Peltoilemassa

Posted on

Lähellämme on pelto, jossa paljon käymme kävelyillä. Pelto on varmaan jotenkin myrkytetty, sillä keväällä se kasvaa voikukkaa ja nyt siinä on enää harvakseltaan rikkakasvia, mitään viljeltyä se ei kasva. Pellon ulkopuolella on metrinen heinikko, ettei ole kasvupaikasta kiinni. Vähän aikaa ollaan oltu pellolta poissa, koska siellä nähtiin käärmeitä. Mutta koska pelto on paras paikka juoksutella koiria, niin palattiin sinne kävelyille käärmeistä huolimatta, niitä nyt voi olla vaikka kotipihallakin.

Nyt pellolla oli todella paljon naurulokkeja, mietin jo pesiikö ne siellä, kun osa makasi maassa toisten kytätessä vieressä. Pelkäsin hankaluuksia jos näin olisi ja suuntasin kahden lauman välistä, mahdollisimman vähällä häiriöllä. Kerran meinasi Jekku lähteä, mutta onneksi oli ottanut rapisevaa namia taskuun ja koirat palasi välittömästi (Lidl:n myymiä koiran lihatikkuja). Hupi muutaman kerran katseli suht lähellä olevia lintuja, mutta kevyellä pyynnöllä jätti ne rauhaan.

Kun saavuimme pellon reunaan, metrisen heinikon alkuun ihmettelin missä Naomi oli, sitä ei näkynyt jaloissa, eikä takanani avoimella pellolla. Huusin muutaman kerran ihmeissäni ja sieltähän Naomi tuli, lintujen suunnalta 😀 (linnut eivät kyllä pesineet vaan lepäsivät pellolla). Heinikossa kulkiessa mietin montakohan punkkia mahdamme saada, mutta ilmeisesti nolla, ainakaan vielä en ole keltään löytänyt.

Naomi on ollut ihmeen virkeä viime päivät, nytkin pomppi heinikossa omia reittejään ja pellollakin oli lähdössä lintuja katsomaan, ihan ennen kuulumatonta. Onko muutoksen syy ruokavalio vai ubikino vai molemmat, no ainakin positiivisia vaikutuksia. Raakaruokinta on muutenkin alkanut helposti, kaikilla koirilla oli osittain raakaruokinta pohjalla, vaikka nappuloita saivatkin, niin olemme säästyneet vatsavaivoilta. Tällä hetkellä annostus on laitettu yläkanttiin ja kun näen lähteekö koirat turpoamaan alan vähentämään. Näin päin on helpompi mennä, kuin nälkää kurnivien kanssa.

Nää kaksi aina kirmailee keskenään tuolla pellolla ja harjakoirat on pääosin jaloissa miettien, että antaa hullujen hillua.

Sekopäät…

Eipäs karata!

Uppoanko hieman tänne..?

Naomikin poukkoili innoissaan.


Turkkikoiran omistaja ei saa sairastaa

Posted on

Meillä on tuota sairasteluputkea riittänyt ihmisilläkin, ensin pikkuneiti ja sitten minä itse. Silloin aina turkkien hoito jää vähemmälle ja tehdään pakolliset jos jaksetaan. Olin jo puolikuntoisena Salon näyttelyssä ja sen jälkeen en jaksanutkaan oikein koiria laittaa. Hupi oli pakko jossain välissä ja sen laitoin pikaiseen ilman trimmauksia. Arvasin, että Jekku alkaa olla jo pesukunnossa, kun uusi tautiaalto iski heti perään. Koira alkoi käsiinkin tuntua jo huolestuttavalta, mutta oma jaksaminen oli nollassa. No tänään aamulla aikaisen aloitin välittömästi koiran laiton, koska aamulla vielä jaksaa, jos iltapäiväksi hyytyy. Tunnissa oli Jekku laitettu ja kyljen takkupallerot selvitetty. Kun perushoito ja turkki on ollut takkuuntumista ennen kunnossa, ei ne takutkaan sitten ylivoimasia olleet. Vähän reilummalla kädellä takkusuihketta ja niin aukesi sekin turkki. Tosin tiedän, että nyt joutuu hieman tiivistämään pesuväliä pariksi kertaa, avattu turkki vetäytyy helpommin takaisin takuun.

Samalla innolla konetin Pupultakin kaljut osat ja availin kyljen ja korvaan taustojen takut. Toivottavasti voimat riittävät vielä päivän aikana sen pesuunkin…

Takkua a’la Jekku, kylki oli tällä kertaa toiselta puolelta takussa.


Raakaa…

Posted on

Vajaa 3 vuotta sitten lopetin koko koiraporukan barffauksen ja siirryimme nappulaan ja osa raakaruokintaan, koska vauva oli tulossa, enkä jaksanut puljaa raa’an kanssa. Blogiinkin kirjoitin, että palaamme barffiin heti kun taas jaksan. Kauan siihen sitten meni, mutta nyt päätin ottaa askeleen raakaruokintaan. Sysäys tähän on ollut tämän kevään koirien pienet sairastelut, on ollut korvissa hiivaa, silmätulehduksia ja mahojen kanssa kremppaa ja hilseilyä sekä kutinaa. Naomihan söikin jo nyt aikalailla raakaa, mutta nyt sitten loputkin siirtyvät raakaruuan maailmaan. Naomi ja Pupu koiristamme barffasivat hyvällä menestyksellä aiemmin pitkän aikaa ja voivat silloin todella hyvin.

Barffin, tai itse puhun mieluummin raakaruokinnan, perusteet on hallussa, mutta päivitin niitä ajantasalle (raakaruokinnasta siksi, koska barffaus on toisille kuin ääriliike, jossa on vain yksi ja oikea tapa, minä tykkään mennä siten mikä näyttää koiralle sopivan parhaiten) Tuttavapiirissä on onneksi useampi raakaruokkija ja hyviä neuvoja sain. Itse en nojaa ruokavaliossa niin kovin luihin, vaikka ne toki ruokavalioon kuuluukin, mutta koira on lihansyöjä, liha ja rasvat on ravinnon perusta, sitä ryyditetään sitten luulla ja kasviksilla. Lisäksi tarvitaan lisäöljyjä (kala pääasiassa), koirien maitohappobakteeria etenkin näille hiivailijoille ja Naomille suositeltiin ubikinon-lisäravinnetta, joten sitä Naomi saa kokeilla myös.

Odotan kauhulla taas miten Pupu alkaa virkistymään. Aina raakaa saadessaan tuossa koirassa huomaa eron, se saa 100% lisää energiaa. Ilmeisesti nappularuoka kumminkin aiheuttaa pientä vaivaa mahaan, joten kun vaiva poistuu, niin koira lentää 😀 Alkuun päätin kokeilla kuukauden ja sitten miettiä miten siitä jatketaan. Alku mennään myös aikalailla kaupoista saatavilla valmisraaka ruuilla (Musch).

Pupun ruokamäärä keikkuu 400g-500g välillä, Hupin 200g-300g välillä, Naomi ja Jekku 150g per nenu. Eli keskimäärin meillä menee kilo päivässä. Koirat syö edelleen kerran päivässä. Käytössä on Muschin kana-ateria (jossa vähän luuta), sika-ateria, liha-ateria, lohi-ateria, näitä voi käyttää sellaisenaan.
Luuna on käytössä liha-luuateria sekä luumurske, näitä ei anneta yksinään, vaan puolet annoksesta on luutonta liha-ateriaa (liha+kasvis), sillä Pupu ei ainakaan ennen kestänyt isoja luumääriä, enkä pidä muutenkaan niin tarpeellisena isoja luumääriä. Luunmääräksi suositellaan nykyään kaikkea 20%-70% väliltä, itse kallistun tuonne alle 50% määriin. Kanansiipiä ja naudanrustoluuta on myös pakastimessa, mutta niitä syödään satunnaisesti hampaita auttamaan.

Pullovatsa Naomi. Kuukausi ollaan Naomia laihduteltu, eikä juuri mitään muutosta!

 

 


Turkin selvitys pesun jälkeen (harjakoiralle ja ceskylle)

Posted on

Kotilaitossa, pesun jälkeen, kun koira on föönattu kuivaksi, laitan koiran kyljelleen ja nostan käsin ja harjalla karvoja pystyyn. Suihkutan kevyesti kauttaaltaan Laser Lites Show Sprayta.

 

Sen jälkeen käyn suihkutetut osat läpi sekoite harjalla. Suurin osa takuista häviää ihan näin.

 

Isommat takut kastelen kunnolla ja selvitän karva kerrallaan kammalla. Lopuksi, käyn koko koiran kammalla läpi, jotta viimeisetkin takut löytyy.


Sekopäistä menoa

Posted on

Lenkin jälkeen pihamaalla Hupi sai melkoisia hepuleita ja sai Jekun innostumaan peräänsä. Jostain syystä Pupulla oli tällä kertaa ihan omat jutut ja pojat sai riehua rauhassa kahdestaan. Kameran kanssa oli tuskaa pysyä poikien perässä. Naomikin lähti hetkeksi poikien perään, kun kerrankin Pupu ei ollut sotkemassa. Sille vaan meinasi käydä huonosti, pojat kiilasi sen juostessaan terassille ja Naomi törmäsi terassin puulaatikkoon. Hetken aikaa Naomi kakoi siinä kun ilmat meni pihalle, mutta tokeni onneksi siitä.

Naomi <3

Pupu hetken paikallaan

Koko porukka innostui hetken juoksemaan

Siis mitä tuo Jekku tekee??

Kameran oli vaikea pysyä perässä

Jekku päätti ottaa iltapalaa

Tapit taivasta kohti

Juuri ennen iskua

Leiki mun kaa!

Sekopää

Likaisena ja trimmaamatta


Kotipihatreeniä

Posted on

Kun olen ollut nyt vuorostani itse kipeänä, ei koirat ole saaneet niin paljoa ohjelmaa kuin normaalisti ja kun oli nuo hirmu helteetkin, jolloin en halunnut läkähdyttää koiria. Tein nyt itse kepit pihalle, jotta Jekun kanssa harjoiteltaisiin sitä keppeihin sisään menoa ja opettelisin itse ohjaamaan ilman, että ohjaan koiraa polvella… Samalla sitten opetin muillekkin keppejä, kun ne tuossa olivat maahan tökättyinä. Aluksi oli tarkoitus vain odotella koiran hoksaamista ja palkata pala palalta lähemmäksi oikeaa suoritusta, mutta hyttysten määrä johti siihen, että päädyinkin opettamaan perinteisesti. Myös kuvaajia vaivasi hyttyset, joten heiluu 😀

Arvaan, että jotkut katsovat kauheaa koiran ohjaamista, mutta meillä tarkoitus on vain pitää hauskaa ja opettaa koirille vain jotain, ilman minkäänlaisia tavoitteita 😀

Tässä varsinainen agility tähtemme. Voi hyvä ihme miten se pelleili ”Anna namiaaa, anna namiaaa!”. Nurmikko oli sikäli huono, ttä Jekulle sopii paremmin maahan palkkaus, ja ruohikolla sitä ei voinut tehdä. Nami kädessä saa usein Jekun vain seuraamaan kättä.

 

Seuraavana oli vuorossa Hupi, joka näki ekaa kertaa kepit. Ahne kun on, äkkäsi nopeasti mistä naksu ja palkka tuli. Tosin, omaan rauhalliseen tahtiin tietysti suoritti 😀

 

Sitten Pupu… En olekaan vuosikausiin ohjannut esteille isoa koiraa, tuntuma oli heti kärkeen erilainen. Alussa Pupu yritti ottaa keppejä suuhunsa, kun yritti keksiä mitä haetaan. Kepit myös meinasi kaatua Pupun kanssa. Pupulle nuo on joskus opetettu, mutta ei se näemmä yhtään muistanut.

 

Ja Naomikin sai tehdä, vaikka tiedän, että kaikki tämmöinen rasittaa sitä valtavasti. Se on niin innokas ja todella nopea oppimaan, se haluaa tehdä töitä. Naomikaan ei ole tainnut juurikaan tämmösiä tehdä, mutta hoksottimet toimi hyvin nopeasti.


Niin lähellä! (Salon näyttely)

Posted on

Aaagghh! Se oli niin lähellä. Jekku oli Salon näyttelyssä Paras Uros-2 ja sai vara-sertin, voittaja koira sai sen meidän himoitseman sertin :D. Vara-serti ei meitä auta, sillä se muuttuisi sertiksi vain, jos voittaja ei sitä saisikaan jostain syystä (esim. doping tms). Mutta ei se auta kuin jatkaa metsästystä.

Jekku kyllä oli kehässä upeasti, vaikka oli erikoinen tilanne, kun kehässä oli tuomari ja harjoitusarvostelija (tuomariksi valmistuva), niin pöydällä molemmat katsoi koiran läpi. Joskus nuorena Jekku olisi ihmetellyt tilannetta, mutta nyt ”aikuisen” koiran viisaudella otti ihan lunkisti, vaikka mä jouduin siirtymään pöydältä kokonana sisuun, kun tuomarit oli molemmin puolin pöytää 😀

Turkkikin alkaa näyttää jo hienolta, vaikka karvan päät on vielä kuluneet. Tai ainahan ne on, jollei niitä nyytitä. Se on luonnollista kulumista, mutta häiritsee vähän perfektionistin silmää…

Kuvat otti Katja Laurila ja niitä on lisää TÄÄLLÄ:

Odotellaan tuomaria

Ihana turkki hulmuaa

Seisomista

Hassu tilanne tuomareisen tutkiessa

 


Agiliitoa

Posted on

EIlen käytiin taas agiliitämässä ja otettiin taas porukasta videota. Koirat oli erittäin hitaalla päällä, koska oli helteinen keli. Jekku toimi taas hyvin, mutta minä puhun liikaa. Ja oska puhun liikaa, ei käskytkään ehdi tulemaan ajoissa. Esteen kiertämistä harjoittaessa videolla näkee ja kuulee hyvin kuten sanon: ”Kierrä, hyppy, HYVÄ, kierrä, hyppy, HYVÄ, kierrä, hyppy HYVÄ”. Jos jättäisin tuon hyvä sanan pois joka välistä, niin koirakin etenisi nopeammin 😀 Se on vaan jotenin automaattiesti istutettu minuun, kuten myös kuten myös polvella kepeillä ohjaaminen. Nopeassa vauhdissa voi alkaa tulla hankaluuksia ohjailla koiria samalla jaloilla, kun pitäisi juosta eteenpäin 😀

Mutta tässä ne ovat: Jekku, Ares ja Maikki.