Kyllä huomaa, että Naomilla alkaa olemaan lääkitys enempi kohdallaan. Tänään pidin iltahämärissä koiria irti tyhjässä puistossa ja normaalisti Naomia olisi saanut huudella ja odottaa, sekä varmistaa, ettei koira hukkaa meitä. Naomilla kun ei ole ollut koskaan kovin voimakasta tarvetta lauman kasassa pitämiseen, kyllä lauma hänestä huolehtisi. Nyt Naomi kulki hyvin mukana, jäi kyllä haistelemaan, mutta sai juosten (! kyllä, juosten) meidät kiinni helposti. Lopuksi kun Naomia huusi haisteluista hihnaan kiinni, koira juoksi onnellisena täyttä laukkaa luokseni. Ontumisetkin jäi, ainakaan en ole havainnut,  joko särkylääkityksen ansiosta tai kilpparilääkityksen tultua kohdalleen. EI Nao vieläkään ole super vilkas, mutta semmoinen eloisampi ja iloisempi sekä yritteliäämpi. Jekkua kouluttaessa on aina yksi harmaa tunkemassa, et mä kans. Voisin veikata, että nyt lääkitys alkaa olemaan paremmin kohdalla.

Lenkillä alkoi itseäni naurattamaan, että lähes kaikki toiminta on jonkinlaista koulutusta ja sillä on tarkoitusperänsä. Nytkin kävelin puistossa reipasta vauhtia, koirien piti pitää itse reipasta vauhtia, että pysyivät mukana. Puistossa eteen tullut kivi, toimi pienenä koulutusalustana ja jokaisen oli vuorollaan hypättävä kivelle (no Nao reipas pomppi koko ajan selkeästi huutaen ”Minä! Minä!”). En myöskään pysynyt puistotiellä, vaan poukkoilin pitkin poikin puiden seassa. Aina kun koirat lähti vauhdilla edelläni johonkin suuntaan, tein 90 asteen kulman toiseen suuntaan. Mahtoi näyttää hassulta, jos joku katseli. Lisäksi huomasin hetken tulleen, kun Jekku hetkeksi pysähtyi haistelemaan. Nopea piiloutuminen lähipuun taakse. Hetken Jekku kattoi, et ei hemmetti, mihin se hävisi. Jätettiinkö mut yksin noiden hullujen kanssa. Mutta sitten se sai hajun tai ainakin havaitsi minut ja kipitti kiireesti luokseni. Tietenkin voivoittelin kauheasti, että mihin se pieni Jekku raukka hävisi. Tällä vahdistin koiran epävarmuutta jäädä lenkillä yksin ja vahvistin koiran pysymistä lauman mukana, niin, että koira oppii itse seuraamaan, eikä sitä tarvitse huudella.

Kotona, jos joku koira haluaa silityksiä, siltä yleensä vaaditaan ensin jotain. Jekkua esimerkiksi laitetaan seisomaan lattialle tai pöydälle ja vasta sen jälkeen se saa haleja ja rapsutuksia. Näin seisomisesta ja käsittelystä tulee ihan arkea ja haluttua toimintaa. Lisäksi se on pientä aktivointia arjen keskellä, jokaiselle otukselle.Jos näitä alkaisi aktivoimalla aktivoimaan, niin kyllä siihen saisi päivänsä kulumaan. Ja jollei muuta, niin aina voi vaikka laittaa pompulan uusiksi 🙂

Etupihallamme kasvaa useampikin kärpässieni. Koirien reagoiminen sieniin on ollut mielenkiintoista. Ensin mentiin haistelemaan, et mikäs tänne on tullu, onko se lelu. Mutta kun pääsivät haisteluetäisyydelle, niin kaikki kavahtivat sientä ja kiersivät sen kaukaa.