Nakukekkulit

Posted on

Meillä asuu kaksi nakukekkulia. Pupu sai jo aiemmin nakulookin, kun helteillä alkoi olla tuskaisen kuuma paksussa villapaidassa. Ei sitten vieläkään kasvatettu näyttelytukkaa, en tiedä saanko sitä koskaan kasvatettua 😀 Reilun vuoden kuluttua olisi siirtyminen veteraaniluokkaan… No mut nyt mennään kesä kaljuna ja onnellisena.

Jekun kaljuuntumisen olinkin jo päättänyt etukäteen, mutta se tuli pari päivää aikaisemmin, kun Jekku loukkasi etujalkansa johonkin ja näyttelyt olikin sit siinä, kun karvoja joutui ajelemaan. Ajelin sitten koko koiran. Ensin harjakoiran nakulookkiin ja sitten täysin karvattomaksi. Nyt se on ihana, kuin Tanskalais-ruotsalainen pihakoira ja hetkittäin kuin whippet. Jekku nauttii nyt karvattomuudesta ja minä myös tämän aamun vesisateessa. Ainut mutta Jekulle on ollut, että joutuu pukemaan, siihen se ei ole tottunut. Mutta komea poika sielä karvojen alta löytyi, kroppa on mun silmään parempi kuin oletin.

140606-DSC_4718-001

Pupu kaljuna takki päällä…

DSC_7843-001

Jekku naku harjakoirana

DSC_7901-001

<3

140611-DSC_4787-001

Jekku kokeili Naomin valjaita…

140612-DSC_4802-001

Jekun uusi ”Ultra Bra -henkinen” keltainen Rukan sadetakki ja koira näyttää ihan whippetiltä 😀


Ruoho vihreämpää aidan takana?

Posted on

Aikanaan jätin pikkuvillat taakseni, koska rotu oli mielestäni sen verran sairas ja meidän tuo viimeisin oli vielä käytöshäiriöinenkin. Meillähän siis oli kahdella nartulla epilepsia, polvet rikki, olkapää hajosi, silmät vuoti, toinen koira pissi ikänsä lattialle ja oli muutenkin ahdistunut ja herkkähaukkuinen… Mutta, nyt kun on muita rotuja useamman vuoden pyöritellyt, on selvinnyt, että ongelmallisia ne muutkin rodut on, vaikka kauempaa katsottuna näyttäisivät ihan timanteilta. Kun rotuun sukeltaa sisään ja pääsee juttelemaan ihmisten kanssa, niin oppii aina uutta ja niitä ongelmiakin alkaa ympärillä näkemään. Esimerkkinä vaikka harjakoirat, kaksi olen niistäkin jo hautaan joutunut saattelemaan, toinen sairastui hyvin vakavasti allergioihin, joita ei saatu kuriin millään ja toinen jouduttiin päästämään pois kilpirauhasen vajaatoiminnan ja nopeasti etenevän sydänvian takia. Ja eihän nuo tytöt koskaan sisäsiistejä ollut, ainakaan 100% kuten meidän isovillat on olleet, Pilvi ja Pupu. Ceskyillä, nyt rotuun tutustuttua on alkanut huomaamaan hidasta sisäsiisteysoppimista ja kaiken maailman hiivailuja ja herkkää ihoa ym… Eikä näistä tunnu säästyvän sekarotuisetkaan, yhdellä jos toisella on mitä kutinaa ja allergiaa. Ei tauteja ja ongelmia enää nykyään pääse pakoon, vaikka ottaisi minkä rodun. Aina voi käydä perintötekijöissä huono lottoarvonta.

Sisäsiisteys asiaa ei kuulemma pääse pakoon myöskään hommaamalla ison rodun, näissäkin on kuulemma nykyään sisäpissijöitä ja koiranvaippa markkinat myyvät. Ennen se ois varmaan ollut kuula kalloon sisälle kusevalle tanskandoggille, nykyään puetaan mamma mussukalle vain vaippa jalkaan ja tehdäänpä koko pentueellinen ihania pupseja… Siksipä olenkin nykään tarkka, että koirien vanhemmat on sisäsiistejä, niin on paremmat mahdollisuudet onnistua koiran kanss.

140609-DSC_4753-001

Vanhan Koirarodut -kirjan (vuodelta 1983) kuva kääpiövillakoirasta. Kuva, johon aikanaan ihastuin ja miksi meille villakoirakin joskus valikoitui.


Pentukuumetta

Posted on

Olen pyöritellyt ja pyöritellyt viikkoja ja viikkoja asiaa nimeltä pentu. Olisiko se ceskypentu ruotsista, Hupin pentu suomesta, harjakoira, villakoira vai ihan jotain muuta, helppo tukkaa tms. Aloin jo kallistua ceskyyn päin mutta joku asiassa mätti. Olen nykyään valinnut aina yksilöitä, en tiettyä rotua tai sukupuolta. Siksi meillä varmasti on näin montaa eri rotua. Ja kun etsin myös näyttelyihin sopivaa, tuo se omat rajoituksensa.
Sitten sain uutisia, että pieniä koiravauvoja olisi tulossa heinäkuussa… Mietin olisiko jo sopiva aika palata alkuun… Olisiko aikaa kulunut tarpeeksi? Päädyin että kyllä, nyt on selvästi aika pienelle villakoiralle. Elämäni paras villakoira oli toyvillakoira Roosa ja elämäni kaamein koira, oli kääpiövillakoira Wilma. Molemmista jouduin luopumaan ennen aikojaan. Koirien muisto oli jotenkin niin vahva, etten voinut kuvitella aiemmin pientä villaa, mutta nyt, pentukuume on vallannut mieleni 😀 Meninpä sitten myös Riihimäen näyttelyssä kantelemaan pientä toyvillaa, joka on syntyvien pentujen puolisisarus, se oli se viimeinen virhe… Nyt vaan toivotaan, että kaikki sujuu hyvin. Kukapa voisi tälläistä vastustaa:

Roosa2Wilma12vk


Turkkia, näyttelyitä ja elämää

Posted on

Taistelut Jekun turkin kanssa pitävät aiheen jatkuvasti pinnalla. Turkki yhdistettynä normaalielämään… Ja sen yhdistäminen näyttelyhin ja siihen kun lisää vielä silikonit sun muut mömmöt.

Nyt näyttäisi siltä, että Jekun turkin saa todella hienoksi Pure Pawssin silikonipitoisilla aineilla, se laskeutuu hienosti ja on helppo laittaa näyttelyihin, mutta, iso mutta, turkki ei pysy takuttomana 5-7 päivää, eli sitä pitää olla jatkuvasti pesemässä. Näyttelykoiralle, jonka turkkia haluaa vaalia, pesu pari kertaa viikossa ei ole paha, mutta jos yrittää yhdistää sitä normaali elämään ja siihen, että haluaisi tehdä muutakin, kuin kököttää pesuhuoneessa, niin väli on aivan liian lyhyt.
Toisilla aineilla, pääasiassa Royal Perfectionin shampoilla ja ReQualin hoitoaineella sai pesuvälin venytettyä lähes kahteen viikkoon. Se oli luksusta, mutta turkki olikin sitten pörrömpi ja kului helpommin (tai sitten kyseessä oli harha, kun turkkia ei silotettu silikonilla).

Nyt on aikalailla ensimmäisiä hetkiä, kun vakavasti mietin Jekun turkin ajamista pois. Sehän on jo valio, ulkomaille emme suuntaan, joskin oisihan kiva näyttelyttää sitä silloin tällöin, mutta se vaatisi sitten sitä jatkuvaa vaalimista ja pesemistä kaksi kertaa viikossa. Olen vuosien kuluessa tullut laiskemmaksi. Olen alkanut kaivata helppoutta. Sitä, että koira voisi pulahtaa uimaan halutessaan ja silti voisin sen huomenna kehään raahata. Mutta jaksaisinko kasvattaa turkin takaisin entistä ehompana? Minulla on ollut tapana tykästyä lyhyempään tukkaan nopeasti 😀 Jekulla on vielä kaksi näyttelyä kahden viikon päästä, josko saisin vielä niiden ajan turkin pidettyä…

Hupin kanssa on helpompaa, sitä alkaa kutittamaan nuo silikoniaineet, niin emme pese niillä kuin joskus näyttelyihin. Hupi käyttää pääasiassa Royal Perfectionin Anti-inching pesuainetta, joka ei pesun jälkeen kutittele. Lisäksi Hupilla on todella laadukas turkki, joka ei aineista niin välitä, eikä oikeastaan takkuakkaan. Eikä ceskyjen tarvitse olla kehässä tip top. Eilen nauratti, kun oli tajuton helle, niin kehän jälkeen kaadoin koko vesikupin koiran selkään viilennykseksi. Käveltiin autolle ja koira oli kuiva ja näytti siltä, kuin ei olisi koskaan kasteltu 😀

140523-DSC_4595-001

Jekku täysin takkuisena, vain viikko pesusta ja koira oli täynnä epämiellyttävää takkulaattaa 🙁

 

140525-DSC_4619

Pesun jälkeen, alkaa pöffintymään pahasti jo, ei kai vaan silikonit… vai onko vain takuista johtuvaa.

140525-DSC_4616

Onhan se näin juuri kammattuna kaunis

140523-DSC_4602-001

Hupi laitettuna valmiiksi kehään ja silti voi ottaa pienen leikkihetken pihamaalla. Ei voisi Jekulle tälläistä suoda ennen kehää.


Järvenpää näyttely

Posted on

Se olikin pojulle sitten eka EH elikkäs Erittäin Hyvä. Tuomari oli hyvin tiukka nainen ja rankaisi kovalla kädellä Hupia hännästä, joka nousee liikkeessä liian korkealle. Olenhan minä tuon aina tiennyt, mutta eipä siitä kukaan ole noin arvioinut. Esittäjänä toimi tänään poikani, koska oma jalkani on siinä kunnossa, ettei sillä juosta yhtään kehäkierrosta. Poika hoiti homman todella hienosti, rauhallisella varmuudella esitti koiran ja Hupi meni hienosti pojan kanssa.

Tuomari: Juta Haranen, viro.
Oikeantyyppinen vahva uros, maskuliininen pää ja ilme, vahva kuono, hyvä purenta. Oikea karvanlaatu, hyvä luusto ja kulmaukset. Häntä nousee liikkeessä liian korkealle. 

EH

LISÄÄ KUVIA TÄÄLLÄ

DSC_7210

DSC_7192

DSC_7204-001


Näyttelyyn huomenna

Posted on

Huomenna on Hupilla näyttely Järvenpäässä. Koska jalkani on edelleen todella huonossa jamassa, yritin saada Hupille esittäjää facebookin kautta. Ei vaan ollut siihen näyttelyyn juurikaan tuttuja tulossa, joten vapaita käsiä ei oikein ollut. Onneksi sain lahjottua yhden pojista ja hän menee kehään Hupin kanssa. Hupi on helppo viedä, se on niin ruuan perään, että sen voi oikeastaan viedä kuka vaan, jolla on ruokaa. Tänään vielä treenattiin ja hyvin poika osasi, vaikkei äiti ole noita poikia paljoa hihnan päähän päästänyt 😀

140522-DSC_4582-001

Aivan ihanan äitienpäivä lahjan sain. Minä vaan niin tykkään tuosta ceskyn profiilista.

 

140523-DSC_4602-001

Hupi valmiina huomiseen näyttelyyn

140523-DSC_4595

Jekku vähemmän valmis, mutta ei olekaan menossa mihinkään 😀

140502-DSC_4471

Pieni pullea keijukainen 11 kg 😀



Mitä ihmettä?

Posted on

Niin kovin kuin mä kehiä odotinkin, niin jotenkin nyt kun on kahtena viikonloppuna kehiä kiertänyt, niin en oikein tiedä mitä ajtella. Jotenkin ennen kehissä sai jonkinlaista tyydytystä ja palkkiota omalle työlleen, turkin laitolle ja vaalimiselle. Lisäksi aikaisemmin oli kiva tavata ihmisiä ja siinäkin oli sitä jotain. En tiedä, jotenkin viikonlopun jälkeen jäi tunne, olisi sitä voisi kuuman aurinkoisen päivän muutenkin viettää, koiratkin olisi ehkä nauttineet jostain ihanasta haisteluretkestä jonnekkin. Jotenkin se hohto hävisi. Ennen olisi niin iloinnut jostain ROPista tai PU-sijoituksesta, mutta nyt  ei tuntunut missään.
Ehkä osasyynä on jotkut ihmiset, jotka myrkyttävät muiden iloa, taas kuuli ikäviä kommentteja kanssa ihmisille ja saipa niistä taas osansa itsekkin. Piiri pieni pyörii usein koiramaailman harrastuspuolella ja varmaan jokainen saa osansa silloin tällöin.

Lisäksi olen tullut siihen mietteeseen, että seuraava koira voisi olla narttu. Vaikka pojat ei pissi sisätiloihin meillä, niin mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin että pojat pissii pihalla joka nurkkaan ja isompaan kohoumaan, oli se sitten lapsen lelu tai vaikka grillin suojapeitto *murrr*. Ainut hankaluus on, että pojat on leikkaamattomia, eikä niitä oikein viitsi vielä leikata. Yritin jo tutkailla kemiallista kastraatiota, mutta implantti mallinen tarkoitti loppuelämän kilpailukieltoa, se lasketaan dopingiksi. Tylsää, koska olisi voinut tuollaisen vähäksi aikaa ottaa niille, niin olisi suvunjatkamiskyky vielä säilynyt. Narttu + urokset ja siihen lisättynä juoksut on äärimmäisen rasittava ratkaisu, etenkin lapsiperheessä, jossa helposti jää joku portti jostain auki.

Kaikenkaikkiaan koirana ois kiva koira, jolla ei ole huimaa turkinhoitoa, joka voi mennä kuralenkille tai järveen uimaan silloin kuin huvittaa, eikä se tarkoita puurtamista turkin parissa. Mutta josta ei kumminkaan lähtisi karvaa. Joka jaksaisi lenkkeillä mutta mutta olisi rauhallinen ja hillitty… Hmm, ei semmoista ees taida olla olemassa 😀 😀