Ei se matka vaan elämys

Posted on

Tänään käytiin tekemässä aamupäivän metsälenkki Nurmijärven Myllykoskelle, Koskikaran luontopolulle (LINKKI). Reitti on lyhyt, vajaa 1,5km, mutta maasto on aika vaativaa pienimmälle lapselle. Paljon juurakoita polulla ja portaikko pitkospuut. Tunti reissuun meni tuon 5,5v lapsen kanssa, mutta tarkoitus olikin ihastella luontoa ja upeasti muhoavia koskia, kuin vetää vauhdikas treenilenkki.
Me jätämme auton aina TÄSSÄ KARTASSA näkyvälle alimmalle parkkipaikalle ja lähdetään ylös oranssia reittiä, siitä kiepataan vihreä lenkki vasta päivään ja osittain oranssia, rannan kautta kiepaten takaisin parkkipaikalle.

Osan matkaa piti olla koirien kanssa tarkkana, koski kuohuu todella kovaa ja sen äänet ja liike kiinnostavat koiria. Yksikin lipsahdus ja koira on koskessa. Mutta kaiken kaikkiaan, koirat nautti ja minä ja muut nauttivat upeista näkymistä. Ainut että etenkin Sisun turkki keräsi puoli metsää helmoihinsa, etenkin kuusikoissa, mutta kotiin tultua sitten irrottelin oksanpätkät pois, pahimmat piti toki repiä jo reitin aikana. Sisulla on niin pehmeä turkki, että siihen kaikki tarttuu.

IMG_20160424_111912-001

Valmiina lähtöön

DSC_4029

Kosken alkupäässä on vielä leppoisaa ja hiljaista.

IMG_20160424_113818

Pitkospuita pitkin alaspäin.

DSC_4033

Koko poppoo

DSC_4037

Kuohunta alkaa

DSC_4046

Kuohuva vesi kiinnostaa suunnattomasti

DSC_4044

Kohta perillä

IMG_20160424_120057

Hihnat tiukalla, jottei kukaan tipu sillalta…


Metsässä

Posted on

Käytiin tänään kauniin ilman kunniaksi metsälenkillä Metsäntutkimuslaitoksen Raition lenkillä (LINKKI). Mukava lenkkipätkä, vaikka vielä oli vähän luntakin maassa pimeämmissä kohdissa. Koirat tykkäsi, vaikka tuolla ei koiria voi pitää irti. Mutta tunnin metsäreissusta huolimatta, en ei vaikuttaneet kotiin päästyään yhtään väsyneiltä vaan ennemminkin siltä, ettei olla missään kummosella lenkillä käytykkään 😀 Täytyy käydä pikku hiljaa kävelemässä noita eri reittejä tuolla metsissä, niin tulee tutuksi.

Koirat pärjäsi hyvin metsässä, mutta risujahan nuo ceskyt kerää melkoisesti, etenkin tuollaisessa kosteassa havumetsässä. Mutta kun ajoittain hieman risuja irroitteli, niin kyllä ne eteenpäin pääsivät.

DSC_3975

Iso osa matkasta oli helppokulkuista hiekkatietä.

DSC_3977

Osa oli leveää kinttupolkua.

DSC_3988

Yritin saada yhteiskuvia, mutta etenkin partakaverit oli enempi tai vähempi tärähtäneitä 😀 Kaikilla on nykyään nuo samanlaiset RufWearin valjaat, jotka alussa tuntui vähän tönköiltä mutta on nyt ihan huiput. Niissä on klipsut molemmin puolin kroppaa, joten ceskyjenkään tappeja ei tarvitse pujotella ja mahtuvat helposti pukujen päälle.

DSC_3980


Jos metsään haluat mennä nyt

Posted on

Tehtiin tänään metsäretki Myllykosken luontopolulle. Koirat oli innoissaan kaikista metsän hajuista. Myös iso koski kiinnosti etenkin Hupia ja Hupi ainoana myös maistoi joen virtaavaa vettä. Ei toki kuohuvimmalta kohdalta 😀 . Ja kun metsässä oltiin niin karvapojat saivat ihanan risukuorrutteen. Yllättävän helposti ne onneksi lähtivät, kun pahimpia irrotettiin koko ajan matkan kuluessa.

Nyt on ollut pari päivää niin lämmintä, että ollaan oltu melkein koko päivä ulkona. Koirat on lähinnä hengailleet aidatulla terassilla, jotta nurmikko toipuisi, mutta silti ne ovat viihtyneet siinäkin. Tänään lenkin jälkeen koirat makasivat ihan raatoina, Hupi ihan kuin Naomi aikanaan, auringossa paistatellen.

Hupi kipaisi myös näyttelyn esipesussa tänään, lauantaina Hupi yrittää pärjätä Lahden näyttelyssä 4 muun ceskyn kanssa. Se on ihanan helppo ja nopea laittaa, kun trimmiä ei tarvitse tehdä joka kerta ja sillä on niin vähän karvaa, joka on hyvälaatuista eikä takkua.

140421-DSC_4398

Vielä löytyi jäätäkin.

140421-DSC_4401-001

Lenkin jälkeen oli kiva pötköttää.

 


Uimareissua

Posted on

Käytiin tänään taas kävelemässä Myllykosken luontoreitillä. Pupu oli vain mukana, kun eilen satoi aikalailla lunta. Emme tienneet oliko polut auki ja jos eivät olisi olleet, olisi Ilo kulkenut kaulaa myöten hangessa. Ja muutenkin nuoskalumi olisi tehnyt harjakoirista lumessa kävellessä palloja. Pupu nautti tietenkin täysin rinnoin, vaikka jaloissa oli tossukat estämässä lumipallojen kertymistä.

Joen rannalla Pupu meni reunalle asti urkkimaan ja mitäs kävi, reuna romahti jokeen… Äkkiä hihna kireälle ja hilata koira pitävälle maalle. Vain yksi tassu onneksi vain kastui, huonomminkin ois voinut käydä.

Kotiin tultua otin pikkukoirat keskenään pissille ja ne juoksivat 10 minuuttia keskenään riehuen. Otin pikkutytöt myös lenkille, kun vein Leevin jalkapalloon. Sää vaan oli auttamattoman kaamea. Loskaa oli pahimmillaan 10cm korkeudelta ja voi arvata miltä neidit näytti. Ilon olin vielä eilen pessyt! On kyllä yli helppoa lenkkeillä näiden kahden kanssa. Molemmat kipittää kuuliaisesti lähellä ja satunnaisesti pysähtyvät haistelemaan. Toisia koiria vaan katsotaan uteliaasti, mutta ei edes yritetä mennä lähelle. Ihan liian helppoa sanoisin 😀

dsc_5901.JPG
Ei sekuntiakaan paikallaan, ei meinaa edes kuvaa saada.

dsc_5925.JPG
Hups! Jään reuna pettää Pupun alla.

dsc_5926.JPG
Koira hinauksessa takaisin rannalle.