Pimeässä

Posted on

Piti kokeilla kuinka meidän sakki näkyy pimeässä. Olen tarkoituksella tilannut meillä pannat aina mahdollisimman heijastimilla. Mahdollisuuksien mukaan kaulosaan heijastin ja ihan ehdottomasti kiristysosaan.  Nyt pimenevässä ilmassa iltalenkeille joutuu pukemaan heijastinliivit. Meillä on niin huonot katuvalot eikä kävelyteitä. Pupulla on aikanaan testi kakkoseksi tullut Clas Ohlsonin koirien heijastinliivi. Kaikilla muilla on Best Friendin kaksipuolinen liivi. Jekulla se on keltaisena tiimivärinä, kuten Pupulla on ja mustilla olen laittanut oranssit puolet näkyviin 😀 Jekun ja Hupin hihnoissa on myös heijastin palaset lisäämässä näkyvyyttä.

Aamulenkeillä en usein jaksa pukea jokaista. Sinne puen vain Pupulle hiejastinliivin ja muilla ne löytyy pannoista ja hihnoista.

DSC_0064

Hyvinhän nuo näyttää toimivan.


Vain elämää…

Posted on

Pikku hiljaa pikkumiehen sisäsiisteys paranee. Nyt saadaan jo puolet asioista pihamaalle, eikä enää vain paperille vaan talon edessä oleva oja on tullut hänen pissa ja kakkapaikakseen lenkeillä. Ja siellä ei papereita ole, vaan hän tekee ihan oikealle nurmelle! Pihan paperi on vettynyt ja ryttääntynyt ja kohta siellä on vain palanen.

Lenkeillä on paljon harjoiteltu elämän tärkeintä taitoa eli lauman mukana pysymistä. Aina kun mahdollista, on pikku poika ollut irti ja saanut pysytellä tappijaloilla perässä minkä on pystynyt. Nyt Sisu kulkee jo helposti noita puolen tunnin lenkkejä mukana.

Yksi hammas on irti, kunpa loputkin irtoaisi ja uudet alkaisivat tulemaan pian… ei jaksa odottaa, että tuleeko purennasta hyvä…

DSC_0039

Irrotkaa hampaat, irrotkaa!

DSC_0026

DSC_0032

Täällä satunnainen matkailija jossain viidakon kätköissä…

DSC_0033

DSC_0047

Yhet vähän irtoaa…

DSC_0048

Missä ne on, mä en näe mitään täältä korsien seasta! Sisu on saanut kaulaansa jo isojen pantansa.

DSC_0052

Ottakaa tää typerä kuonovehje pois!

DSC_0050

Mitä isot edellä…

DSC_0055

Jippii!

DSC_0056

Onnea isän kanssa <3


Pihamaalla

Posted on

Luvttoman vähän olen kuvannut Sisun elämää kunnon kameralla. Tänään ryhdistäydyin mutta olikin jo vähän hämärää, niin vauhtikuvat ei niin onnistuneet.
Otettiin myös kilpikonna Julia sisälle, kun ilmat kylmenee. Se onkin ollut koko kesän ulkona. Nyt se viettää pari kuukautta vaatehuoneessa isossa laatikossa. Ensimmäinen kuukausi tankkausta, toinen sitten paastoa ja joulukuun alussa horrostamaan autotalliin. Seuraavan kerran Julia tulee sisälle huhtikuun alussa. Toinen kilpikonnamme Heka on ollut jo pitkään sisällä, eikä se horrosta, joten on ilonamme myös talvella. Heka on tunisiankonna ja tunisiassa ei talvea ole.

DSC_9166-001

Järjenvalot vauhdissa

DSC_9192-001

DSC_9232-001

Jekku, mitä siellä on’?

DSC_9252-001

Kukkuu!

DSC_9400-001

DSC_9405-001

DSC_9410-001

Tästä tulee mieleen kuva Hupista pentuna ( Hupin kuva)

 

DSC_9353-001

DSC_9425-001

DSC_9423-001

Heikka nenä

DSC_0015

Iso Saku sammakko oli Julian häkissä

 

DSC_0017

Julia reippaana sisällä lämmössä

DSC_0021

Julian koti pari kuukautta


Isän tahtiin

Posted on

Lenkillä on hauska seurata koirien menoa. Pojat kulkee usein viuhkana edessä, vaihdellen välillä paikkoja. Välillä joku jää haisteemaan, mutta palaa taas omalle paikalleen. Välillä ceskyt on molemmin puolin Jekkua ja näyttää, kuin olisi kaksi kehonrakentaja bodyguardia turvaamassa Jekun menoa. Mustilta partanaamoilta puuttuu vain napit korvista.

Jekulla ja Pupulla on kuonopannat, Jekulla vetämisen takia ja Pupulla ohitustilanteiden helpotukseen.


Tuskaa metsälenkiltä

Posted on

Eilen käytiin päivälenkki lähimetsään. Koirat saivat nauttia hetken vapaudesta ja vaikuttivat onnellisilta. Kotimatkalla Sisua alkoi häiritsemän joku jaloissa ja totesin sen takiaiseksi. Kotiin päästyä tutkin koiraa ja koirahan oli täynnä pienenpieniä litteitä ”takiaisia”. Oli tuskaisaa nyppiä niitä irti yksitellen, mutta minkäs teet, kun litteinä niitä ei saa edes kammattua pois. Sisusta toimenpide oli maailman kiduttavin ja se kiljahteli ja örisi vastalauseeksi (puhumattakaan raivoisista yrityksistä sätkiä neliraajaisesti). No Sisusta näitä lähti parikymmentä. Tajusin katsoa muutkin koirat ja JIPPII! Jokaisesta koirasta näitä takiaisia löytyi se parikymmentä! Jekusta vähiten. Mutta nämä takiaiset on siitä pirullisia, että ne heti vetää turkin ympärilleen pieneen takkuun. Pupulla ne saa vielä kaivaa pörröisen turkin sisältä.

140917-DSC_5699

Metsässä on niin mukavaa 🙂

140917-DSC_5705-001

Koko poppoo

140917-DSC_5711-001

Sisu 17vk ja 4,9kg


Palkintoja

Posted on

Muistan sen ajan, kun haaveilin, että koirani saisi kehässä edes sen yhden ruusukkeen ja lottovoitto olisi, jos ihan sertinkin saisi. Nyt niitä on tullut ja viime viikolla postiluukusta tipahti myös Hupin Suomen muotovalio diblomi. Talossamme on nyt kaksi suomen muotovaliota, uskomatonta, tämmöisestä aikanaan vain haaveilin…

Joka näyttelyn jälkeen nakkaan ruusukkeet vain kirjahyllyyn pinoon, osa on ollut kehyksissä useamman vuoden. Pystejäkin on kasa, vaikka nykyään yritän ottaa palkinnot lahjakortteina, jos mahdollista. Olen osan ruusukkeista ja palkinnoista vienyt töihini kouluun ja lahjoitellut meillä käyville lapsivieraille leikkeihin. Silti niitä on paljon. Nyt sain vähän taas järjestettyä niitä. Ylimääräisille ruusukkeille pitäisi ostaa iso lasinen maljakko, jonne ne voisi vain nakata. Olen tälläisen joskus kuvissa nähnyt ja se näytti hauskalta.

140912-DSC_5662

Kirjahyllyn päällys olohuoneessa.

140912-DSC_5667

Yksi hienoimmista pysteistä. Unin villakoirien erikoisnäyttelystä voittama sertipatsas, näitä ei muualta saa.

140912-DSC_5663

Jekun ja Hupin valiodiblomit ja Hupin tittelilappuset sekä niihin kuuluvat ruusukkeet. Kehykset on ikeasta, tarkoitettu paksuille kehystettäville.

140912-DSC_5665

Sekalaista seurakuntaa, isoimpia, hienoimpia ja tärkeimpiä ruusukkeita. Siinä on on Pupun, Hupin, Jekun ja Wilman ruusukkeita. Loput odottavat pahvilaatikossa maljakkoa.

140912-DSC_5666

Unin ruusukkeita. Tähän en raaskinut koskea. Koiran, jonka kanssa sain tämän voittokulun kokea, mitä on pärjätä ja voittaa ja joka sytytti voitonjanon.


Lääkärissä ja korvien nypintää

Posted on

Kyselin tänään eläinlääkärissä korvakarvojen nyppimisestä, siitä kun on nykyään pari eri koulukuntaa ja molemmista selvitti myös eläinlääkäri. Villakoira-ihmisenähän olen tottunut nyppimään aina korvat karvattomiksi. Mutta, jos korvien kanssa ei ole ongelmaa, niin nykytietämyksellä niitä ei tarvitse nyppiä. Toisilla pelkkä nyppiminen aiheuttaa hiivat ja tulehdukset. Karvojen nyppiminen kun aiheuttaa ihon pintaan pieniä vaurioita, jotka sitten ärtyvät, kutisevat ja aiheuttavat korvaongelmia. Mutta niillä koirilla, joilla koirat jatkuvasti tulehtuu ja hiivailee, taas eläinlääkäri suositteli nyppimään karvat.

Olen itsekkin jättänyt viime aikoina nyppimisen vähemmälle. Hupilla selkeästi korvat ärtyy aina, kun niitä nyppii. Nyt kun ei ole nypitty, ei ole ollut ongelmiakaan. Sisulla olen nyppässyt muutaman karvan silloin tällöin, mutta taidanpa jättää nyppimättä, kun ei ole mitään ongelmia (ainakaan tähän asti) ollut. Pupun kanssa pitää seurailla, villakoiralla kun tuo karvankasvu, korvissakin, on aivan omaa luokkaansa. Nyt olen nyppinyt harvakseltaan, kun korvakarvat ovat alkaneet kostua korvaeritteestä, olen nyppinyt ne suurimmalta osalta pois korvasta. Apuna käytän aina korvapuuteria, jotta kipua ja ärsytystä tulis mahdollisimman vähän, mutta nyt kyllä seurailen tuleeko ongelmia oikeasti vai ei, jos jätän nyppimättä. Jekun korvat voi huoletta jättää nyppimättä.

Sisulla rokotus sujui hyvin, pientä vastustelu mutinaa, muttei isänsä kaltaista: kurkkusuorana minuutin huutoa. Hampaiden vaihtoa nyt aletaan odottelemaan, niin näkisi millaiset sieltä tulee.

Sisäsiisteys on hieman helpottanut. Satunnaisia pissoja saadaan jo paperille, pihalle. Ja kakat usein aamulenkille pihalle.

Tein taas isästä ja pojasta kasvagalleriaa TÄNNE.

DSC_8844-001

Sisu 16vk. 4,9kg


Joukkueet

Posted on

Meillä asuu kaksi joukkuetta. Team Ruskeat ja Team Mustat. Tai Team tyhmät ja Team Idiootit tarpeen mukaan… Ruskeat tietenkin käsittää Jekun ja Pupun, mustat on partanaamat Hupi ja Sisu. Yleensä meillä joukkue Ruskeat aiheittaa säpinää ja päänsärkyä. Lenkillä ruskeat on se porukka, joka reagoi voimakkaasti vastaantulijoihin. Hinkuu, henkäilee ja haukkuu. Naapurustoomme on muuttanut joku iso uros koira, epäilen amerikanbulldogiksi. Iso koira on hihnassa hyökkinyt meitä kohti (ei siis vihaisena, vaan kunhan haluaisi päästä meidän luo), niin Pupu on tulkinnut koiran pelottavaksi ja haukkuu hurjana, kun koira tulee kohdalle. Tämä tietenkin ruokkii jo valmiiksi kierroksilla käyvää Jekkua. Vaikka molemmat Team Ruskean jäsenet on kuonopannoissaan, on hässäkkä valmis. Team Mustat ei reagoisi ollenkaan, mutta Hupikin alkaa hinkua koiran luo, koska pitäähän siinä olla jännää, kun muut sekoavat ja Sisu jää jalkoihin, kun loikkii sekoavien koirien keskellä… Mahdamme olla näky.

Ei auta kuin jatkaa harjoituksia. Se on vaan harmi, että koko seutukunnan koirat voi tulla vastaan yhdellä lenkillä ja sen jälkeen viikkoon, ei näy kuin muutama naapuruston tuttu koira. Vaikea harjoitella, kun ei ole koiriakaan liikenteessä.

140831-DSC_5609

Osalla koirista on uudet hihnat. Ostin näyttelystä Hollolan nahkapajan hihnoja, nyt niin, että ovat lähes saman mittaisia. Pupu sai punaisen, muillla on mustat nahkahihnat. Oikein pidettynä nuo on lähes ikuisia. Meillähän on ollut käytössä Oskun ja Tessun vanhoja hihnoja 80-luvun lopusta, mutta ne alkaa nyt näyttämään ei-niin-turvallisilta.

140807-DSC_5438-001

Kakkapusseilla me ollaan tykätty noista Ebba&Albus kakkapussipiiloista. Tietenkin kuvilla Pupu ja terrieri.

140903-DSC_5629-001

Pissaharjoittelut jatkuu. Sisu on todella ehdollistunut paperille ja on tosi sisäsiisti, mutta ulkonä käyminen ei meinaa sujua. Nyt on paperit ulkonakin ja pikku hiljaa on tullut edistystä., onneksi on ollut lämpimät ilmat.