Huomenna Tampereelle

Posted on

Huomenna on vuorossa Tampereen näyttely. Oli kyllä taas urakka laittaa tuota karvakasaa… Sitä mietti moneen kertaan miksei omista lyhytkarvaista koiraa tai vaikka jotain porokoiraa, jota ei ees ihmeemmin laiteta… Mutta nätti siitä taas tuli, sanoo tuomarit huomenna ihan mitä tahansa 😀

Taas mun leikkaamana, joten ei ihan proota jälki, mutta eiköhän toi menettele…

dsc_0168.JPG

dsc_0175.JPG


Uusi fööni, kurssia ja tukka kasvaa

Posted on

Vihdoin sain uuden föönin ja pääsin kokeilemaan. Firma josta tilasin, lupasi viikon toimitusajan, mutta kestipä melkein 3 viikkoa (+lukuisia yhteydenottoja eri välineillä sinnepäin…). Mutta tuolla kaksimoottorisella föönillä kuivasi Pupun 30min entisen 60min sijaan, vaikka tukkakin on kasvanut. Saa nyt nähdä kauanko Uniin uppoaa, kun siihen menee yleensä yli 2 tuntia kuivaukseen.

Ilmottauduin Unin kanssa myös Koiratarvike Dion trimmauskurssille sekä koiranesityskurssille. Molemmilla kursseilla vetäjänä on edesmenneen Pilven kasvattaja Tiina Taulos. Ajattelin, että vaikka osaan jo jotenkin leikata, niin nyt saisi ihan kunnon oppia ja osaisi myös itse hyvin kunnostaa koiran näyttelyihinkin. Ja Unin kanssa tuota kehätreeniä todella kaivataan, puolet ajasta kun menee säheltämiseen…

Nyt yhtäkkiä Pupun turkki on alkanut kasvamaan! Uusissa kuvissa näkyy selvästi pidemmät karvat jo jaloissa. Tuo uusi ”studiomme” on lastenhuoneen pimennysrullaverho ja trimmauspöydän päällä Simon musta viitta 😀 . Uni vaan ei taida tuohon studioon mahtua, Pupukin mahtui juuri ja juuri.

dsc_9793.JPG

dsc_9805.JPG

dsc_9799.JPG


Omatoimiruokailua ja näyttelyharkoissa

Posted on

Uni oli tässä yhtenä päivänä keksinyt omatoimiruokailun. Koirien ruokasäkit oli pesuhuoneessa trimmauspöydän päällä. Koiria aina sulattelen lumesta pesuhuoneessa, joten Unilla oli aikaa puuhasteluun. Uni olikin roikkunut tassuillaan trimmipöydän reunalla ja saanut pussit sopivaan asentoon ja ahminut jonkun verran nappuloita, kunnes kiva toiminta estettiin… Onneksi kyseessä oli vain kahden pussin pohjalliset, eikä mikään 15kg. Se on niin jännä tuossa Unin puuhailussa, että ruuat ja tavarat voi olla viikkoja-kuukausia samalla paikalla ja sit yhtäkkiä Uni päättääkin syödä/tuhota. Mikä ihme sille silloin päähän iskee tai sit sil on vaan pitkät piuhat…

Tänään oltiin harjakoirien näyttelyharjoituksissa. Naomi jatkoi reipasta linjaansa vaikka Ilokin oli mukana. Paikalla olleet Windy Willow’s kennelin 9-viikkoiset pennut sulattivat aivan sydämeni. Aivan ihania aitonaku lapsosia ja puuteripoika. Naomi haisteli niitä epäuskon vallassa ja Iloa ne kiinnostivat hirmuusti. Ilon siskolla Nuullakin on tällä hetkellä pieniä pentusia, joista kuvia täällä.

LISÄÄ KUVIA NÄYTTELYHARKKOJEN VAAVEISTA LÖYTYY TÄÄLTÄ

dsc_9466.JPG

dsc_9469.JPG
Tytöt höpsöttivät menemään muiden joukossa (tietenkin nameja kerjäten).

dsc_9456.JPG
Mun suosikki, jolla onneksi oli jo oma koti, Windy Willow’s Beaufort d’hiver ”Manu”


Turkkunen

Posted on

Eilen oltiin vaihteeksi Turussa näyttelyssä. Tulos ei ollut järin hyvä, Uni sai erittäin hyvän (EH) ja voitti ainokaisena junioriluokan. Mutta paras narttu kisoihin ei eh nauhalla ollut mitään asiaa. Mutta arvostelussa ei nyt kummempaa vikaa löytynyt, joten toisaalta olen ihan tyytyväinen tulokseen. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Mutta kuten arvasinkin, niin aikuisten luokissa kilpailu on kovempaa ja arvostelu tiukempaa. Seuraava näyttely onkin vasta maaliskuussa Tampereella, kasvatellaan tässä välissä tukkaa pidemmäksi ja harjoitellaan kehäkäytöstä. Uni nimittäin käyttäytyi taas kehässä hieman vilkkaasti. Seisominen ja hampaiden katsominen meni suht ok, mutta juokseminen… Koira meni kuin höyryjuna, että etujalat viuhtoi melkein ilmassa ja kaiken päälle takapää liukasteli vauhdikkaassa menossa. Jos sais hitusen hillitympää liikettä, vaikka poweria saa musta kyllä olla.

Lisäksi Uni tarvitsee lisää massaa. Se on aivan liian laiha, se tuli monen todettua tuolla näyttelyssä. Pentuna paksukainen ja nyt laihan luikku. Mun pitää nyt miettiä saanko mä sitä tuolla barffilla lihomaan tarpeeksi, lihotukseen kun usein tarvitaan niitä hiilareitakin (viljoja) mukaan. Ihraa se on saanut jo ruuan lisänä, mutta senkin määrää + ruokamäärää on lisättävä reilusti. Ruokamäärät pitänee laskea 25kg mukaan eikä nyt olevan todellisen painon,  20-21kg, mukaan.

Kameraa ei mulla ollut mukana, mutta Laura oli onneksi saanut jotain kuvia otettua. NIITÄ KUVIA TÄSSÄ LINKISSÄ.

Tuomarina oli: Leif-Herman Wilberg, Norja

Arvostelun saan tähän kunnollisena, jos Maarit sen oikolukee ja suomentaa minulle (ruotsia epäselvästi kirjoitettuna 😀 ). Jotenkin näin se menee:

Mycket bra typ, Fin storlek o körsprägel men önskar lite kortare . Huvudet har fin längd, fina ögon o öron. Kunde vara lite bättre fylld i nosparti. Önskar lite edlare hals o bättre tillbacka logd. Skulldra lagom kropp. Fint bakställ. Fin päls o färg rör sig med bra päskijet. Kunde ha bättre fram step.

Erittäin hyvän tyyppinen. Hyvä koko ja supuolileima, mutta toivoisin (koiran) hieman lyhyemmäksi. Hyvä pään pituus. Hyvät silmät ja korvat. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi. Toivoisin hieman jalomman kaulan ja paremmin eteentyöntyvät olkavarret. Riittävä runko, hieno takaosa. Hyvä turkki ja väri. Liikkuu hyvällä potkulla. Etuliikkeet voisivat olla paremmat.
(Kiitos Maarit käännöksestä!)

EH, JUK-1

Jokainen voi katsoa täältä, minkälainen apteekkari noiden arvostelujen kanssa saa olla: LINKKI arvosteluun: dsc_9217.JPG

lauran_kuvia_065-1.JPG
Tuomari tarkastaa hampaita.

lauran_kuvia_067-1.JPG
Tuomari heilutteli jotain ja kyllä Unia tietenkin häntä viuhuen kiinnosti, että mitä setä tekee 😀

lauran_kuvia_068-1.JPG

lauran_kuvia_071-1.JPG

Kun me vietimme päivää näyttelyssä, niin isäntä ja pojat olivat pitäneet hauskaa Pupun kanssa.

dsc_9178.JPG

dsc_9180.JPG

dsc_9188.JPG


Videoita messukeskuksen näyttelyistä 2009– Helsinki Dog show 2009 videos.

Posted on

Videoita messukeskuksen Voittaja 2009 ja Pohjoismaiden voittaja 2009 näyttelyistä.

Helsinki Dog show, Winner 2009 and Nordic Winner 2009, videos.

Musta/ruskea/valkoinen keskikokoisten narttu kehä, pääosassa Littlerock’s Bayard Gravity ”Missi”
Black/brown/white medium size females

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.


Musta/ruskea/valkoinen keskikokoisten uros kehä, pääosassa Littlerock’s Bayard Hawk ”Elmo”
Black/brown/white medium size males

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Musta/ruskea/valkoinen keskikokoisten narttu kehä, pääosassa Lifelong Eternal Joy ”Elli” ja harmaa/aprikoosi/punainen keskikokoinen urosten kehää, pääosassa Regenfield Lysander ”Lali”
Black/brown/white medium size females and grey/apricot/red medium size males

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.

Musta/ruskea/valkoinen isovillakoiria, pääosissa Samarcanda Apocalypse Now ”Niki” ja Scarpebox Sogno Di Primavera ”Uni”
Black/brown/white standard poodles

Hae Flash Player nähdäksesi tämän videon.


Menestystä ja pullero

Posted on

Vuoden 2009 näyttelyharjakoirat on rankattu ja Naomi sijoittui sijalle 71. (kisassa oli 81 narttua). Huvitti vain, että tuo sijoitus saatiin vuoden huonoimmalla kehäkäytöksellä Äetsässä, missä koira ei edes suostunut kävelemään 😀 . Ilolle ei vuoden aikana tullut yhtään paras narttu sijoituksia, joten se ei edes listalle päässyt.

Tänään Naomia pestessä sain todeta neidin vaan olevan taas hyvinkin tuhdissa kunnossa. Ei olisi tuossa kunnossa kehiin asiaa. Huomaa, ettei kelit ole suosineet harjakoirien pitkiä kävelyitä ja tuo viimeisin nappula taisi olla pikkasen liian vahvaa tavaraa. Nuo harjakoirat kun tuntuu turpoavan heti, jos saavat vähänkin liikaa sapuskaa. No ei se auta kuin vähentää ruokaa ja laittaa tassua toisen eteen (ei muuten tekis emännällekkään pahaa…).


Pupsa pesty

Posted on

Pupu takkuaa lyhyessäkin turkissa, niin pesaisin ja leikkelin sen taas kuosiin. Että mä tykkää siitä tuossa mallissa ja saatanpa tuossa keväällä sen kehäänkin kiikuttaa tuossa mallissa, vaikka jalkakarvat ei kyllä riitäkkään. Saa sitten nähdä miten pärjää Unin kanssa kehissä, mutta ei noista tuomareista koskaan tiedä.

Unikin pitäis varmaan kohta pestä… Olen tainnut pestä sen koko iän viikon välein ja nyt on jo yli viikko 😀

dsc_7526.JPG

dsc_7534.JPG
Pupu osaa edelleen seisoa kauniisti vapaasti esitettynä.

2009-11-21molemmat.jpg
Yhdistin Unin muutaman kuukauden takaisen kuvan Pupun kuvaan, koska ne oli hauskasti hyvin samanlaiset. Kumpi voittaa kehässä?
😀

dsc_7556.JPG
Jep, paikalla oli lihapullaa…

dsc_7559.JPG
Tästä hässäkästä saa muutamalla liikkeellä…

dsc_7576.JPG
Näinkin harmoonisen porukan.


Tankoparsaa ja näyttelyharkkoja

Posted on

Harjakoirien juoksut oli ohi, niin ne pääsivät pitkästä aikaa näyttelyharkkoihin. Tällä kertaa ei tosin minun kanssa vaan viejinä toimivat pojat. Hyvää treeniä pojat saivat, vaikka Naomi ei ollut ihan yhteistyökykyisimmällä päällä. Mahtavaa oli, että poikia kohdeltiin kuin ketä vain koiran esittäjää ja neuvottiin ja opastettiin. Simokin sai oppeja omalle pehmokoiralleen, jota roikotti näyttelyhihnan päässä. Pojat käsitteli kauniisti koiria ja osasivat jo tosi hienosti esittää koiria, siinä missä muutkin treenaajat.

Kotona olikin sitten Uni keksinyt taas omaa puuhaa, kun tytöt jäivät keskenään kotiin. Olin antanut molemmille ison uuden naudanluun, mutta siitä huolimatta Uni oli käynyt tiskipöydältä astioista ruuan jämiä, sillä seurauksella, että lasi ja lautanen oli pirstaleina lattialla. En tiennyt yhtään oliko koira syönyt ruuanjämiä hajonneiden astioiden seasta, joten kotiin tultua lähdin pikapikaa hakemaan tankoparsaa. Yleensä minulla on ollut sitä varalla kotona, Pupun popsimisten takia. Tankoparsa kietoutuu sopimattomien syötyjen ympärille ja tuo ne turvallisesti ulos. Unin iltapala olikin tölkillinen tankoparsaa ja purkillinen koiran purkkiruokaa ja nyt toivotaan, ettei mitään sopimatonta edes ole suuhun joutunut. Muita vahinkojakaan ei ollut sirpaleista tullut, heti tarkastin tassut ja suun.