Harrastuskoira vai lemmikki?

Posted on

Tiedän, että tämä kirjoitus voi suututtaa monia. Mutta pakko kirjoittaa ilmiöstä harrastuskoira. Jo ennen muinoin kasvattajat myivät vanhoja narttujaan, jotka oli jo pentueensa tehneet, jotta jäisi tilaa nuoremmille. Mutta nykyään on noussut ilmiö, jossa harrastajat myyvät nuoria koiriaan, koska niissä on joku vika, että se ei käy enää harrastukseen. Itse olen tutustunut ilmiöön moneen kertaan lähinnä näyttelypuolella, mutta tiedän, että sitä on myös mm. agilityssä ja en vaan voi sitä itse hyväksyä. Otetaan koira, se kasvaa ja sillä onkin vaikka vääränlainen häntä, hammas puuttuu tai kasvaa liian isoksi tai se ei enää näytäkään multivoittajalta. Kun tämä havaitaan, lähtee koira välittömästi myyntiin, koska ei haluta haalia kotiin viallista yksilöä, jonka kanssa ei pysty enää harrastamaan ja koska koiran kanssa ei ole enää mahdollista osallistua näyttelyihin, saati voittaa. Koiran lähdettyä, otetaan uusi pentu paikkaamaan tilannetta, jotta päästäisiin taas kehiin, täytyyhän harrastusta pystyä jatkamaan. Koirasta on tullut pelkkä esine, jolta haetaan täydellisyyttä ja voittoja, harrastusväline. Koiralla ei tunnu olevan enää mitään virkaa ystävänä ja lemmikkinä.

Jollain tasolla mä hyväksyn tämän tavoitteellisille kasvattajille. He eivät todellakaan voi pitää nurkissaan jokaista rekkua, jolla ei ole jalostuskäyttöä. Tosin monet kasvattajat käyttävät sijoittamista, jotta koiran ei tarvitse vaihtaa kotia, jos se onkin ”viallinen”, se vaan jätetään käyttämättä. Ja kasvattajatkin tietävät, että susirumakin koira voi olla hyvä jalostusyksilö. Vaikka se ei niitäkään menestystä näyttelyissä, se voi tehdä kuvankauniita pentuja.

Itse olen ostanut jokaisen pennun tähän taloon ensisijaisesti lemmikiksi. Kukaan kasvattaja ei ole minulle edes luvannut mitään näyttelykoiraa ja menestystä. Osassa kauppasopimuksiakin minulla lukee, että lemmikkitasoa tms. Uuden koiran hankinta ei saa olla näyttelyesineen hankinta, vaan ensisijaisesti pitäisi ostaa itselleen koiraa, ystävää ja lemmikkiä. Kaikki muu tulee sitten bonuksena päälle. Tiedän, että osa kasvattajista on hyvin tarkkoja, etteivät myy koiriaan tälläisille koirien kierrättäjille. Itsellänikin on ollut tilanne, että kotona on jo 3 koiraa, enempää ei voi ottaa ja kaikki on jollain tavalla viallisia. Sitten vaan keksitään muuta harrastusta ja eletään sitä koiranomistajan elämää, kunnes tulee uuden pennun hankinta ajankohtaiseksi ja sitten ehkä päästään kehiin taas, jos ne enää kiinnostavat.

Kyllä mä myönnän, että mua kirpaisi nyt Pupun sairastuminen, kun oli suunniteltu niitä veteraanikehiä ja kasvatettu pitkään turkkia. Kyllä se harmitti, mutta enemmän nousi pintaan pelko koko koiran menettäisestä. Siinä hetkessä näyttelykehät ei ole merkityksellisiä. Näyttelyt on kumminkin 5 minuutin juoksu ympäri rinkiä, josta maksetaan suolainen yli 40e hinta ja saadaan paperinpala, joka on yhden henkilön mielipide koirasi ulkoisista seikoista. Tosi harrastajanahan minun olisi pitänyt enemmän olla pettynyt kehien jäämiseen ja varmaan pistää koira monttuun, jotta oisin voinut hankkia tilalle kehäkoiran moisen viallisen tilalle. Mutta koska Pupu on rakas lemmikki, minä pelkäsin enemmän sen hengen puolesta, etten taas menettäisi koiraa aivan liian nuorena, kehillä ei ollut enää mitään merkitystä.

Yhden koiran olen elämässäni joutunut antamaan pois ja se oli hyvin vaikeaa ja tuskaista, vaikka koira pääsi maailman parhaaseen paikkaan. Kaikkien vuosien ajan, mitä koira eli, minä ikävöin sitä ja mietin mikä meni väärin, olisinko voinut tehdä jotain paremmin. Ja syy ei todellakaan ollut näyttelymenestys, sitä koiralla oli riittämiin, vaan perheen sisäiset syyt (ääreis vilkas koira, 4 koiran lauma ja vastasyntynyt vauva, koiralle ei pystytty antamaan sitä mitä se tarvitsi ja häiriökäyttäytyminen oli melkoista). Siksi ihmettelenkin miten kylmähermoisesti ihmiset laittaa koiriaan eteenpäin. Ilmeisesti näyttely (tai harrastus) esineeseen ei alunperinkään kiinnytä…

Ilmiö on todella ikävä ja nostaa kuilua kotikoiran ja näyttelykoiran välille, etenkin kotikoiran omistajien silmissä. Monta kertaa olen kuullut, ettei meidän mussua haluta viedä näyttelyyn, koska se kelpaa meille ihan tälläisenä… Siitä pitäisi vähän oppia osi harrastajankin.


Sisu kohta 9kk

Posted on

Kuten viikko sitten arvasin, olisi Sisu vaan pitänyt pestä K9 aineilla, viikossa oli takussa muilla. No onneksi on loma, niin pesasin sen uusiksi. Uskomatonta, että poika on 5pv päästä 9kk ja siirtyy virallisiin luokkiin näyttelyissäkin. Selkeetä jo on, että Sisu jää pikkumieheksi, kun isäänsä vertaa, mutta meille se on juuri täydellisen kokoinen. Lisäksi Sisu on saanut jonkun söpöysgeenin lisäksi, koska se on olemukseltaan pentumainen ja aina söpö, teki se vaikka pahojaan 😀

DSC_0913

Minäkö osaan olla söpö?

 

DSC_0928

Iskä kuiskuttelee jotain korvaani…

 

DSC_0930

Poika ja isä, väristä jo erottaa…

DSC_0955-002

Ja koostakin erottaa

 


Paljon koiria ja näyttelyväsymystä

Posted on

Kirjoitin joskus artikkelin Liikaa koiria, jossa mietin, kuinka neljä koiraa on paljon. No siltä on taas viime päivinä tuntunut. Heti kun itse sairastelee enemmän, tämä neljän lauma tuntuu paljolta. Tavallinen lenkkikin on aina jonkun sortin hässäkkä, puhumattakaan jos joku tulee vastaan. Sanotaan, että kyllä neljä koiraa menee siinä miss kolmekin, mutta ei, siinä on jotenkin se rajakohta, ainakin itsellä. Vakaasti sitä miettii, että kunhan tästä joskus porukka harvenee, niin toivottavasti aivoni toimivat ja en taas ota pentua tähän sähläämään ja lisäämään laumaa. Toisaalta en tiedä tulisiko minusta yhden koiran omistajaa. Meillä jäi aikanaan Pilvi yksikseen, olihan se helppoa, mutta silloin jo kyllä suunnittelin Pilvelle silti kaveria, ettei joutuisi olemaan päiviä yksin. Sitä en ehtinyt toteuttamaan, kun Pilvi meni niin äkkiä. Mutta koiralauman leikkiä on ihana seurata, kun jokaiselle on riittää kaveria.

Neljän laumassa on myös se ongelma, että minä olen ainut, joka pystyy viemään koko laumaa kerrallaan. Niinpä minun sairastaessa koirat ei pääse ihan lenkeilemään normaaliin tahtiin, kun muut joutuvat viemään niitä kahden porukoissa. Ja Pupulla on nyt ollut muutenkin lenkkihaluttomuutta, sitä ei jostain syystä huvita kauheesti kävellä. Seurailen tilannetta ja mietin, onko tämä jotenkin sairauteen liittyvää vai jotain ohimenevää säätöä.

Ruuatkin meillä vaihtui ja se tuntuu 4 lauman kanssa kukkarossa. Kyllästyin valtavaan kakan määrään ceskyillä. Niinpä Pupu syö omaansa, Royal Caninin Hypoallergenicia, joka on kyllä sopinut sille hurjan hyvin ja kakat on pieniä ja kiinteitä. Ja loppusakksi syö nyt Orijen Adulttia. Lisänä tietysti lihaa, mutta sitäkään en nyt anna niin paljoa kuin ennen. Jekku ainakin tuota on syönyt aikanaan, kallista, mutta toimivaa.

Sisun sisäsiisteys harjoittelukin on kestänyt kauan, siksi ei minkäänlaista pentukuumetta ole tullut, vaikka Sisu kasvaa (ja ehkä siksi, että Sisu on kooltaakin edelleen söpö minimies 😀 ). Siinä missä Hupi ja Jekku oli4kk iässä sisäsiistejä, alkaa Sisu viimein 8½kk iässä olemaan. Paperit on nyt poissa, mutta vielä Sisulla on ollut vaippa. Se on lähinnä varmuudeksi, koska Sisu ei näytä pissivän vaippaan, niin ei tule vahinkojakaan sisälle. Olen saanut ilmeisesti opeteltua myös Sisun rytmin pissimisessä, hyvin tiheään sitä saa pihalle päästää välillä, mutta onneksi on piha.

Näyttelytkin on alkaneet maistua vähän puulle, etenkin kun en päässyt niihin sairastamisen takia. Mutta myös oma kokonaisvaltainen elämänmuutos, on vaikuttanut tähän. Mikä on oikeasti tärkeää minulle, miten minä haluaisin mieluiten aikani viettää? Yksi koiranäyttelypäivä matkoineen vie koko päivän, on ajomatkat, näyttelyssä olo kestää vaikka kehä pyörähdys vie usein vain 5 minuuttia. Olen käynyt monissa suomen kaupungeissa ja olen niistä nähnyt vain mahdollisesti urheiluhallin tai kentän. Ja koko muu lauma on joutunut aina makaamaan kotona koko päivän, kun yksi on näyttelyssä. Rahansäästöäkin olisi, ilmottautumiset on nykyään kalliita ja bensa maksaa.  Nyt tuntuu, että mieluummin lähtisi vaikka koirien kanssa päiväksi vaeltamaan metsään, luulen että koiratkin nauttisivat elämästä enemmän. Silti olen pariin näyttelyyn koirat ilmottanut. Kyllä me Sisustakin valio tehdään ja varmasti voi jossain lähinäyttelyn kehässä pyörähtää, mutta 2-3 kertaa kuukaudessa?, ei enää kiitos.

DSC_0951

Leikitään!

DSC_0957

Pupu on vähän hoikistunut uudella ruualla.

DSC_0954

Lumipaakkukelit ei helli turkkia 😀

 

 


Tämän vuoden tulokset

Posted on

Hupi kävi tänä vuonna 11 kertaa näyttelyssä.
Tuli Suomen muotovalioksi
5 x ROP
1 x VSP
3 x PU-2
5 X SERT
3 x CACIB
Ja kirsikkana kakun päälle Helsinki Winner 2014 – titteli.
Lisäksi 6 jälkeläistä Ruotsissa ja 2 Suomessa.

Jekku kävi vain kaksi kerta näyttelyssä, mutta oli kumminkin  PU-3 ja PU-4.

Sisun tuloksena on yksi ROP-pentu ja yksi 1 tulos.

Pupu e käynyt ollenkaan kehissä tänä vuonna, mutta ehkä jo ensi vuonna 😉

6.12

 



Agilityä ja näyttelyharkkoja

Posted on

Päästiin pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Sisukin oli mukana ja tällä kertaa ilman häkkiä, odottelemassa omia näyttelytreenejään. Pelkäsin miten käy, kun on vain hihnalla kiinni, että haukkuuko ja hilluuko, kun Jekku menee radalle. Mutta ei, ceskymäisene tapaan Sisu istui ja pötkötti kaikessa rauhassa katsellen radan tapahtumia.

Näyttelytreenit sujui Sisulta hyvin ja huisin hauskaan oli loppuleikeissä. Jekku on niin onnellinen nakupoika harjakoiraystävästään. Harjakoirat kun usein on vähän roturasisteja ja leikit oman rodun kesken toimii parhaiten. Jekulla on kumminkin nykyään kotona vajausta harjakoiraystävästä. Hassuinta on, että Jekun ystävä on uros, narttujakin on paikalla, mutta näillä pojilla leikki toimii.

DSC_0366

Sisullakin oli kavereita harjakoiraporukassa 🙂

DSC_0370

Jekku ja paras ystävä


Aina ei voi voittaa :D

Posted on

Viime sunnuntaina käytiin Sisunkanssa toisessa pentunäyttelyssä. Sisu liikkui jo tosi hienosti, mtta seisominen oli pelkkää kengurupallona olemista. Sisu sai ykkösen, mutta ei jatkoon pääsyyn oikeuttavaa KP:tä. Tuomarin mielestä purenta ei tule oikein, kun alakulmat oli vielä yläkulmien sisäpuolella. Ei auttanut vaikka sanoi sen olevan rotutyypillinen pentupurenta, tuomarin mielestä purenta ei itsestään tuosta voisi parantua. No nyt vajaa viikko ja purenta on jo hyvää vauhtia ihan oikeaksi tulossa. Jos ei ihmeitä käy, niin ihan samanlainen hampaisto tulee kuin Hupilla. Katsoin Hupin vanhoja kuviakin hampaista ja ihan kopio oli. No mutta näin tällä kertaa ja ymmärrän tuomarin ajatuksenkin.

Tuomari: Kaisa Metteri-Gold
Tasapainoisesti kehittynyt 5,5kk narttu (:D). Hyvänmallinen ja pituinen pää. Kaunis ilme. 
Hyvä ylälinja & häntä. Hyvänmallinen rintakehä. Voimakkaasti kulmautunut takaa, niukemmin edestä. Liikkuu terhakkaasti & ryhdikkäästi. Tällä hetkellä alakulmahampaat virheasennossa.

1.

Lisää KUVIA TÄÄLLÄ


Eka näyttely

Posted on

Sunnuntaina oli Sisun eka näyttely, emäntää jännitti varmasti enemmän kuin koiraa. Erityisesti jännitti se, että pikku koira oli yksin matkassa, ei ketään tukena ja turvana. Mutta ei tarvinnut poikaan pettyä. Sisu oli paikalla kuin kotonaan, ei jännittänyt muut koirat, hälin, ruuhka, saati kuulutukset. Mietin myös mitä hampaista sanotaan, kun maitoja oli suussa ja kulmuritkin tuplina, mutta eipä niillä pentunäyttelyssä niin ole merkitystä, ne katsottiin ja siinä se. Mutta on kyllä kuin isänsä tuo poika, jotenkin niin mahtava tuo luonne molemmilla. Ainut oli, että poika on ahneempi kuin isänsä… ja sitten kun se keksi kehässä, että hitsi, tännehän on tiputeltu nameja!! Niitä piti yrittää kuikuilla ja etsiä. Sisu si mahtavan arvostelun ja loppukilpailuissa pääsi vielä jatkoon, mutta karsiutui viimeisenä ryhmäkehästä. Todella hieno tulos ceskylle, etenkin kun ikää oli vain muutaman päivän yli 5kk.

9.11 sitten messukeskukseen seuraavaan pentunäyttelyyn 🙂

Tuomasina oli Helin Tenson, suomi

Erinomaiset mittasuhteet ja sukupuolileiman omaava yksilö. Kaunis pää. Hyvät korvat. Rodulle tyypillinen ylälinja. Ikäisekseen hyvinkehittynyt eturinta ja rintakehä. Tasapainoisesti kulmautunut. Erinomainen häntä. Hyvin korkealaatuinen pehmeä silkkimäinen turkki. Liikkeet vielä pentumaisen löysät.

1 KP ROP-pentu

LISÄÄ KUVIA TÄÄLLÄ LINKISSÄ

 

DSC03339

DSC03363

DSC03513