Ilo jo parempana

Posted on

Eilen illalla Ilo sitten vielä oksensi isot oksennukset ja aamullakin vielä viihtyi ajoittain venyttelyasennossa. Nyt Ilo sai sitten närästyslääkkeen lisäksi vatsa-antibiootti Tylosin kuurin  ja nyt lääkkeen alettua vaikuttaa, koira on viimein oma itsensä. Eli sillä oli närästystä ja jotain lievää vatsatautia. Nyt sitten jatkellaan lääkitystä ja toivotaan, ettei saada mm. närästyksestä jatkuvaa vaivaa.

Mietittiin isännän kanssa näitä koirien sairauksia, joita aina tasaisin väliajoin riittää. Ilo tuntuu imuroivan niitä eniten, on hotspottia, vatsatautia, närästystä, korvissa hiivaa ja tulehdusta, nyt tässä pienen ajan sisällä. Lisäksi ollut kurkku- ja virtsatulehdusta sun muuta. Pupulla ongelmana on lähinnä tuo hiiva, joka menee korviin ja aiheuttaa ihollekkin rapsutusta. Uni ja Naomi, on ainakin tällä hetkellä, terveimpiä, niihin ei oikein mikään iske, ehkä kerran vuodessa joku pikku kremppa.

Jokke ja Sanu kävivät katsomassa miten ”heidän” koirat meillä voi 😀 . Sovittiin etukäteen, ettei huomioida koiria, mutta aikamoisen shown tytöt vetivät. Ne olivat niin iloisia jälleennäkemisestä, etteivät meinanneet rauhoittua millään ja muistaa, miten sitä pitikään tehdä, että saa rapsutuksia. Muutenkin Pupu oli aivan varma, että Jokke tuli juuri hänen takiaan ja aina tilaisuuden tullen hyppi Joken päälle. En tiedä oliko juoksulla osuutta asiaan vai innostuiko Pupu, että jes, viimein noi hakee mut kotiin 😀


Ristiina ja Rantasalmi näyttelyt

Posted on

Molemmat näyttelyt oli Unin käytöksen puolesta erikoisia. Koira nimittäin käyttäytyi aivan uskomattoman rauhallisesti ja kulki kehässäkin hyvin hillitysti ja rauhallisesti. Rantasalmella ehkä jo liiankin rauhallisesti. Olisi varmaan pitänyt innostaa sitä liikkumaan, mutta eihän sitä tajunnut, kun tavallisesti on vain jarrutellut hihnan päässä.

Raskauteni takia Uni jättäytyi nyt näyttelytauolle, turkki tosin päällä pysyy, että jos joku haluaa Unia kiepauttaa kehässä, niin koira on kyllä kunnossa. Ristiinassa tuomari juoksutti ja juoksutti niin monta kierrosta, että epäilin halkeavani siihen paikkaan, joten minun juoksuttamiset on juoksutettu. Ilmeisesti yritellään sitten messariin palailla, jompana kumpana päivänä…

Molemmista näyttelyistä oli tuliaisena paras narttu-2 sijoitus, toisesta sertin kanssa ja toisesta vara-sertin kanssa.

Ristiinan näyttelyssä tuomarina oli Inga Siil, Viro

Lovely black bitch in very nice type and size. Very well balanced. Long feminine head with lovely typical expression. Excellent neck, topline, tail set and carriage. Balanced angulations. Very good body. Excellent coat quality and colour. Lovely poodle temperament. Moves very well from all sides.

Ihana musta narttu erittäin hyvää tyyppiä ja kokoa. Erittäin tasapainoinen. Pitkä feminiininen pää jossa kaunis tyypillinen ilme. Erinomainen kaula, ylälinja, hännän kiinnitys ja kanto. Tasapainoiset kulmaukset. Erittäin hyvä runko. Erinomainen karvanlaatu ja väri. Ihana villakoiran temperamentti. Liikkuu hyvin joka puolelta.

PN-2, sert

Rantasalmi, tuomarina Tuula Plathan

Tyylikäs narttu, jolla elegantti pää ja tulinen ilme. Hampaisto voisi olla puhtaampi, hyvä purenta. Hyvä eturinta tämän ikäisellä, kaunis ylälinja ja häntä. Hyvät reidet, matalat kintereet, kauniit sivuliikkeet. Hyvä turkki.

PN-2, vara-sert

KUVIA RISTIINAN NÄYTTELYSTÄ

KUVIA RANTASALMEN NÄYTTELYSTÄ

dsc_5090.JPG
Uni Ristiinan näyttelyssä

dsc_5167.JPG
Uni Ristiinan näyttelyssä, jossa meno oli hyvin kaunista ja hillittyä.

dsc_5361.JPG
Uni Rantasalmen näyttelyssä. Kiitos Elinalle trimmistä, koirasta tuli paljon nätimpi!

dsc_5374.JPG
Uni lähes hinattavana perässä… EI todellakaan normaalia.


Lomakoirat

Posted on

Mökkireissua ennen Ilo käytettiin vaihteeksi lääkärissä, koska oikea korva roikkui niin pahasti alaspäin. No sieltähän löytyi taas kokkia ja hiivaa, oikeasta pahemmin. Huoh… Pupu ja Ilo, aina ton hiivan kanssa taiteilemista. Mutta nyt sitten Ilolla 3 viikon kuuri tipoilla ja nyt viikon jälkeen alkaa jo korvatkin nousta entiseen korkeuteensa.

Mökkielämää vietettiin järjettömissä hellelukemissa (+30-34) Uni keksi järven ja uimisen. Noilla helteillä ei voinut tuskaista koiraa kieltää, joten selvittelin turkkia sitten iltaisin.Uni sai myös Pupun tulemaan veteen kahlailemaan. Pupun turkille vesi tekee vain hyvää hoitaen nyörejä. Nyt Pupun turkki on niin nyörittynyt, ettei sitä enää saisi kammalla avattua. Muutamaa kohtaa lukuunottamatta nyörien väleissä iho näkyy hyvin.

Löytyi myös paikka, missä Uni käyttäytyi rauhallisesti. Se istui yli puolen tunnin veneratken hiljaa paikallaan katsellen maisemia! Odotin paljon pahempaa katastrofia 😀

No huomenna ois Unin avaus, pesu ja trimmaus viikonlopun näyttelyputkea varten. Taitaa olla viimeinen näyttely ennen mun vauvaloma taukoa, miettinyt olen, jos palattaisiin sitten messariin… Tauolla kätevästi voisi ottaa lonkkakuvatkin. EN nytkään tiedä saanko esitettyä koiraa noissa näyttelyissä, mutta toivottavasti on apukäsiä.

dsc_4647.JPG
Pikku karhu metsän keskellä…

dsc_4675.JPG
Naomin mielestä lämpötila alkoi olla just sopiva siinä kolmenkympin paremmalla puolella. Yleensä makasi tuossa takanaan portaalla auringonpaisteessa…

dsc_4695.JPG
Niin lähellä, niin kaukana… Millä ihmeellä tuon ruuan saisi järvestä pois??

dsc_4792.JPG
Pupu istuskeli mökillä hassusti, kuin pikkupentu. Nyörit jaloissa näyttää jo hyviltä ja muutenkin tukka on hyvin tiiviisti nyöreillä.

dsc_4840.JPG
Tässä pikkasen työmaata muuttaa kauniiksi näyttelykoiraksi.

dsc_4843.JPG
Taistelevat metsot… eiku nuudelit.

dsc_4888.JPG
Uni sai houkuteltua Pupunkin järveen kahlailemaan, syvemmälle Pupua ei saanut.

dsc_4898.JPG
Uni uimari järvessä, eka koiramme joka osaa oikeasti uida eikä räpiköi paniikissa. Pupukin näytti osaavan oikean uintityylin, kun vein hihnalla syvemmälle.


Koirien lepoloma

Posted on

Itse vietimme viikon loman rentoutuen Siuntion kylpylässä ja onnekseni sain sijoitettua koirat veljeni huomaan. Hoitopaikan saaminen neljälle, joista kaksi on ylienergisiä, oli hyvin haastavaa, vaikka kyselin joka puolelta. Näyttelykausi ja lomat oli kuumillaan, joten kaikki oli jossain. No hullu astmainen ja koiraton veljeni lupautui ottamaan kaikki neljä, jos en saisi niitä muualle jaeltua. No maanantaina vietiin sitten ”Terapiakoirat” lomailemaan veljelleni (tosin epäiltiin, että veljeni tarvitsisi terapiaaa entistä kipeämmin tuon viikon jälkeen).

Koirat oli viettäneet kaikin puolin ilmeisen rentouttavan loman täysihoitolassa. Haimme tänään neljä hyvin levännyttä ja rauhallista koiraa. Ei ole mennyt vuosien työ koirankoulutusopeista puhuessa, koska koirat olivat saaneet ensi luokkaista hoitoa ja koulutusta. Unin haukkuminen ja hössöttäminen oli vähentynyt, ilman minkäänlaista väkivaltaa, pelkästään jättämällä sen hössötykset huomioimatta. Koiria hakiessakin se hiljeni muutaman haukahduksen jälkeen ja hössötti hyvin vähän, eikä edes hyppinyt! (siis Unin vähän on normi koiralle aika paljon 😀 ). Naomi oli ainut, joka oli kai tullut ”takapakkia”, neiti oli nimittäin käyttänyt häikäilemättä hyväkseen sohvalle ja syliin nostopalvelua, jollaisesta se saa kotona vain uneksia…

Ilo oli saanut viikon aikana jonkinlaiseen lämpöhalvaukseen viittaavia oireita, mutta siitä selvitiin hyvin vähällä. Mietin kyllä oliko se vain harjakoirien kokeilua, että oisko päässyt vaikka sylikyytiin vai oikea lämpöhalvaus. Ilo oli nimittäin paneutunut lenkillä varjoon makaamaan ja hihnasta vedettäessä raahautunut…

Veljeni oli tehnyt myös hulvattoman hauskan kuvasarjan koirien deaktivointilomasta. Deaktivointi siksi, että koirien stressitasoa laskettiin alas, kun ne eivät päässeet riehumaan ja juoksemaan koko viikkona, vaan elivät rauhaisaa koiran elämää. Jatkamme veljeni aloittamia oppeja kotona ja katsotaan pysyykö saavutetut tulokset (poikien koulutus on ehkä haastavinta tässä tapauksessa…).

KOIRIEN LOMAKUVAT TÄSTÄ LINKISTÄ

dsc_1671.jpg
Veljeni sai oikein kuntoloman vaimonsa kanssa. Neljä kertaa päivässä lenkille tämän porukan kanssa
😀 (Kuvaaja: Naapuri)

dsc_2012.jpg
Opit haltuun. (Kuva: Jouko Huovinen)

dsc_2061.jpg
Jep! (Kuva: Jouko Huovinen)


Kesä ja kuumuus…

Posted on

Jestas, mitä lämpöjä on pitänyt! Olimme alkuviikon Parkanossa mökkeilemässä ja helteistä huolimatta, isot koirat juoksi maalla hullun lailla. Ne oli pakko hetkittäin sulkea sisälle, etteivät saaneet lämpöhalvausta. Iso maatilan päärakennus oli onneksi vilpoinen kuumimmillakin ilmoilla. Harjakoirat taas nauttivat näistä ilmoista, ne makaavat aurinkoisissa ja lämpimissä paikoissa läähättämättä.

Hyttyset ja erityisesti paarmat kiusasivat koiriakin, erityisesti isojen koirien ympärillä pyöri paarmojen armeija. Suihkuttelin koirien selkäpuolille ihan OFFia, niin vähän auttoi.

Ilo näytti suuren metsästäjän taitonsa. Se bongasi pusikosta rastaanpoikasen, jonka sain pelastettua Ilon riepottelulta. Rastaanpoikanen näytti vahingoittumattomalta, kun pinkoi pensaisiin piiloon. No rastaanpoikanenhan on Ilon päänkokoinen otus, että tuskin Ilo on sille pahaa vahinkoa edes saanut.

Nyt kun helteet vain pahenee, koirat on olleet melkoisen rauhallista porukkaa. Uni porukan ainoana, osaa mennä pesuhuoneeseen viilentämään itseään.

Hamsterimme Yoda, vietiin maanantaina eläinlääkäriin lopetettavaksi. Reilusti yli 2 vuotias otus, oli mennyt jo huonoon kuntoon ja oli enää pelkkää luuta ja nahkaa.

dsc_4014.JPG
Uni näyttää miten kesästä nautitaan!

dsc_4055.JPG
Ja sitten taas mennään lämpöhalvauksen uhallakin…

dsc_4017.JPG
Ilo, Suuri Metsästäjä, tarkkailee rastaiden touhuja ja teki satunnaisia syöksyjä aikuisia lintuja kohti, onnistumatta.

dsc_4061.JPG
Naomi, niin omana itsenään, tuon katseen kohtaa hyvin usein päivittäin.

dsc_4063.JPG
Julia, nelivarvaskilpikonna nauttii kesän antimista.

dsc_4064.JPG
Heka, tunisiankilpikonna, pääsee ulos vain lämpimillä keleillä, joita on nyt viime viikkoina riittänyt. Tällä hetkellä ollaan ihan tunisian lämmöissä.

dsc_4085.JPG
Pupu vielä vähän märkänä, korvan alapuolella näkyy vaaleina kaksi ihka oikeaa ensimmäistä nyöriä. 3,5kk turkille ei ole tehty mitään muuta kuin pesty ja nyt odotus palkittiin. Karvanpituus noin 5cm.


Eilen mentiin ja Uni valmiina huomiseen

Posted on

Eilen oli koirat hippasen väsyneitä, isot. Aamulla juoksutin 5km lenkin (30min) polkupyörän vierellä. Tytöt oli kytketty rinnan, kun tuolla ei ole tuolleen aamupäivisin juuri ollenkaan ihmisiä. Hyvin meni, vaikka alkuu vähän hirvittikin. Toisaalta nuo on kaksi suht pientä koiraa (17kg ja 23kg), joilla vielä kuonopannat päässä, joten ei ne pääse mua riepottelemaan. Eri asi olisi, jos pyörässä ois vaikka kaksi 45kg labbista kiinni…

02072010163.jpg

Illalla sitten käytiin kävelyllä ja isäntä halusi kokeilla kameran jotain uusia asetuksia, niin koirat saivat juosta. Pikkasen taisi jaloissa painaa aamuinen ja kuuma keli, sillä koirat hyytyi hyvin äkkiä. Naomiltakin otin jo tikit pois, joten neiti saa taas osallistua normaaleille lenkeille.

dsc_3554.JPG
Missä Uniiii?

dsc_3558.JPG
Karkuun!

dsc_3616.JPG
Unin vauhti oli taas mieletön.

dsc_3623.JPG
Hih, ois ne voinu vähän vetää tota Naomin roikko vatsaa sisään samalla 😀

Huomenna on vuorossa Forssan näyttely ja mä yritin tahkota tuon valtava karvaisen koiran kanssa… No tuli siitä jonkinmoinen, vaikka turkkia on ihan liikaa… Itse sain saksista rakon sormeeni, että saa nähdä miten siistiminen huomenna onnistuu…

dsc_3582.JPG
Tästä eilen lähdettiin, järkky karvakasa.

dsc_3658.JPG
Tässä saksimisen tulos.


Juhannusta ja olemista

Posted on

Naomi leikattiin heti tiistaina ja leikkaus sujui hyvin. Nyt neiti toipuu poikien vanha paita päällä ja toipuminen on sujunut hyvin. Pönttö päässä oli aluksi kauhistus, mutta nopeasti vaihdoin sen tuohon paitaan, niin pystyi neiti liikkumaankin. Haava näyttää siistiltä ja kohta on tikin poisto ja koko homma on muisto vain.

Käytiin yksi päivä pellollakin kävelemässä, alussa koirat tietty riehui, mutta sitten meno tasaantui kävelyksi ja meidän perässä pysyttelyksi. Heinä oli kasvanut ihan älyttömän pitkäksi. Tuolla pellolla ei viljellä mitään, vanhat rikkaruohot vain rehottaa. Toinen pelto, jossa käveltiin, oli varmaan tosi myrkytetty, koska ei oltu käännetty, eikä silti kasvanut muutamaa vanhaa kortta enempää. Ilolla oli pellossa tekemistä, ettei eksynyt, mutta ei isotkaan koirat sen pidemmälle nähneet. Naomi oli kotona, sillä tuommoinen heinikko ei olisi hyväksi mahan haavalle.

Äsken kävin juoksuttamassa Unia ensimmäisen kerran pyörällä. Käytössäni on Springer -apulaite, johon koira kytketään valjailla ja päässä koiralla oli vielä varmuudeksi kuonopanta. Tämä oli selkeästi Unin laji. Se ravasi aivan mieletöntä vauhtia, en muista yhenkään koiristani ikinä ravanneen noin kovaa vauhtia.Ei ihme, että se kehässä paahtaa, enhän mä ikinä pystyisi juoksemaan tuollaista vauhtia 😀 . Askel oli myös tavattoman kaunis, pitää joskus jonkun kuvata tuon koiran menoa pyörän rinnalla.

dsc_3157.JPG
Syvä heinikko…

dsc_3209.JPG
Metsästä sitten siinä, kun ei toista heinältä meinaa nähdä.

dsc_3229.JPG

dsc_3304.JPG
Jepjep, Ilppa tosi viisaan näköisenä. Pitäisköhän parralle tehdä jotain.

dsc_3324.JPG

dsc_3284.JPG
Vesijänis uima-altaassa? Ei vaan koirien lelujänis terassin katolla.

getattachment2aspx.jpg
Uni juoksee… Tosi onneton kuva, vauhdissa kuvattu kännykällä.


Unin korjausta

Posted on

Korjausliike Unin kanssa on aloitettu, saa nähdä onko mitään hyötyä.
Aluksi vaihdoin kuonopannat normaalipantoihin, koska oletan sen auttavan näyttelyissä pannan kanssa. EI ole sitten niin outoa, pannan ja hihnan kanssa näyttelyissä, kun on jo kotona opetellut kävelemään samanmoisessa. Kuonopanta kun toimii täysin erilailla koulutuksessa kuin panta.
Kaikelle hihnariehumiselle laitettiin stoppi. Jos alkaa sinkoilemaan hihnassa, kuten esimerkiksi isoilla aukeilla tuppaa tekemään. Pysähdyn, lyhennän hihnan, annan kehotuksen Rauhoitu ja odotan hetken, että seisoo rauhassa paikallaan, sitten vasta pääsee liikkeelle. Lisäksi on opetettu nyt Unia (sekä Pupua) kulkemaan siinä reunassa, missä sanon. Ei siis enää sinkoiluja puolelta toiselle. Tämän olen aina opettanut kaikille koirilleni, mutta jostain syystä näille en ole, ehkä siksi, ettei ole kulkenut enää vaunujen kanssa, että olisi ollut tarvetta.
Lisää lenkkiä. Koska oma kunto on ollut hetkittäin aika heikko, on otettu nyt taas ryhtiliikettä ja lisätty ulkoilua, metsäkävelyitä ym aimo määrä. Yksi perheessä ei tästä tykkää ja se on Naomi. Naomi ei näe mitään järkeä lähteä pitkälle lenkille vaikka sateisena iltana ja osoittaakin sen hyvin selkeästi. No ei senkään kiloille huonoa tee pieni lenkkien lisäys 😉 .
Aktivointi. Palautettu aktivointi Unin päiväohjelmaan (ja samalla muidenkin). Unilla kun on tuota virtaa aivan liikaa. Sitä riittää ja riittää vaikka viidelle villakoiralle. Eli paketteja ja täytettyjä leluja. Aamuisin nappulapuun siemenien ripottelua nurmikolle.
D.A.P.  Ostin kokeeksi taas dapin täyttöpullon, jos hieman rauhoittaisi koiraa ja auttaisi oppimisessa. Viimeksi ei suunnatonta apua.
Vähennetty riehumista. Vähennetty riehumista Pupun kanssa, enää ei joka päivä riehuta pitkin peltoja ja pihamaata. Uni kerää siinä niin kovia kierroksia, että taitaa olla stressihormoonit tapissa.

Kaikki tämä siksi, että viime näyttelyssä kiteytyi Unin pahentunut käytös. Hihnariehumista ja jatkuvaa uikutusta, jos joutui olemaan paikallaan. Kotona koira sai järjettömiä haukkuhepuleita olemattomalle, mörköjä ja ääniä oli vähän väliä. Oma reagointi niihin oli myös väärä, oli jo niin tuskastunut, että yritti karjua koiraa kovemmin, että hiljaa, tuloksetta 😀 . Nyt en reagoi niihin ollenkaan, saatan haukotella koiran hölmöydelle. Joskin parin päivän ryhtiliike on jo muuttanut koiraa, se on vähemmän levoton, ei kulje enää ympäri kämppää vaellellen, ei saa enää niinkään turhia haukkusekoamisia ja saattaa olla reagoimatta ulkoa tuleviin ääniin. Tästä tietenkin aina kehutaan. Kaiken kaikkiaan, koiraan saa hitusen paremmin jo yhteyttä. Ei muutos hetkessä tule, rakennetaan sitä pikku hiljaa.

Tärkein on, ettei Uni saa sitä mitä haluaa. Haukkumalla ei saa mitään huomiota, riehuessa ei liikutakaan mihinkään, ennen kuin on rauhoittunut, kotiin tullessa koiraa ei päästetä keittiöstä, ennen kuin se on taas rauhallinen portin takana (ekaan kertaan upposi puoli tuntia istuskelua olkkarissa, ennen kuin koira tokeni, tänään meni enää 5min).

13062010121.jpg
Olihan mulla näyttelystä yksi kuva. Näyttelyteltta ekaa kertaa käytössä. Juuri sopivan kokoinen meille, yhtään isompaa ei tarvittu. Ja piti vettä ja oli hyvin helppo yksinkin kasata, eikä lentänyt tuulessa taivaan tuuliin.

dsc_3049.JPG
Lenkkeilemässä kaupalle. Naomi piiloutunut Pupun taakse. Villat kulkee niille osoitetussa reunassa.

dsc_3054.JPG
Kaupalla kiinnitettynä seinään. Uni ei päässyt pois ennenkuin lopetti louskuttamisen ja uikutuksen… (En yleensä jätä koiria kaupan ulkopuolelle ikinä, mutta tuo meidän lähikauppa on hiljainen maalaiskauppa, joten siihen uskalsi jättää. Ja oispa siinä saanu kuka vaan kokeilla, uskaltaisiko vaikka varastaa Ilon, kun Uni haukkui kokoajan raivokkaasti, ku oli niiiiiin hylätty…)