieman vaaleat silmät. Hieman ulkonevat poskiluut. Ryhdikäs ylälinja. Sopiva luusto. Erittäin hyvä karvanlaatu. Esiintyy iloisesti. Liikkuu epävakaasti edestä.

KUVIA TÄÄL

252600_10150952856298865_957923835_n.jpg
Telttamme edestä kuvattu, kun kehä oli veden vallassa ja kaikki tämä vesi valui myös viereisiin telttoihin…

dsc_1049.JPG

dsc_1065.JPG

dsc_1068-001.JPG
Jekun upeaa menoa


Helsingin näyttely

Posted on

Tänään oli näyttely Helsingissä, Tuomarinkartanon vinttikoira radalla. Sain jännittää koko aamun ja näyttelyssä olon, että alkaako sataa vettä taivaan täydeltä, mutta onnekseni sade alkoi vasta kun oltiin kotona. Pitkästä aikaa kehän pohjana oli myös nurmikko, joten mietin miten jätkä menee, kun osa koirista näytti hyppivän ja pomppivan kevään ekaa nurmikkonäyttelyä.

Tuomarina oli edesmenneen Pilvi koiramme kasvattaja Tiina Taulos, mutta eipä sillä varmasti ollut merkitystä, jos edes muisti meitä. Jekku toimi kehässä tasaisen varmasti, mitä nyt namit ei meinaa maistua näyttelypaikalla, kun on niin paljon muuta. Jälleen kerran sijoitumme Edi harjakoiran taakse, ollen junioriluokan kakkosia. Nyt saimme SA:n (serfikaatin arvoinen), joka on pääsylippu paras uros kehään. Sieltä meidät käteltiin sitten heti ulos. Tuomari tykkäsi koirasta, mutta häntää moitti, se on aivan liian kippura.

Kohdalleni osui myös ceskyterrierin 5kk pentu. Tuota rotuahan olen mietiskellyt yhtenä vaihtoehtona. Koira oli kyllä tosi söpö, mutta harvoin tuollaiset 5kk ikäiset kauheen ällöjä ovat. Rotuna tuo on aika Naomimainen ja tykkään erityisesti päästä, joka muistuttaa lapsuuden ystäväni kääpiösnautseri Serin päätä. Löysin youtubesta videon, jossa ihan samantyylinen pentu LINKKI. Tässä kuvassa aikuinen LINKKI. Silloin kun Ilo oli kuollut, niin yritin etsiä tälläistä pentua, mutta näitä syntyy  niin harvoin, että pentuja ei ollut, eikä ollut tulossakaan.

Tuomari Tiina Taulos

Erinomaiset mittasuhteet, vahva pää, alaleuka saisi olla voimakkaampi, ikäisekseen erinomaisesti kehittynyt runko, tasapainoisesti kulmautunut, matala kinner, turhan tiukka häntä, liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askeleella.

ERI, SA, JUK-2

Kameraa ei jälleen ollut mukana, mutta kameroita näkyi kehän laidalla. Saapa nähdä onko Jekku osunut linssin taakse. Tampereen näyttelyn sivuun sainkin yhden kuvan ja videon Jekun äidistä kehässä LINKKI.

Iso kiitos Katjalle ja Lealle kuvista!

016-xtra-bold-comic-sans-exc2-cq.jpg

018-xtra-bold-comic-sans-exc2-cq.jpg 

017-xtra-bold-comic-sans-exc2-cq.jpg

035-xtra-bold-comic-sans-exc2-cq.jpg


Vauhtia

Posted on

Aamupäivän ulkoilu vietettiin pihamaalla ja Pupua pomputti, kun pihalla oli kaadettujen puiden runkoja. Tahalleen sitten heittelin Pupulle palloa niin, että joutu pomppaamaan yli. Pupulla nyt onnistui nuo hypyt noin niinkuin ulkoisesti, mutta pikkaisen oli tuota ilmaa hypyissä. Jekkukin näytti muutaman hienon pompun, mutta kamera ei ehtinyt mukana. Jekku ja Nao käyttikin paljon aikaa riehuen keskenään. Mutta Naomimaiseen tapaan, ne leikkivät vaan kuivalla terassilla. Jekku olisi leikkinyt muuallakin, mutta eihän Naomi voi tulla märälle nurmelle.

Ajakuluksi otin jokaisen kanssa vuorotellen treeniä. Opetein huvin vuoksi naksuttimella keirtämään pihalampun. Taidosta voi olla joskus hyötyä, jos menee agilityyn, mutta nyt vaan tuo oli semmoinen päähänpisto. Naomi oli selkeästi eniten kartalla tässä harjoituksessa, se äkkäsi hyvin nopeasti mikä oli se juttu. Tai sitten sillä oli eniten nälkä 😀 .  Lisäksi otin muutaman ohjatun hypyn tuon rungon yli, Pupulle ihan toko hyppynä, istumisineen.

Iltapäivällä lähdettiin pyörällä hakemaan poikaa koulusta, molemmat hullut, olisi tarvinnut pyöräjuoksutuksen, mutta koska perässäni oli uusi peräkärry, niin otin vain Jekun. Sen meno ei ole vieläkään rauhoittunut yhtään. Poika veti taas kuin hullu ja vaikka miten yritin ajaa hiljempaa ja hiljempaa, että saisin koiran asfaltilla raville se ei onnistunut. Veikkaan, että vaikka olisin pysähtynyt, olisi Jekku laukannut paikoillaan 😀 Jekku on varmasti edellisessä elämässä ollut husky suuressa valjakossa… Valjaiden lukko vaan oli selkeästi hangannut toista kainaloa, joten Jekku tarvitsisi jonkun toisenlaiset valjaat, joissa lukko olisi muussa kohtaa.

dsc_2196.JPG
Pihan porukka

dsc_2311.JPG
Pompottaa

dsc_2225.JPG
Alastulo

dsc_2277.JPG
Äkkiä karkuun!

dsc_2278.JPG
Sekoilevia harjakoiria

dsc_2328.JPG
Söpis

dsc_2355.JPG
Melkoisen samaa kokoa nämä kaksi ovat.

19042012901.jpg
Husky palannut kotiin noin 6km juoksulenkiltä, joka ei taaskaan tuntunut missään…

Husky juoksee, niin että vain henki pihisee. Vauhti on hidas, mutta niin se vaan laukkaa melkein paikoillaan 😀 Pakko saada se oppimaan ravaaminenkin tai muuten kärsii kroppa tulevaisuudessa.


Pojassa on virtaa

Posted on

Tänään tein Jekulle näyttelyn esipesun. Näin koiran turkki on avattu ja melko siisti sitten, kun näyttelypesun tekee. No ei pojassa takkuja ollutkaan ja kevyesti nyt öljysin turkin. Otettiin sitten pojan kanssa vähän liikevideota, kun uusi näyttelyhihnakin saapui. Pojalla oli virtaa, ihan liikaa. Saapa nähdä minne se sinkoaa sitten näyttelykehässä. Kehässä kun sillä on usein vielä tuplasti lisää virtaa…

Eilen koirat paineli illalla pihamaalla. Naomikin oli hirmuisen virkeällä tuulella ja jahtasi moneen otteeseen Jekkua. Pupu vähän innostui leikkimään, mutta selkeästi eilen tärkein oli se pallo, kunpa joku olisi koko ajan sitä heittänyt. Aidat on viimein näkyvissä ja hanki sulanut, eilen parantelin niitä ja laitoin uusia keppejä, niin eivät kaadu ihan heti, jos joku niitä menee kokeilemaan. Nyt alkaa vaan vähäksi aikaa ”pihaton” aika, että pihan nurmikko ehtii kuivahtaa ja pääsee uuteen kasvuun. Koirien rallijarruttelut siinä muuten tuhoavat sen, nyt kun se ei vielä kestä sitä. Onneksi tämä piha ainakin viime kevääni kuivahti hyvin nopeasti, toisin kuin edellisen kämpän piha…

Jekku harjoittelee

Naomilla on Jekku hukassa

Yhdellä on niin rakas pallo suussa ja muut kaksi pinkoilee


Jekku, huskyksi syntynyt…

Posted on

Vauhtikaksikko kävi jo aamulla pitkällä hihnalenkillä ja nyt iltasella käytiin pieni 3km pyörälenkki. Kiinnitin molemmat koirat kauhukaksikosta pyörän springeriin, koska tiesin, että pääsiäisen takia ihmisiä oli vähän liikkeellä. Kiinnitin koirat aluksi vierekkäin, kuten Unin kanssa Pupu oli aikaisemmin ollut, mutta se ei toiminut ollenkaan. Jekku veti hulluna ja ajautui Pupun eteen, saaden Pupun kompastelemaan. Laitoin sitten vain Jekun Springeriin oikein kiinni ja Pupun kiinnitin hihnalla Springerin mutkaan ja nyt molemmat sai oman tilan juosta. Joku fiksaus pitää keksiä Pupun valjaisiin sillä ne kääntyy ikävästi, jossain näin lenkin valjaissa kyljenkohdalla, pitäis joku siihen kohdille laittaa, niin ei niin kääntyisi. Ja Jekku tarttis jotkut muut varmaat, se vetää niin hulluna, että tuo malli ei ole hyvä.

Pupu meni tällä kertaa melkoisen rauhallisesti ravaten, mutta Jekku, voi vitsit, se kai luulee syntyneensä huskyksi valjakkoon. Oli täysi työ pitää sitä ravissa, vaikka kuinka hidasti, niin koira laukkasi lähes paikallaan. Pää hienosti alhaalla koira vetää onnessaan ja kuin viimestä päivää ja sai nyt hetken juosta kovaakin. Pupu vaan ei tykännyt, että alkoi Jekku kauheasti rynnimään, se teki mulkaisun ja hetkeksi Jekun tahti hidastui mut sitten taas mentiin yhtä hulluna kuin ennenkin. Jekku vaan rakastaa juosta, juosta ja vetää… <3

Kotiin tultua menin jäähdyttelemään koiria pihalle ja joo, se siitä jäähdyttelystä, sillä Jekku ja Pupu veti ainakin sata kierrosta pihaa ympäri. Hetken pysähdys ja sitten taas mentiin… Tuntuu, ettei ne hyydy millään, mutta kotona nukkui sitten kaksi hyvin tyytyväistä koiraa, niin ja olihan Naomikin tyytyväinen, koska sen ei tarvinnut juosta 😀

07042012864.jpg
Tämä malli ei toiminut näillä kahdella, Jekku ajautui vetohulluuksissaan Pupun eteen.

07042012865.jpg
Näin se homma sujuu paremmin.

Video pyöräilystä:

Ja sitten kotona oli tälläistä menoa:


Kuinka paljon koira tarvitsee liikkumista?

Posted on

Mietin tätä nyt, kun on taas Jekunkin kanssa tuo pyöräilykausi nykästy käyntiin ja muutenkin lisätty lenkkien pituutta muidenkin osalta. Pupu veti lähes 7km juosten ja ei tuntunut missään, kotona oli edelleen virtaa. Jekku veti (paino sanalla veti) tänään vartin pyörälenkin ja kotiin tuntua vauhtia edelleen riitti, eikä illan aikanaan ole huomattu väsymisen merkkejä. Koirat jaksaisivat selkesti lenkkeillä ravaten loputtomasti, ainakaan vielä ei ole rajaa tullut vastaan. Siitä tulee mieleen entiset lenkityksemme määrät ja perus kotikoirien lenkityksen määrät, että miten vähäisiä ne oikeasti olivat/ovat, vaikka meilläkin koiria liikutettiin ihan normaali määrä. Mutta oliko se kumminkin riittävää, tuskin. Koira tarvitsee oikeasti valtavasti liikuntaa, ainakin tuollainen ad/hd isovilla ja nuori harjakoirapoika, mutta toissalta tuntuvat tyytyvän vähempäänkin, niinä päivinä, kun ei mennä hirmulenkkejä. Naomihan meillä jää osalla lenkeistä kotiin, eikä se juokse lainkaan pyörän vierellä. Parhaitenhan koirat saisi kulutettua energiansa vapaana metsässä vaeltaen ja leikkien toisten koirien kanssa, mutta kelit on nyt semmoiset, että metsään ei vielä pääse (lunta ja jäisiä puolisulaneita polkuja).

Jekku todella aloitti tänään pyöräilykautensa ja ne kaksi kokeilua olivat selkeästi juurtuneet hyvin mieleen. Päällensä Jekku sai Naomin vaaleanpunaiset nahkavaljaat ja ei onneksi väri haitannut menoa. Springerin päässä tuntui olevan enemmin husky, kuin kääpiökoira. Tehtäväni oli lähinnä painaa jarrua, kun Jekku veti hurjalla voimalla koko polkupyörää haluten laukata niin kovaa kintuista irtoaa. Kovalla alustalla laukkaaminen ei vaan ole järin terveellistä, joten yritin pitää pojan ravissa. Mutta olihan se annettava välillä spurtata, kun niin halusi. Hauska oli kyllä katsoa, että on nuori poika hihnan päässä, kun eka juostiin kahta sataa ja toisessa hetkessä piti katsella mitä tuolla ja sitten taas juostiin ja mitäs tuolla on, välillä pää pyöri kuin hyrrä (ne hormonit…).

Jekulle nuo juoksutukset sopii pesupäiville. Valjaat kun saattaa takuttaa, niin on hyvä päästä sen jälkeen pesulle. No 1-2krt viikossa pyöräilyä onkin ihan riittävä määrä.

31032012819.jpg
Pikku husky menossa 

31032012820.jpg
Mitäs tuolla on?


Video Jekun menosta (valitettavasti kamerakännykän videointi on jotenkin epäkunnossa ja tämäkin pätkii…)

2012-03-31-vikapaiva.jpg
Pesun jälkeen sekoilemassa, isäntä tässä heilutteli vain likaista sukkaa koiralle… 😀

2012-03-31-vikapaiva2.jpg
No emännän ja kinkun kanssa sitten seisottiinkin jo turkki taas öljyhoidossa. Kuvassa näkyy Jekun uusi näyttelyhihna 🙂


Lenkkitreenausta…

Posted on

Tänään kävi sitten erikoislenkillä esin ne jolla on kovempi pissahätä eli Jekku ja Naomi. Ja sitten vein Pupun yksityislenkille namien kera. Palkitsin koiraa reippaasta kävelemisestä, etenkin kun se otti rennon spurtin eteen. Aina kun jäi taakse väijymään, houkuttelin sen nameilla pois. Suurin osa lenkistä menikin joko iloisesti sivulla seuraten tai jopa edellä spurtaten. Ei-vedä käskyä yritän nyt välttää, sillä se taitaa olla juuri se juttu mikä saa Pupun jotenkin pelkäämään tms. Emmä tiiä, varsinainen huijarikoira 😀

Tässä miten mentiin tänään

Tässä vanha video, missä ”oireilee”. Tässä vauhti siis hirmu hidas, kun lapsi käveli lenkillä mukana.


Videoita Turusta

Posted on

Jekku oli päässyt Marin videoille, joten tässä 3 pätkää Jekusta Turussa 🙂

Ensin puolet junnupojista yhdessä (oli niin monta, että juoksivat kahdessa osassa).

Sitten Jekun yksilöarvostelu

Paras junnupoika kisa

Ja viimein paras uros, jossa Jekku selkeästi muisti mitä piti tehdä 😀