Näin kesällä nämä päivitykset tuntuvat olevan kuvakollaaseja 😀 Ensimmäinen kesän hellepäivä viimein koettiin ja muistin, että ceskyt olisi pitänyt kastella ennen lenkkiä ja että klo 16 on vielä ehkä liian kuuma vetää kunnon lenkkiä…
Jekku kävi tänään taas pesulla ja tukka kasvaa. Pohjalta puskee vaaleaa taas.
Mutta sen verran on jo mittaa, että koira näyttää jo ihan pörröiseltä. Korvatkin saatiin jo ekaa kertaa kiinni.
Heti kun pysähdyttiin hetkeksi leikkipuiston viereen, niin ceskyt painui makaamaan varjoon. Aivan liian kuuma niiden mittarilla…
Jekku ei voinut, kun vois jäädä joku kiva näkemättä, mitä siitä jos kieli tippuu 😀
No jos hetkeksi, kun neidin puistoreissu vähän kesti…
Kesälomamme on ollut pelkkää arkea vain, vaikka koirista on varmasti kiva, että ihmiset on päivät paikalla ja hyvällä säällä pihalla voi olla koko päivän. Pallonheitto on ollut meillä useamman viikon kielletty, sillä kun sitä teki koko päivän, oli partapojat niin kierroksilla illalla, että Hupi alkoi haastaa riitaa. Leikkejä ei ole lopetettu, nyt heittämisen sijaan koirat etsivät piilotettua lelua ja Hupi on kehittynyt siinä yllättävän hyväksi Hienosti osaa jo molemmat ceskyt odottaa käskystä paikalla, kun joku lapsista käy piilottamassa lelun. Ja vapautuvat vasta käskystä etsimään.
Kun yksi treenaa, muut odottaa malttamattomina aidan takana. Erityisesti Sisu säestää treeniä vonkumisella, kun ei pääse mukaan ja karkaa portista heti kentälle, kun hitusenkin raottaa porttia 😀
Kun leikkasin koko (liian suuren) pihan nurmikkoa, sain virallisen valvojan perääni.
En tiedä miksi tämä toinenkin valvoja kulki mukana, koska se oli selkeästi kypsähtänyt…
Koirahuoneen nojatuoli sai uuden suojan, vanha kantoliina saa toimia kurasuojana.
Takametsä taas kierrettynä, kaatosateessa (meinaan koko ajan sanoa, että taikametsä). Koirat oli niin onnellisia kun sai rallata metsässä vapaana. Pupu etenkin oli onnesta soikeena. Puolisen tuntia menee tuohon metsänkiertoon.
Sisussa on kaksi hassua juttua, ensimmäinen on sen korvat. Kun korvat kääntää, sisällä on pienet ruskean tan-täplät. En ole moisia koskaan nähnyt, isällään ei ole sellaisia vaikka tan-merkkinen pienenä myös oli.
Sisu korvat käännettynä, niin symmetriset täplät näkyy.
Hupilla ei moisia löydy.
Toinen hassutus Sisulla ilmenee ruuan jälkeen. Se on ensimmäinen koirani, joka on niin ahne, että yrittää syödä kaikki ruuanrippeet karvoistaan, parrastaan ja lopulta myös Hupin parrasta… Ensin se nuolee ponnekkaasti jalkojaan vähän väliä ja sen jälkeen yrittää päätä ravistelmalla saada partakarvoja suuhun syötäviksi. Sen jälkeen voikin kipitellä isän luo ja pureskella iskän partaa ruuasta. Ja tämä tapahtuu joka päivä ruuan jälkeen 😀
Pupulla menee nyt melkoisen tasaisesti. Ilmeisesti ruuatkin on löytäneet uomansa. Pupu saa edelleen ja ilmeisesti loppuelämän Antepsin tabletin puolikkaan aamuin illoin. Se on annettava noin puoli tuntia ennen ruokaa, ruokaa ei missään nimessä voi antaa aiemmin, mieluummin vaikka tunnin päästä. Tabletin otto on mieluisaa, sillä se on kiepattu pieneen palaan sulatejuustoviipaletta. Ruokana Pupulla on Hill’s Z/D eläinlääkärimuonaa, jota olen tilannut halvemmalla Zooplussasta. Sitä Pupu saa vajaa 3dl aamulla ja sama määrä illalla. Yleensä, jos olen vain muistanut tehdä, annoksen kruunaa 100g pala seitiä. Se kun pitää muistaa kypsentää etukäteen. Viimeksi tein pellillisen, niin riittää pariksi päiväksi. Lisinä Pupu saa Möllerin tupla kalaöljyä ja Biolatten 4-legs maitohappobakteeria.
Muidenkin ruokailut on uomissaan. Koirien ruokavoitot näyttelyistä on aiheuttaneet sen, että mun pitää käyttää noita nappuloitakin pois 😀 Ja meillähän ei ole nappuloita syöty muiden koirien osalta kuukausiin. No raa’alla edelleen menevät, mutta olen nyt heittänyt vajaa kourallisen ruuan sekaan kuiduksi, muun kuidun sijaan. Tosin jos tarjolla on kaurapuuron, riisin tai quinoa jämiä, niin tulee ne laitettua ennemmin. Lisinä porukalle menee sama Möller, ja biolatten 4-legs kuin Pupulle, mutta myös sinkkiä, biotiinia, merilevää, lisäöljyä ja nyt on ollut myös Pupulta jääneitä Aptuksen Multidog Vita tabletteja.
Nykyään kaikissa toimissa on pikku apulainen. Neiti kohta 5v. haluaa olla mukana niin pesussa, föönauksessa kuin lenkeilläkin, säällä kuin säällä. Rattaat on jääneet varastoon, kun neitokainen sai oman potkupyörän, neiti haluaa aina potkutella sillä. Ja hyvin tuolla pääseekin mm. peltopoluille, jonne ei ole ollut rattaiden kanssa asiaa.
Nykyään meillä on melkein aina pieni potkupyöräilijä lenkkikaverina.
Myös tälläisellä mahtavalla juhannussäällä…
Kaks puhtoista ja föönattua lenkkeilijää (vain hetken…)
Aivan mieletön Salon näyttelypäivä. Hupi oli rotunsa paras ja Sisu paras uros-2 saaden sertin. Tuomari tykkäsi Sisusta ja sanoi, että tulee varmasti isäänsä parempi, oli parempi korvien sijoittuminen ja pään mittasuhteet hänen mielestään. Sitten alkoikin pitkä odottelu loppukilpailuihin, mietittiin jo kotiin lähtemistäkin, kun ilma oli kaunis ja päivä paahteinen. Onneksi ei lähdetty… Kokoomakehässä huomasin, että tuomari katseli jotenkin tarkkaan Hupia, mutta niin ne aina katselevat… Päästiin jatkoon terrieriryhmässä, kun isosta joukosta poimittiin pienempi määrä tarkemmin tutkittavaksi ja sitten alettiin palkita sijoittuneita… Neljänneksi mancesterinterrieri, kolmanneksi meidän takaa silkkiterrieri (siinä vaiheessa mietti, että siitä vierestä meni, joten meitä ei valita). Sitten tuomari pyysi edessämme olevan skotin liikkeelle ja Hupin sen perään yhtäaikaa liikkumaan. Mietin, että mitä hitsiä, kunnes tajusin, että tässähän katsotaan kumpi on ykkönen ja kumpi kakkonen! Ja Hupi oli se kakkonen, aivan mieletöntä! Ei ole ihan joka vuotistakaan, että ceskyterrieri sijoittuu ryhmässä. Uskomaton tulos!
Rotu kehässä oli tuomarina: Michael Clancy, Irlanti Ja ryhmäkehässä Philomena Leonard, Irlanti.
Hupi: Typical breed type. Exellent outline and balance. Exellent head and expression. Correct ear set. Exellent front and topline. Correct rear angulation. Moves with drive.
Oikeaa rotutyyppiä. Erinomainen ääriviivat ja tasapaino. Erinomainen pää ja ilme. Oikein asettuneet korvat. Erinomainen etuosa ja ylälinja. Oikeanlaiset takakulmaukset. Liikkuu draivilla.
ERI SA PU-1 RYP-2
Sisu Typical breed type. Exellent outline with balance. Exellent balanced head. Correct ear set. Exellent front and topline. Correct rear angulation. Move well.
Oikeaa rotutyyppiä. Erinomaiset tasapainoiset ääriviivat. Erinomainen tasapainoinen pää. Oikein asettuneet korvat. Erinomainen etuosa ja ylälinja. Oikeanlaiset takakulmaukset. Liikkuu hyvin.
Pientä koulutusta kotipihalla, nyt meiltä löytyy jo putki, kepit sekä rengaseste. Hyppyesteitä pitäisi väsätä itse…
Viime kesänä Hupi upposi uimista yrittäessä, tänä kesänä tappijalkojen kanssa on varustauduttu, molemmille on pelastusliivit hellepäivien uinteja varten.
Kun Pupu ei enää asu öitä ja yksinoloja koirahuoneessa, sain ison koiransängyn kannettua pois ja tilalle muutama tuoli pikkupojille, sekä tietenkin tuolien alle pehmeät pedit.