Reippaanpaa arkea

Posted on

Koulut alkoivat ja isännän loma loppui, joten alettiin hakemaan sopivaa arkirytmiä. Koska ekaluokkalaisella on vaarallinen tie ylitettävänä, niin vastaan on mentävä joka ikinen päivä. Alunperin oli tarkoitus mennä aamulla pörällä ja juoksuttaa samalla Pupu, mutta nuorimmaisemme ei jaksakkaan valvoa tuota matkaa pyörän peräkärryssä, niin se ei ainakaan vielä onnistunut. Mutta joka päivä lähdemme kävellen hakemaan koululaista ja sitten kävellään takaisin, koirat saa mukavan reilun tunnin lenkin.

Eilen oli eka päivä koululla. Aikasemmista vuosista oppineena tiesin, että koirat tulevat olemaan pikkutyttö magneetteja ja niinhän ne oli nytkin. EI mennyt kuin hetki, kun ensimmäiset tuli kysymään saako silittää. Ja kohta ympärillä oli parinkymmenen lapsen lauma 😀 Naomi ja Pupu nauttivat jälleen kerran pikku käsien silityksistä. Jekku oli aluksi ihan et jeejee, mutta sitten kun lapsia oli paljon tungeksimassa, sitä alkoi jo hirvittää. No nostin Jekun syliin ja siinä se otti tytyväisenä silityksiä vastaan, muiden päivystäessä maassa. Pitää ottaa namejakin mukaan, niin saavat lapset antaa koirille nameja, niin Jekkukin varmasti huomaa viimein, et tää on tosi jees juttu ja 200 lasta ei ole mitään.  Pupu yritti taas välillä hyppiä, mutta yllättävän hyvin sain sen pysymään kunnolla, se vaan kun rrrrakastaa niin kovin. Minun piti uudestaan ja uudestaan selvittää koirien nimiä, ikiä ja Jekun korvateippejä.

Naomi on selkeästi piristynyt, vaikka ei se kyllä vieläkään riehu, kuin ihan hetkittäin. Pieni tasaantumisvaihe on tullut alun tosi reippauden jälkeen. Mietinkin onko lääkitys vieläkään riittävä vai onko tässä nyt se oikea Naomi. Hyvin Naomi jo tietää, mitä sana ”lääke” tarkoittaa ja suunnistaa reippaasti kohti keittiötä, koska tiedossa on kinkunpala, piilotetulla lääkkeellä.

TÄSSÄ VIDEOTA kun harjikset oli pihalla kahdestaan ja Naomi yltyi leikkimään Jekun kanssa. Ei ihan entistä Naomia tommonen hyökkäily ja meno, ettei kamera pysynyt perässä 😀

170820111201.jpg
Pupu pyörän vierellä tulossa koululta jo kotiinpäin. Meno ei silti hidastunut…

170820111204.jpg
Matkalla takaisin koululle päin. Naomi askeltaa reippaasti rattaiden vierellä.

170820111207.jpg
Hetki ennen kellon soittoa ja välitunnin alkua, sekä parinkymmenen pienen lapsen parveilua 😀


Tokoilua

Posted on

Poikien tokokurssi alkoi ja suuntasimme Koirakoulu Kompassin tiloihin Konalaan. Kouluttaja toimi Yael Ovitz (Kennel Agidreams). Ryhmä oli onneksi pieni ja alkeita harjoiteltiin. Leevillä ja Naomilla meni todella hyvin, vaikka Naomi yritti huijata Leeviä aika ajoin. Se ei muka ymmärtänyt mitään ja yritti silmiä räpsyttelemällä saada namit putoilemaan suuhun. Kun namia ei tipahtanutkaan, niin se lopulta teki vaaditut asiat täydellisesti 😀 . Oli oikeasti hienoa katsoa Naomin onnesta piiskaavaa häntää, kukapa sitä uskoisi vanhasta mukavuudenhaluisesta koirasta, että se jopa tekee jotain.

Ilo toimi yhtä vikkelään kuin ennenkin, se myös sisäisti hyvin nopeasti mistä se nakin pala tuli. Suurimmaksi ongelmaksi Ilon kanssa muodostui, se, että Ilo meinasi nakkien kanssa viedä sormet. Vaikka Ilo on pieni, on tuo sen nappaisu todella kipeä. Siihen saatiin neuvoa, että pidetään nakinpala sormien sisässä niin kauan kuin yrittää näykkiä sitä, kun nuolee, niin saa nakin palan.

Tällä kertaa harjoiteltiin kontaktia KATSO -pyynnöllä, sivulle tuloa sekä vähän seisomista. Näitä kaikkia pitää nyt ahkerasti harjoitella kotona viikon ajan. Itse otin samat treenit tänään Pupun kanssa, sillä nyt on pohjaa, mutta pieni muistinvirkistys ei ole pahasta (eikä Pupun mielestä noiden nakkien syöttökään 😀 ).

TÄSSÄ LINKISSÄ VIDEO NAOMIN HIENOSTA TYÖSKENTELYSTÄ.

dsc_7477.JPG
TOKO-ryhmä, kouluttaja vasemmalla mustan villakoiran kanssa.

dsc_7483.JPG
Mä tuijotan, mä tuijotan, tipu makkara, tipu (kontakti harjoitus).

dsc_7481.JPG
Nakit molemmissa käsissä, millä ihmeellä sen nakin niistä saisi… (kontakti harjoitus).

dsc_7499.JPG
Minne piti tulla?

dsc_7476.JPG
Koulutus ottaa voimille, kotiin tuli kaksi väsynyttä koiraa.


Video Villakoira erkkarista 2010

Posted on

Video villakoiraerkkarista. Videolla tulee järjestyksessä
-Isovillojen mu/ru/va paras uros kehä
-Isovillojen mu/ru/va paras narttu kehä (Mukana Uni)
-Isovillojen mu/ru/va rotunsa paras kehä (Niki, Samarcanda Apocalypse Now ja Pirre, Martina’s Gradiva)
-Keskarien mu/ru/va narttujen kehä
-Junior handler kehä (mukana meidän Ilo)

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.



Videoita messukeskuksen näyttelyistä 2009– Helsinki Dog show 2009 videos.

Posted on

Videoita messukeskuksen Voittaja 2009 ja Pohjoismaiden voittaja 2009 näyttelyistä.

Helsinki Dog show, Winner 2009 and Nordic Winner 2009, videos.

Musta/ruskea/valkoinen keskikokoisten narttu kehä, pääosassa Littlerock’s Bayard Gravity ”Missi”
Black/brown/white medium size females

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.


Musta/ruskea/valkoinen keskikokoisten uros kehä, pääosassa Littlerock’s Bayard Hawk ”Elmo”
Black/brown/white medium size males

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Musta/ruskea/valkoinen keskikokoisten narttu kehä, pääosassa Lifelong Eternal Joy ”Elli” ja harmaa/aprikoosi/punainen keskikokoinen urosten kehää, pääosassa Regenfield Lysander ”Lali”
Black/brown/white medium size females and grey/apricot/red medium size males

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Musta/ruskea/valkoinen isovillakoiria, pääosissa Samarcanda Apocalypse Now ”Niki” ja Scarpebox Sogno Di Primavera ”Uni”
Black/brown/white standard poodles

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.


Harjisharkat

Posted on

Harjisharkat on taas takana. Neidit toimi yhtä hyvin kuin ennenkin. Naomi ehkä oli hieman enempi hermostunut, mutta koiria oli todella paljon pienessä tilassa. Kaikesta huolimatta suostui juoksemaan häntä pystyssä ympäri ja seisomaan kauniisti. Ilon kanssa opetettiin myös valkealle Heili pennulle naksuttimen saloja ja superahne Heili oppikin naksun heti (videolla näkyy lopussa miten hienosti Heili oppi naksulla seisomaan). Ilon ja sisko Nuun tapaaminen alkoi perinteisissä merkeissä, eli tytöt yritti syödä toisensa 😀 .

Harkkojen jälkeen vein Pupun yksityislenkille. Neiti sai olla paljon irti, kun harjakoirien kanssa ei voi pitää vain Pupua irti,muuten se tulee kiusimaan pikkutyttöjä. Pihallakin ollessa suljen väliportin niin, että harjat on toisella pihalla ja Pupu päätypihalla, kunnes kaikki on tehneet asiansa. Muuten Pupu ajelee asioitaan tekevien harjojen yli. Kun kaikki on valmiita voi portin avata ja sitten taas mennään kahta sataa.

dsc_4845.JPG
Naomi ei järin rentona ”tääl on KOI-RI-A!”

dsc_4851.JPG
Heili harjoittelee hienosti

dsc_4888.JPG
Porukkaa

 LISÄÄ KUVIA TÄSTÄ LINKISTÄ.

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.


Videoo erkkarista ja harjisharkoista

Posted on

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Videoo Villakoirien erikoisnäyttelystä. Kuvissa esiintyy mm. Scarpebox James Brown, Scarpebox Brown Canella, Scarpebox Pretty Brunette, Samarcanda Apocalypse Now, Littlerock`s Bayard Gravity, Littlerock’s Bayard Hawk ymym.

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Video Kaapelitehtaan pentunäyttelystä sekä hajakoiien näyttelyhakoista konalasta samana päivänä.


Videota ja kuvia Turusta

Posted on

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Videota turusta. Aluksi harjakoira kehää ja etenkin Naomia ja Iloa.

Kuvia löytyy jonkun verran täältä: LINKKI KUVIIN.


Video messarista

Posted on

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Tunnelma kuvia messukeskuksesta. Videolla näkyy mm. Sundan Magic Key, Konishiki Astrella Celeste, Tapi-Tapi My Little Pony ja Scarpebox Scandal Love (Naomi) sekä muutamia muita joita en tunnistanut.

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Toisella videolla esiintyy harmaiden ja aprikoosien keskikokoisten villakoirien ROP Regenfield Lysander eli Lali.