Treeniä

Posted on

Nyt kun RallyToko treenit loppu, on treenattava kotosalla. Tänään otettiin pientä tottelevaisuustreeniä, lähinnä rallytoko henkeen. Jokaisella harjoiteltiin niitä Jekun alkuharjoituksia ja huomasin, että ei se oikein suju keltään. Naomi sai tehä vähän sinnepäin. Pääosin pikkukoirat liiteli ilmassa metrin korkeudessa, jokainen noista oli pelkkää pomppupalloa, yritä nyt kouluttaa sellasia 😀

Ekana oli Jekku. Harjoiteltiin vähän seuraamista, mutta se meni ihan pompuiluksi ja väärällä puolelle menemistä käännöksissä. En käytä kotikoulutuksissa hihnaa, jotta en korjaa vahingossa hihnalla käytöstä, niin silloin on hieman haastavampaa hillitä koiria. Koska seuraaminen ei niin sujunut, harjoiteltiin paikalla pysymistä istuen ja maaten, niin että kierrän koiran ympäri. Jekku periaatteessa osasi tämän jo, mutta niin vaan koira yritti nousta ja pomppailla ylös.

Sitten olikin haastavin, eli Hubbitti. Hupi harjoittelee edelleen sivulle tuloa ja sillä on selkeitä vaikeuksia tulla lähelle. Koska koira on niin lyhytjalkainen, on itse taivuttava kaksin kerroin ja samalla asento painostaa koiraa ja sitten koirakin jää kauemmaksi. Ohjasin koiran sivulle tuloa vasemmalla kädellä, niin, että koiran oli tultava käden ja minun väliin. Sitten tajusin treenata lähellä oloa. Käytössä on KOM-käsky eteen lähelle tulolle (vanhalle palveluskoirien eteenistumiselle), nyt en vaatinut vielä istumista, vaan sitä aivan kiinni minuun tulemista. Ensin paikallaan ja palkkaus 5 sek välein, ennen kuin koira ehti siirtyä muualle, käsky ennen jokaista namia. Sitten askelta taaksepäin ja palkkaus, kun tarpeeksi lähellä. Koska nami tuli suht ylhäältä minun ihoa vasten, alkoi melko nopeasti Hupi tarjota myös istumista (tai siltä se ainakin näytti, tappijalasta on vaikea sanoa milloin se istuu 😀 ). Lopuksi otin sivulla seuraamista, niin että palkka tuli jalasta kiinni ja vauhti oli tosi hidasta (siis imuttamista). Yllättävän hyvin se sujui, sormet vaan meinasi kuolla ahneen tappijalan kanssa.

Naomi pääsi helpolla, sai uutena harjoitella takaa kiertoa sivulle tulosta, joka oli Naomille uusi juttu, mutta tapansa mukaan se osasi sen melkein heti.

Pupukaan ei toiminut oikein paikalleen jättämisessä, halusi kääntyä, pyrki ylös maasta ja jollei muuta niin pieniä pomppuja pepulla. En tiedä miten saisin Pupun ymmärtämään, että tuo pienikin liikahdus on liikaa. Periaatteessa Pupu tietää mitä paikka tarkoittaa, mutta jostain syystä se ei oikein kumminkaan pysynyt. No treeniä treeniä.

Treenien lopuksi poika leikitti yksivärisiä leluhulluja, piilottamalla lelua eri tavoin. Treeni oli hyvästä, oli kiva katsoa sivusta miten koirat toimii myös lasten kanssa ja lapset pärjää niiden kanssa. Pojille on aina tolkutettu, että jos sanot paikka, niin se on paikka ja koira palautetaan paikalleen jollei se pysy ja niin näytti oppi päähän menneen, niin koirille kuin lapsille. Hubbitin hyppykorkeus jaksaa hämmästyttää ja naurattaa toi Pupu, se raukka ei huomaa, että Hupi jo vei sen lelun 😀


Liikaa koiria

Posted on

Viime aikoina musta on alkanut tuntumaan, että meillä on liikaa koiria. Ja onhan niitä monta, jos autosta näkee jonkun, jolla on neljä niin katsoo silmät suurina, että ompa monta, kunnes tajuaa, että onhan mulla yhtä monta 😀 . Mutta oletushan oli silloin kun Hupi tuli meille, että Naomi ei pitkään porskuta. Nyt Naomi tuntuu elävän tasaisen hyvin, ilman vaivoja, joten muonavahvuus onkin pysynyt samana. Ja kun Naomi vielä nykyään lenkkeileekin, on lenkillä 4 koiraa mukana. Neljän koiran kävelytys on haastavaa. Hiljaisessa aamussa, kun ei ole ketään tielläliikkujia, ei tietenkään ole huolen häivää. Mutta kun yhtenä aamuna yhtäkkiä kulman takaa porhalsi vieras lapinkoira omistajansa kanssa, niin hässäkkä oli valmis. Koirat oli kuin ei olisi koiria ikinä nähneet ja kuin eivät olisi koskaan saaneet minkäänlaista koulutusta… Kyllä hieman hävetti remmin päässä. Tästä ärsyyntyneenä olenkin lenkittänyt nyt Pupua ja Jekkua kuonopannoissa, jotta tälläistä neljän laumaa on helpompi hallita. Koirat ei ole järin ilahtuneet muutoksesta, mutta itselle se tuo lenkittämiseen rentouden ja rauhan. Jekkuhan vetää muuten aina hihna piukalla, kaikenlaisista opetusyrityksistä huolimatta. Ja Pupu haukkuu ohikulkeville koirille… Ja kun koiria on se 4, kaksi per käsi, niin opettaminen ohituksiin koko laumalla on hieman haastavaa…

Nyt on huomannut, että 4 koiran laumassa myös eläinlääkärikulut nousevat huimasti, jos yhdellä on sitä ja toisella on tätä. Ruokintakustannuksia on tietenkin lisää. Ja ihan vaan kotonakin on koiria kaikki paikat täynnä 😀 Ja kun koko porukka usein vielä seuraa minua, niin minun siirtyminen aiheuttaa sen, että neljän lauma töröttää edessä keskellä lattiaa…
Puhumattakaan siitä kuuluisasta turkinhoidosta. Työ vie vapaa-aikaani ja Jekku pitää pestä viikottain. Olen tehnyt sen nyt viikonloppuisin ja silloin ei oikein jaksa laittaa kuin 1-2 koiraa, niinpä se olisi aina Jekku ja muiden pesuväli venyy, etenkin kun viime aikoina olen vielä itse sairastellut ja se on vienyt voimiani.

Tottakai tällä mennään kun on nämä tullut otettua. Kun joskus tulevaisuudessa elämä karsii tätä porukkaa, en välttämättä (on parempi sanoa näin, kuin en koskaan :D) laumaa suurenna, eli ota uutta. Tällä hetkellä tuntuu, että 1-2 koiran omistaja olisi paljon helpompaa, etenkin jos ne kaikki ovat viisaita ja sisäsiistejä aikuisia koiria 😀

DSC_3182

Nämä kaksi kulkee aina oikealla puolella omasta tahdostaan…

DSC_3183

Ja pojat painaltaa edellä…


Xylitolin vaarat ja kummallista yskimistä

Posted on

Mekin pääsimme kokemaan kauhu hetkiä xylitolin kanssa, sehän on myrkkyä koirille. Xylitol laskee koiran verensokeria ja pahimmillaan aiheuttaa maksavaurioita ja jopa kuoleman. Luonnekuvauksesta palatessamme lattialta löytyi kassin pohjalta kaivettu Läkerol lakritsirasia, jossa oli ollut yli puolet, nyt siis paketti silppuna lattialla. Pikainen miettiminen kuka on syyllinen, kaikki olivat elossa ja ihan ok vointisia. Vain kaksi koirista on aiemmin osoittaneet ahnetta taipumustaan varasteluun. Naomi ei vooinut olla syyllinen, se olisi jo kuollut. Jekku ei moisista ruuista välitä, joten syylliset oli urpo ja turpo, Hupi ja Pupu. Pikainen soitti Viikin eläinklinikalle, jossa puhelimeen vastannut lääkärioppilas nopeasti laski paljonko oli mennyt ja onko vaaraksi. No olihan se liikaa molemmille, 9 kiloiselle ceskylle sekä 18 kiloiselle Pupulle. Koska koirien vointi oli ok, ei ollut pikaista hätää, molempia yritettävä oksettaa suolalla ja jos vointi heikkenee, niin välittömästi eläinlääkäriin. Vaikka en tiennyt oliko syömisestä tunti vai viisi tuntia, päätin oksennuttaa koirat. En ole koskaan saanut onnistumaan suola oksetuksia koirilla, yrittää sai kuulemma vain kerran, useammasta yrityksestä voi seurata sitten suolamyrkytys. Vedestä ja merisuolasta pallot, koirat pesuhuoneeseen ja suola kitaan. Hetken ne maiskutteli ja mietin, että sinne meni eikä mitään hyötyä, mutta sitten alkoi molemmat oksentaa. Hupilta tuli pelkkää limaa ja muutama ruoho, mutta Pupu, se oksensi voimakkaasti lakritsille haisevaa oksennusta. Ja mitäs sieltä lisäksi tuli… SUKKA! Eli syyllinen oli löytynyt, huokasin helpotuksesta, Pupulla on isompi massa selvitä myrkytyksestä. Pupua piti ruokkia puolen tunnin välein, jotta verensokeri pysyisi tasaisena, Pupua tämä järjestely ei lainkaan haitannut 😀 . Pupu oli illan ehkä hitusen väsyneempi mutta mitään muita oireita ei tullut. Ja aamullakin odotti 4 pirteää koiraa lenkille.

Viikistä oli suositellut myöhemmin käydä kontrolloimassa maksa-arvot ja ne käytiin eilen ottamassa. Maksa-arvot oli täysin normaalit, eli me onneksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä.

Xylitoli episodin jälkeen Pupu on alkanut yskimään riehuessa ja yli-innostuessaan. Koira yskähtää muutaman kerran ja yökkää. Tätä kysyin eläinlääkäriltä samalla.Kennelyskää tai flussaa ei ollut, sydän ja keuhkon äänissä ei mitään outoa. Ainoaksi jäi epäilys, että xylitol oli ärsyttänyt vatsaa ja aiheuttaa närästystä, joka innostuessa pahenee ja aiheuttaa oireitta. Hoitona kokeiluna nyt Pepsid 10mg, 30-60min ennen ruokaa eli närästyslääkettä, kahden viikon ajan. Jos ei auta niin tutkitaan lisää, nyt on kumminkin ollut hännässä kasvainta ja sen leikkausta, xylitol rasitteena.
Mystisenä tähän juttuun on, että Pupun siskolla, on samoja oireita ollut viime aikoina… Ja edesmenneen Pilveni siskolla oli ruokatorvenlaajentuma alkanut samoilla oireilla. No seurailemme kakomista ja jatketaan tutkimuksia jos tarpeen.

DSC_3181

Pupu lääkärissä


Koiran hinta

Posted on

Nyt tulee armotonta pohdintaa, mitä olen nyt muutamia päiviä miettinyt. Koiranruokien ja tarvikkeiden hinta. Miten sitä ihmisellä keikahtaa ajatuksen päälaelleen, kun kyseessä on koirien sapuskat tai vaikka shampoot. Perheelle sitä ostaa -30% ruokia ja poistokorista shampoita. Mutta mitä koirille, ei missään nimessä sitä halpaa koiranruokaa tai jotain vain shampoita. Vaikka ne saattaisi niille sopiakin. Koirat syö vain koiraeläimelle optimaalista ravintoa, maksoi mitä maksoi ja perhe syö jotain mahdollisimman edullista mitä kaupasta löytyy, vaikka se ei olisi ihan optimaalista ihmiseläimelle (toki ihmismieli usein valitsee itselleen ehkä ei niin optimaalista 😀 ). Missä on vika, kun eläin ohittaa minut itseni, miten se eläin olisi lopulta tärkeämpi, kuin minun itseni ravinto ja terveys… Ja markkinoijat tietenkin käyttää tätä häikäilemättä hyväkseen.

Tämä mietintä kiteytyi taas, kun pakastin huusi tyhjyyttää koiran pakasteruuasta. Tämä porukka syö kerralla noin 1200g ( noin 400g – 400g -200g – 150g) ja se maksaa päivän annoksena esimerkkinä Kennelpakasteen 800g lihapötkö noin 2,80e ja Mushin hasvispötkö siihen kylkeen noin 1,80e (hinnat vaihtelee sen mukaan usein ostatko laatikollisen vai irtona ja mistä, meillä ei ole isoa pakastinta, joten irtona kalliimmalla menee). Se tekee 4,60e päivässä ja on noin 138e/kk ja tästä puuttuu vielä vaihtelu, tämä on vain halvalla possin jauhelihalla. Eli veikkaisin hinnan lisineen pyörivän siinä 150e tienoilla kuussa, enempää en edes uskalla miettiä. Se on paljon, sillä hyvälaatuisen, mutta edullisen säkin nappulaa saa 50e:llä ja kallis, superhieno ruokakin maksaa vajaa 100e kuussa. Että siinä voi miettiä, mikä olisi hinnallisesti järkevää…

Toki sitten astuu kuvaan ongelmat koirien kanssa, Pupu saa närästystä viljallisista nappuloista ja syö sitten vaatteita. Hupilla  tulee herkästi hiivaa (ilmeisesti jotain nuoruusiän hiivailuja kuulemma). Harjakoirilla ei ole ruokien suhteen mitään ongelmia., muuta kuin että joistakin silmät vuotaa… Ja kun minä olen näissäkin asioissa niin tarkka. Moni vaan ruokkii koiran millä sattuu ja ei mitään ongelmia, vaikka ois lauma.

Jatkan miettimistä 😀 Kukaan muu ei saa koiranhoidosta ja ruokinnasta näin vaikeaa…


Vapaus

Posted on

Pupulla oli niin onni, kun kahden viikon sairasloma loppui ja vapaus juosta palasi. Voi sitä koiran onnea kun se hulluna juoksi Hupin kanssa ympäri pihaa.

DSC_2268

Yksi oli niin onnellinen

DSC_2260

Ja näillä kahdella vauhtia riitti

DSC_2312

DSC_2361

DSC_2390

DSC_2406

Naomin vaanintaa…

DSC_2475

Syksy on tullut, Jekku näyttää nyt taas pääosin tältä, likaiselta rakkikoiralta.

DSC_2450

Pupu sai hajun


Hidasta paranemista

Posted on

Kuten jo Roosan ajoista muistin, niin hännän paraneminen on ollut hidasta ja tuskaisaa. Paraneva häntä kutisee ja vaivaa ja kaiken lisäksi koira pääsee siihen tarvittaessa käsiksi, pöntöistä päässä huolimatta. Kaikenmaailman pötköt ja suojaukset on yritetty ja lopulta paras on ollut pitää häntä auki ja suihkuttaa siihen koirien pahanhajuista haavasuihketta (ja tietenkin lisänä se pönttö päässä). Koira on ollut etenkin iltaisin melkoisen rauhaton, ei ole voinut istua eikä maata, kun häntä haava on vaivannut. Koira on pahimmillaan kävellyt ympäri kämppää levottomana. Häntä myös punotti ja vuoti pitkään, niinpä koiraa ja kutinaa helpottaakseni, olen suihkutellut häntää, jottei vuotavissa kohdissa ala mitään muhimaan, etenkin kun häntä on ollut auki ja esim. istuessa ja maatessa osuu maahan.

Pupulle on nyt hommattava myös virallinen Kennelliiton maksullinen kaavake amputoinnista, koirilla kun ei ole asiaa ”typistettyinä” mihinkään Kennelliiton rientoihin. Näyttelyt, tokokokeet, ym on kaikki pois suljettu typistetyiltä. No yritän huomisella tikkien poistolla saada asian hoidettua, kun eläinlääkärin pitää kaavake lähettää kennelliittoon…

Näin lyhyt se nyt on...

Näin lyhyt se nyt on…

Tässä vertailukuvaa reilu vuosi sitten: http://www.jekkula.com/wp-content/uploads/2012/09/dsc_7920-001.JPG


Koiranelämääkö?

Posted on

Joskus sitä miettii koiranjalostuksen järkevyyttä… Etenkin kun on pessyt, föönannut ja selvittänyt, jälleen kerran, parin pojan turkin. Rakenteesta on puhuttu paljon, mutta turkeista ei niinkään. Onko oikeasti järkeä jalostaa koiria, jotka takkuuntuvat pahimmillaan päivässä – parissa ja ulkonäkö vaatii jatkuvaa pesemistä. Sateisella kelillä, lumessa, kurassa, koira tietenkin takkuuntuu ja turkki menee huonoksi välittömästi. Miten sellainen koira voi elää täysipainoista koiran elämää, jos vertaa vaikka sileäkarvaiseen turkkiin. Ei ole koiranelämää olla takussakaan. Jotain on pielessä, kun koira ei voi syödä ruokaa, ilman että korvakarvat pitää paketoida, niin ettei ne ole ruuassa (ja siellä ulkona kurassa). Tukka pitää laittaa kiinni, jottei se hankaa silmiä tai poista koiran näkyvyyttä, pahimmillaan turkki silmissä voi aiheuttaa silmätulehduksia. Pompuloita pitää vaihtaa usein, jottei niiden alla oleva karva takkua. Ja nämä asiat koskee aikalailla tietenkin näyttelykoiria, joilla halutaan pitää turkki, mutta myös kotikoiria, joiden turkki on luvattoman usein pitkänä ja  takussa, vaikka ne voisi olla lyhyeksi ajeltuja.

Olen aina sanonut, että meillä koirat saavat elää täysipainoista koiranelämää turkeista huolimatta, näinhän se on. Mutta silti sitä miettii, kun koirat pääsevät ihanalle metsälenkille kosteaan syyssäähän, koirat nauttivat ja painaltavat menemään… kunnes… turkin alaosa on niin täynnä oksia ja muuta metsän roskaa, että eteneminen pysähtyy. Oksia pitää riipiä turkista jo kävellessä, jotta eteneminen taas onnistuisi. Kotiin tultua saakin alkaa setviä turkkia risuista ja männynkävyistä, turkki on taas takkuuntunut ja pitäisi tehdä täyspesu, tunnin metsälenkin perään… Ja jos huomenna mentäis taas vaikka sorakuopalle juoksemaan, pitäisi taas tehdä täyspesu, koska märkä hiekka on täysi turkin surma. Jos multa kysytään, niin koirat olisi onnellisimpia pitkät liehuturkit lyhyeksi ajeltuna ja partakarvat säästettynä…

Treenaamme Rally-Tokoa usean löytökoiran kanssa. Sekarotuisia ja elämäänsä tyytyväisiä karvakorvia, joita ei turkkihuolet vaivaa. Sen verran monta vuotta olen näyttelyturkkeja laittanut, että tuntuu jo siltä, että seuraava koira voisi olla jo helpompi turkiltaan 😀 Miten paljon lisää saisi vapaa-aikaa, jos ei tarvitsisi viettää tuntikausia viikossa pesuhuoneessa ja föönin varressa… Nyt kun on töissä, jokainen tunti on kullan arvoinen.

1146600_10151633483388865_1438400947_n

Pupu jo luopui taas turkistaan häntäleikkaukseen mennessään, näin ei tarvitse takkuuntua, kun on muutenkin kipeänä.

1150830_10151645984718865_297275189_n

Turkinhoidon unelma sää, kuiva ja aurinkoinen, ikävä kyllä suomessa ei aina ole tälläistä…


50-50

Posted on

Pari kuukautta meillä syötiin täysbarffia ja nyt on siirrytty pikkuhiljaa 50-50 ruokavalioon. Barffi pelkästään syötettynä on meidän laumalle kallista, etenkin kun haluan päästä helpolla ja syöttää valmiita ruokia. Ja kun Hupi syö saman annoksen kuin Pupu 😀 Niinpä pikku hiljaa mielessä kyti lisätä vähän nappulaa ruokavalioon, etenkin kun raa’alla ei ollut niin mielettömiä muutoksia. Tai no Hupilla oli, mutta muut koirat oli aikalailla entisensä. Hupin korvat parani, eikä hiivaa tai muita vaivoja tullut.

Hupi on voittanut sen verran noita nappuloita, että käyttämättömiä nappulasäkkejä täällä lojuu ja barffiin siirtyessäkin meillä oli tynnyrillinen nappulaa ja niistä aloitin. Hupin kanssa tuli vaan ongelma, kun se ei nyt selkeästi oikein viljan kanssa tule toimeen. Niinpä nyt Hupi syö omaa nappulaansa. Muilla on menossa Cibaun kala-riisi ja Hupilla on Virbacin Dermal. Ja puolet annoksesta on lihaa, ei mitään liha-kasvispötköä, vaan pelkkää lihaa. Tälläisellä ruokavaliolla on etunsa, koira saa tarpeeksi tarvitsemaansa lihaa ja kun puolet on nappulaa, koira saa myös tarpeeksi ravintoaineita, eikä tarvitse lisätä mitään lisävitamiineja.