Pupun ongelma

Posted on

Pupu raukalla on nyt ongelma lenkkeilyssä, kun Naomi jää nykyään kotiin. Pupu ei osaa pissiä ja kakata 😀 . Se on aina tehnyt asiansa samaan aikaan kuin Naomi ja usein pissinyt sitten pomottelevasti Naomin pissien päälle ja nyt se raukka ei tiedä mitä tehdä. Huomaan hädän kun koira alkaa seuraamaan minua ja tuijottelemaan, kehotan sitten käskyllä (”käy siinä”) tekemään asiansa. Välillä se onnistuu. Ja nyt joutuu ihan pentuhommelilla kehumaan jokaisesta asioiden tekemisestä. Nyt näyttää alkavan vähän jo helpottamaan, mutta alku oli vaikeaa ja toisina päivinä on ollut vaikeaa. Pupu on sitten säästellyt kotipihalle ja käynyt täällä vanhaan perinteiseen tyyliin Naomin kanssa 😀

dsc_5767.JPG
Jekku etsii nurmikkoon kätkettyjä nameja.

dsc_5679.JPG
Naomi lempipaikallaan kuumassa hiekassa hiekkalaatikossa.

dsc_5681.JPG
Kuvailun aikana vieressäni oli tälläinen: ”Heitä pallo, heitä nyt… Pliisss…”

dsc_5716.JPG
Kapea koira

dsc_5715.JPG
Konnatkin pääsi nurmikolla kuvaamista varten.

dsc_5656.JPG
Heka, tunisian kilpikonna, ollut minulla vuodesta 1986

dsc_5676.JPG
Voikukkaa nam (Heka)

dsc_5732.JPG
Varokaa vihaista kilpikonnaa! (Julia)

dsc_5734.JPG
Epäluuloinen Julia. Julia on ollut minulla vuodesta 1992 ja on nelivarvaskilpikonna. Julia asuu kesät ulkona ja talvet horrostaa.


Puudelit radalla

Posted on

Eilen lähdettiin City-puudelien järjestämään ratajuoksuun Tuomarin kartanon vinttikoiraradalle. Olin hieman epäileväinen juoksutanko Pupua ollenkaan, sillä aikanaan kääpiövillamme Wilma pysyi aina lähelläni, kunnes veimme sen radalle ja sen jälkeen se irtosikin 200m pellon yli muita koiria haukkumaan. No radalle päästyämme ajattelin kumminkin kokeilla, olisihan se Pupulle hauskaa ja 4½vuoden iässä ois ehkä jokunen oppi saatu päähänkin asti. Vuoroa odotellessa Pupu oli taas levoton muiden koirien keskellä, kaikki piti haukkua, kuin mummon pikku Fifin. Yhtäkkiä tunsin Pupun kovan nykäisyn portin suuntaan, ihmettelin että mitäs, mutta Pupu oli vain tunnistanut Jaanan ja pojat ja lähti määrätietoisesti poikien luo 😀 . Jekku oli turistina mukana, sitä en todellakaan päästäisi juoksemaan, sillä perskoulutuskin oli ihan levällään. Jekku käyttäytyi koko ajan mallikelpoisesti, mitä nyt itkeskeli vähän tyttöjen perään.

Sitten olikin Pupun vuoro juosta. Pikkasen yritin kävelytellä ja tokoilla lämmitykseksi. Radalla Pupu sai ensin katsoa viehettä läheltä ja se oli ihan että mitä hemmettiä mä tota räsyä katson… Ja sitten viehe lähti. 2 ekaa metriä meni hyvin, mutta sitten tuli mieleen MAMIIIII! Sain taas hetkeksi jahtaamaan viehettä kun juoksin vierellä, mutta parinkymmenen metrin jälkeen jätti taas homman kesken, eikä oikein enää lähtenyt, tyytyi vaan juoksemaan vierelläni. Kaikille olisi ollut kaksi juoksua, mutta jätin suosiolla juoksun väliin ja luovutimme juoksuvuoromme Jaanan vanhalle Simba herralle. Simba oli ollut onnellinen saadessaan juosta ja selvisi ilman sydänkohtaustakin 😀

Katselin tarkoituksella villakoiria sillä silmällä, että olisiko niistä meidän seuraavaksi koiraksi. Kääpiöt ja toyt on mielettömän ihania, mutta jäisivät Pupun jalkoihin ihan varmasti. Isot on liian isoja, meillä riittää, että koko tapahtuman ainut urpokoira oli oma koiramme 😀 Mutta keskarit, sydän liikahti niiden suuntaan. Sellaista meillä ei ole vielä ollut, mutta vuosia olen niitä mm. Jaanalla ja Lauralla vierestä seurannut… Ja väreistä tietenkin ne harmaat, aprikoosit ja punaiset oli lähellä sydäntä. Saapa nähdä mitä tulevaisuus tuo.

LISÄÄ KUVIA TÄÄLLÄ

dsc_5516.JPG
Mitä järkeä tälläisessä rätissä on…?

dsc_5520.JPG
Lähtö onnistui hyvin…

dsc_5523.JPG
Kunnes, hetkinen…

dsc_5526.JPG
Välillä mentiin ihan kunnollakin

dsc_5534.JPG
Kunnes mieleen muistui MAMIIIIII! (kuten näkyy ääntäkin lähtee)

dsc_5536.JPG
Näin on paljon kivempaa 😀

dsc_5540.JPG
Jekku katsoo Pupun sähläystä radalla. Kuten näkyy, korvat ei ottaneet tuulta alleen ja pysyvät alhaalla yrityksistä huolimatta.

dsc_5543.JPG
Pojaaaat, mä rakastan teitääääää!! Jaanan pojat ja Pupu… 😀


Mr. IsoEgo

Posted on

Käytiin Jaanan pihalla leikkimässä kolmen keskarivillapojan kanssa. Jekku oli nyt kai ekaa vai toista kertaa mukana ja voi että, ei meinannut herra IsoEgo mahtua pijalle poikien kanssa. Pojille piti murista ja yrittää nousta selkäänkin, mutta onneksi muut pojat piti Jekkua silkkana pojan kloppina ja eivät kummemmin suuttuneet sen urposta käytöksestä. Olisi kyllä saanut joku hieman näyttää kaapinpaikkaa pojalle, niin oppisi olemaan. Aikaisemmin ei ole harjakoirien seassa ole ollut moista käytöstä, joten tämä tuli ihan puun takaa.

Toissa päivänä käytiin vetäsemässä taas pyörälenkki Urpon ja Turpon kera. Jekku veti taas kuin hullu ja onneksi oli nuo uudet Y-valjaat, niin ei ihan niin hönkinyt henkihieverissä. Tuntui että Pupu otti suht rauhallisesti, mutta Jekku halus mennä vaan täysiä. Vajaa 5km vedettiin ja sen jälkeen olikin ihan läkähtynyt olo. Mutta kun iltapäivällä tuli vieraita, niin energiaa taas riitti, vaikka luulin koirien olevan väsyneempiä 😀 Ei niitä saa millään puhki kävelytettyä tai juoksutettua. Eilenkin käveltiin päivällä reilu 5km ja illalla 3-4km ja silti koirat jaksoi juosta pihalla ja leikkiä…

Naomilla on viikon päästä se sydän ultra… Toivottavasti jotain selviäisi. Naomilla on välillä huonoja päiviä, kuten eilen, kun tärisytti pitkin päivää maatessakin. Ja yhtenä päivänä kun oli pesu ja trimmi, niin koira meni niin väsyneeksi, ettei tullut edes kerjäämään, kun paistoin jauhelihaa tai  kun syötiin ruokaa. Tavallisesti Naomi olisi ollut päivystämässä, nyt se ei jaksanut. Mulla on hyvin epäileväinen olo, että elääkö Naomi enää syksyyn asti. Toiaalta välillä on niitä hyviäkin päiviä…

050620121055.jpg
Aslan ( Bazaar’s Catch A Flying Dream)  ja Jekku ottaa mittaa toisistaan.

050620121056.jpg
Lali (Regenfiel Lysander), Aslan ( Bazaar’s Catch A Flying Dream), Mr IsoEgo Jekku ja Pupu riehumassa ja säntäilemässä pallojen perässä. Kuvista puuttuu Vanha Simba herra (Madelief’s Lucky Lionheart), joka oli pääosin pallon kanssa jalkojen luona.

030620121048.jpg
Joku poika on ihan läählääh lähes 5km juoksulenkin jälkeen, mutta ulkonäkö huijaa, pojassa riitti vielä virtaa iltaan asti 😀 (pikkuneiti on jo päästetty peräkärrystä pois).

050620121053.jpg
Pupun mystinen tapa viikata joko yksi jalka tai välillä molemmat jalat alle maatessa 😀


Urpo ja Turpo ja The Täydellinen koira

Posted on

Rakastan aina vatvoa asiaa, mikä oli se seuraava koira ja rotu. Enkä ole ainut ystäväpiirissäni 😀 .

Olen jumittunut kahteen rotuun, ensin villakoiraan ja sitten uskalsin harpata harjakoiraan ja koin positiivisen yllätyksen. Harjakoira vaikutti täydelliseltä minulle, mutta lopulta sitä ei voi tietää, kun ei ole kokeillut muita rotuja 😀 Haavekoirani, melkoisen epätodellinen kylläkin, olisi kuin Naomi, mutta hitusen enempi virtaa. Eli hillitty, haukkumaton, tarpeen vaatiessa reipas, mutta ei sekoa, jos ei tänään pääsekkään remuamaan ja saa aktivointia. Ottaa iloisesti vieraat vastaan, mutta ei ahdistele vieraita ylenpalttisella riehumisella ja sinkoululla. Karvaa ei lähde. On sisäsiisti. Koiraa voi tarvittaessa kouluttaa ja se toimii pienilläkin eleillä tarvittaessa (no Naomilla on jo sen verran ikää, että toimii kuin ajatus). Siis sellainen helppo perhe ja kotikoira, josta saa tarvittaessa kaverin jollekkin tokokurssille ja näyttelykehään, mutta joka on kumminkin helppo. Tiedän, että tälläisiä koiria on paljon olemassa, olen törmännyt useisiin.

Alanko mä tulla vanhaksi, kun haluan helpon koiran 😀 Koko ikäni olen toiminut energisten ja vaativienkin koirien kanssa. Mutta sitten kun näkee ihmisiä, joiden ei tarvitse tehdä erityistoimia koiriensa kanssa, sitä miettii, että hei, tästä voisi selvitä paljon helpommallakin. Etenkin kun laumassa on jo kaksi energista jäsentä, niin tähän soppaan vielä yksi virtaveikko olisi ehkä jo vähän liikaa. Toisaalta, minulta on kyselty, haluanko todella rauhallisen ja möhkiäis koiran. Olen tiputtanut 15 kiloa painostani ja matka jatkuu vielä 30 kiloa ja kuulemma sen jälkeen olen niin laiha ja energinen, etten jaksaisi mitään rauhallista koiraa 😀

Ei taida ihan vielä vaan olla pennun aika. Naomin tilanne on nyt niin pinnalla, että sen selvittäminen on nyt ykkösasia. Lisäksi on tietenkin Urpon ja Turpon pitäminen liikkeessä ja poissa hölmöilystä (Pupu on tietenkin se Urpo ja Jekku on Turbo). Mutta näitä on niin ihana pohtia ja vatvoa 😀 Ja ne joita asia kiinnostaa, niin haavelistalla löytyy niin ceskyterrieri, shih tzu kuin harjakoirakin ja on siellä keskikokoinen ja kääpiövillakin, jos tästä kauheen energiseksi ja reippaaksi alkaa itsensä tuntemaan 😀 Ei sitä tiedä minkä otuksen elämä sitten tuo eteen, kun on sen aika. Enemmän merkitsee yksilö, kuin rotu.

dsc_5200.JPG
The täydellinen koira 😀

dsc_5213.JPG
Urpon ja Turpon normi meiningit <3

dsc_5153.JPG
Kun rinsessa ravistaa, on normaalia, että vatsanahka hölskyy mukana 😀


Operaatio Halko

Posted on

Nyt kun pihapuut on kaadettu ja puuta on kasoittain pilkottavaksi, päätin keksiä Pupulle mielekästä tekemistä ja opettaa halon noutoa. Lopullinen visio on, että koira hakee halkomakoneelta halon ja tuo pinoajalle puun pinottavaksi. Pupulle saisi tuon aika helpostikkin opetettua säheltämällä, kun muutenkin kantaa ja noutaa mielellään, mutta leikittämisessä on se vika, että koira kuumenee siitä ja menee kierroksille. Niinpä harjoitellaan naksuttimella. Tänään päästiin jo siihen, että Pupu koskettaa halkoa ja nyt pitäisi saada koira ymmärtämään, että haetaan kapulan suuhun ottamista. Mutta eiköhän se siitä pikku hiljaa.

dsc_5171.JPG


Viralliset kuvat

Posted on

Piti sitä sitten vielä kotona ottaa varmuuden vuoksi ”virallinen” kuva hienosta menestyksestä. Ja sen jälkeen poika sai painaltaa villinä ja vapaana lelujen ja Pupun perässä.

dsc_4876.JPG
Virallinen menestyskuva

dsc_4940.JPG
Villa ja vapaa

 dsc_4909.JPG
Kuvauksissa aina sattuu ja tapahtuu 😀

dsc_4914-001.JPG
Joku muukin haluaa usein kuviin…

dsc_4937-001.JPG
Kohta irtoaa Hugo-peikolta pää…

dsc_4952.JPG
Lelut lentää ja niin lentää koirakin.

dsc_4969.JPG
Hugolla oli tänään vientiä.

dsc_4976.JPG
Pientä painia.

dsc_4982.JPG
Hihii, pääsinpäs karkuun, mutta en kyllä näe enää mitään…

dsc_4984.JPG
Jekku ei oikeasti näe mitään otsatukkansa takaa. Monet on kehän laidalla kysyneet, onko Jekun tukka aina kiinni kotona, kyllä, juuri tämän takia.

dsc_4990.JPG
Voi vitsi noita urpokorvia, kun se välillä pitää niitä näin. Kohta teippaan ne takas kiinni, kun ovat ihan missä sattuu 😀 

dsc_4994.JPG

dsc_5015.JPG
Onnea on…

 dsc_5035.JPG
paitsi kun perässä on stalkeri.


Naomin uutisia

Posted on

Eilen soitti viimein lääkäri. Kilpirauhasarvot on nyt vaihteeksi yläkantissa… Yli 50 oli arvot, kn olisi pitänyt olla alle. Lääkitystä muutettiin nyt sitten niin, että saa 3/4 tablettia aamuin illoin. On vaan todella huvittavaa, että koirasta ei näy lainkaan toi liikatoiminta tai no, kai se vähän kovempaa heilutti häntää. Koiran arvioiminen on super vaikeaa…

Sydämestä on nyt tietoa sen verran, että ilmeisesti se ei ole trombi, koska ei ole sen oloinen. Joten nyt vahvoina epäilyinä on kasvain tai paksuuntuma, joka johtuu jostain aortta ongelmasta. Kasvaimet sydämessä on aika harvinaisia, mutta kun mielestäni kun kyseessä on harjakoira, niin ihan mikä vain on mahdollista… Loppuviikosta lääkärin pitäisi soittaa uudestaan, jos olisi saanut kuvista lisätietoa. Harkinnassa on myös lääkärillä, että lähettääkö meidät eteenpäin uuteen sydänultraan jonnekkin todella spesialistille. Kyselin kauheasti tuosta sillä se mietityttää kovasti. Sydämen toimintaan se ei ainakaan sydämen koon perusteella näytä juurikaan vaikuttavan mutta se voi kyllä aiheuttaa esimerkiksi rytmihäiriöitä. Koiraa ei saa edelleenkään lenkittää, stressatata tai rasittaa. Nukuttaa ei voi myöskään, kun ei ole varmaa mitä tuo on. Naomi on ollut viime päivät outo, on taas kakannut lattialle parinä päivänä. Vatsa ei enää kestä selkeästi mitään vahvempaa edes pieninä määrinä, kun olen antanut muutaman pienen maksan palan herkkuna annoksen päälle tai sitten on joku muu juttu. Koira on myös maannut tavoistaan poiketen sisällä lattialla… Ulkona köllöttelee auringonpaahteessa heikkalaatikon lämpimässä hiekassa (mut tää on kyl ihan normaalia 😀 ). Tuosta koirasta ei voi oikein lukea miltä siitä tuntuu, niin sitä koko ajan tarkkailee tiiviisti, jotta näkisi ne pienet jutut, että onko jotain vialla vai ei.

dsc_4509.JPG
Voi kun se puhuisi, niin kertoisi sattuuko johonkin ja mikä on olo…

dsc_4429.JPG
3-jalkainen harjakoira

dsc_4430-001.JPG
Ilmassa

dsc_4534-001.JPG

dsc_4550.JPG
Erittäin hyvä kuva Pupun rakenteesta, mitä nyt tuo pallo pilaa hieman pään profiilia 😀

dsc_4557.JPG
Lepakkokorvat

 dsc_4584.JPG
Kaatuva koira? 😀 Ei vaan, kiire pallon perään

 dsc_4589.JPG
Söpis lintukoira

dsc_4596.JPG
Onni on palloa heittelevä poika <3


Pitäisikö kokeilla jotain uutta…

Posted on

Eilen meillä kävi trimmissä supersuloinen Manu (Bayarin MR. Maestro), rodultaan bichon havanese. Pesun aikana herra oli tosi nätisti, mutta föönatessa se oli hassu. Se piti samanlaista ääntä, kuin mitä sorsat pitää lentäessään. Antoi pusun ja sitten huusi onk, onk, antoi taas pusun ja sitten taas onk, onk ja pusu 😀 Trimmauskin onnistui ok, vaikkein kyseistä rotua ole koskaan leikannut. Poika sai polkkatukan ja toiveissa oli säilyttää Manumainen ilme, joten nostin parran päälliskarvat ylös ja leikkasin suun ympäriltä karvat ja kun päälliskarvat laski alas, ei edes huomannut, että turkki oli leikattu parrastakin. Oli muuten todella ilo laittaa koiraa, joka oli ensiluokkaisesti pidetty turkiltaan. Ja kun koirakin oli luonteeltaan todella ihana ja helppo.

Sitä jäi oikeasti miettimään, että pitäisi kokeilla itsekkin välillä muita rotuja kuin harjakoiraa ja villakoiraa, joku muu rotu voisi sopia täydellisemmin meille. Villakoirissa hieman häiritsee se ylitsevuotava rakastaminen ja siitä seuraava hyppiminen ja sinkoilu, lisäksi ainakin meillä on ollut kaikilla haukku herkässä. Ja harjakoirassa taas häiritsee se reaktioherkkyys ja herkkähaukkuisuus ja epävarma sisäsiisteys (ja siis Naomihan on epätyypillinen harjakoira, joten sitä ei lasketa tähän). Silti tykkään molempien rotujen kiltteydestä ja siitä, että niihin voi luottaa, että tulevat kaikkien kanssa toimeen. Molempia on myös helppo kouluttaa. Mutta Manun sekä sen ceskypennun tavattuani totesin, että oikeesti voi olla olemassa Naomimaisia rotuja, joista ei lähde karvaa ja elämä voisi olla siten koirien kanssa vielä helpompaa 😀

No trimmin jälkeen Manu ei edelleenkään vihannut minua, vaan oli kaikkien kaveri ja veti Jekun kanssa rallia ympäri kämppää. Pojat kun on aika samaa ikää. Jekulle laitoin varmuudeksi vaipan ja olihan se jonnekkin yrittänyt pissiä isotellakseen, toisin kuin Manu… Mut pojilla oli hauskaa, Jekku otti kunnon vauhdit ja tarkoituksella liukui parkettia pitkin mutkaan… 😀

Tänään oli Jekun vuoro käydä pesussa ja huomenna Riihimäelle kehään vaihteeksi.

dsc_3921.JPG
Ihanainen, minut hurmannut Manu

dsc_3930.JPG

dsc_3923.JPG
Voiko tämmöistä vastustaa?