Mitähän tuon Unin tukan kanssa tekisi? Tarvitsisin varmaan kristallipallon… Koira on edelleen pesty viimeksi ristiinan ja rantasalmen näyttelyyn, mutta suureksi ihmetyksekseni se on kyllä kihara, mutta takkua ei ole. Likainenhan se alkaa toki olla, että täytyy tässä viikonloppuna se viimestään laittaa. Onneksi se ei ole valkoinen 😀 . Mutta pikkuinen pörrökasa se alkaa olemaan. Jalkakarvat rehottaa, turpa on kaksinkertaisen näköinen jne. Lähinnä nyt mietin pidetäänkö kalju-perse-paviaani kampaus vai yritettäisiinkö kasvatella skandinaavista leijonaa (edellisessä jutussa kuva). Molemmissa on puolensa skandinaavisessa on enempi kuivattavaa ja saksin muotoiltavaa, mutta isoa turkkia voi pitää pienempänä. Kalju-perseessä eli continentalissa, ajettavaa riittää koko takajalat ja mulle ainakin käy jatkuvasti hups, meni liikaa -ongelmia, eli ajelen vahingossa liikaa/liian vähän. Ajelu on myös semmoinen mistä en tykkää yhtään ite ja talvea vasten kinttujen paljaaksi ajelukaan ei houkuta. Continentalissa ison turkin on oltava iso, sitä ei pysty oikein pitämään sportisena ja pienenä, niin että se näyttäisi joltain.

Ongelman tuo Messukeskuksen koiranäyttely, jonne olin ajatellut Unin viedä. Se on joulukuussa. Skandinaavisen jalkakarvat eivät sinne ehdi. Toki mulle ei ole mikään ongelma viedä vajaaturkkista koiraa kehiin, olen usein niin tehnyt. Ja eikä se vajaaturkkisuus ole ollut juuri koskaan menestymisen este muille tuntemille koirilleni. Mutta messariin on tulossa iso liuta ulkomaisia täysturkkisiakin, että sikäli ois järkevää olla karvoissaan. No hyvä tuomari ei arvostele vain karvanpituutta, vaan koiraa siellä turkin sisällä. Maaliskuuksi, kun serti jahti valioksi alkaa, olisi jalkakarvat jo ok, mikäli niitä ei olisi messariin ajeltu. Pupulla kesti 5kk kasvattaa jalkakarvat jonkinmoisiksi kehäkelpoisiksi ja Uni ehtisi messariin kasvattaa noita vain 4½kk. Voihan toki Unilla säilyttää molemmat, ei ajele persettä kaljuksi, mutta ei myöskään leikkaa palloja pois, mahtaisi näyttää mielenkiintoiselta 😀 .

Lisää meitintää on aiheuttanut nyt nämä tulevat pitkät pesu ja laittovälit. Uni on pitkässä turkissa ja tiedän, että turkki voi päästä hyvin pahaksi ja sen siitä elvyttäminen kestää. Järkevämpää olisi nyt leikata turkki hyvin lyhyeksi skandinaaviseksi/moderniksi ja palata kehiin ensi vuonna kun turkki on taas aikaa laittaa. Silloin se olisi kasvanut jo pidemmäksi ja lyhyenä sen olisi saanut pysymään siistinä ja elinvoimaisena. Pahimmassa tapauksessa mulla on ensi keväänä Unilla pitkä, harva, huonokuntoinen turkki, jonka joutuu leikkaamaan pois ja sitten se kasvattaminen kestääkin… Kaipuu kehiin on vaan niin kova, että ei millään raaskisi leikata turkkia ja siten joutua pakkotauolle kokonaan (vaikka pakkotauolla ollaan nytkin mut silti). Kauhea nyyhkiä nyt turkin perään, kun se on 3kk kuluttua kumminkin jättimitassa…

Voi kun joku vaan sanoisi, että leikkaa vaan turkista reilulla kädellä puolet pois, kyllä se kasvaa takaisin ja vuoden päästä et edes muista sitä joskus leikanneesi… Kai se pitäisi vaan uskaltaa, kun ei olla kumminkaan kehiin tulossa… kai, luulisin, ei olla 😀 (Unihan ois koko ajan kehissä, jos joku sen pesisi, leikkaisi ja veisi… mut ei oo innokkaita ilmaantunut 😀 ).

Uni sai myös postipaketissa viimein sitruunapannan. Panta suihkaisee sitruunan hajua, kun koira haukahtaa. Toivon, että saan tuolla viimein opetettua Unin, ettei se ihan turhan haukunta ole mitenkään järkevää. Koira on hyvin fiksu, kun miettii mm. ruokamurtautumisia, mutta haukkuminen on hyvin voimakkaasti fiksautunut sen mieleen, joten saapa nähdä miten käy…

Karvaturrelolla laatikko kaulassa.

Hih, missä kuosissa koko koira.

Ilon elämää pönttö päässä. Lenkeille se ei ole päässyt vieläkään, ihan vain pihalle pöntön kanssa. Vieressä toi toinen karvaturpa…