Nyt yhdellä lenkillä tapahtui sellaista, että aloin epäilemään Naomin näkökykyä. Menimme pikku neidin vauhtia pienessä metsässä, päästin Naomin irti, kun tiesin, että tässä vauhdissa se pysyisi mukana. Tuolla olimme käyneet Naomin kanssa viimeksi joku puoli vuotta sitten. No jäihän se Naomi sitten haistelemaan jonnekkin taakse. Metsästä tulin reilun polvenkorkuiseen heinikkoon pulkkamäen alle. Kävelen polkua ja huomaan, kuinka Naomi loikkii jo selkeästi hätääntyneenä noin 20-30m minusta oikealle. Koiran pitäisi nähdä minut hyvin, sillä seison polulla ja neiti oli vielä sylissänikin. Koira pomppii ja hyppii jo melkoisen hätääntyneenä heinikossa eikä näe minua. Vasta muutaman kutsumisen jälkeen koira osaa paikallistaa huudon suunnan ja ryntää vauhdilla luokseni. Mietin, eikö se todella nähnyt minua kunnolla vai hätääntyikö se vain niin paljon. Tosin Naomi ei ole koskaan hätäätynyt katoamisestani, vaan se on omaan tahtiin köpötellyt perässä vaikka kotiin asti 😀 Naomillahan todettin 1,5v sitten silmätarkissa jo ikään liittyviä kaihipisteitä. Jos Naomi ei näkisi, se myös selittäisi sen haluttomuutta liikkua vieraissa ympäristöissä sekä myös kotosallakin, joskin tutuissa ympäristössä täysin sokeakin koira pärjää.

No pesussa jätin sille nyt kumminkin varmuuden vuoksi parran, koska silloin tuntokarvat säästyy. Ja nyt kun ei ole silmätkään juuri vuotaneet ja partakin pysynyt ihmeen puhtaana.

Naomi on nyt voinut pirteämmin, vaikka kaukana ollaan terveenä olosta. Ruokinnan muutos laihempaan, oli selkeästi hyvä vaihtoehto. Naomi ei kestänyt jo aikaisemmin raakaruoka barffia ja nyt ei enää vahvaa Acanan viljatonta nappulaa. Nyt menee viljaton Oskarin koiranmakkara ja selkeästi käytös muuttui ja kaikki sisälle pissaaminen ja kakkaaminen loppui heti.

Jekku ja Jekun ponnarit