Sisun pissaongelmat

Posted on

On jotenkin hirmu vaikea myöntää, että koiralla on sisäsiisteysongelmia. Sitä tuntee itsensä huonoksi kouluttajaksi ja omistajaksi, kun ei ole yhtä saanut sisäsiistiksi. Mutta nyt päätin näistä kirjoittaa… Sisuhan oppi lähes sisäsiistiksi 8kk iässä, mutta senkin jälkeen satunnaisia vahinkoja tuli, molempia laatuja. Alunperinkin Sisun oli vaikea oppia paperittomaksi, pitkään piti olla paperit pihalla, että tajusi pissiä pihamaalla. Edelleen kun viime kesänä jäi sanomalehti pihanurmikolle, Sisu oli super iloinen, kun hänen vessansa oli palannut…

Mutta tuo pissaaminen. Sitä tulee joka yö. Välillä, esim. viime kesänä mökkireissuilla ongelma oli lähes kokonaan poissa ja nyt se on taas joka öinen ongelma. Sisu ei merkkaile, vaan aamulla, ennenkuin ehdin koirien huoneeseen, se tyhjentää koko rakkonsa. Ennen pesuhuoneen lattialle ja nyt vauvanvaippaan, koska kypsyin kuuraamaan lattiaa. Päivisin Sisu on 99%:sti täysin kuiva. Päivät koirat on vapaana koko alakerrassa, enkä ole mistään yhtään lammikkoa löytänyt. Lapset lenkittää Sisun koulusta tullessaan ja päästävät tarvittaessa pihalle. Kakkaamisia sisälle sattuu satunnaisesti.

Kun Sisu kävi lääkärissä kohtauksen takia, oli lääkärin kanssa puhetta tästäkin vaivasta. Sovittiin että, jos selän hoitamisella ei mene ohi, palaamme lääkäriin tutkimuksiin. Niinpä menemme sunnuntaina samalle lääkärille ihmettelemään mitä asialle pitäisi tehdä. Onko rakenteellista vikaa vai voiko sitä lääkitä tai miten tälläisiä vaivoja nykypäivänä hoidetaan?

Olen myös miettinyt auttaisiko kastroiminen vaivaan… Tosin kyseessä ei ole merkkailu, vaan koko rakon tyhjennys, mutta en tiedä auttaisiko se siihenkin. Lisäksi olen miettinyt leikkaamista jo senkin takia, että tapanani on ollut leikata kaikki, joilla ei ole annettavaa jalostusmielessä. Koiralle itselleen elämä on helpompaa, kun ei enää hormonit kiusaisi ja sekottaisi päätä. Sisu on saanut tuon yhden kohtauksen, niin en tiedä olisiko siitä enää jalostuskoiraksi. Ja sekin, että isä ja poika rähisee keskenään päivittäin. Mitään reikiä tms ei tule, mutta Hupi joutuu kerran päivässä pistää tuon röyhkimyksen kuriin…


Sisun fysioterapiakäynti

Posted on

Sisu kävi tänään fysioterapeutilla näyttämässä selkäänsä. Aluksi keskusteltiin miksi oltiin siellä ja fyssari kävi Sisun läpi. Heti alkuunsa selvisi, ettei selässä ollut mitään ihan kauheaa ja mullistavaa. Lapaluista taaksepäin oli selkä jumissa, mutta mistään ei niin, että se selittäisi epilepsiatyyppisen kohtauksen. Se mikä jännittävä löytyi, mikä selittää selän jumiakin, oli, että Sisun oikean puolen takajalan lihaksisto oli vasenta pienempi. Alkuajatus on nyt se, että Sisu on mahdollisesti satuttanut jossain kolhaisussa tai leikin tiimellyksessä oikean takajalan ja alkanut varomaan sitä, kumminkin näkyvästi ontumatta. Siitä sitten on virheasennosta oikeapuolen lihaksisto heikentynyt ja selkäkin jumittunut.

Sikäli surullista, että selkä ei nyt ilmeisesti ei ole kohtauksen syy, vaan joku muu. Nyt ei auta kuin odotella, uusiiko kohtaus vai ei, se voi kumminkin jäädä koko elämän ainoaksi. Faktaa on, että epilepsiatyyppinen kohtaus se oli, mutta oliko syy epilepsia vai joku muu, se jää vielä tietämättä, ehkä se ei paljastu koskaan.

Mutta mitä nyt hoidoksi… Jumppaa ja kahden viikon päästä uudestaan fyssarille selkää avaamaan lisää. Sisun oikeaa puolta pitää aktivoida työntelemällä koiraa ohjeiden mukaan niin, että se joutuu käyttämään enemmän oikeaa puolta ja vahvistaa sen lihaksia. Joku litteä jumppatyynykin pitää Sisulle hommata reenaukseen. Ja namipalalla maaten houkutella Sisua ojentamaan selkäänsä. Hieroakin saa. Kaikki tehdään koiran ehdoilla, jos on vastenmielistä, niin lopetetaan heti.

Selän kuvauttamista 2-vuotiaana fyssari suositteli, etenkin, jos koiran toispuolisuus ei ala nyt helpottamaan ja selän kireyttä ei saada pois. Käsin ei siitä löytynyt rakenteellista vikaa. Ceskyjen lihaksistoa ihaili, kyseessä on kumminkin ”pikkukoira”, jolla on kumminkin bullterrierin lihaksisto 😀 Kyl sitä jäi miettimään lopuksi, että kuinkahan jumissa nuo muut koirat mahtaa olla. Oli kumminkin puhetta juuri siitä, että selät trimmataan hyvin kaljuiksi (millisiiliin) ja ei ole puettu takkujen pelossa, niin selkä on tosi pahasti pakkasilla ja kylmillä keleillä säiden armoilla. Lisäksi on käytetty kaulapantaa, joka näillä pitkäselkäisillä ei ole välttämättä turvallisin. Myös agilitynharrastamista näiden etupainotteisten painavien tappijalka lihaskimppujen kanssa suositteli miettimään tarkoin. Etenkin se A-esteen ylitys, mitä olen itsekkin miettinyt, on melkoinen rasitus tälle kroppamallille.

Sisu sai myös luvan jatkaa tokossa, kunhan jätetään nyt hyppytreeni vielä hyppimättä.

Mitä Sisu itse tykkäsi…No kusaisi heti kärkeen merkkauksen hoitopatjalle (aaagggh, että häpesin)… Ja hoidon aikana se vinkuin ja vonkuin, koska oli mahdottoman tylsää vaan maata paikalla, kun siellä ois ollu vaikka mitä hajuja ja rasiassa oli namejakin! No parasta oli namit, joita sai kun treenattiin kotiharjoituksiin selän ojentamista 😀

DSC_3545


Raakaruokinnan turvallisuudesta taas…

Posted on

Tuli taas uutisia raakaruokinnan turvallisuudesta tai turvattomuudesta. Ruotsissa oli tutkittu 39 näytettä raakaruoasta Ruotsista, Suomesta ja Norjasta. Jokaisesta näytteestä löytyi suoliston E.Coli-bakteeri ja 9 näytteestä löytyi antibiooteille vastustuskykyistä kantaa. E.Colihan aiheuttaa yleensä esimerkiksi ruokamyrkytyksen (LISÄÄ TÄÄLTÄ). Tässä taas muistutus, että koirankin raakaruokaa pitää käsitellä yhtä varoen, kuin mitä tahansa muuta raakaa lihaa, niin ettei se pääse kosketuksiin ihmisten ruokien kanssa. Lisäksi pitää muistaa, että koirat jotka syö jatkuvasti raakaruokaa, voivat olla myös näiden bakteerien kantajia. Erityisesti nämä asiat pitää huomioida pikkulapsiperheessä ja riskiryhmien kanssa. Mutta kyllä sitä miettii itsensäkin kohdalla, että miten taas toimia ja varoa.

TÄSSÄ AFTONBLADETIN ARTIKKELI

TÄSSÄ LINKKI TUTKIMUKSEEN

Aikaisemmin olen aiheesta kirjoittanut TÄÄLLÄ


Ehkä tämä tästä

Posted on

Eilisestä on jo vähän toivuttu. Sisu on ollut samanlainen, kuin ennen kohtausta. Kipulääkkeestä ei ainakaan ole vielä näkynyt mitään apua/eroa entiseen. Tosin Sisu ei ole kipua edes näyttänyt, joten en tiedä näkyisikö edes eroa. Kohtauksia ei ole ainakaan tänään bongattu, tosin oltiin pari tuntia poissakin. Mutta yritetään jatkaa elämää kuten ennenkin ja tulee jos tulee jotain eteen.

Tokokurssille menen kyllä mutta joko Hupin tai Jekun kanssa, ainakin nyt aluksi. Parin kuukauden päästä voi jo harkita Sisuakin, kunhan selkäkin saadaan eka kuntoon.

Tänään on lenkkeilty vähän lyhyemmin kuin normaalisti ja hyvin puettuna. Mutta ei olla rajoitettu normaali elämää, on saanut porhaltaa omien tuntemuksiensa mukaan.

DSC_3515

Lumiset pojat

DSC_3517

Sisukin sai nauttia lumesta entiseen malliin.

DSC_3524

Jekku joutui lainaamaan Sisun takkia, kun pissi omansa eilen ja sen muut takit ei ole vielä tulleet.


Vuosi alkoi todella surkeasti

Posted on

Koirien kohdalla vuosi alkoi todella surkeissa merkeissä. Päivällä teimme ihanan lenkin peltojen keskellä, sieltä tultuamme rauhoituimme olohuoneessa ja koiratkin alkoivat rauhoittua… Kunnes yhtäkkiä tajuan, että kaikki ei ole kunnossa, mikä ihme Sisulla on??! Säntään koiran luo ja totean sen jotenkin olevan hyvin outo, se ei pysy pystyssä, sen pää heittelehtii puolelta toiselle ilman että se pystyy sitä hallitsemaan. Takajalat ei ota alle. Äkkiä puhelin esille ja videoimaan, samalla hilasin Sisua vähän parempaan asentoon pois sohvan vierestä. Olin totaalisen kauhuissani, olihan minulla ollut yksi epilepsiakoira ennestään ja tämänkaltainen näkymä näytti todella pahalta. Hetki meni ja Sisun olo helpottui, se alkoi voimakkaasti läähättämään ja pikku hiljaa olo parani ja jalat alkoi kantamaan. Tunnin ajan se murisi muille koirille ja sen jälkeen se nukkui.

Äkkiä soitto päivystävälle ja saimmekin ajan klo 18.30. Videon nähtyään lääkäri sanoi että hyvin epilepsialtahan se näyttää, mutta otettiin kokeet ja käytiin koira läpi. Selkä oli todella kipeä. Koira vingahteli eläinlääkärin painaessa alaselkää (lanne-ristiluu ja nivusten alue). Selkä oli muutenkin normaalia joustamattomampi. Verikokeiden tulokset oli normaalit. Diagnoosi jäi avoimeksi syynä voi olla epilepsia tai vaikka selästä johtuva kipu tai sitten molemmat yhdessä. Aika näyttää tämän nyt vain, jos kohtauksia alkaa tulemaan selän hoidosta huolimatta, niin silloin se on melko varmasti epilepsia. Kun selkä saadaan kuntoon ja jos oireita ei tule, voimme huokaista helpotuksesta ja todeta selän olevan syypää. Selkä täytynee kuvauttaa jossain välissä ihan varmuuden vuoksi. Selkäkipu voi selittää myös öiset pissiongelmat.

Sisu sai 2 viikon kipulääkekuurin ja käskyn ottaa rauhallisesti ainakin pari päivää. Tokokurssi jää nyt Sisulta väliin, ainakin aluksi, Sisu on ainakin pari viikkoa sairaslomalla, ehkä pidempäänkin ja jos epilepsia on syyllinen niin lopullisesti. Fysioterapia aika saatiin 18.1. Mietin vielä lähdenkö paikkaamaan Sisua kurssille toisella koiralla…

Nyt vaan täytyy toivoa että syyllinen on pelkkä selkä. En nyt kaipaa yhtään lisää tälläistä koirien kanssa. Ja kyllä itku pääsi kun koira oli vähän toennut kohtauksesta…

Lopuksi video Sisusta. Se voi olla aika hurjan näköinen.


Millainen oli vuosi 2015

Posted on

Millainen se sitten oli hmmm…  Pitää ihan muistella.

Tammikuussa alkoi Pupun sairastelu, joka rytmitti koko vuoden meidän eloa, oli alamäkiä ja ylämäkiä ja kaikki loppui itsenäisyyspäivänä Pupun lopetukseen. Pupun hoitoihin upposi valtava määrä rahaa, mutta myös paljon muuta energiaa, kaikki pyöri sen ympärillä oliko Pupulla hyvä vai huono olla, pitikö sännätä lääkäriin. Oliko ruokaa tarpeeksi ja mitä pystyi syöttämään. Pupun koko vuoden sairaushistorian voi lukea TÄÄLTÄ. Se vaikutti myös blogin kirjoitukseen, ei ollut jotenkin voimia kirjoittaa, eikä oikein mitään sanottavaa, kun tilanne vei kaikki voimat.

Setvin äsken koko vuoden läpi pikakelauksella ja aikalailla kaikki muu jäi varjoon. Oli siellä onnen pilkahduksiakin, Hupin upeat ryhmävoitot ja monet koirien näyttelyt. Oli myös useita kirjoituksia, missä pohdin näyttelymaailman järkevyyttä ja toisaalta pidin näyttelyistä, ristiriitaiset tunnelmat. Parin postauksen verran myös mietin mitä haluaisin seuraavalta koiralta, selkeänä johtonuorana on alkanut olla säänkestävyys. Ja se haave siitä ikuisesta haaveestani colliesta… Josko minä sitten 10 vuoden päästä sellaisen itselleni hommaisin 🙂

Mitä odotan ensi vuodelta?
*Ensisijaisesti onnellista koiranelämää, pitkiä metsälenkkejä huikeissa maisemissa. Tähän on nyt varustauduttu vaikka millaisella koiranvaatteella, jotta näistä saisi säänkestävämpiä.
*6.1 alkaa Sisun Piskitiskin RyhmäRämä koulutus, kilpailutavoitteisille koirille, odotan tätä innolla ja kauhulla. Sisussa on potentiaalia, kunhan saisin sen puserrettua ulos.
*12.1 jatkuu Jekun agilityt ja siinä tavoitteena on vain hauskanpito, vaikka koirasta olisi kyllä mahiksia muuhunkin.
*Lisäksi sitten muutama lähinäyttely, haaveena Sisun saaminen valioksi kesällä.
*Eniten toivon rauhallista yhteiseloa koirilta, terveyttä ja sellaista rentoa menoa.

Olkoon ensi vuosi tätä vuotta helpompi…

DSC_2725

 

 


Pupun vaihtelevia oloja

Posted on

Pupu voi hyvin tasaisesti, kunhan ruokavalio on kohdallaan. Pienikin harha-askel sekoittaa pakan pahasti pariksi päiväksi ja sen jälkeen heikompaa oloa on useamman viikon. Kaksi viikkoa sitten Pupu onnistui varastamaan palan paprikaa ja sen jälkeen söi vielä palan kangasta, niin ongelmat olivat valmiit. Kaksi yötä se kakoi närästystä, teki pahaa, koska Pupulla sitä ei voi lääkitä, lääke aiheuttaa vain pahempaa närästystä. Sitten pahin helpotti, mitä nyt kävely oli vielä kankeaa, ilmeisesti mahanpurujen takia. Päivä päivältä olo koheni. Tuntuu, että joka kerta Pupu jää vähän entistä huonompaan kuntoon, ettei palaudu ihan siihen normaaliin, ainakaan nopeasti, mutta niinhän se on noissa vatsavaivoissa, että ottavat aikaa.

Surullista on, kun tietää, ettei tämä varmasti ole ainut moka, vaikka miten yritämme estää kaikki mahdollisuudet vaatteiden ja väärien ruokien syöntiin. Lasten syntymäpäivilläkin Pupu vietti aikaa suljettujen ovien takia, turvallisuus syistä, jottei se saisi syötyä mitään väärää. Silti tiedän, että joku kerta on viimeinen, joku kerta se saa jotain hampaisiinsa, joka keikauttaa mahan viimeisen kerran.