Voi Iloa…

Posted on

Ihmettelin äsken kun Uni pontevasti pesi Ilon niskaa ja korvia. Ajattelin, että se vaan hoitaa juoksuista Iloa, kun tytöillä on muutenkin mennyt taas kovaa juoksun takia. Kun Uni vaan jatkoi ja jatkoi, niin oli pakko tarkistaa ja voi piru, Ilon niskassa oli taas uusi hotspot rupi, vielä isompi kuin viimeksi. Nyt kun karva on kasvanut takaisin, niin iski taas heti! 🙁 Jotenkin ilmeisesti turkki hautoo, eikä varmaan juoksun hormonit auta asiaa. Se on kiva, kun noita voi tupsahtaa päivässä, onneksi ne on ainakin vielä rajoittuneet kaulaan ja yläselkään. Ei se auta kuin huomenna vedellä taas turkkia vähemmäksi.


Ilpan vuoro

Posted on

Nyt oli Ilpan vuoro päästä turkistaan. Sen turkin kanssa onnistuin jotenkin paremmin, kun olin Naomilla harjoitellut. Ilolla on myös paljon tiheämpi turkki, joten turkkia oli ehkä helpompi leikellä. Ilosta tuli entistä pikkuisempi Ilo, ihan kuin pikkupentu. Ilon niskassa oleva hotspot saatiin esiin turkin alta ja sitä on nyt voiteella hoidettu. Onneksi ei löytynyt kuin tuo yksi. Toivottavasti paranee kuten viimeksikin eli helposti. Virtaa tuntui Ilppaan tulevan tukan lähdön myötä, kuten Pupullakin. Naomilla en ole huomannut samanlaista.

dsc_1420.JPG

dsc_1422.JPG

dsc_1425.JPG
Naomia on haukuttu snautseriksi, joten otin kuvan sen hienosta niskakiehkuroista, jotka säästin.

dsc_1432.JPG
Pikku ja iso. Ilolta näkyy aina hassusti nuo kulmahampaat, tuolta huulen alta.


Ääh taas

Posted on

Ilpan rimmaus siirtyi vielä huomiselle, mutta tänään sain ikäväkseni todeta, että Ilon niskassa on taas ilmeisesti hotspottia, ainakin tutunoloinen rupi niskasta karvan alta löytyi 🙁 . Onneksi on tropit viime kerrasta. En käsitä miten tuo on taas tullut, kun ei koira ole nyt päässyt edes kostumaan. No toivottavasti turkin ohennus helpottaisi tätä kesää, viime kesä oli jo niin tuskanen noita hoidellessa. Ilolle ei vaan pysty jättämään harjakoiran niskaharjasta, kuten Naomille… No on sitten pallopää.

Tuhkapilvi on tuonut ongelmia koiranäyttelyihinkin. Nyt viikonloppuna olevassa Vaasan näyttelyssä, on joutuneet hyvin nopeasti etsimään ulkomaalaisille tuomareille sijaisia… Viikon kuluttua meillä on Lahden näyttely, mutta siellä on suomalainen tuomari.


Kalliimpaa…

Posted on

Todettava se on, että barf on kalliimpaa ainakin 4 koiran kanssa. Viikko sitten ostetut sapuskat on jo lopussa, joten viikko hinnaksi tulisi melkein tuo 42e… Kasvista on vielä jonkun verran jäljellä, mutta muutamaksi päiväksi vain. Nyt kun Unin pitäisi syödä paljon enempi ja rasvasempaa, että loppumassakaan ei katoaisi, niin tulisi vielä kalliimmaksi. Mutta jos lähtee siitä, että ruoka maksaa tuon 42e/vk, niin kuukausi hinnaksi tulisi 168e/kk. Selasin ja selasin nettiä, kyselin muilta mitä ne syöttää ja selasin vielä lisää. Etsiskelin lähinnä ns. barf-nappuloita, joissa ei ole viljaa. Löysin useampiakin, mutta useissa oli sitten perunaa, joka tunnetusti pierettää meidän koiria. Oli mm. James Wellbelovedilla, Orijenilla, Candidae mutta minä päädyin Acanaan. Acana grasslandissa oli perunan sijaan bataattia ja on hyvä ja laadukas  muona. Tarjolla olisi ollut myös tositosi barf kuivaruoka Ziwipeak, mutta kun 5kg kyseistä ruokaa maksaa 79e, niin ei paljon naurata. Acana maksoi  65e 13,5kg. Eli noin 86e/kk tulee tän porukan ruokinta.

Käytiin sitten illalla hakemassa ruoka Murren Murkinasta, joka on oikein barf paratiisi. Koska tuo Grassland ei ole niin rasvaista kuin viljapohjaiset ruuat, niin kyselin mitä voisin syöttää lisäksi Unille. Myyjä sanoikin, kovan pakkastalven verottaneen usean koiran rasvavarastoja ja silkan läskin sijaan suositteli ihraista possua. Eli ihraa, jossa oli vähän lihaa mukana, niin koira ei saa ns. rasvaripulia liiasta rasvasta.
Alku on ollut lupaava, ei ainakaan kellekkään mitään erikoisia äkillisiä oireita tullut, tosin puoliksi syövät raakaa edelleen ja saavat syödä jatkossakin. Lisäksi kuulin toisaalta, että jos tulee oireita ruuasta, sitä pitäisi vain jatkaa hoitaen lääkkeillä hiiva pois. Elimistö lyö usein yli tottumisvaiheessa ja kun jatkaa vain ruuan antamista, niin koiran elimistö ikäänkuin siedättyy ruualle. Näin siis oli joku eläinlääkäri neuvonut.

Pupun reaktio oli ihana. Kun kannoin ruokasäkin sisään autosta, niin Pupu ryntäsi säkin luo, kävi viereen makaamaan ja näytti siltä, että vihdoinkin saadaan ”oikeaa” ruokaa! 😀

EN muista onko täällä ollut näitä, ”pikku Unin” puuhia… Nämä on siis tapahtunut tässä aikasemmin, eikä samoina päivinä. Tässä hyvää esimerkkiä pentukuumeisille, että mitä se pikku suloisuus voi saada aikaiseksi (ja tässähän on vasta murto-osa) 😀

30122009200.jpg
Tiputettu tiskipöydältä lasinen vuoka, no olihan siitä murusia juustotorttua kiinni…

10122009170-1.jpg
Puoli kiloa hamsterin purua ympäri keittiötä + tarttuneena kaikkiin koiriin.

11012010207-1.jpg
Kaapin tyhjennys, jonka Uni teki pariinkin kertaan. Eli askartelu- ja vapputavaroita sekä iso rasiallinen pienenpieniä HAMAhelmiä…


Ruoka maistuu

Posted on

Empä ole koskaan nähnyt Naomin syövän noin nopeasti. Kanansiipi katoaa Naomin kitaan niin nopeasti, että se on ollut välillä nopein syöjä! Semmoista ei ole tapahtunut koskaan ennen, vaan meillä on kyllä aina odotettu Naomin ruokailun loppumista.

Jotain pientä on jo huomattu barffiin siirtymisestä… Pupu ei enää rapsuta itseään lainkaan ja korvatkin vaikuttavat terveiltä. Ensi viikolla pitäisi käydä antamassa näyte, niin näkee onko hiiva selätetty. Molemmat harjakoirat ovat alkaneet myös laihtumaan. Jo aikaisemmin huomasin, että viljoja saadessaan, harjakoirien mahanseutu oli aina turvoksissa ja painoa kertyi helposti. Ja kun jossain välissä koirat oli viljattomalla, niiden turvotus väheni ja ne laihtuivat ja tiivistyivät.

Niin ja Naomin kuorsaaminenkin on loppunut… Pitäsköhän emäntäkin laittaa viljattomalle 😀


Askel barffimpaan

Posted on

Hiivailut sen kuin jatkuivat ja iski jo Iloonkin, taas. Otin nyt viljatkin sitten pois ja siirryimme astetta barffimpaan suuntaan. Luonnonmukainen ruokinta ja barf vetää minua kummasti puoleensa, Pilvihän aikanaan ruokittiin näin ja se voi tavattoman hyvin. Sen viljayliherkkyyskin ”parani” barf ruualla ja koira kesti hyvin viljaa ja vaikka koiran purkkiruuan syöttämisen. Minun piti vain nyt päivittää barf tietouteni tämän päivän tasolle, kolmenvuoden takaisista.

Barffin kanssa pitää tietää mitä tekee, vähän niinkuin kotiruuankin kanssa, mutta perusperiaatteet on helppo oppia. Ruuan perusta on että kaikki annetaan raakana, niin liha, luut kuin kasvikset. Pääruokana on lihaisat luut, monet käyttää kanansiipiä ja kauloja. Toisena ruuan osana on kasvis-lihasoseet. Lisänä sitten mahdollisia vitamiineja ja öljyjä. Kaikki luut annetaan raakana. Oli vaikea oppia aluksi, antamaan esimerkiksi kanan- ja sianluita, kun aina oli opetettu niiden vaarallisuudesta, että menevät säröille. Oli opittava ja luotettava, että sudet ja ketut, saati kissat ei perkaa syömisiään ja jätä luita ja rustoja syömättä. Raa’at luut on joustavia ja ne sulaa lähes täydellisesti koiran vatsassa. Kypsennettyjä kananluita EI SAA KOSKAAN antaa koiralle, ne hajoavat teräviksi ja aiheuttavat pahaa jälkeä vatsassa. Kasvissoseet olen tehnyt nyt itse ja niissä on ollut tämmösiä. Ja huom. kasvissoseeseenkin kaikki tulee raakana, mutta soseutettuna. Itse teen soseen lihamyllyllä.

1500g kesäkurpitsaa
500g parsakaalia
500g amerikansalaattia
1dl puolukkaa

Määriä ja suhteita olen opiskellut ja ylös kirjannut viimepäivät, jotta tiedän mitä menee alas. Lisänä olen ostanut Murre-Mixin valmiita kana-kasvis barf ruokia, joissa on kaikki tarvittava valmiina. Ne on niille heikoille päiville, jolloin ei jaksaisi vääntää vaikka sosetta, sekä monipuolistamaan ruokavaliota.

Yksi takaiskukin tämän suhteen koettiin. Olen allerginen itse kananmunalle ja sitä kautta myös broilerille (sama otus). Jäisiä broilerin siipiä erotellessa pussiin, sain käsiini allergisen reaktion, joka ei toennut kuin lääkkeillä. Kumihanskoja yleensä käytänkin jos sopimattomia ruokia käsittelen, mutta varmuuden vuoksi ostelen varmaan muiden otusten luita ja kana saadaan noista valmispötköistä. Piti vaan setviä, mitkä on niin pieniä luita, että myös Ilo ja Naomi pystyvät niitä syömään. Possun kylkiluutikut ja kylkirustot sopivat myös pikkuisille suille.

Mitäs koirat sitten tykkäsivät. Aamulla liha-kasvisose meni muitta mukinoitta jokaisella alas, Nutrolinilla ryyditettynä.Illalla tarjolla oli sitten luuateria Jokaiselle levitin normaalille kupin paikalle pyyheliinan. Aloitin Naomista, koska ekoilla kerroilla pitää tarkkailla, ettei koira hotase luita kokonaisina, etenkin meilläkin on noita superahneita (mustia) koiria. Naomi katsoi ensin, että missäs hemmetissä mun kuppi on ??!? Ja mikä ihmeen kökön sä tohon laitoit??!? Nopeasti Naomi älysin kökön olevan ruokaa ja iski kiinni. Joutui myös tajuamaan, että piruvie, sitä pitääkin pureskella kunnolla, että sen saa syötyä. Naomi pysyi hienosti pyyhkeen päällä. Seuraavaksi oli Ilo. Ilolla pidin kiinni toisesta päästä ja kun varmistuin, että Ilo ei niele palasta kokonaisena, niin pystyin päästämään irti. Pupu söi luut kuin vanha tekijä, rauhassa pureksien. Unilla pidin myös luusta kiinni, mutta sekään ei ihme kyllä aikonut niellä neljää kanansiipeänsä kokonaisena vaan pureskeli ne kaikessa rauhassa, mikä on aivan ihme tuolta koiralta.

Mikäli tämä ei nyt auta hiivailuihin, ei auta kuin etsiä joku hypoallergianappula tms mikä sopisi… Mutta olen toiveikas tämän suhteen. Eroa tässä tuohon aloittamaani puuro-raakaliha ruokavalioon, ei ole kuin että kaikki tulee nyt raakana ja vilja on vain jätetty pois.

Tässä vielä BARF-linkkejä, jos joku haluaa tutustua tarkemmin:

Flagstones Kennelin Raakaruokinta ohjeet (kasvattaa mm. kiinanharjakoiria)

Barffi.net (Tamperelainen barf ruokakauppa)

Murren murkina (valmisruokia ja tietoa)

Zayora’s sivut koiran ruokinnasta

dsc_7440.JPG
Superahneet, mustat koirat jouluna.


Lumen ihmemaa

Posted on

Kävelimme 100m tien päähän pellolle juoksuttamaan koiria hangessa ja poluilla, koska oli hyvä kuvaus sää. Pojat hiihti samalla pellolla. Uni rakasti pomppia umpihangessa, Pupu pysyi lähinnä poluilla. Ladulle ne eivät onneksi lähteneet, koska se upotti koiran tassujen alla. Uskotamttoman hyvin Pupu ja Uni selviävät ilman takkeja, vaikka tänäänkin pakkasta oli -17’c astetta, etenkin kun pysyvät koko ajan liikkeessä. Unille on kyllä pakko pukea Turun näyttelyn jälkeen, jos on vielä pakkasia, näyttelyyn kun peppu ajellaan taas lyhyeksi.

Unin uudella ruokalistalla on nykyään myös mm. öljykynttilät. Uni oli nimittäin popsinut niitä kaapista! Onneksi öljykynttilät ovat vegaanisia ja myrkytyskeskuksen mukaan kerta-annoksena vaarattomia. Pääosin niissä taitaa olla parafiiniä ja voi luoja miten Unin kakkaa on riittänyt ja miten kauhealta se on haissut viime päivinä…

Kotona Unilla on hassu tapa pitää aina suussaan jotain pehmolelua. Uni makaa jossain nukkumassa, joku pehmo suussaa. Se ei lussuta pehmoa, eikä pureksi vaan ihan vain pitää sitä suussaan.

dsc_8895.JPG

dsc_8829.JPG

dsc_8814.JPG

dsc_8796.JPG

dsc_8848.JPG

dsc_8853.JPG

dsc_8811.JPG

dsc_8883.JPG


Taas hiivaa ja eläinlääkärin ohjeita

Posted on

Kyllästyin Pupun korvien läpyttelyyn (ne todella läpyttävät nyt kun karvat on poissa) ja jatkuvaan korvien rapsutteluun ja kiikutin neidin lääkäriin. Molemmista korvista löytyi taas hiivaa, oikeassa vielä hyvinkin hurjana. Rinnassa olevaa ihonalaista irtopattiakin näytin ja ilmeisesti tukkeutunut talirauhanen, seuraillaan tilannetta. Puhuin nyt myös lääkärin kanssa siitä, kun Pupu taas alkoi takkuamaan ja turkki meni kuivaksi ja huonoksi.

Eläinlääkärin mukaan niin takkuaminen ja turkin huonontuminen sekä jatkuva hiiva on kytköksissä toisiinsa. Mitä ilmeisimmin on jollain tapaa ruokintaperäistä, että elimistö voi huonosti, niin hiivakin pääsee jatkuvasti puhkeamaan. Eläinlääkärin mukaan myös jatkuva kikkailu ruokien kanssa edesauttaa. Koiran elimistö joutuu koko ajan sopeutumaan uusiin ruokiin, jos syötetään vähän sitä ja tätä ja lisätään tota ja sitä. Joillakin yksilöillä elimistö ei vaan enää sopeudukkaan jatkuvasti ja alkaa oireilemaan. Toiset on rautamahoja ja iso osa ruuista vaan menee mahan läpi sen kummemmin imeytymättä ja ongelmia aiheuttamatta. Eläinlääkäri suositteli, että Pupun ruuat vähennettäisiin muutamaan ruoka-aineeseen, jottei elimistön tarvitse niiden takia stressata, koiran elimistö kun ei vaihtelua kaipaa.Voisi valita joko valmiin ruuan missä ainekset on minimissä tai tehdä itse.

Itsetehtynä ruuassa olisi hyvä olla vaikka riisi, joku liha, joku kasvis ja sitten lisäksi Multigog vitamiinia ja joku öljyseos, esim. Nutrolin. Sitten vaan syötettäisiin tätä pitkän aikaa. 8 viikkoa kestää esimerkiksi ihon uusiutua ja vasta sitten voisi odotella jotain tuloksia.  Näillä näkymin teen ruuat itse edelleen, kun tuo on ollut ihan helppoa ja tietää sitten mitä oikeasti Pupu on saanut. Nyt vaan mietin minkä kasviksen ottaisin, mietin parsakaalia, mutta jossain lähteissä siitä on sanottu, että olisi suurissa määrin vaarallinen, mutta oikein kunnon todenperäisyyttä en löytänyt.

No kaiken päälle Pupulla on nyt 3 viikon korvatippa ja korvanpuhdistuskuuri edessä… Toivotaan että tuolla lähtisi, taas.

Kyselin myös mitä maksaisi kahden nartun sterilisaatio (Pupu ja Naomi) ja hinta oli aivan karmaiseva se olisi 500-600e, riippuen miten saisi tingittyä kun tulee kaksi koiraa! Ihan älytön hinta. Saattaa olla että leikkuutan vaan Pupun tai en kumpaakaan. Aikanaan Wilman ja Pilven leikkaus maksoi 285e yhteensä ja sekin oli kallista… Nyt yksi koira maksaa jo tuon.

Ilon kaulasta en olekkaan mitään kirjoittanut, mutta se parani hyvin nopeasti ja kivuttomasti eläinlääkärin aineilla. Ilo kävi tänään pesussa ja Ossi föönasi sen kuivaksi. Turkki tavoittelee jo paikkapaikoin maata…

dsc_7736.JPG