Kuppien kuvia

Posted on

Meillä taas ajauduttiin pikku hiljaa syömään enemmän liharuokaa. Jotenkin me aina ajaudutaan sitä kohti, kun aina nappuloiden kanssa on ongelmia. Janottaa ja sitten pissattaa, kakkaa tulee kauheasti ja sitä rataa… No nyt Hupikin on saanut kivasti massaa kun lihaa lisättiin, muutakin kuin poroa, eikä ole enää rapsututtanutkaan. Veikkaisin, että talvirapsutusten pääsyy on kuiva huoneilma + tiesuola, koska se on nyt taas mystisesti loppunut. Toki nappuloillakin on voinut olla osuutta asiaan.

Musta on hauskaa kuvata kuppien sisältöjä, koska siitä näkee missä ruokailut taas menee. Jekku ja Sisu on helppo ruokkia, antaa pakkasesta ruokia, jos ei ole jäänyt ruuilta mitään yli tai terästää ruuantähteitä lihalla. Niille käy kaikki nakista lihakeittoon. Niitä olisi halpaa ruokkia, jos olisi vain ne 😀 . Hupi on nyt mennyt aikalailla lihalla ja valmis raakaruokintajutuilla. Pitää vain katsoa, ettei ruuassa ole pellavansiemenöljyä, se on ainakin aikaisemmin alkanut kutittaa Hupia, en tiedä miten nyt sitten. Kokeilin kesälomaa varten Oskar Lihamurekettakin ja passelilta sekin tuntui.

Muut paitsi Pupu saa tietenkin lisät ruokaan, kun ei pelkkä raakaruoka tai ruuantähteen koiralle riitä. Nyt menee sinkki, Möllerin ADE kapselit ja Biolatten 4-legs. Lisäksi satunnaisesti kalkki ja merilevä.

DSC_1061

Tästä lähdettiin, pääosin nappulaa ja max. 50g raakaa lihaa.

DSC_1135

Tässä vielä Pupu sai NEP ruokaa, muilla lihoja ja ruuantähteitä. Vasemmalta ylhäältä Jekku, Hupi, alhaalta Sisu ja Pupu.

DSC_1156

Tähän suuntaan jalostunut. Vasemmalta Hupi, kypsää kalkkunaa ja Oskar Lihamureketta (sisältää pelkkää naudan- ja sianlihaa), Sisun ja Jekun pienet kupit, Neup:tä ja kypsää kalkkunaa. Pupulla seitiä.

DSC_1157

Vasemmalta ylhäältä Hupilla taas oskarin lihamureketta, Pupulla seitiä ja pikkupojat syö neuP:tä ja lihakeiton jämiä.

 


Jekun kulkuvälineet

Posted on

Luovutin Jekun vetämisenestämis opettelun. Kuonopantaahan poika vihaa ja yleensä saa ne pois päästä. Vain Jokke-merkkinen on päässä pysynyt, mutta sitten Jekku kynsi sen rikki. Niinpä se on nyt teipattuna. Koska Jekku vihaa niin syvästi kuonopantoja, kokeilin kokoelman vetämisenestovaljaita. Meiltä taitaa löytyä nyt ainakin kolmet erilaiset. Mutta nuo markkinoilla olevat on melkoisen surkeita. On Haltin rektiovaljaat (liian ohuet narut, kääntyivät helposti ja löystyivät), PetSafe reaktiovaljaat (yhtä huonot ohuet narumaiset) sekä TopCanis salon valjaat (nämä Y-valjas malliset, mutta silti eivät Jekulla toimineen oikein ollenkaan).

Mulla meni hermo ja ompelin Jekun parhaisiin vetämiseen tarkoitettuihin valjaisiin eteen renkaan. Niillä on sitten menty tähän asti. Kyllähän nekin kääntyy, mutta ei niin paljoa, kuin nuo narumalliset. Jekku on valjaista kiinni joustohihnalla vyötäröllä, näin ei vetäminen muutenkaan niin haittaa ja on enemmän käsiä muille koirille. Kun valjas on edestä kiinni, ei Jekku saa niin hyvin vedettyä ja nostettua kierroksia vastaantulijoita kohtaan. Ohittamisetkin onnistuu etukiinnityksellä paremmin.

Jekun valjaat Zero DC Short ja saman merkin joustohihna. Vetovyönä on ollut hlpis, kun en tiennyt oliko käyttöä, nyt vois ehkä jo ostaa paremmin selkää tukevan ja sellaisen mikä pysyy paremmin alhaalla liikkeessä, mm. tolla Zeromerkillä on omansa. Meillä nyt Top Canis talutusvyö ja siihen pehmuste.

DSC_1062

Molempiin valjaisiin on nyt ommeltu pala vanhasta Hurtan pannasta ja sen avulla vanhan pannan lenkki kiinni eteen. Hupille ei taida nuo valjaat enää mahtua, mutta Jekulle sitten vaatteiden kanssa.

DSC_1075

Näin se on kiinni edestä.

DSC_1076

Ja näin kävellessä. Juoksulenkillä sitten saa vetää ja hihna siirretään normaaliin paikkaan selkään.

DSC_1078

Kiinni vyötäröllä talutusvyössä.

 


Pupun tilannekatsaus

Posted on

Noniin, nyt hieman viisaampina taas tai oikeastaan ei. Pupu vietti tiistaina maailman parhaan päivänsä eläinklinikka Animagissa (Pupu ei parempaa paikkaa mailmassa tiedä, kuin eläinlääkäri ja nyt hän sai viettää siellä koko työpäiväni testattavana ja hurmaamassa klinikan väen). Pupulta otettiin addisontestit ja lisäksi varmuudeksi verikokeita mm. maksa ja munuaiskokeita. Pupulla todettiin tuolloin myös silmätulehdus ja korvassa oli roihahtanut hiiva, joten ruoka lähti muutokseen.
Tänään saatiin tulokset ja plaah… Koirassa ei ole oikeastaan vikaa. Addisntestissä joku oli hieman matala, mutta ei tarpeeksi, että koiralla olisi selkeä addisonintauti. Toki siellä on hitunen sitä kortisoniakin sotkemassa kropassa tulosta, mutta jos olisi paha addisoni, se olisi näkynyt heti.
Tällä hetkellä tila on vakaa. Koira ei ole oma itsensä, mutta paljon parempi kuin pahimpina hetkinä, jolloin pelkäsin, että kohta kuolee koko koira käsiin. Aamuisin Pupu saattaa olla jopa virkeä ja piinata toisia entiseen tapaan leikkimään pihamaalla, mutta iltapäivät on menneet rauhallisemmissa merkeissä istuen terassilla tms. Ruuaksi Pupu saa nyt vain pelkkää seitiä. Yritetään nollata vatsan ja suoliston tilannetta. Lääkityksenä menee nyt silmätippa, korvatippa ja Antepsin vatsansuojalääke. Antepsin menee nyt ainakin kuukauden, ehkä loppuelämän, jos närästys meinaa palata.
Nyt annetaan ajan kulua ja katsotaan mihin suuntaan koiran tila lähtee. Jos pysyy tälläisenä, ei niin hyvänä, muttei huononakaan voi parin kuukauden päästä ottaa kilpparit ja addisonin uudestaan. Jos pahenee, niin pikavauhtia takaisin lääkäriin. Jos paranee, niin hyvä. Syytä tälle voimakkaalle oireilulle ei ainakaan vielä saatu, saattoi olla monen tekijän summa.

Tässä vielä kaikki kertauksena:

14.1 Pupua närästää, yritämme helpottaa kotikonstein. Koira yskii öisin ja etsii maanisesti jotain syötävää, vaatteita, omia karvojaan, mitä vaan. Ruokinta muutetaan eläinlääkärin ruokaan 2krt päivässä.
19.1 Närästys pahenee, lähdemme lääkäriin. Koira saa vahvempaa närästyslääkettä. Jatketaan nappulalla.
21.1 Pupu oksentaa verta, pikaisesti takaisin lääkäriin. Koira ultrataan, röntgenkuvataan, vierasesineitä ei löydy. Verioksennukset johtui vahvemmasta mahalääkkeestä. Mutta sivulöydöksenä löytyy keuhkoista verkkokuviota, eli Krooninen Bronkiitti. Koira saa 5 pv matokuurin keuhkomadon varalta ja seuraamme tarvitaanko muuta lääkitystä.
24.1 Koira edelleen levoton ja yskivä. Koira saa kortisonin ja 2 vk antibioottikuurin.
27.1 Koira aavistuksen ehkä parempi, kaulan painaminen ei enää aiheuta köhimistä.
14.2 Koira ei yski, kävelee lenkinllä kohtuullisesti, mutta ei ole oma itsensä. Vieraiden käydessä koira vain makaa.
17.2 Pupu vähän parempi, jaksoi leikkiä muiden koirien kanssa auringossa.
26.2 Koiran olo taas heikompi, kävelee lenkillä hyvin huonosti. Muutenkin nukkuu ja makaa paljon.
27.2 Pupu vietiin Animagiin perehtyneemmälle lääkärille. Kuvien perusteella keuhkot eivät olleetkaan niin pahat kuin alun alkaen luultiin. Kunnossa ne ei ole, mutta ei vielä tarvita niihin kortisonia. Yskiminen enemmin närästystä. Turvoksissa. Verikokeita, rasvainen veri, kaliumissa ja suolassa jotain häikkää. Selkä jumissa. Eläinlääkäri suosittelee kypsää kotiruokaa. Kortisonia aletaan purkamaan pikku hiljaa. Koira makoilee eläinlääkärin tiskin vieressä maksaessa, ennen kuulumatonta…
6.3 Verikoetulokset tuli, ei kushingia, ei kilpirauhasen vajaatoimintaa. Addison mahdollinen. Selkään akupunktiota. Edelleen turvoksissa. Vaihdetaan NEUP ruokaan.
10.3 Olo ei ole kohentunut. Pupu viettää päivän eläinlääkäriasemalla kokeissa. Anemia hävinnyt, hematokriitit ok. Veri edelleen rasvaista. Tehdään addisontesti ja samalla muita verikokeita. Antepsin 2krt päivässä. Korvassa hiivaa ja silmässä tulehdus, niihin lääkkeet. Ruoka pitää vaihtaa, Pupu alkaa syödä pelkkää seitiä aluksi.
13.3 Lekuri soittaa, ei selkeää addisonintautia, mutta ei voida ihan pois sulkeakaan vielä (kortisonin jäämiä kehossa). Muut veriarvot ok. Koiran vointi vakaa, ei erityisen huono, mutta ei vielä kunnossakaan. Aamupäivät parempi. Suunnitelmana jäädä seuraamaan, uusitaan kilppari ja addison jonkun ajan päästä tarvittaessa tai olon huonontuessa, jatketaan Antepsinia ja suppeaa ruokavaliota.


Pesua pesua

Posted on

Olipahan urakka laittaa 4 koiraa viikonlopussa ja 3 niistä trimmata. Olivat hieman päässeet ruokottomaan kuntoon… Pupun laitoin pikaiseen eilen ja ajelin sen mitä koira jaksoi. Nyt on taas nätti isovilla talossa.
Hupi ja Sisu piti laittaa, kun on kahden viikon päästä Lahden näyttely ja ei pysty noin pitkistä tukista siistiä saamaan, jollei niitä etukäteen laita hieman. Jekku oli helpoin, pelkkä pesu, mutta kyllä joutui sitäkin hinkkaamaan aikalailla ja pestä kahteen kertaan, että sai pinttyneen kuran irti koiran jaloista ja en tainnut kyllä vieläkään saada kaikkea irti…

DSC_1131

Jekku ennen

DSC_1588

Jekku jälkeen

DSC_1595

Jekulla on nyt kokeeksi tuommoinen japanilaisen nallekarhutrimmin alku, sen ainut idea on näyttää söpöltä 😀

DSC_1127

Hubbitti ennen

DSC_1608

Sitten tukka suht ojennuksessa.

DSC_1124

Sisu pitkässä turkissa, melkoisen ruokoamattomana.

DSC_1638

Ja niin nättinä. Tätä pitää hieman katsoa miten se nyt kasvaa kahdessa viikossa, että millä aikataululla tuota pitäisi kehiin trimmata…

DSC_1675

Isä ja poika perä kanaa

DSC_1601

Pupukin halusi tulla kuvaa <3


Akupunktiossa ja lisää lottoarvontaa

Posted on

Pupu kävi akupunktiossa. Erityisesti kipupisteitä löytyi vasemmalta puolelta selkää. Piikit selkään saatuaan koira pötkötteli patjalla puolisen tuntia lepäämässä, omasta tahdostaan. Toivottavasti tämä tuo helpotusta edes johonkin, edes siihen kävelyyn. Kotiutusohjeissa luki, että koira saattaa olla väsynyt, mutta Pupu vaikutti enemmänkin levottomalta, ennenkuin viimein illalla rauhoittui jalkoihin.

Mutta lääkäri on nyt vähän ymmällään Pupun voinnista. Lääkärikin näki selvästi, miten koira menee puolivaloilla, mutta vikaa ei saada testein nyt kiinni. Turvotusta on mahassa vielä melkoisen paljon ja eläinlääkäri paineli ja paineli sitä, että löytyiskö jotain. Siellä saattaa olla vikaa, painelussa tuntui jotain, ehkä perna, ehkä… Kyselin sitten varovasti, mikä perna on ja miten se vaikuttaa? No se voi olla yhteydessä Pupun anemiaan viittaavissa arvoissa. Kysyin, että mikäkän siinä vois olla vikana? No yleensä kasvain… No sepä tästä vielä puuttui. No suunnitelma menee nyt suunnilleen näin, riippuen viikonlopun muutoksista. Ensi viikolla tarkistetaan ne hematokriitit tms anemiaan viittaava ja ultrataan/kuvataan mahaa. Kortisonin viimeiset annokset sunnuntaina ja keskiviikkona. Addisonkaan ei ole vielä mitenkään pois suljettu, joten sen testin aika on sitten, kun kortisoni on poistunut elimistöstä, jollei sitä ennen ole tullut ihme parantumista.

Kunhan nyt olo pysyisi näin, miten se nyt on… Edes viikonlopun.


Pupun tilannetta

Posted on

Pupulla ei tällä hetkellä ole kilpparissa vikaa, cushing myös aika lailla pois suljettu. Addison on vielä mahdollista, mutta koska kortisoni vielä alasajossa, ei päästä tutkimaan. Selkää aletaan hoitaa tänään akupunktiolla ja katsotaan millaisen avun se tuo, muuttuuko mikään.


Kerran vielä…

Posted on

Yritetään ruokien kanssa veivailla. Pupullehan suositeltiin kypsää kotiruokaa, hain sille nyt kokeeksi NEU merkkistä kypsää pakasteruokaa, jossa on perunaa ja possua. Täytyy toivoa että sopisi, niin ei tarttisi alkaa itse väsäämään. Samalla ostin muillekkin kivoja raakaruokia päiviä piristämään. Ja löysi Murren Murkinasta myös Biolatten 4-legsiä, koirien maitohappoa, joka on meillä toiminut vatsoille tosi hyvin. Ja -40% alennuksella olevan nutrolininkin nappasin mukaan.

DSC_1110


Lotto arvontaa…

Posted on

Pupulla oli lääkäri, tällä kertaa vein Keravan Animagiin lääkärille, joka on tälläisiin pitkäaikaissairaisiin tutustunut. Sattumalta sama, kuka Naomin hoiti loppuun asti. Ensiksi lääkäri tutustui Pupun keuhkokuviin ja aikaisempiin resepteihin ja sen perusteella sanoi, ettei Pupun oireilu voi millään vvielä johtua keuhkoista. Kunnossa ne ei ole, mutta alunperinkään hän ei usko, että oireilu johtuisi niistä (siis se yskiminen) vaan Pupun historian perusteella kysymyksessä olisi ollut hyvinhyvin ärtynyt ruokatorvi jatkuvan närästyksen takia. Pahaan närästykseenkin hoito on kortisoni, joten toki hoito on tehonnut. Hänen mukaansa Pupu ei vielä tarvitse keuhkoihin kortisonia, saati sitä avaavaa lääkettä (onneksi ei ostettu sitä putkea, millä lääke hengitetään). Mutta koska oireilu oli voimakasta lääkäri otti vähän sellaisia random verikokeita, vähän sitä ja vähän tuota, jotta saataisiin haarukoitua missä mättää. Näytin lääkärille myös videon Pupusta, joka selkeytti ainakin osan oireilusta. Lääkäri tekee myös akupunktiota ja osasi videosta heti lähteä kokeilemaan missäpäin kroppaa on vika. Pupun selkä, siitä sään kohdalta oli ihan jumissa, kun hän osui sopivasti, hyvä ettei mennyt jalat alta. Tässä kohdilla olin helpottunut, keuhkot ei olleet pahat ja kipu olisi ehkä vain selässä. Kortisoni purettaisiin kahden viikon aikana ja sitten saataisiin kipulääkettä koiralle. Siihen asti koiraa ei liikuteta kuin pissalle. Ja toisin koiran akupunktioon lekurille.

MUTTA eihän se nyt näin hyvin voi mennä! Verikoe tulokset tuli ja tietenkään sieltä ei tullut hyviä uutisia. Veri oli rasvaista, joka viittaisi ehkä kilpirauhaseen. Veressä oli kalium ja suola arvossa jotain häikkää, mikä Pupun sukutaustan mukaan pitää tarkistaa, saattaa viitata addisonintautiin, mihin sisko kuoli. Lisäksi olikohan se verihiutaleet vai punasolut oli niin alhaalla, että ollaan lähellä anemiaa. Kortisoni hieman voi sotkea verikokeita, joten kaikki pitää vielä kontrolloida myöhemmin. Veri lähti tutkittavaksi tarkemmin kohti saksaa ja ensi viikolla olemme viisaampia asoiden suhteen, toivottavasti. Lääkärissäkin koira oli selkeästi kipeä, maksaessani se kävi makaamaan viereeni tiskin eteen, mitä se ei ole eläessään tehnyt.

Närästyksen osalta eläinlääkäri suositteli kypsää kotiruokaa, mahdollisesti sellaisista raaka-aineista mitä koira ei olisi koskaan saanut. Nyt on saanut tuota Orijen Adulttia vajaan viikon, kun hieno eläinlääkärimuona alkoi näkymään toisen korvan ärtymisenä (hiiva ystävämme…). Mutta tuskin nyt teen mitään nopeaa muutosta, odotan noita tuloksia ensin.

Itse nettiä selattuani noilla haarukoinneilla tuloksena olisi kilpirauhasen vajaatoiminta, cushingin tauti tai sen vastakohta addisonintauti. Kortisonin alasajo aloitettiin välittömästi. Viikon joka toinen päivä, sen jälkeen viikon joka 3 päivä ja sitten kokonaan poikki. Tässä on riski, jos se on addison, koira voi tipahtaa nopeasti huonoon kuntoon, kun kortisoni jää pois.

TOivotaan parasta ja pelätään pahinta. Jos näistä pitäisi valita, niin kilppari olisi se helpoin ja vähiten elämään vaikuttava… 8 vuoden iän karma se vaan sieltä iskee taas…

Laitan tuonne loppuun kuvat Pupun verikokeista…

DSC_1100

 

DSC_1102-001

Nämä otettu noin kuukausi sitten, kun närästystä tutkittiin. Suurenee klikkaamalla.

 

DSC_1101

Nämä kokeet otettiin perjantaina ja veri lähti jatkotutkimuksiin Saksaan.