Varsinaista menoa… ja uusi puku

Posted on

Ompas taas varsinaista. Ilon pissailu on pahentunut. Kun lattialla on paperit, niin ensin kyykistyi niihin ja nyt jo matoillekkin… Mietittiin juuri, että pennun tulo varmaan pahentanut tätä, jollei pissailu lopu pennun lopetettua, on koira tutkittava läpikotaisin. Jos onkin vaikka joku rakenteellinen vika tms. Nyt olen sitten pukenut taas vaippoja, jotta muistaisi taas, ettei saa pissailla. AInakin viimeksi se hieman auttoi.

Tänään sitten löytyi uusi lottovoitto, joku oli kakannut sänkyyni! Tapahtuma hetkellä ainoat mahdolliset syylliset oli Naomi ja Uni. Kokeiltuani, että Uni ei pääse sängylle, ainoaksi syylliseksi jäi Naomi ja näkihän sen siitä muutenkin. Siivotessani Naomi istui vieressäni ja tärisi. Mikä lie idea tuo siltäkin oli…

Pupu taas on sitten ollut pari päivää huono ruokainen ja oksennellut… Mikä näitä koiria oikein vaivaa 😀

Uni sai eilen oman kurahaalarin, kun Naomin ei ole enää vähään aikaan mahtunut päälle. Samanlainen Janutexin haalari kuin Pupullakin, mutta punainen. Ostin suoraan samaa kokoa kuin Pupulla ja alussa vain pienennän sitä nauhalla. On ihan turhaa ostaa ns. oikeaa kokoa, koska se on parissa kuukaudessa pieni. Tämä saattaa mennä loppuelämän tai sitten aikuisena tarvitaan hitusen isompi, mutta luultavasti ainakin vuoden menee. Lisäksi tilasin tänään kankaita kurahuppuja ja tossuja varten.

Kuvat kamerakännykällä otettuja:

15062009001.jpg

15062009.jpg

05052009.jpg
Pakko oli laittaa tääkin söpö kuva, joka on otettu kun Uni oli vielä pieni.

13062009.jpg

Peppi ja Pupu, mutta kumpi on kumpi?? ( Pupu vasemmalla)

pupukotka2.JPG
Ja sitten vielä yksi seisotuskuva Kotkasta.