Tänään kävimme pellolla ulkoiluttamassa kameraa ja koirat pääsivät muutamaan kuvaan. KUvat kertokoon enemmän kuin sata sanaa…
Koko poppoo yhteiskuvassa
Hupi jo 22kk (raidat saisi hävitä, niitä ei saisi olla 2 vuoden jälkeen…)
Yks vauhdin hurmassa 😀
Toinen perässä
Sallan uusi Little Pet Shop -lelu, mulle tuli heti mieleen Jekku, silloin kun sillä oli turkki 😀
Tein meille ruokintaan aika ison muutoksen. Meillähän on syöty kerran päivässä, vaikka Pupu on ns. iso koira ja kiertymäriski rotu. Mitään sen kummempaa tähän ei liity, kukaan ei oksennellut tyhjää mahaa tms, koska ruokailut oli tarpeeksi epäsäännöllisiä, ettei vatsa ehtinyt arvata ruoka-aikaa. Mutta lähinnä halusin kokeilla miten vaikuttaa esim. turkin kasvuun tai yleiseen tyytyväisyyteen. Meillähän ei oikein kellään kasva kunnolla turkki ja tuossa naapurissa rehottaa kaikilla. Nyt lisättiin öljyjäkin ruokaan, jos olisi apua. Kahdella ruualla sekin on helpompaa, kun voi laittaa öljyä kaksi kertaa päivässä.
Alussa yritin, että aamuruoka olisi nappula ja iltaruoka olisi liha, mutta aamuisin nappulaa närpittiin, niin vaihdoin päittäin. Nyt aamuisin saavat liha-annoksensa ja iltaisin nappula-annokset + satunnaisia ruuantähteitä. Hyvin on koirille ruoka maistunut ja Pupulle ehkä tullut enempi nälkäkin nyt, ainakin iltaisin pyytelee ruokaa aikaisemmin. Ihan tyytyväisiltäkin vaikuttavat, vaikka kerta-annokset pienenivät. Ja vaikka syövät kaksi kertaa päivässä, silti päivisin maistuu nappulat nameinakin.
Nappulana on nyt ollut Acanan Wild Prairieta, jota tilasin kaksi säkkiä Zooplussasta, sekä Hau-Hau Championin uutuus ruokaa eli Super Premium Lohi-perunaa. Pupulle ja Jekulle passaa molemmat, mutta Hupista tulee karmaisevia kaasupilviä, jos se syö Acanaa, joten se saa vain Hau-hauta 😀 .
Jekulla tukka kasvaa nyt aluksi aivan älytöntä vauhtia, mutta niin se on aina ollut, ekat 2-4cm tulee nopeasti ja sitten se hidastuu. Mietin jos olisin siistinyt ajelujäljen, mutta ihan hyvältä tuo näyttää ja en viitsi ajella yhtään, jos jossain välissä mökkeilemme, niin ei hyttyset niin syö. Uutena on Jekulla ollut myös palelu. Se ei ole varmaan eläessään palellut ja viihtynyt kainaloissa, mutta nyt vaikka ois paita päällä, niin lämmittelemään on kiva tulla.
Vähän on iso Hupin paita 😀
Nostin pitkästä aikaa kaapin ylhäältä alas ison pahvilaatikon, jossa on koirien vaatteita. Pieni setviminen paljasti, että vaatetta on TODELLA paljon. No toisaalta siinä on montaa kokoakin: Roosan ja Ilon haalarit ja takit (2-3kg), Wilman haalarit ja takit (3,5-4kg), Naomin ja nyt Jekun takit ja haalarit (5,5-6,5kg), Hupin takit (10-12kg) Ja Pupun (18-21kg) puvut ja takit. Lisäksi jotain pennuille pikaisesti kyhättyjä pentutakkeja, töppösiä, huppuja jne. Ajattelin karsia niistä jotain, mutta ei siellä oikeastaan ollut kuin yksi Naomin takki josta voisin luopua. Siellä on kumminkin 90-luvun lopun huippu Hurtta haalareita, ajalta, jolloin Hurtta tuotteet oli suomessa käsin tehtyjä ja niitä pystyi tilaamaan mittatilauksena. Silloin ne vielä istuivat, toisin kuin nykyään kiinassa tehdyt halpatuotanto Hurtat. Niistä en halua millään luopua ja käytän niitä varmasti hajoamiseen asti.
Siihen päätökseen selailulla tulin, että koirat ei tarvitse lisää vaatteita, jokaiselle on juuri se mitä tarvitsee. Ja Jekulle on hupparia ym vähän enempi, kun on kaljuna ja pikkasen palelevainen. Jekku tosin harjoittelee vielä tuota vaatettamista. Mieluisin on tänään ollut Naomin vanha Hello Kitty -fleece takki, se on Jekulle iso ja roikkuva, mutta jostain syystä siinä se ei tärise ja ällöönny vaatteesta.
Takki ja haalari poikineen, näillä vaatetetaan melkein millainen koira tahansa 😀
Vanhat laadukkaat 90-luvun Hurtta haalarit.
Tälläsetkin osui käsiin, siinä on vasemmalla Jekun ja Naomin kokoiset Vänttisen valjaat. Oikealla on Pupun valjaat ja alla on Roosan vanhat valjaat, jotka äiti osti Roosalle kun se tuli. Koira- ja kissapuolelta ei löytynyt tarpeeksi pieniä, nämä ovat rotan valjaat 😀 Roosa painoi tullessaan 750g (aikuisena 2kg)
Meillä asuu kaksi nakukekkulia. Pupu sai jo aiemmin nakulookin, kun helteillä alkoi olla tuskaisen kuuma paksussa villapaidassa. Ei sitten vieläkään kasvatettu näyttelytukkaa, en tiedä saanko sitä koskaan kasvatettua 😀 Reilun vuoden kuluttua olisi siirtyminen veteraaniluokkaan… No mut nyt mennään kesä kaljuna ja onnellisena.
Jekun kaljuuntumisen olinkin jo päättänyt etukäteen, mutta se tuli pari päivää aikaisemmin, kun Jekku loukkasi etujalkansa johonkin ja näyttelyt olikin sit siinä, kun karvoja joutui ajelemaan. Ajelin sitten koko koiran. Ensin harjakoiran nakulookkiin ja sitten täysin karvattomaksi. Nyt se on ihana, kuin Tanskalais-ruotsalainen pihakoira ja hetkittäin kuin whippet. Jekku nauttii nyt karvattomuudesta ja minä myös tämän aamun vesisateessa. Ainut mutta Jekulle on ollut, että joutuu pukemaan, siihen se ei ole tottunut. Mutta komea poika sielä karvojen alta löytyi, kroppa on mun silmään parempi kuin oletin.
Pupu kaljuna takki päällä…
Jekku naku harjakoirana
<3
Jekku kokeili Naomin valjaita…
Jekun uusi ”Ultra Bra -henkinen” keltainen Rukan sadetakki ja koira näyttää ihan whippetiltä 😀
Taistelut Jekun turkin kanssa pitävät aiheen jatkuvasti pinnalla. Turkki yhdistettynä normaalielämään… Ja sen yhdistäminen näyttelyhin ja siihen kun lisää vielä silikonit sun muut mömmöt.
Nyt näyttäisi siltä, että Jekun turkin saa todella hienoksi Pure Pawssin silikonipitoisilla aineilla, se laskeutuu hienosti ja on helppo laittaa näyttelyihin, mutta, iso mutta, turkki ei pysy takuttomana 5-7 päivää, eli sitä pitää olla jatkuvasti pesemässä. Näyttelykoiralle, jonka turkkia haluaa vaalia, pesu pari kertaa viikossa ei ole paha, mutta jos yrittää yhdistää sitä normaali elämään ja siihen, että haluaisi tehdä muutakin, kuin kököttää pesuhuoneessa, niin väli on aivan liian lyhyt.
Toisilla aineilla, pääasiassa Royal Perfectionin shampoilla ja ReQualin hoitoaineella sai pesuvälin venytettyä lähes kahteen viikkoon. Se oli luksusta, mutta turkki olikin sitten pörrömpi ja kului helpommin (tai sitten kyseessä oli harha, kun turkkia ei silotettu silikonilla).
Nyt on aikalailla ensimmäisiä hetkiä, kun vakavasti mietin Jekun turkin ajamista pois. Sehän on jo valio, ulkomaille emme suuntaan, joskin oisihan kiva näyttelyttää sitä silloin tällöin, mutta se vaatisi sitten sitä jatkuvaa vaalimista ja pesemistä kaksi kertaa viikossa. Olen vuosien kuluessa tullut laiskemmaksi. Olen alkanut kaivata helppoutta. Sitä, että koira voisi pulahtaa uimaan halutessaan ja silti voisin sen huomenna kehään raahata. Mutta jaksaisinko kasvattaa turkin takaisin entistä ehompana? Minulla on ollut tapana tykästyä lyhyempään tukkaan nopeasti 😀 Jekulla on vielä kaksi näyttelyä kahden viikon päästä, josko saisin vielä niiden ajan turkin pidettyä…
Hupin kanssa on helpompaa, sitä alkaa kutittamaan nuo silikoniaineet, niin emme pese niillä kuin joskus näyttelyihin. Hupi käyttää pääasiassa Royal Perfectionin Anti-inching pesuainetta, joka ei pesun jälkeen kutittele. Lisäksi Hupilla on todella laadukas turkki, joka ei aineista niin välitä, eikä oikeastaan takkuakkaan. Eikä ceskyjen tarvitse olla kehässä tip top. Eilen nauratti, kun oli tajuton helle, niin kehän jälkeen kaadoin koko vesikupin koiran selkään viilennykseksi. Käveltiin autolle ja koira oli kuiva ja näytti siltä, kuin ei olisi koskaan kasteltu 😀
Jekku täysin takkuisena, vain viikko pesusta ja koira oli täynnä epämiellyttävää takkulaattaa 🙁
Pesun jälkeen, alkaa pöffintymään pahasti jo, ei kai vaan silikonit… vai onko vain takuista johtuvaa.
Onhan se näin juuri kammattuna kaunis
Hupi laitettuna valmiiksi kehään ja silti voi ottaa pienen leikkihetken pihamaalla. Ei voisi Jekulle tälläistä suoda ennen kehää.
Niin kovin kuin mä kehiä odotinkin, niin jotenkin nyt kun on kahtena viikonloppuna kehiä kiertänyt, niin en oikein tiedä mitä ajtella. Jotenkin ennen kehissä sai jonkinlaista tyydytystä ja palkkiota omalle työlleen, turkin laitolle ja vaalimiselle. Lisäksi aikaisemmin oli kiva tavata ihmisiä ja siinäkin oli sitä jotain. En tiedä, jotenkin viikonlopun jälkeen jäi tunne, olisi sitä voisi kuuman aurinkoisen päivän muutenkin viettää, koiratkin olisi ehkä nauttineet jostain ihanasta haisteluretkestä jonnekkin. Jotenkin se hohto hävisi. Ennen olisi niin iloinnut jostain ROPista tai PU-sijoituksesta, mutta nyt ei tuntunut missään.
Ehkä osasyynä on jotkut ihmiset, jotka myrkyttävät muiden iloa, taas kuuli ikäviä kommentteja kanssa ihmisille ja saipa niistä taas osansa itsekkin. Piiri pieni pyörii usein koiramaailman harrastuspuolella ja varmaan jokainen saa osansa silloin tällöin.
Lisäksi olen tullut siihen mietteeseen, että seuraava koira voisi olla narttu. Vaikka pojat ei pissi sisätiloihin meillä, niin mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin että pojat pissii pihalla joka nurkkaan ja isompaan kohoumaan, oli se sitten lapsen lelu tai vaikka grillin suojapeitto *murrr*. Ainut hankaluus on, että pojat on leikkaamattomia, eikä niitä oikein viitsi vielä leikata. Yritin jo tutkailla kemiallista kastraatiota, mutta implantti mallinen tarkoitti loppuelämän kilpailukieltoa, se lasketaan dopingiksi. Tylsää, koska olisi voinut tuollaisen vähäksi aikaa ottaa niille, niin olisi suvunjatkamiskyky vielä säilynyt. Narttu + urokset ja siihen lisättynä juoksut on äärimmäisen rasittava ratkaisu, etenkin lapsiperheessä, jossa helposti jää joku portti jostain auki.
Kaikenkaikkiaan koirana ois kiva koira, jolla ei ole huimaa turkinhoitoa, joka voi mennä kuralenkille tai järveen uimaan silloin kuin huvittaa, eikä se tarkoita puurtamista turkin parissa. Mutta josta ei kumminkaan lähtisi karvaa. Joka jaksaisi lenkkeillä mutta mutta olisi rauhallinen ja hillitty… Hmm, ei semmoista ees taida olla olemassa 😀 😀
Jekkumies kävi tänään näyttelyssä lähes vuoden tauon jälkeen. Oli kyllä koira pikkasen pihalla mikä oli homman nimi. Alussa meinasi mennä nurmikon haisteluksi ja namitkaan ei olleet superihania, vaikka supernameja olin mielestäni ottanut mukaan. Ehkä oman veronsa vaati myös aamulla tehty pesu, en tajunnut senkin väsyttävän koiraa.
Pikkasen Jekku katseli tuomaria, että onko tyypin todella lääpittävä häntä, mutta suostui kumminkin käsittelyyn. Olin ajatellut seisottaa Jekkua vapaammin, olimme harjoitelleet seisomista kotona, mutta ei se oikein sujunut ja paras uros kilpailussa sitten seisotin ihan perinteisesti kiinni pitämällä. Elikkä Jekku sai ERInomaisen ja tuli valioluokan toiseksi. Lopulta Jekku li uroksien 4 kaunein ja sai vara-CACIBin (joka ei harmittava kyllä muutu oikeaksi CACIBiksi, kuten Hupilla 😀 )
Tuomarina oli: Heidi Kirschbichler Itävallasta
Elegant head. Scissor bite. Round, dark eyes. Strong back. Well set neck. Correct angulations. Enough breast. Well set tail. Movement with drive, a bit narrow.
Elegantti pää. Leikkaava purenta. Pyöreät, tummat silmät. Vahva selkä. Hyvin asettunut kaula. Oikeat kulmaukset. Riittävä rintakehä.. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu draivilla, mutta hieman kapea.
ERI VAK-2 SA, PU-4 vara-cacib
LISÄÄ KUVIA TÄÄLLÄ
Jekku liitää
Vielä tupsut korvissa ennen kehää
”Anna namia, niin tuomari saa kyllä käpälöidä”
Ja sitten Jarkko Sillanpää kuvasi Jekusta ihanan videon, jossa näkyy miten poika on hieman hukassa miten kehässä mentiin…
Koiranpompulat on kulutustavaraa, kun ne pitää aina leikata poikki, kun ne poistaa päästä, jottei turkki kulu poikki repiessä. Jo aikaisemmin olen käyttänyt hevosten pompuloita mm. korvapaketeissa. Nyt olen löytänyt hevososastoilta myös vähän leveämpiä silikonisia pompuloita. Vaaleanpunaisia ostin Hong Kong tavaratalosta ja nyt violettejä ja valkoisia Puuilosta. Iso rasia maksaa alle kolme euroa.
