Miten tähän kaikkeen pystyy?

Posted on

Minulta kysytään monesti, että miten ja ehdin hoitaa koko tämän eläintarhan ja perheeni… No itse en ole nähnyt vielä mitään ongelmaa siinä, mutta ylimääräistä aikaa ei välttämättä jää. Tänään nauratti Jekkua laittaessa, että tässä se näkyy oikein, mitä se yhdistäminen on 😀 Miltä näyttää normi päivä perheessä jossa on isä, äiti, 3 kouluikäistä poikaa ja yksi vajaa vuoden ikäinen pikku neiti. Eläinkuntaa edustaa tällä hetkellä 3 turkkirotuista koiraa sekä kaksi maakilpikonnaa, jotka ovat olleet minulla lapsesta asti. Aikaisemmin täällä on myös pyörinyt marsuja, hamstereita, hiiriä, etanoita, sammakoita ja kaloja, itseasiassa akvaario on haaveissa, mutta vielä haaveissa…

Aamulla 6:50 herätys ja isojen poikien lähettäminen kouluun ja tiskikoneen täyttö.
Koirat pikapissalle pihalle samalla, kun täyttää pyykkikoneen.
Vaille 9 ekaluokkalainen, vauva ja kaksi koirista autoon, koululainen tiputetaan matkalle ja ajetaan koirapuistolle.
Koirat saa puistoilla vajaan tunnin ajan, neidin keikkuessa rattaissa.
Sitten parin kirpputorin kautta kotio ja kotiin tullessa myös Naomi taas pissille.
Sitten neiti ja koirat nukkuvat ja on aikaa syödä itse ja kirjoittaa blogiin aamun reissusta.
Klo 13 neiti autoon ja koululainen hakemaan(toisina päivinä haetaan kävellen ja koirat saa pitkän lenkin)
Ruokaa porukalle, rauhallinen hetki sisällä.
Ja sitten pihalle leikkimään. Samalla kun neiti ja ekaluokkalainen leikkivät hiekkalaatikolla, saa JekkuPetteri näyttelyharjoitusta naksuttimen ja kinkun kera. Seisomista ja juoksuttamista. Kun kinkku loppuu pääsee muutkin koirat pihalle.
Tunnin päästä sisälle ja pikkuneidille maitohuikat ja pihalle valmis nukkumaan.
Siitä rivakasti JekkuPetteri pesulle, koska koirapuistossa oli ryvettynyt ja hiekka kuivattaa turkkia.
Kun koira on pesty ja kääritty lämpimiin pyyhkeisiin, äkkiä paistamaan jauheliha ja samalla tekemään pitsapohjaa. Pitsa valmiiksi ja odottamaan hetkeksi uunin lämpenemistä, siinä välissä ehtiikin harjata kostean koiran läpi päällisin puolin.
Pitsa uuniin ja radioPeltorit korville, itkuhälytin ja munakello näkyville ja fööni laulamaan (tarkoituksella on hankittu itkuhälytin, joka äänen lisäksi, näyttää valoilla, jos vauva itkee).
Tuplaturbofööni tekee tehtävänsä ja 10 minuutin päästä koira on kuiva.
Soitto isommille lapsille, että kotia kohti kavereilta ja samalla koiran läpi kampaus ja kynsien leikkuu.
Munakello soi, ruoka on valmis, koira on valmis, vauva herää ja mies palaa töistä.
Normi päivä 😀

Isovillakoira ottaa yleensä isomman haukun ajasta ja sen laitankin usein viikonloppuisin, kun on mies hoitamassa neitokaista. Myös näyttelypesut ajoitan usein iltaan, jotta ei tarvitse keskeyttää kriittisellä hetkellä. Jos neiti olisi herännyt kesken föönauksen, olisi hän päässyt kantoliinassa keikkumaan selkään, omat Peltorit päässään. Koiran turkin hoidot, korvien teippaukset ym onnistuvat hyvin lapsen kanssa. Antaa vaan neidin tyhjentää harjalaukkua, aika menee kivasti uusien ”lelujen” kanssa.

Kyllä kaikki onnistuu, kun osaa tehdä montaa asiaa päällekkäin ja soviteltua samalla aikataulua 🙂 Nyt Jekkusen korvat kiinni pakettiin, neidille vaatteet ja kärryn kyytiin ja  koirat iltalenkille.


Blogista ja minusta

Posted on

Sain palautetta blogini tekstien pohjalta, että minun kannattaisi nyt vaan keskittyä lapsiin ja koiriini ja unohtaa kaikki pentuhommat. Niinpä voisin hieman valaista tässä keskustelussa käytyj ajatuksiani muillekkin. Elikkäs kaikki mitä tänne nettiavaruuteen kirjoittaa, ei ole välttämättä täyttä totta. Hyvin monesti kaunistelen tai kiertelen asiaa, jottei asianomaiset paljastu tai ettei heille tulisi paha mieli kirjoituksieni pohjalta.

Ruokinta asioita mietin ja puin täällä paljon, lähinnä vain puren ajatuksiani tänne, en todellakaan toteuta jokaista miettimääni asiaa. Nytkään ei olla raakaliha+kuivanappula linjalla, vaikka siitä kirjoitinkin joku päivä sitten. Ihan sillä samalla raakaruokinta/barf linjalla mennään, jolla on menty jo kuukausia. Pupulle vaan lisäsin lihan osuutta, koska sen maha ei tykännyt niin suurista luu määristä.

Ja Uni, Unissa itsessään ei varmasti ollut mitään vikaa. Koira elää onnellista elämää Liisan luona, mutta se ei olisi varmasti elänyt onnellista elämää meillä. Ja kun syynä on vauva, ihmiset älähtää, että vauva ja koira voi elää samassa. Niin, niinhän meilläkin elää, Pupu, Naomi sekä nyt edesmennyt Ilo pärjäävät aivan hyvin täällä vauvan kanssa ja elävät aivan onnellista koiranelämää. Unille tämä yhtälö oli vain yksinkertaisesti liikaa, ei koiralle voi sanoa, että ootas hetki, älä kiipeä seinille, kyllä tämä tästä tulevaisuudessa. Toivottavasti en joudu enää koskaan yhdestäkään koirastani näin luopumaan, tämä on ollut uskomattoman raskasta itselleni, vaikka Uni elää ihan maailman parhaassa kodissavarmasti onnellista elämää!

Entäs Jekku. Myönnän tehneeni jo eilen suuren virheen ottaessani Jekun mukaani. Hakutilanteessa se oli jo arka, niin minua, kuin lapsia kohtaan. Minua epäilytti suuresti sen luonne ja sanoinkin sen monta kertaa kasvattajalle. Sovittiin sitten, että kokeillaan päivä-pari tai jopa pari viikkoa. Mutta siinä vaiheessa, kun pentu tosissaan murisee lapsille sohvan takaa edelleen toisena päivänä, kun ne ottavat askeleen siihen suuntaan, niin en näe siinä toimivaa yhtälöä. Minullehan tuo on kiltti lapatossu, kaikki muut ihmiset ovat mörköjä. Namin niiltä voi hakea, mutta sitten on jo syytä siirtyä pois. Aikuisessa perheessä missä koira ei joudu koko ajan kohtaamaan uusia ihmisiä, tuo koira on varmasti mitä mainioin. Vaikka se on ollut vasta päivän, niin tiedän kyllä millainen normaali pentu olisi ja miten se käyttäytyisi. Tämä ei ole sitä mitä lähdettiin etsimään ja hakemaan, kilttiä perhekoiraa näyttelyihin kaveriksi. Olisi vain eilen pitänyt jättää Jekku ottamatta, kun se jo silloin siltä tuntui ja kaikki varoituskellot soivat päässä.

Mutta joo, ei kannata uskoa kaikkea mitä ihmiset nettiin kirjoittelevat, ei näidenkään tekstien pohjalta saa meistä ollenkaan välttämättä oikeaa kuvaa, jollei tunne henkilökohtaisesti… Ja huolestuneille sanottakoon, että kesälomat tässä koittavat, että pennun hankinta varmasti laitetaan ainakin siksi aikaa jäihin, vaikka olenpa saanut jo puhelun ja muutaman viestinkin pienistä vapaista pusuttelevista puuteripojista, mutta katsotaan 😀


Ruokintaa, ei se ole mutkikasta, koiralla tai lapsella :D

Posted on

Kun taas uusi pentu on tulossa, on syytä miettiä ruokinta-asioita taas tarkemmin. Vanha sanonta, että ehjää ei kannata korjata, pitää kyllä. Nyt on menty aika hyvin raaka ruokinnalla, aikalailla ihan oikella BARFfilla, mitä nyt Naomi rikkoo sitä syömällä pikku neidin tiputtamia maissinaksuja 😀 . Hiivoja ei ole näkynyt sen jälkeen, kun nappulat viskattiin mäkeen. Muttamutta, pentu on aina pentu. Setvin ja tutkin pentujen barffia ja totesin sen ehk hieman liian mutkikkaaksi meille, siis ihan oikean barffin. Toinen nouseva ruokintabuumi on lihaan perustuva ruokinta. Tässä ei ruokintaa perustetan lihaisille luille vaan ihan lihalle ja sen lisukkeille ja mukana voidaan antaa sitä nappulakain, kunhan pääruoka on liha. Tätä ruokamallia edustaa hyvin KATISKA, jossa on paljon juttua ruokinnasta. Eikä mutua, vaan ihan laskennallisia arvoja mitä koira saa mistäkin (TÄSSÄ LINKISSÄ setvitään juuri barffia ja sen järkevyyttä). Tosin arvioidakseen, onko kirjoittaja oikeassa, pitäisi tietää mitä koira tarvitsee ja kuinka paljon ja osata hieman itsekkin laskea, tosin eikös kaikkien meidän pitäisi tietää 😉 (vai luotetaanko me vain sokeasti siihen mitä koiranruokafirma meille ilmoittaa).Suureen ääneen ja tieteellisiin faktoihin perustaen on ennenkin kaupattu vaikka mitä, joten en ihan purematta niele, vaikka ihan hyvää asiaa tuolla onkin.

Naurattaa itseänikin, että kotiin tulee pentu ja pitää kauheasti miettiä, saako se kaiken tarpeellisen, ettei kasva kieroon. Meillä on kotona myös ihmispentu, joka on aloittanut jo kiinteän ruuan taipaleensa, toki äidinmaidon ohella, mutta mietinkö hänen kohdallaan tai hänen 3 veljen kohdalla, että saako hän kaiken tarpeellisen, ettei kasvaisi kieroon? No en mieti. Mietin vain, että missä vaiheessa vauvan ruokinta menee siihen, että käytetään kasvuiän elintarviketuottajien tekemiä valmiita ruokacoctaileja oikeaan kasvuun. Ja kohta kukaan ei osaa ruokkia lapsia ilman tasapainoisia täysravintoja. Sanomattakin on varmaan selvää, että meillä ei syödä juurikaan valmiita purkkiruokia, koska en halua ruokkia lastani hedelmämehulla, riisitärkkelyksellä ja hedelmäsokerilla, oikean hedelmän sijaan… Tässä ehkä on se avain myös koiran ruokintaan. Miksi käyttää eineksiä koirillakaan, kun voi ruokkia yhtä vaivattomasti ihan oikeilla aineilla. Totuushan on, että kaikki elintarvikefirmat tarvitsevat voittoa menestykseen ja miten sitä saadaan, no käytämällä edullisia raaka-aineita.

Mutta onko se barf avain onneen? Vaikka meillä voidaan suhtkoht hyvin silmämääräisesti, niin silti mietin noiden luiden kanssa pelaamista. Katiskassa oli puhetta mitä luonnossa tapahtuu kun susi saa saaliin kiinni… Se ei syö ekaksi vatsalaukkua vaan jättää sen syömättä, eli siinä meni se kasvisten tarve, vatsasta on vaan helpoin tie sisälle. Susi syö saaliinsa lihaa, paljon. Ja saattaa mennä jotain luitakin. Mutta susi ei aina syö isoja saaliseläimiä vaan usein myös myyriä tms jotka se voi syödä kokonaan ja näin saada viljaa/kasvisainesta otuksen mukana, sekä rustoa ja pieniä luita, mutta lihaa tuossakin otuksessa on eniten. Mutta koira ei ole susi, vaan se on muokkautunut vuosien kuluessa lähinnä raadonsyöjäksi ja tunkioiden tonkijaksi…
Pupulla on myös välillä vaikeuksia luiden kanssa, kakka on välillä luupurua ja pepunreikä helottaa punaisena ärsytyksestä. Eli välillä luuta tulee liikaa. Mutta pääsoin koirat voivat hyvin. Koirat syövät Murren murkinan valmiita BARF pötköjä ja lisänä sitten satunnaisesti luita, joskus lohta, naudanmahaa jne. Nappuloita en aio aikuisille koirille ruokintaan palauttaa,me jatkamme varmasti suunnilleen näin kun nytkin, ehkä lihan määrää lisäten jaluitakin voidaan syödä edelleen. Lisänä tietenkin edelleen erilaiset öljyt.

Pentu saa varmasti sekaruokaa, samaa mihin on tottunut nytkin. Ruuan osana nappulat, raaka liha, valmis barfpötköt, koirapuuro, NEU jne. (NEU on valmis koirapuuro pakaste). Tästä sitten siirrytään pikkuhiljaa varmasti kohti nappulattomuutta, kunhan ikä lisääntyy. Pennulla tietty kaverina myös lisäravinteet ja öljyt.

Koirien ruokinnasta on vuosien kokemukset ja tieto, että koirat tuntuvat elävän ja kasvavan vaikka millä sapuskalla. Oskun ja Tessun pääruoka oli  kotiruoka, täysin ihmisruokaa makkarakeitosta-lettuihin. Lisänä oli aina esillä nappuloita (sertistä eukanubaan), pojat eli pitkän ja terveen elämän, turkki kiiltäen. Roosan kasvattaja antoi ohjeeksi syöttää riisiä ja jauhelihaa sekä citro-oskaa (nyk. multi-puppy). Pilven kasvattajan ohje oli sen aikainen suosikki Yrjölänpuuro (no on se nykyäänkin suosittu) ja siihen citro-oskaa. Sitten on syötetty pelkästään nappuloilla pentua, nappuloiden ja pienten lisukkeiden kanssa, nappuloiden ja raa’an lihan kanssa ja kaikki on kasvaneet ja kehittyneet ihan normaalisti. Tiedän todella komean turkin omaavia koiria, joita on syötetty pääasiassa koirapuuroilla sekä koiria, joilla samanmoinen turkki nappularuokinnalla. Koira on sopeutuvainen otus, hirveän suuria virheitä ei voi tehdä, jos on perusasiat kunnossa (etenkään, kun kyseessä ei ole jättirotujen pentu).

Kesäloma tuo oman maustensa meillä ruokintaan. Elelemme paikallisesti saatavilla sapuskoilla, kun pakastustilaa ei juuri ole ja aikuisillakin koiralla se lienee tarkoittaa kypsiä puuro/kasvis pohjia raa’an tai kypsennetyn lihan kanssa.


Koirien ruokinta mietteitä, kohti luonnonmukaisuutta…

Posted on

Löysin mielenkiintoisia artikkeleita koirien ruokinnasta. Unihan on Liisalla raakaruokinnalla (BARF) ja sen suhteen lueskelin mitä internetin ihmemaa tarjoaa. Perusbarf ohjeethan osaan, onhan meilä koirat ajoittain syöneet raakaruokaa, mutta siinäkin alkaa pikku hiljaa muuntumaan perusopit. Mm. ruokinta tiheydestä löysin mielenkiintoisia artikkeleita, jos nimittäin seurattaisiin koirien villejä serkkuja, susia, dingoja ym, niin luontoäiti ei ruoki niitä pienillä annoksilla kaksi kertaa päivässä tiettyyn kellonlyömään. Koirien tyhjän mahan oksennukset johtuvat siitä, että koiran vatsa on tottunut tuottamaan tiettyyn kellon aikaan mahanestettä (tarkat ruokinta-ajat) ja jos ruokaa ei tulekaan, vahvoista mahahapoista pitää päästä eroon ja koiralla ne tulee oksentamalla.

Artikkelien mukaan koirat myös näkevät jatkuvaa nälkää, kun niitä ruokitaan mini annoksilla useasti päivässä. Koiraeläimelle on luonnollista syödä isoja annoksia kerralla (sudet kaataa saaliin) ja sitten paastota pitkäaika, kunnes saa taas saalista. Koiraeläimet ei  hyydy nälässä, koska silloin ne eivät voisi metsästää, vaan ne ovat virkeämpiä. Niinpä kotikoiriammekin pitäisi ruokkia vain 3-4 kertaa viikossa. Mutta artikkeleissa varoitettiin, ettei tälläistä harvaa ruokintaa saa missään nimessä suorittaa teollisella ruualla vaan kyse on luonnonmukaisesta raa’asta ruuasta. Artikkeleissa oli ohjeita koirien hitaaseen totutukseen harvaan ruokintaan, sillä yhtäkkinen ruuan lisääminen voi johtaa mahalaukun kiertymään. Vatsa ikäänkuin koulutetaan taas ottamaan ison ruuan vastaan, koska vatsalaukku yhtenä lihaksena laiskistuu, kun käytössä on tiheästi pieniä annoksia sisältävä ruoka. Tällä ruokinnalla on merkitystä viikottaisella ruokamäärällä ja koirat saavat kerrankin ahmittua mahansa täyteen. Koirat kuulemma syövät tällä tyylillä vähemmän ja osaavat annostella ruokamääränsä itse.

Huvittavaa on, että olen ajankuluessa syöttänyt jo koiria todella epäsäännöllisesti, koska vauvan kanssa ei pysty olemana niin täsmällinen, enkä muutenkaan ole koskaan ollut mitenkään pedantti tämän asian suhteen. Lisäksi koirat ovat pitäneet puolipaastoja, niin että välillä ollaan jätetty aamuruoka antamatta. Edelliset koirat ruokittiin meillä kerran päivässä, pitäen joskus paastopäiviä ja mm. koirien kerjääminen väheni.

Vaikka kirjoittelen aina näistä koirien ruokintajutuista, niin se johtuu siitä, että asiat kiinnostavat, niitä on mukava tutkia ja pohdiskella. Tämäkään pohdiskelu ei tarkoita sitä, että meillä hypättäisiin ruokavaliosta toiseen koko ajan. Koirat saa nytkin nappulaa ja lisänä mm. barf ruoka pötköjä silloin tällöin.

Täällä nämä Mogens Eliasenin artikkelit

Ruokinta-ajat 

Ruokintatiheys 

Kuntouttaminen

Koiran maha

TÄÄLLÄ lisäksi muita mielenkiintoisia linkkejä koiranruokintaan.


Lemmikki vai jalostuseläin?

Posted on

Unin lähdettyä olen miettinyt tätä asiaa, kun messukeskuksen näyttelyssäkin minua yritettiin painostaa rahan voimalla luovuttamaan Uni näyttely- ja pennutuskäyttöön. Rahalla ei ollut vaan minulle mitään merkitystä. Itselleni Unin kodinetsinnässä oli tärkeää ensisijaisesti se, että Uni saa mukavan lemmikkikodin, jossa sitä koulutetaan ja se huomioidaan yksilönä. Lisäplussana Unille toivoin myös muuten aktiivista kotia, lenkkeilyn ja esim. agilityn suhteen. Tärkeää ei ollut se, näkyykö Unia enää näyttelyissä tai käytettäisiinkö sitä jalostukseen. Itse olin ajatellut hakea viimeisen sertin Unille valionarvoon ja sen jälkeen olisimme varmaan harventaneet näyttelytahtia huimasti tai ehkä jopa lopettaneet. Ison mustan turkin laitto lähes viikottain näyttelyyn, 1½ vuoden ajan, sekä matkustaminen ja näyttelyissä olo, ovat aika kuluttavaa, itselle, koiralle sekä muulle perheelle.

Kasvattajaakaan minusta ei olisi koskaan tullut, Uninkaan kanssa. Sen verran koirankasvattajia ja kasvatusta nähneenä, en haluaisi riesakseni kasvattien omistajia, etenkään, jos pentueeseen osuisi joku perinnöllinen sairaus. Saati sitten, että näkisi turkkirodun pentunsa sellaisella omistajalla, joka ei välittäisi turkin hoidosta ollenkaan. Kaljuksi vetäminen ei haittaisi, mutta kun on nähnyt paljon näitä takkupesinä eläviä villakoiria. Jos joku olisi halunnut Unia käyttää omiin nimiinsä, niin olisin harkinnut sen antamista pentueen verran jalostuskäyttöön. Siinäkin on iso riskinsä, kyseessä on kumminkin ensisijaisesti perheen lemmikki, ei jalostuseläin. Pennutus on aina nartulle rassaavaa ja voi johtaa jopa kuolemaan, jos huonosti käy.

Eikä minusta pelkkä ulkonäkökään tee jalostuseläintä, pitää olla pää ja terveyskunnossa ja omasta mielestäni näiden pitäisi olla huippuluokkaa. Kukapa haluaisi kaunista, mutta sairasta tai päästään vinksahtanutta koiraa lemmikiksi? Näyttelyt ei voi olla pääasia jalostuksessa, koiran elämään mahtuu niin paljon niiden ulkopuolella.

Uni olisi kuulemma mennyt hukkaan lemmikki- ja ”käyttö”koirana. En ymmärrä millä tavalla hukkaan, koirahan on ensisijaisesti minulle lemmikki ja lisäksi mukava harrastuskaveri. Yksikään koira ei ole niin korvaamaton koiranjalostuksessa, ettei se voisi viettää kotikoiran elämää. Maailmassa on miljoonia ulkomuodollisesti huippuluokkaisia koiria, jotka menee hukkaan näyttelyjalostus mielessä, mutta elävät täysipainoista koiran elämää, niinkuin koiran kuuluukin. Uni ei ole maailman viimeinen kaunis villakoira, eikä edes ollut kaikkien tuomareiden mielestä kauniskaan…

Omasta mielestäni Uni on nyt täydellisessä paikassa, paikassa, jossa sitä rakastetaan sellaisena kun se on. Jossa sitä aktivoidaan, koulutetaan ja sen kanssa harrastetaan. Uni saa elää täysipainoista koiranelämää. Ja ei ne näyttelytkään lopu, Uni yrittää hakea viimeistä sertiään, onhan se jo niin lähellä.

dsc_5830.JPG
”Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu”
(Laura Närhi: Mä annan sut pois)


Messukeskus ja pinkopallot

Posted on

Messukeskuksen voittaja näyttely oli tänään ja lähdettiin koko porukalla katsomaan koiria. Sen verran on ehtinyt puolessa vuodessa vierottua näyttelytouhuista, että koko hössötys vaikutti hetkittäin jo huvittavalta 😀 . Koiranäyttelyissä on hauskaa, mutta olin unohtanut, millaista se on, jos se menee liian vakavaksi, kuten itselläkin taisi käydä. Nyt kun on saanut välimatkaa näyttelytouhuun, muisti taas, että se on pelkkä missikisa, jossa tulos on vain tuomarin mielipide. Ja ettei sillä ole merkitystä onko nyt yksi kihara siellä tai toinen tupsu täällä. Ja sen verran se taas kolautti, että jos laittaisi pojat harjakoirien kanssa toko koulutukseen, niin näkisivät vähän muunlaistakin, ehkä järkevämpää 😉 koiraharrastusta, ne kun tykkää muutenkin niitä koulutella.

dsc_6828.JPG
Villakoirissa jokin lumoaa… Tässä Maaritin Nikin mielettömän kaunis pää.

Näyttelyissä on aina hauska katsastaa eri koirarotuja, sillä silmällä, että mikä rotu sopisi parhaiten meille. Melko varmasti tulevaisuudessa meille ei tule enää isoa rotua kuten isovillakoira, eikä miniminiä. Pienemmän koiran kanssa pärjää, vaikka se käyttäytyisikin ongelmallisesti. Ja pienenpienten ongelma tuntuu olevan tuo sisäsiisteys, jonka asian kanssa Ilonkin kanssa aina painitaan. Semmoinen yli 5kg -alle 15kg olisi varmaan ihan passeli. Pojillahan on tietenkin omat toiveet…

dsc_6868.JPG
Ossi haluaisi meille chihuahuan…

dsc_6874.JPG
Ja Leevi shäferin tai keskikokoisen villakoiran…
No semmoisia ei ole kyllä koskaan tulossa… 😀 Omaa silmää ja näppituntumaa luonteesta ja turkista mielyttää seuraavat rodut:

dsc_6820.JPG
Shih tzu, jollainen meilläkin hoidossa ollut Tuike koira on. Ihana luonteinen otus, jolla tuo harjakoirien tapaan laskeutuva pitkä turkki.

dsc_6855.JPG
Papillon, koiran mallinen koira, jolla nuo harjakoirien ihanaiset isot korvat ja mitä näyttelyissä olen seurannut, niin ei tunnu olevan mikään räksy tai hysteerikko.

dsc_6921.JPG
Lhasa apso, kuonollinen painos shih tzusta, joskin luonne on hyvin erilainen. Tämä yksilö oli aivan ihana, kun oli kuin Naomi, joka oli muuttunut lhasa apsoksi 😀

dsc_6875.JPG
Sitten vielä whippet, jollaisen Unin aina toivoin olevan, silloin, kun koiraa piti laittaa näyttelyyn 😀
No joo, eipä ole koiraa tulossa, mutta tätä ajatusleikkiä on aina hauska leikkiä.

Lisää kuvia messarista tässä linkissä.

Harjakoirat leikki viikolla pinkopalloja… Elikkäs kun en huomannut, niin ahmivat Pupun kupin tyhjäksi nappuloista, kun Pupulle ei maistunut (Pupu paastoaa noin kerran viikossa yhden ruokailun, pitää itse huolta linjoistaan). Voi arvata millaiseksi palloksi harjakoirat muuttuivat, molempien vatsa tuntui olevan räjähdyspisteessä, kun nappulat turposivat vatsassa… No loppuviikko menikin sitten pienillä annoksilla ja saatiin vatsat takaisin pieniksi…


Unin tukka ja haukunrajoitin

Posted on

Mitähän tuon Unin tukan kanssa tekisi? Tarvitsisin varmaan kristallipallon… Koira on edelleen pesty viimeksi ristiinan ja rantasalmen näyttelyyn, mutta suureksi ihmetyksekseni se on kyllä kihara, mutta takkua ei ole. Likainenhan se alkaa toki olla, että täytyy tässä viikonloppuna se viimestään laittaa. Onneksi se ei ole valkoinen 😀 . Mutta pikkuinen pörrökasa se alkaa olemaan. Jalkakarvat rehottaa, turpa on kaksinkertaisen näköinen jne. Lähinnä nyt mietin pidetäänkö kalju-perse-paviaani kampaus vai yritettäisiinkö kasvatella skandinaavista leijonaa (edellisessä jutussa kuva). Molemmissa on puolensa skandinaavisessa on enempi kuivattavaa ja saksin muotoiltavaa, mutta isoa turkkia voi pitää pienempänä. Kalju-perseessä eli continentalissa, ajettavaa riittää koko takajalat ja mulle ainakin käy jatkuvasti hups, meni liikaa -ongelmia, eli ajelen vahingossa liikaa/liian vähän. Ajelu on myös semmoinen mistä en tykkää yhtään ite ja talvea vasten kinttujen paljaaksi ajelukaan ei houkuta. Continentalissa ison turkin on oltava iso, sitä ei pysty oikein pitämään sportisena ja pienenä, niin että se näyttäisi joltain.

Ongelman tuo Messukeskuksen koiranäyttely, jonne olin ajatellut Unin viedä. Se on joulukuussa. Skandinaavisen jalkakarvat eivät sinne ehdi. Toki mulle ei ole mikään ongelma viedä vajaaturkkista koiraa kehiin, olen usein niin tehnyt. Ja eikä se vajaaturkkisuus ole ollut juuri koskaan menestymisen este muille tuntemille koirilleni. Mutta messariin on tulossa iso liuta ulkomaisia täysturkkisiakin, että sikäli ois järkevää olla karvoissaan. No hyvä tuomari ei arvostele vain karvanpituutta, vaan koiraa siellä turkin sisällä. Maaliskuuksi, kun serti jahti valioksi alkaa, olisi jalkakarvat jo ok, mikäli niitä ei olisi messariin ajeltu. Pupulla kesti 5kk kasvattaa jalkakarvat jonkinmoisiksi kehäkelpoisiksi ja Uni ehtisi messariin kasvattaa noita vain 4½kk. Voihan toki Unilla säilyttää molemmat, ei ajele persettä kaljuksi, mutta ei myöskään leikkaa palloja pois, mahtaisi näyttää mielenkiintoiselta 😀 .

Lisää meitintää on aiheuttanut nyt nämä tulevat pitkät pesu ja laittovälit. Uni on pitkässä turkissa ja tiedän, että turkki voi päästä hyvin pahaksi ja sen siitä elvyttäminen kestää. Järkevämpää olisi nyt leikata turkki hyvin lyhyeksi skandinaaviseksi/moderniksi ja palata kehiin ensi vuonna kun turkki on taas aikaa laittaa. Silloin se olisi kasvanut jo pidemmäksi ja lyhyenä sen olisi saanut pysymään siistinä ja elinvoimaisena. Pahimmassa tapauksessa mulla on ensi keväänä Unilla pitkä, harva, huonokuntoinen turkki, jonka joutuu leikkaamaan pois ja sitten se kasvattaminen kestääkin… Kaipuu kehiin on vaan niin kova, että ei millään raaskisi leikata turkkia ja siten joutua pakkotauolle kokonaan (vaikka pakkotauolla ollaan nytkin mut silti). Kauhea nyyhkiä nyt turkin perään, kun se on 3kk kuluttua kumminkin jättimitassa…

Voi kun joku vaan sanoisi, että leikkaa vaan turkista reilulla kädellä puolet pois, kyllä se kasvaa takaisin ja vuoden päästä et edes muista sitä joskus leikanneesi… Kai se pitäisi vaan uskaltaa, kun ei olla kumminkaan kehiin tulossa… kai, luulisin, ei olla 😀 (Unihan ois koko ajan kehissä, jos joku sen pesisi, leikkaisi ja veisi… mut ei oo innokkaita ilmaantunut 😀 ).

Uni sai myös postipaketissa viimein sitruunapannan. Panta suihkaisee sitruunan hajua, kun koira haukahtaa. Toivon, että saan tuolla viimein opetettua Unin, ettei se ihan turhan haukunta ole mitenkään järkevää. Koira on hyvin fiksu, kun miettii mm. ruokamurtautumisia, mutta haukkuminen on hyvin voimakkaasti fiksautunut sen mieleen, joten saapa nähdä miten käy…

dsc_6014.JPG
Karvaturrelolla laatikko kaulassa.

dsc_6019.JPG
Hih, missä kuosissa koko koira.

dsc_6020.JPG
Ilon elämää pönttö päässä. Lenkeille se ei ole päässyt vieläkään, ihan vain pihalle pöntön kanssa. Vieressä toi toinen karvaturpa…


Unohtui mainita…

Posted on

,että hihnan rikkoutumisen lisäksi meiltä hajosi myös kankainen kevythäkki. Jotenkin yläputken sulkija oli murtunut keskeltä poikki ja häkki ei pysynyt enää kasassa. Lähtiessä korjasin sen roudarinteipillä, mutta nyt häkkiä ei saa enää kasaan. Eikä se näyttänyt kestävän päällä takkien painoakaan. No häkin vaihto on ollut mielessä muutenkin, sillä kangaskin oli jo paikoin repeillyt ja mikä pahinta, Uni osasi avaa vetoketjun, jollei sitä oltu erikseen hihnan lukolla suljettu. Oli kiva ajaa esimerkiksi Aptuksen näyttelyyn, kun näki vaan, kuinka takakontin pienenpieneen tilaan häkin viereen Uni sukelsi ja kyyhötti siinä. Se oli avannut sen verran häkin ovea, että mahtui ulos, muttei sisään.

Muutenkin nuo kangashäkit on olleet hyvin heikkoja. Tämäkin oli jo meidän toinen viimeisen 2 vuoden sisään, kun vertaa, että kilpikonnilla on ollut vuosia Pilven häkki, joka on ostettu vuonna 1999 (no se onkin galvanoitua terästä ja painaa kuin synti). Koska ei nuo kangashäkitkään ilmaisia ole, luovutin ja ostin kotona olevaa pienemmän metallihäkin, TÄLLÄISEN, isommat pinkit oli loppuneet, niin otin vihreän 😀 Toivottavasti tämä nyt on hieman kestävämpi ja ainakin pitäisi olla galvanoitua kevyempi.