Olen miettinyt viime päivinä ihmisten koiramääriä. Ei saisi yleistää, mutta monesti näyttelyharrastajilla on enempi koiria, kuin niillä,  jotka harrastavat innokkaasti jotain lajia. Tähän on ihan selkeä selityskin, koirilla on usein vikoja, jotka estävät niiden menestyksen näyttelykehissä, vaikka ne muuten olisivat täydellisiä. Korva vähän vinossa, hammas puuttuu tai pieni väri virhe (meiltä löytyy nuo kaikki ) Niinpä hankitaan ehkä uusi kilpakumppani, toivoen, että sen kanssa sitten niitettäisiin menestystä. Näyttelytreenaus ei peruskoiralta isoja vaadi, pentuna pidetään huolta, että vieraat on kivoja ja saa kosketella, sitten harjoitellaan vaan vähän remmikävelyä kehään ja pienillä pöydällä olo, suuria ei vaadita. Koiria voi olla useita, koska niiden treenaamiseen ei mene vuosia.

Tottelevaisuus ym lajien treenaajilla on yleensä yksi koira erityisesti treenin alla. Koska treenataan huolella, on ajan jakaminen useammalle jo aikaa vievämpää. Joskus on kaksikin, vanha jo hyvin koulutettu ja nuori uusi jota treenataan aktiivisesti. Treenaajalla ei millään voisi olla 5 koiraa treenauksessa kilpailutasoisesti.

Olen itse taas innostunut jotenkin kouluttamisesta, niin näitä asioita tulee mietittyä. Naomi meillä on rajattu kaikesta harrastamisesta ulos, mutta mulla ois oikeesti 3 hyvää harrastuskoiraa täällä, päätä sitten aina kenet valitset minnekkin ja kun ois niin kiva nyt mennä Jekun kanssa sinne rallytokoon ja sit Pupun kanssa tokoon ja mitäs Hupin kanssa keksittäis… Ei näin perheellisen aika riitä koko porukan kouluttamiseen kaikissa koulutuksissa. Pitää valita sitten yksi, jonka kanssa tekee enempi ja samalla tuntee koko ajan huonoa omatuntoa siitä, että toisistakin koirista tämä olisi varmasti tosi kivaa.

Kun Jekku tuli muotovalioksi, tipahti vähän tyhjiöön, että mitäs sitten. No toki cacibeja pitää nyt lähteä keräämään, mutta en tiedä onko minusta lähtemään ulkomaille näyttelyyn. Hetkittäin koko näyttelytouhukin tuntuu ihan urpolta ja silti mulla on 3 näyttelyilmottautumista sisässä, yksi jokaiselle koiralle tässä kuussa. Hauskoja hetkiä oli mm. Honkajoella, jossa Jekku valioitui, kun katsoin löwchen rodun arvostelua: ”Miksi noilta on ajeltu peppu kaljuksi?”, ”sama kuin ajelisin Jekun pyrstön”… Niin ja samaan aikaan mulla oli kotona peppu paljaaksi ajeltu koira, jolla oli vielä kivat sämpyläpallot siellä lisänä Että onko näissä näyttelyjutuissa oikeasti järkeä

Hupi omistaa hassut korvat, välillä ne on ihan ceskyn korvat, mutta koira osaa höristää niitä ylöspäin, jolloin ollaan hyvin kaukana kauniista ceskyn päästä. Välillä korvat voi olla puoli päivää ihan pöljästi ja sitten yhtäkkiä palaavat paikalleen. Kun korvissa oli hiivaa, niin ne olivat pitkään ihan hullusti, silloin piti alkaa miettimään, että jos ne nyt jäävät noin, niin mitäs sitten, siihen kosahtaa koko näyttelyura. Siinä mietit juuri tätä näyttelyjen järkevyyttä, muuten täydellinen mutta mitä jos noi korvat jääkin lopulta pieleen, niin koira on arvoton. Jos haluat jatkaa näyttelyharrastusta, niin sinun on hankittava taas uusi koira (ja jos tilaa ei ole, niin antaa se epäkelpo pois). Itselleni koirien maksimimäärä on ehdottomasti 4kpl ja koska meillä ei koiria kierrätetä, niin piti alkaa miettimään että mitäs me sitten tehdään. No me alettiin harjoitella katsekontaktia, joka on tottelevaisuuskoulutuksen perusta No korvat elää omaa elämäänsä ja ainakin tähän asti ne on olleet kehässä aina hienosti ja kotonakin jos ei ole liian vauhdikas meno päällä.

Hei olen Hupi ja osaan nostaa korvani myös näin

Mut sit kun haluun olla ceskyn näköinen, pidän ne näin…

Jekun valiotaulu, kaikki mitä valioitumiseen tarvittiin…

Ja sit valio kauneimmillaan. Tänään jo vitsillä heitin, että nyt lähtee turkki… kastumisen jälkeen huomenna on edessä pesu tai muuten tulee iiiiso takku… Tahtoo sen normirakenteisen helppoturkki koiran, josta ei lähde karvaa

Ja sitten vielä ihana Naomi, joka näyttää mikä on kivointa, tehdä hommia ja saada siitä namia, viis tittelit ja turkit