Tänään Jekku poika oli Tuuloksen näyttelyssä. Vastassa oli vain yksi samanvärinen uros. Jekkupoika teki sen taas eli oli rotunsa paras pentu. Tuomari kertoi kehän jälkeen miksi oli päätynyt tähän, mutta ei mulle muistiin jäänyt kuin, että Jekulla oli upeampi pää ja toinen oli hieman iso hänen makuunsa. Liikkeet ja hännät molemmilla samanmoisia. Toisella oli hänen mielestään ehkä parempi kroppa, mutta silti tykkäsi kumminkin enempi Jekusta

Kehä käytös taasen oli mitä oli Alussa juokseminenkaan ei sujunut, kun piti niin katsella muita kehän reunoilla. Ja seisominenkaan ei oikein onnistunut, kun on harjoiteltu uutta tyyliä ja yritin sitä ja kun se ei toiminutkaan, niin ei meinannut toimia mikään muukaan. Mutta nyt on onneksi pari viikkoa lisää aikaa harjoitella, saa nähdä tuleeko mitään järkevää aikaiseksi. Selkeästi alkaa muut koirat pikku hiljaa poikaa kiinnostaa, että saapa nähdä miten kohta kehissä kulkee.

Tällä hetkellä Vuoden 2011 uros harjakoiranpentu -kisassa Jekku on sijalla 1. Vielä on 3 näyttelyä jäljellä (+2 joihin Jekku ei enää ikänsä puolesta pääse) ja sieltä voi vielä joku pyyhkäistä ohi

Tuomarina Åsa Andersson, Ruotsi

Maskulin hane, med mycket vackert huvud och uttryck, bra öron, fin överlinje, Ok svans, tillräckligt vinklad, rör sig bra, fin slöja, välvisad

Maskuliininen uros, erittäin kaunis pää ja ilme, hyvät korvat, hyvä ylälinja, Ok häntä, riittävän kulmautunut, liikkuu hyvin, kaunis turkki, hyvin esitetty

PEK-1 KP, ROP-pentu

Kehän jälkeen pääsinkin toteuttamaan salaisen haaveeni, josta haaveilin, silloin, kun Uni vielä asui meillä. Pitkää tukkaa laittaessa, aina mietti, että saisipa tämän saksia alas ja tänään sain! Uni yritti useassa näyttelyssä vikaa sertiä ja sitä ei sieltä tullut ja turkki oli elämän pyörteessä mennyt jo aikamoiseen kuntoon. Niinpä siirryttiin suunnitelmaan B ja vaihdetaan Unin mallia, mutta sitä ennen leikattiin tukka lyhyeksi, kun jalkakarvojen kasvu kestää. No saapa nähdä tuleeko Uni enää kehiin ollenkaan vai lähteekö Uni tavoittelemaan toisia valionarvoja toko- ja agilitykehissä

Parasta oli nähdä kyllä Uni ja sen seesteinen olemus. Koirasta oli vuodessa kadonnut se levottomuus ja epätoivo sekä se älytön sähellys. Sain mä hitusen sitä vanhaa sekopäätä sieltä kaivettua esiin, mutta kaikin puolin koira vaikutti todella onnelliselta ja normaalilta koiralta. Trimmatessa itkeskeli emäntänsä perää, luuli varmaan, että jätetään taas näiden hullujen käsiin. Pojat Uni pussas, mutta teki senkin hitusen rauhallisemmin kuin ennenmuinoin Kommetteja alkoi kyllä sataa, kun Unin tukka lähti. Kuinka oli sääli tukan leikkuu. No karva on uusiutuva luonnonvara, ei tähän voi maailma kaatua. Liisa on hyvin kirjoittanut tunnelmista omassa blogissaan TÄÄLLÄ. Mutta se on aina tämä koiramaailma, varsinkin näyttelymaailma täynnä itsestäänselvyyksiä, joita ei saisi rikkoa. Ja vallan kauheaa on, jos joku aikoo kauniin koiransa pitää kotona, eikä metsästä sille titteleitä Näyttelyiden ulkopuolisesta kaikki kuullostaa aika koomiselta. Itse yritän pysyä kaiken keskellä selväjärkisenä ja tavallisena koiranomistajana, jonka mopet käyvät omaksi ja emännän huviksi kehissä.

NÄYTTELYKUVIA TÄÄLTÄ

Tässä sitten seisottelin vanhalla tyylillä, että seisoisi edes jotenkin.

Rotunsa paras pentu Jekku ja urospentu kakkonen Happy.

Jekku ja palkinnot.

Uni ennen.

Uni silakka jälkeen… ja Unin pitkä kieli