Pupu leikattiin perjantaina ja häntä jouduttiin lopulta amputoimaan kokonaan poikki. Patti oli juuri häntämutkan kohdalla, joten tikkaukset ym ei olisi onnistuneet. No Onneksi häntää jäi vielä jäljelle, vaikka se lyhyt olikin jo alunperin. Nyt sitten häntä on paketissa seuraavat kaksi viikkoa. Häntä on paketoitu niin, että sisällä on pahviputki, ettei häntä osu suojauksiin ja suojaa se vähän, jos häntä osuu jonnekkin. Roosan aikana siteitä vaihdettiin, puhdistettiin ym, nyt tämä paketti yritetään pitää paikallaan 2 viikkoa, tikkien poistoon asti. Siihen on jätetty päähän ilmareikäkin, että se ei muhisi siellä paketin sisällä.
Päässä on Pupua ärsyttävä pöntökin pari viikkoa ja lenkit on lyhyitä ja rauhallisia lyhyitä pissatuksia. Nyt aluksi koira on sen verran kipeä, ettei sitä huvitakkaan, mutta viikon päästä voi alkaa jo virtaa olemaan. Pupulla on antibiootti- ja särkylääke kuurikin menossa, jotta ei olisi niin kipeä ja häntä paranisi mahdollisimman hyvin.
Pupu leikkauksen jälkeen, vielä pöllyssä ja pönttö päässä ärsytti
Pupulla on ollut jonkun aikaa hännässä patti, sellainen vaalea, rasvapatin näköinen. En ole huolestunut, sillä 6-vuotiaalla koiralla nyt aina tulee jotain tollasia. Nyt patti on kasvanut ja vaihtanut mustelmaiseksi väriä, niin päätin mennä lääkäriin. Patti on todella joku rasvapatti tai tukkeutunut ihohuokonen, mutta paikka on äärimmäisen huono. Hännässä ei ole nahkaa mitä venyä ja siksi patilla on räjähdysvaara. Patti leikataan mahdollisimman nopeasti eli maanantaina ja toivotaan, ettei se räjähdä ennen sitä tai ollaan pulassa. Leikkaustilanteessa sitten näkee, pystyykö haava tikkaamaan vai joutuuko hännän vetämään poikki. Hännässä kun ei ole ylimääräistä nahkaa jota tikata, etenkin kun patti on noin iso… No maanataina saadaan tietää. Nyt lähtee kyllä turkki, en ala hoitamaan häntää ja turkkia, kun tässä menee pari kuukautta melkoisen varmasti. Kokemusta on Roosa toyvillan hännän poikkasusta, kun se loukkasi sen niin, että se meni poikki aikanaan, sitä paranneltiin melkoisen pitkään…
Vietimme viikonlopun ceskykerhon kesäpäivillä Säkylässä. Tulimme paikalle lauantaina ja mökin saatuamme alkoi ulkomuototuomari Kirsti Louhen näyttelykoulutus. Tällä kertaa pojat saivat mennä koirien kanssa harjoittelemaan, itse käväsin vain Pupun kanssa ja viimeisenä tyhjään kehään pääsi vielä Naomi loistamaan. Ja se loistikin, vaikka tuomari katsoi, koska oli yksin. Pupu teki klassiset, pussaili tuomaria. Ja juoksi päättömänä kehässä, pakko oli komentaa se seuraamaan, jottei juossut kontaktia pidellen, metrin edellä… Pojillakin sujui hyvin, hihnat vähän kireinä vain, kun ei ollut luottoa koiraan vielä.
Seuraavana päivänä oli ceskyjen clubshow, mukana oli kolmisenkymmentä ceskyä ja muutama muunrotuinen. Hupi kisasi 10 muun ceskyuroksen kanssa ja tuli uskomattomasti urosten neljänneksi, mukana oli kumminkin useita valiouroksiakin.
Tuomari Kimmo Mustonen
Kookas, mutta tyypiltään oikea juniori uros. Purenta ok. Oikealinjainen, hyvä pää. Hyvät silmät ja oikea ilme. Kookkaat korvat. Hyvä kaula ja selkälinja. Hieman niukasti kulmautunut edestä, sopivasti takaa. Hyvä runko ja luusto. Hyvä karvanlaatu. Häntä nousee liikkeessä turhan korkealle. Vaivattomat tehokkaat liikkeet. Miellyttävä luonne. Esitetään hyvin.
JUK-2, KP, PU-4
Näyttelyn jälkeen oli vielä 30m juoksukilpailu, ensin ceskyille, sitten muiden rotuisetkin. Hupilla vähän lähtö viivästyi, kun ei se oikein tajunnut mikä oli homman nimi, mutta hienosti viidenneksi ceskyissä juoksi. Jekku juoksi seuraavana, mutta kun se päästettiin lähtöviivalta irti, se sanoi selkeästi minulle, ”venaa hetki” ja meni nostamaan jalkaa juoksuradan reunaan! Ja sen jälkeen se pinkoi minkä jaloistaan pääsi… Pirun poika, ilman moista se olisi ollut todella nopea, nyt se oli vääränrotuisten viides. Mutta Pupu, se tiesi mikä oli homman nimi, joskus tokotreeneissä on harjoiteltu samalla tavalla nopeaa luoksetuloa. Pupu tuli kaikista koirista, niin vääränrotuisista kuin ceskyistä nopeiten ja voitti. 30m matkalla aika oli noin 3,30sek.
Olen miettinyt viime päivinä ihmisten koiramääriä. Ei saisi yleistää, mutta monesti näyttelyharrastajilla on enempi koiria, kuin niillä, jotka harrastavat innokkaasti jotain lajia. Tähän on ihan selkeä selityskin, koirilla on usein vikoja, jotka estävät niiden menestyksen näyttelykehissä, vaikka ne muuten olisivat täydellisiä. Korva vähän vinossa, hammas puuttuu tai pieni väri virhe (meiltä löytyy nuo kaikki 😀 ) Niinpä hankitaan ehkä uusi kilpakumppani, toivoen, että sen kanssa sitten niitettäisiin menestystä. Näyttelytreenaus ei peruskoiralta isoja vaadi, pentuna pidetään huolta, että vieraat on kivoja ja saa kosketella, sitten harjoitellaan vaan vähän remmikävelyä kehään ja pienillä pöydällä olo, suuria ei vaadita. Koiria voi olla useita, koska niiden treenaamiseen ei mene vuosia.
Tottelevaisuus ym lajien treenaajilla on yleensä yksi koira erityisesti treenin alla. Koska treenataan huolella, on ajan jakaminen useammalle jo aikaa vievämpää. Joskus on kaksikin, vanha jo hyvin koulutettu ja nuori uusi jota treenataan aktiivisesti. Treenaajalla ei millään voisi olla 5 koiraa treenauksessa kilpailutasoisesti.
Olen itse taas innostunut jotenkin kouluttamisesta, niin näitä asioita tulee mietittyä. Naomi meillä on rajattu kaikesta harrastamisesta ulos, mutta mulla ois oikeesti 3 hyvää harrastuskoiraa täällä, päätä sitten aina kenet valitset minnekkin ja kun ois niin kiva nyt mennä Jekun kanssa sinne rallytokoon ja sit Pupun kanssa tokoon ja mitäs Hupin kanssa keksittäis… Ei näin perheellisen aika riitä koko porukan kouluttamiseen kaikissa koulutuksissa. Pitää valita sitten yksi, jonka kanssa tekee enempi ja samalla tuntee koko ajan huonoa omatuntoa siitä, että toisistakin koirista tämä olisi varmasti tosi kivaa.
Kun Jekku tuli muotovalioksi, tipahti vähän tyhjiöön, että mitäs sitten. No toki cacibeja pitää nyt lähteä keräämään, mutta en tiedä onko minusta lähtemään ulkomaille näyttelyyn. Hetkittäin koko näyttelytouhukin tuntuu ihan urpolta ja silti mulla on 3 näyttelyilmottautumista sisässä, yksi jokaiselle koiralle tässä kuussa. Hauskoja hetkiä oli mm. Honkajoella, jossa Jekku valioitui, kun katsoin löwchen rodun arvostelua: ”Miksi noilta on ajeltu peppu kaljuksi?”, ”sama kuin ajelisin Jekun pyrstön”… Niin ja samaan aikaan mulla oli kotona peppu paljaaksi ajeltu koira, jolla oli vielä kivat sämpyläpallot siellä lisänä 😀 Että onko näissä näyttelyjutuissa oikeasti järkeä 😀
Hupi omistaa hassut korvat, välillä ne on ihan ceskyn korvat, mutta koira osaa höristää niitä ylöspäin, jolloin ollaan hyvin kaukana kauniista ceskyn päästä. Välillä korvat voi olla puoli päivää ihan pöljästi ja sitten yhtäkkiä palaavat paikalleen. Kun korvissa oli hiivaa, niin ne olivat pitkään ihan hullusti, silloin piti alkaa miettimään, että jos ne nyt jäävät noin, niin mitäs sitten, siihen kosahtaa koko näyttelyura. Siinä mietit juuri tätä näyttelyjen järkevyyttä, muuten täydellinen mutta mitä jos noi korvat jääkin lopulta pieleen, niin koira on arvoton. Jos haluat jatkaa näyttelyharrastusta, niin sinun on hankittava taas uusi koira (ja jos tilaa ei ole, niin antaa se epäkelpo pois). Itselleni koirien maksimimäärä on ehdottomasti 4kpl ja koska meillä ei koiria kierrätetä, niin piti alkaa miettimään että mitäs me sitten tehdään. No me alettiin harjoitella katsekontaktia, joka on tottelevaisuuskoulutuksen perusta 😀 No korvat elää omaa elämäänsä ja ainakin tähän asti ne on olleet kehässä aina hienosti ja kotonakin jos ei ole liian vauhdikas meno päällä.
Hei olen Hupi ja osaan nostaa korvani myös näin 😀
Mut sit kun haluun olla ceskyn näköinen, pidän ne näin… 😀
Jekun valiotaulu, kaikki mitä valioitumiseen tarvittiin…
Ja sit valio kauneimmillaan. Tänään jo vitsillä heitin, että nyt lähtee turkki… kastumisen jälkeen huomenna on edessä pesu tai muuten tulee iiiiso takku… Tahtoo sen normirakenteisen helppoturkki koiran, josta ei lähde karvaa 😀
Ja sitten vielä ihana Naomi, joka näyttää mikä on kivointa, tehdä hommia ja saada siitä namia, viis tittelit ja turkit 😀
Lomailimme Honkajoen näyttelyn jälkeen viikon verran Parkanossa. Koirille se tiesi vapautta vanhan maatilan pihapiirissä ja retkiä metsään, sekä tietenkin mustikoiden syöntiä. Ainut rajoite oli tie, jonne ei ollut asiaa, vaikka se kiertääkin pihan kahdelta reunalta. Siitä kulkee harvakseltaan autoja (muutama päivässä) ja ihmisiä sekä joskus hevosiakin on nähty. Pupu on ainut, joka säntää autojen tullessa, mutta onneksi ne kuuluu aika pitkältä ja Puun ehtii kutsua luokse.
Lomailun vakiovarustukseen kuului namitasku, jonka avulla koirat sai helposti kiinni. Loppu ajasta Hupia alkoi kiinnostaa hajut niin, että sitä sai huudella aikalailla ennenkuin ilmestyi jostain pöheiköstä, tosin tappijaloilla se ei heinikoista kauhean helposti näyttävän pääsevän eteenpäin. Samoin kun hakkuu aukeilla kuljettiin, niin välillä ihmetteli, että kyseessä olisi metsästyskoira, niin oli koira risua turkki täysi sekä tappijaloilla oli haastavaa kulkea maastossa, mutta ehkä tsekeissä on helpommat metsät kuin meillä 😀
Vauhdilla perään, tuolla tapahtuu!
Pusu Jekulle
Montako jalkaa ja missä?
Jostain syystä harjakoirat rakastaa kieriä kuolleissa kastemadoissa!
Sukumme nuorin (koira)jäsen kävi meillä oppimassa koiramaisia taitoja. Jare on 4,5kk ikäinen airedalenterrieri uros. Oli hauska huomata, miten partapojat löysivät heti yhteisen sävelen, niillä leikki sujui älyttömän hyvin. Pupukin sai muutaman spurtin mutta lähinnä haukkui pennun korvan juuressa ”leiki!leiki!leiki!” joten jossain vaiheessa passitettiin, muut paitsi Hupi ja Jare sisälle, niin sai pojat rauhassa painia. Jekku ajatteli näyttää heti kaapin paikan, mutta sen jälkeen olikin ihan ok, Naomikin uskalsi käydä haistelemassa ja murisemalla komentaa moista karvanaamaa kauemmaksi.
Jarella oli hassu tapa, kun Hupi kaatui maahan purtavaksi, halusi Jare kaatua Hupin yli myös maahan, meinasi vaan ceskypoika litistyä alle 😀
Mitäpä sitä helteellä tekisi kuin pesisi koiria 😀 Pesin ja trimmasin Hupin toissapäivänä sunnuntain Tuusulan näyttelyä varten, jossa kilpakumppanina on oma veli Opie. Pojat on kuvien perusteella aika kopioita toisistaan, joten saapa nähdä miten käy.
Jekku kävi myös pesussa toissapäivänä ja kävi myös tänään. Ekassa pesussa takkua oli ihan järjettömästi, kiitos koirahuoneeseen laittamani pörröisen keinokuitu kuramaton :D. Turkkia sai availla aika lailla, enkä uskonut sen pysyvän siistinä ja takuttomana perjantaihin asti, jolloin olisi näyttelypesu. Avattu turkki vetäytyy hyvin nopeasti takaisin takuille, niinpä pesasisin Jekun aamulla, kun ei ollut vielä niin läkähdyttävä. Hyväksi ideaksi on tullut tehdä hommat pihalla varjossa. Föönauksessa jätän itse vehkeen sisälle ja otan vain letkun ulos oven raosta. Näin turbo ei kuumene liikaa, kun se saa ilmanlämpöpumpun viilentämää sisäilmaa sisuksiinsa.
Yllättävän hyvin koirat on tuolla helteessä pärjänneet, Naomikin. Makoilevat varjossa sekä viileässä varastossa ja tietenkin sisällä on mukavan viileää. Eilen oltiin koko poppoo näyttelyharkoissakin, Naomikin mukana. Naomi jaksoi hyvin sen reissun ja oli niin onnellinen kun sai hetken treenata.
Hupi pestynä ja trimmattuna
Jekku, yksisarvinen
Julia on nauttinut kesästä ulkona. Juliahan asuu 24/7 kesäaikana aitauksessaan.
Nämä helteet on hyvin kelvanneet Hekallekkin, joka pääsee ulos vain kun on tarpeeksi Tunisian ilmastoa. Nyt sekin on voinut olla helteiden takia yötä päivää.