tuolle penikalle evääksi. Lattialla oli muovipussissa vanhoja ohraryynejä ym, odottivat siinä jatkosijoitusta. No eikös Uni ollut syönyt niitä ohraryynejä sieltä kahmalokaupalla. Tuloksena oli sitten ryyniripuli, jonka tuloksia sai tänään työpäivän jälkeen siivoilla. Eihän en sulaneet koiran vatsassa ollenkaan. Onneksi iltaan mennessä maha rauhoittui ja ruuaksi annoin riisiä ja kanaa.
Mutta mikä ihme saa koiran syömään kuivia ryynejä!! Että tuo koira voi olla pohjaton. Ruokalistalla on ollut 3 kertaa näkkileivät leipäkorista sekä sokerikipon nuoleminen ja nyt noi kuivat ryynit. Yksikään omista koiristani ei ole koskaan ollut tuollainen, jolle pahimpaan nälkään maistuu vaikka oma kakka! Edesmenneet koirat Pilvi ja Wilma, olivat leikkauksen jälkeen todella ahneita, mutta esimerkiksi näkkileipiin eivät koskeneet, vaikka muuten varastivat pöydiltä ruokaa. Ainut joka on pystynyt vastaavaan, on ystäväni edesmennyt labradorinnoutaja, joka aikanaan varasti mm. muropaketin ja vehnäjauhopaketin…
Kaikki koirat on niin räjähtäneen näköisiä, että pitäisi huomenna kuvata niitä, jotta ihmiset näkee, miltä näyttelyfifit näyttää arkena kotioloissa, Kaukana on tyylikäs kiiltävä turkki harjakoirilla ja villakoirillakin on pompulat ihan räjähtäneet.
Harjakoirafoorumilta vinkattiin hiivasta kertovaan sivustoon LINKKI. Vaikka kyseessä on mainos, oli hiivafakta asiantuntevaa. Ruoassa oleva hiiva ei aiheuta koirille hiivaa, vaan huono ruoka saa elimistössä aina elävän hiivan villiintymään. Ilmankos meilläkin oireet tulevat vasta 3-4 viikon kuluttua ruuan aloittamisen jälkeen. Tietenkin artikkelissa kerrottiin kuinka Eaqglen ruuilla, etenkin Holistic ruuilla on suotuisa vaikutus hiivan häädössä. Itseasiassa noita Eaglen Holistic pusseja pyörittelin eläinkaupassa, joten varmaan voisi niitäkin voisi kokeilla, kun ovat myös hiivattomia, mikäli tuo James Wellbelowed ei sopisi pidemmässä syötössä.
Eipä sitten sopinut hieno ANF ruoka. Reilu 15kg sitä ehdittiin syömään ja se tuntui sopivan kaikille, kunnes kolmelle koiralle iski hiiva korviin. Yritin lääkitä, mutta lääkitys ei tehonnut, pahimmat korvat vetistivät ja olivat aivan tulipunaiset. Onneksi tajusin alkaa epäilemään ruokaa. ANF:n sisällyksestä löytyikin sana hiiva, jota nyt vahvasti epäilen syylliseksi ja se selittäisi, miksi osa ruuista ei sovi mystisestä syystä. Siirsin koirat pikaisesti ainoalle ruualle mitä kaapista löytyi, eli keitin riisiä ja lihana oli naudan maha. Vuorokaudessa korvat asettui ja vetistävät korvat muuttuivat, kuin niissä ei olisi koskaan hiivaa ollutkaan. Kipaisin sitten parin päivän tutkimisen jälkeen hakemassa James Wellbelowedin lammasta, jossa ei tuoteselosteen mukaan näyttäisi olevan hiivaa eikä yleisesti hiivaa aiheuttavia ruokia (vehnää, soijaa, porkkanaa, omenaa ym). Nyt, ilman lääkityksen jatkamista, korvat ovat kaikilla terveet, tosin Jamesia on syöty nyt muutama päivä, joten ylläripylläreitä odotellessa. Annoin nyt ruokien mukana taas joka päivä karpalojauhetta, hiivaa torjumaan.
Nyt olisi sitten tarjolla ANF ruokaa, jos joku haluaa kokeilla 😀
Huomenna onkin edessä Unin pesu ja laitto näyttelyä varten. Toivottavasti saan sen leikattua edes kohtalaisen näköiseksi. Näyttely on tällä kertaa Kotkassa.
Ja vielä, onnittelut tyttöjen poikakavereille Lalille ja Simballe, jotka ottivat kaksoisvoiton Komaromin näyttelyssä Unkarissa. Lali oli rotunsa paras ja Simba paras uros-2. Pojat on eurooppakiertueella käyden pari Unkarin näyttelyä, Tullnissa Itävallassa sekä Maailmanvoittaja näyttelyssä Bratislavassa, Slovakiassa.
En tiedä löytyikö nyt kaikille koirille sopiva ruoka. Etsiskelin lähinnä villakoirille sopivaa ruokaa ja eläinkaupasta suosittelivat tätä ruokaa. Myös harjakoirafoorumilla oli ollut puhetta ko. ruuasta. Ruoka on ns. uuden sukupolven ruokia, jotka on kai jotenkin lihaisempia ja luomumpia kuin edeltäjänsä. Tämäkään ei sisällä vehnää eikä soijaa. Ruoka on ANF kalkkuna-ohra (LINKKI). Tuota on nyt syöty reilu viikko ja sitä olen antanut kaikille. Ruuan maistuvuus on tosi hyvää, kukaan ei ole nirsoillut, vaikka kupissa olisi pelkkiä nappuloita. Naomin silmät värjäytyy, mutta ei niin pahasti kuin joistakin ruuista. Myös korvien jatkuva tyhjän rapsutus on jäänyt pois. Katsotaan nyt, vielä pari viikkoa ennenkuin tuuletetaan, oishan se ihme, että löytyisi kaikille sopivaa sapuskaa, joka ei ole edes hirmu hintaista.
Pupu on aloittanut taas satunnaiset aivastelunsa, siis ne missä Pupu aivastaa 20 kertaa peräkkäin. Mietinkin aivastelun yhteyttä kuonopannan käyttöön ottoon… Viimeksikin kun kuonopanta oli pidempään käytössä, niin Pupu aivasteli. Pitää pitää sillä taukoa pannasta, että onko siitä apua.
Piti vielä palat viikonlopun näyttelyreissuun… Lähdettyämme ja jonkun matkaa ajettuamme, tajusin, että jalassani oli pinkit karvareunuksiset crocsit!! Mulla oli siis jäänyt mukavat koiranpissityskengät jalkaan! Mietin miltä mahtaisin näyttää ne jalassa kehässä ja miten pystyisin juoksemaan kengissä, mutta pelastuksen toi onneksi kasvattaja, jolla oli sattumalta kahdet kengät mukana. Niitä lainaten sai hyvin koirat esitettyä… Mitähän ensi viikonloppuna unohtuu 😀
Meillä on etsiskelty isoille rekuille ruokaa. Nyt kun Uni vaihtoi pois pentusapuskoista, niin olen yrittänyt etsiä sopivaa ruokaa. Purinasta tulee töhnää korviin molemmille. Ostin Nutroa ja voi luoja sitä kakan määrää!! Nyt kokeilussa on James Wellbelowed (ankka-riisi) ja ainakin vielä se näyttää sopivalta, mutta pidemmässä käytössä vasta näkee sopiiko todella. Suht rauhassa ollaan vaihdettu ruuasta toiseen, mutta todellinen sopivuus näkyy yleensä vasta kun puoli säkkiä on syöty. Suunnitelmissa on myös vähentää Unin ruokinta kerrat kahteen, mutta saa nähdä miten käy, paheneeko varastaminen ym, nälän takia. Aikuiset koirat syö meillä 1-2 kertaaa päivässä, hieman päivästä riippuen. Nyt annoin tuota Jamesia ihan huvin vuoksi myös pikkukoirille ja joka koiralle se maistuu ihan uskomattoman hyvin! Aikanaan meillä villakoirat söi tuota hyvällä halulla, toivottavasti tämä nyt sopisi isovilloille.
Sisäsiisteys alkaa olla Unilla hanskassa. Toki pihalla käydään hyvin usein pelkällä pissillä, mutta ehkä 4 vahinko viikossa tulee ja nekin on usein ihan omaa vikaani (”teen vielä tämän ja sitten…”). Vahingot ovatkin jo valtavan kokoisia, kun koirallakin on jo kokoa. Ilon sisäsiisteys näyttäisi viimein olevan myös varmaa, en ole ainakaan huomannut missään enää Ilon jätöksiä. No Ilokin on päässyt ainakin joka toinen kerta pihalle mukaan.
Siis voi hyvä ihme tuon pennun ruokahalua. Tänään vaihteeksi rosvottiin pöydälle unohtunut näkkileipäkori. Lapset oli onneksi kotona ja saivat pelastettua edes osan. Syötyään iltaruualla 3dl nappulaa, koira onnistui murtautumaan ruokatynnyriin. Onneksi tynnyri oli pikkukoirien eli pohjalla oli vain muutama pikkusäkki, joihin Uni ei yltänyt. Viereinen tynnyri olisi ollut täynnä Unin penturuokaa 😀 . En voi kuvitellakkaan miten meidän käy, kun vähennämme Unilta kolme ruokaa aikuisen kahteen, Unihan kuolee nälkään… Ja koska ruokaa ei ole nytkään tarpeeksi tarjolla, voi aina välillä popsia jo kerran sulaneet ruokatuotokset. Tähän yritämme antaa nyt ananasta, jotta ne ei maistuisi.
Koko koiraporukka nukkui viime yön keittiössä, mikä paransi omaa unen laatuani. Olen öisin havahtunut Unen liikkumisiin ja kuunnellut käykö se uudestaan makaamaan vai olisiko pissahätä. Uni ei ole tehnyt öisin asioita, joten olen herännyt aivan turhaan. Kämppä on vaan hankala, koska keittiö on aikusiten makuuhuoneen ja lastenhuoneiden välissä ja haluan kumminkin kuulla lasten mahdollisen hädän.Mutta joka tapauksessa koirat ovat saaneet lopullisen häädön makuuhuoneesta, tosin monet yöt nuo aikuiset koirat on jo siellä viettäneet ilman esteitäkin, koska keittiössä sijaitsee koirien omat pedit. Harjakoirille oma, aina avoinna oleva häkki (suojapaikka) ja isoille koirille koiransäky sekä taiteltu peitto. On varaa valita. Koirien sängyksi on myös suunnitteilla poikien vanha sängyn patja, kunhanUni saa mittaa ja saan patjaan vedenpitävän pestävän päällisen.
Punnasin ja mittasin Unin, on se hitusen isompi, kuin Pupu aikanaan.
Pupu 13vk 40cm, 8kg
Uni 13vk 42-43cm, 10kg
Aletaan lähenemään isovillakoiran alarajaa jo nyt (45cm). Voisin kuvitella, että Unista tulee Pupua isompi, melko lailla Pilven kokoinen. Ruoka sille maistuukin ihan eri lailla kuin Pupulle tuon ikäisenä, mutta kokoonhan nyt vaikuttaa lähinnä geenit eikä nykykoirien tasapainoinen eväs. Ruokinnassa on pääpaino nykyään nappuloilla. Näin monen koiran perheessä se on yksinkertaisin ratkaisu ja Ilon kannalta ainut mahdollisuus, muu ruoka saa Ilon kakkaamaan lattioille, jos saa sitä liikaa. Nappularuokaa täydennetään ylimääriseksi jääneellä kotiruualla, raa’alla lihalla, sian ihralla, kasviksilla jne. Mutta saattaa mennä päiviä pelkällä nappulallakin. Ruokaa koirat saa kaksi kertaa päivässä ja Uni vielä 3 kertaa päivässä. Ruokina koirilla on näitä (määrät noin määriä):
Pupu, hoikka, ei liho helposti, koska liikkuu paljon:
6dl Purina Pro Plan pentu kana-riisi
Kaikki ylijäämä ruoka, enempi tai vähempi välillä parikin desiä (paitsi peruna, joka saa koiran haisemaan)
Silloin tällöin sian ihraa, öljyä, karpalojauhetta, Biotin-Plus tabletteja.
Uni, ahmatti, pohjaton, lihoo:
4-5dl Purina Pro Plan pentu kana-riisi (Pupu sai tässä iässä jo 6dl päivässä, joten nostanen määrää Unillakin nyt kun on hoikka)
1-2rkl lisuketta (raejuustoa, piimää, viiliä, raakaa lihaa)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta.
Ilo, ahne, lihoo hyvin helposti:
1dl Robur Light & sensitive
1tl lisuketta (raakaa, lihaa, kasviksia, ylijäämä ruokaa)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta.
Naomi, lihoo helposti, liikkuu vähän, silmät vuotaa ruuasta helposti:
2dl Robur Light & sensitive
1rkl lisuketta (raakaa, lihaa, kasviksia, ylijäämä ruokaa, peruna käy loistavasti)
Silloin tällöin öljyä, karpalojauhetta, Biotin Plus tabletteja.
Ilo ei saa Biotiini tablettaja, koska sillä on turkkia ihan liikaa muutenkin 😀 . Mutta muutkin saa satunnaisesti, koska en aina muista antaa. Karpaloa annan lähinnä ennaltaehkäisemään hiivaa ja virtsatietulehduksia ja onhan se muutenkin terveellistä. Hiivaa oli Pupulla pentuaikana korvissa ja ei ole nyt enää näkynyt, Naomin värjäymät johtuvat siitä, että hiiva ja bakteerit jyllää kosteissa silmän alusissa, eli myös sitä hillitsemään. Friskiessiä meillä syötiin aikasemmin aika paljonkin, se maistui hyvin, eikä ollut lyhyessä käytössä sen kummempaa kuin muukaan ruoka. Pidempään syötynä se oli sen verran köyhää ravintoa, että Pupulla ja Naomilla alkoi lihakset hupenemaan. Lisäksi kakkaa tuli isompia määriä. Tuo pikkutyttöjen Robur on semmoinen kompromissi ratkaisu, laatu muona, joka valuttaa vähiten Naomin silmiä.
Helpottavaa on ollut nyt oma rentous ruokinnassa, jos ruoka ei maistu, kerään tylysti kupit pois ja tarjoan uudestaan vasta seuraavalla ruualla. Näyttely ym erikoispäivinä jätän aikuisilta aamuruuan antamatta ja sitten annan illalla enempi. Tämä lähinnä siksi, ettei autossa oksennella (Naomi) ja että on virkeänä kehässä ja namit kiinnostaa. Ennen huolestutti Pupun ja Ilon syömättömyys pentuaikana ja nyt sitten Unin kauhea nälkä 😀 . Raukka parka kun on aina nälkäinen.
Pupun oma lisäruoka sukat ja alushousut, on nyt jääneet ruokalistalta pois. Unin tultua, vain kerran olen löytänyt yhden syödyn sukan ja sekin saattoi olla vanha!
Katsoin tänään kellosta aikaa kauanko Unilla menee kupin tyhjennykseen. Tänään oli vähän sähläämistä, kun nappulat ei olleet vielä kunnolla turvonneet mutta 1min 10sek meni 1dl ja risat+lisukkeiden tyhjennykseen. Varmasti Uni pystyy vielä parempaan jahka harjoitellaan 😀 . Koiran syömistyyli on ahmia kaikki kokonaisena. No hyvänä kakkosena tuli Ilo, 1min 20sek ½dl kuivia nappuloita ja ½tl lisuketta… Aikoinaan kaverini labbis tyhjensi annoksensa noin 4dl 27 sekunnissa, joten se on tavoite 😀
Pupulla ja etenkin Naomilla kestää. Erillaisten syömisnopeuksien takia koirat onkin jaettu porttien taakse, ettei ahneet tyhjennä hitaampien kuppeja. Naomi saa ansin ruuan portin taakse eteiseen. Sitten Ilo keittiön pöydän viereen ja Pupu omalle korokkeelleen. Sitten Uni viedään pesuhuoneeseen portin taakse, jossa se ruokansa myös korokkeelta. Uni on ekana valmis ja sitten louskuttaakin portin takana, että pääsisi muiden kupeille.