Leikkiä aurinkoisella pihalla

Posted on

Eilen ja tänään on paistanut ja koirien on ollut mukava leikkiä pihamaalla auringon paisteessa. Saisi paistaa mahdollisimman paljon, niin Jekun naama taas ruskettuisi ihanan tummaksi. Eilen oli koko porukka pihalla tai no Naomi ei halunnut tulla, mutta muut. Suosikkikohde oli pieni luminen mäki, sinne oli kiivettävä vuorotellen ja yhdessä painimaan. Pupulla oli hieman liikaa virtaa ja se olisi pyöritellyt molempia poikia koko ajan lumihangessa, onneksi se suostui ottamaan pallon, jonka kanssa sitten painelikin porukkaa karkuun. Tosin välillä taas mentiin Jekku edellä ja pallollinen Pupu perässä 😀

Tänään oli pienten poikien vuoro eli Jekku ja Hupi saivat leikkiä kaksin ulkoiluajan. Otin niistä videotakin, mutta niiden perässä oli vaikea kameran kanssa pysyä. Toisaalta on tylsää pitää Pupua sisällä sen aikaa, mutta on kiva katsoa poikien erilaista leikkiä yhdessä. Niiden on uroksina hyvä leikin kautta käydä läpi johtajuus ym asioita ja rakentaa hyvää suhdetta toisiinsa, ennenkuin Hupi on sukukypsä. No Hupilla voi siihen mennä aikaa, kun puolen vuoden iästä huolimatta, jalka ei vielä nouse. Jekullahan se nousi jo 4kk iässä. No sopii mulle vaikka kyykkisi loppuikänsä, säilyisi helmakarvat ja etujalat puhtaampina 😀 . Jekun leikit on melkoista murinaa, jos ei olisi tilanteen tasalla, voisi luulla sitä vihaisemmaksikin, mutta s eon vaan tuollaista jännää murinaa leikissä.

Meillä oli kaikilla koirilla vähän maha löysällä, johtui varmaan kun taas syötin niitä omia sekoituksiani ja niissä on todella paljon sitä lihaisaa rasvaa. Tai sitten niihin on tullut joku bakteeri tms purkituksessa tms, sillä aina kun sitä syötän, on mahat löysällä. Nyt sitten on syöty Canicuria useampi päivä, jotta saadaan mahat kuntoon. Onneksi näyttettiin päässeen ilman kunnon ripuleita tästä ohi. Mutta Naomille tämä otti taas voimille, se ei ole suostunut lenkkeilemään moneen päivään. Muiden lähtiessä se painelee sänkyynsä tärisemään (ja sinne se saakin jäädä ihan rauhassa nukkumaan). No toivottavasti se on taas parin päivän päästä paremmassa kunnossa taas. Viimeksi, kun samasta ruuasta (joka muuten nyt lensi roskiin), Naomi oli ripulilla, niin siitä toipuminen kesti pari viikkoa. Nyt ei onneksi ehditty siihen pahempaan vaiheeseen. Pikkasen kyllä sieppaa näiden ”heikot” mahat, millä ihmeellä sitä pääsisi parempaan kestävyyteen. No ei ainakaan pelkkiä nappuloita syöttämällä. No raakaa lisätään, jahka saadaan tämä keissi ohi.

Mäelle kiipeäminen oli suosittua

Sieltä näki kauas vahtia (ainakin tappijalan perspektiivistä)

Sieltä voi myös katsoa alhaalla leikkiviä urpoja.

Tappijaloille kipuaminen ei ole ihan helppoa, mutta hyvää treeniä.

EIlen pakkanen paukkui ja Jekku pörhisti karvansa+ että oli pyöritelty Pupun toimesta hangessa… Pikku pörrö.

Aina tollaset tappijalat on tiellä!

Koko jono

Ja sitten poikien video:


Näyttelyihminenkö?

Posted on

Mä olen aina kuvitellut, että musta tuli näyttelyihminen vasta Pupun pärjättyä pentunäyttelyssä, mutta oeln tainnut olla sitä aina. En ehkä ihan niin intohimoinen ja hullu kuin nykyään, mutta ei siitä paljoa ole puuttunut… En tiedä mikä minua on siihen vetänyt, kuten myös tuohon turkin kanssa puleeramiseen. Jo Oskua pestiin melkoisen tiheään, joka näyttelyyn, sen aikaisilla hienoilla aineilla ja yritin saada senkin turkin parhaaseen mahdolliseen loistoon. Kun omia rotukoiria ei ollut, niin Osku ja tessu kiersi match showssa, erityisesti Oskun siellä pärjätessä. Rotukoiria kehiin sain lainata sukulaisilta, vein kummisetäni perheen kahta cavalieroa ja serkkuni sakemannia. Kaikessa tässä rinnalla kulki aina myös toko, tottelevaisuuskoulutus. Kaikki ensimmäiset koirani on koulutettu vähintään alokasluokan verran ja kävin säännöllisesti koulutuksissa. Kilpaillut olen vain Oskun ja Tessun kanssa epävirallisesti, muiden kanssa en koskaan lähtenyt kilpailemaan. Pupunkin piti tulla meille vain tokokoiraksi. Nää nykyiset on lähinnä seurakoiria ja tokoa on opetettu hyvin vähän entisiin koiriin verrattuna, sen verran että toimeen tullaan, kehiin koulutusta nää onkin sitten saaneet roimasti enemmän.

Oikeasti koiranäyttelyt on aika hullutusta, mutta voisi sitä huonomminkin aikaansa viettää 😀 Jos sit lähtisi raapustamaan pojille näyttelyilmoituksia…

Tästä se lähti, Oskun eka näyttely vuonna 1989.

Huikeaa menestystäkin tuli, BIS-2

Teuvoakin käytin ja sitä esitti välillä ystävänikin, mutta se paras kilpakoira oli kumminkin kaunis Osku.

Serkkuni perheen sakemanni Akua pyöritin myös kehissä.

Ja nämä kaksi poikaa esiintyivät myös käsissäni kehissä (ja joskus vein myös kasvattajan muita koiria)

Roosalla oli alapurenta, joten se ei käynyt kehissä. Hetken meillä sijoituksessa ollut Penni silkkiterrieri kävi kyllä heti messarissa 1997

Ja Wilmaa sitten kuljetinkin vähän enempi. Tuolla koiralla oli vain haastava pehmeä turkki ja värikin haalistui haalistumistaan. Tässä paras narttu 3.

En muista yhtään millainen Wilma oli kehissä, mutta arvostelujen mukaan sillä oli hieno tempperamentti. No Wilma oli aina parhaimmillaan tokokentällä ja tehdessään töitä.

Kyl mun täyty olla tuolloin jo vähän hurahtanut, sillä Wilmakin kiersi monta monituista näyttelyä.

Minä kun kuvittelilin, että tämä hetki, olisi ollut se, mikä minusta teki kehien kiertäjän 😀

Muita huippuhetkiä on ollut Pupun eka ja ainut serti

Sekä Ilon erinomainen erikoisnäyttelyssä. Kisassa oli 25 juniorinarttuja, joista vain 6kpl sai erinomaisen ja Ilo oli yksi niistä.

Naomin paras tulos, paras narttu 3.

Unin ryhmävoitto pentunäyttelyssä

Sekä Unin pokkaama serti Villakoirien erikoisnäyttelystä.

Viimeisimpänä viime kesältä, Jekun rotunsa paras voitto.

 


Hoitamista ja ruokajuttuja

Posted on

Pojille on tullut ihme tapa nuolla Naomin vuotavia silmiä. Alussa niissä oli Lanoliini-rasvaa suojaamassa, mutta nyt ei ole ollut sitäkään ja silti niitä hoidetaan. Yleensä Naomi makaa ja murisee ja usein Hupi, välillä Jekku tarmokkaasti putsaa molempien silmien alusien vuodot.  En tiedä onko se hyvä vai huono, pahentaako se värjäytymistä vai ei 😀

Ollaan kokeiltu koirille halvempaa nappulaa, normaalin Acanan sijaan. Kokeilussa on nyt ollut ANF lammas-riisi. Iso säkillinen sitä on kohta syöty (eli noin 12kg) ja alussa se näytti ihan hyvältä, mutta tänään korvia tarkastaessa tuli taas karu totuus. Jekkua lukuunottamatta kaikkien korvista tuli ruskeaa möhnää ja Pupulla oikein järjetön klimppi. Jollekkinhan tämä on normaalia, että koiran korvista tulee möhnää ja niitä pitää putsata, mutta ei meillä. En muista vuosikausiin puhdistaneeni Naomin korvia ihan puhdistusaineella ja Hupinkaan korviin ei ole koko 4kk meillä olo aikana tarvinnut koskea. Yleensä korville on riittänyt vain nyppiminen. Kaipa minä ja koirien elimistö on tottunut liian hyvälle 😀

No joka tapauksessa olen ajatellut ottaa nappularuuan osaksi myös tuoretta ruokaa. Tällä hetkellä on alettu pikku hiljaa tuomaan ruokaan noita itse tekemiäni liha-kasvismössöjä ja niiden loputtua ihan lihaa/valmiita raakaruoka pötköjä. Kaikille aloitettiin pienellä tipalla ruuan sekaan ja siitä teelusikallinen kerrallaan lisätty määrää. Naomi on aloittanut vielä varovaisemmin, koska sen sairas elimistö reagoi yleensä huonoiten muutoksiin. Kukaan koirista ei ole valittanut moisten herkkujen lisääntymistä kupissa 😀 Aikanaanhan meillä on ihan barffattukkin luilla ja raakaruualla, mutta ei me ainakaan ihan vielä viittitä siihen lähteä, mennään tälleen nappulaa + lisuketta linjalla.

Anna jo, enkö mä jo seiso kauniisti, annaaaaa 😀


Hankalaa aikaa

Posted on

Minulla on lonkat kiukutelleet viimeisen viikon, rasitusvammaa lääkärin mukaan, joten koirat ei ole päässeet kunnolla lenkkeilemään. Onneksi on tuo oma piha, jossa ne voivat sitten porhaltaa pahimmat virtansa pois, mutta ei se silti kävelylenkkejä korvaa. No isäntä on ottanut välillä yhden koiran mukaansa ja käynyt pitkän lenkin. Pari päivää nuo koiran helposti pärjäävät pelkillä korttelikierroksilla, sitten alkaa selvästi pikku hiljaa vieteri kiristyä ja Jekussa se näkyy yleensä ensimmäisenä. Se alkaa hälyttää pienimmästäkin ja hälytykset menee vähän yli, suurella voluumilla ja kauhealla kohkaamisella. No reipas lenkki ja meillä on taas pahimmat purkanut poika, joka osaa taas hälyttää ovesta tulijat, ihan normaalilla äänensävyllä.

Hupi on osannut ihan itse purkaa liika energiaa, sinkoillen pitkin kämppää. Erityisen hauskaa on hyökkäillä aikuisten niskaan ja ihan parasta on pureskella kävelevän Pupu jalkoja 😀

Hupi on treenannut tulevaisuutta varten mm. koulun pihan laidalla seisten (juoksevia ja kiljuvia lapsia), ei pelottanut, olisi halunnut mennä leikkiin mukaan. Sitten käveltiin parkkihallissa harjoittelemassa kaikuvaa tilaa, ihmisiä, rämiseviä kärryjä ym. EI mitään pelkoa, häntä pystyssä tepsutti kun vietiin rämisevät kärryt pois. Näitä kaikkia asioita on muutkin koramme pentuaikana harjoitelleet.

Kuvissa on nyt näynyt Hupin yllä pinkit valjaat. Normaali arjessa emme valjaita käytä, mutta kun extempore nappaan pojan mukaan, on nuo yleensä käsillä ensimmäisenä. Hupin omaa pantaa ja hihnaa kun ei aina jaksa selvitellä isosta sotkuisesta hihna nipusta, jollei olla kaikkien kanssa lenkille lähdössä…

Parkkihallissa harjoittelemassa

Ei pelottanut rämisevät kärrytkään

Pikku neiti meni ”nukkumaan” Hupin viereen


Hidas vai kauhean viisas?

Posted on

Mä mietin onko tuo Hupi vähän hidas mieleltään vai onko se vain niin viisas, että esittää vähän tyhmää, koska tyhmä pääsee helpommalla…

Koiraan meinaa kaatua monet kerrat päivässä ja silti se ei opi millään, että ois syytä siirtyä pois jaloista, muut osaa kyllä livahtaa jaloista ennen yhteen törmäystä.

Kun pitää lähteä lenkille, laitan muille pannat ja Hupi katselee sivummalta. Istuu ja ihmettelee, kun pyydän sitä pukemaan omansa. Jossain vaiheessa lamppu syttyy ja koira tulee pukemaan pantansa.

Lenkillä kun kävellään ja koira alkaa vetämään, pysähdyn, niin koira vaan seisoo ja seisoo ja miettii, miksi ei pääse eteenpäin 😀 Pienellä avituksella löysää hihnansa ja matka jatkuu. Jos yritän muille toimivaa äkkikäännöstä, niin eihän Hupin aivot ehdi mukaan, Se ei tajua, että suunta on vaihtunut, ei vaikka sen tekisi 10 kertaa peräkkäin. Muut osaa jo ennakoida ja varovat vetämästä, mut yks ei vaan hoksaa 😀

Pihalta sisälle pyydettäessä koira juoksee ovelle ja jää sihen miettimään, että pitikö tästä tulla sisälle vai mitä mä olin tekemässä…Tätäkin on harjoiteltu jo koko meillä olo aika nameilla ja leluilla, jolloin se toimii moitteettomasti…

Ruokakupilla tai sen kolahtaessa, koira ei vaikuta ollenkaan hidasälyiseltä. Myöskään jos vaikka hihnan löystämisestä on palkkiona nami, se osaa salamana löysätä hihnansa…

Iltalenkillä upottavassa hangessa…

Yhet hullut vähän paini ja tätä yhtä hieman kieriteltiin hangessa 😀

Ah tätä talvea ja takuttavia lumipaakkuja

Oli Kekkukin mukana, mutta fiksuna seisoi vieressäni, eikä mennyt jahtaamaan Pupua hankeen (ja saanut sitten lumipesuja)

Suomen talvi, pimeä, kylmä ja luminen…

Eikä ketään ollut missään, oltiin ainoat hullut ulkona…


Häkinpäällisiä ja pesua

Posted on

Sain koirille tehtyä häkinpäälliset näyttelyhäkkeihin. Päällinen on PUL kosteususojakangasta ja Jekun suojuksessa on puuvillavuori, jottei koira sähköistyisi suojan kankaasta. Kulmissa on tähtinepit pitämässä suojaa muodossaan. Loppukankaasta tein pieniä pussukoita. Minulla on tapana pitää nappuloita ja muita nameja taskuissa ja kun ne lojuu takinkin taskussa pitkiä aikoja, niin nappuloiden rasva tulee kankaista läpi ja ei lähde enää millään irti. Nyt voin pitää noissa pussukoissa nameja, ilman että sotkeentuu.

Koko projektin ajan minulla oli kaksi apulaista, pienet pojat partioivat kankaan päällä sitä leikatessa. Ja kun nepitin lattialla neppipressillä, Hupi istui 10cm päässä tutkailemassa miettiväinen ilme naamallaan, miten homma toimii. Jekku makasi metrin päässä virallisena valvojana 😀

Kekku kävi taas myös pesussa, nyt ei kokeiltu uusia aineita, niitä odotellana postin mukana, joten mentiin ihan vaan perusetillä. Sitten olisikin vuorossa taas Hupin pesu. Nyt on jatkuvasti lumipaakkuja turkissa ja ne takuttavat huomattavasti poikien turkkia.

Poikien uudet häkin päälliset, vielä pitää hommata heijastin tarraa.

Reunojen tähtinepit

Namipussukat

Kekun turkki täyttää koko ammeen.

Valmis, kivasti alkaa olla korvakarvoillakin mittaa.

Näillä kahdella on aina kiire lenkillä, tämä kuva aamulenkiltä, sininen hetki.

Näillä kahdella ei ole kiire minnekkään.


Yhet jaksais

Posted on

Otin tänään pätkän videota Jekusta ja Hupista, kun ne jaksaisi tota ota-kiinni-jos-saat -leikkiä loputtomasti. Tätä ne leikkii, kun Pupu on suljettu sisälle odottamaan omaa vuoroaan. Jekku jaksaa paeta jatkuvasti ja keveällä askeleella liitelee pitkin kantavaa hankea. Hupi tulee vähemmän keveällä askeleella perässä. Välillä Naomikin innostuu, lähinnä jos pojat porhaltaa terassin läpi. Naomi voi ajaa juuri terassin matkan, mutta kylmälle hangelle sitä ei juurikaan saa.


Oikeat työvälineet

Posted on

Pitää vielä hehkuttaa kunnon työvälineitä turkin kanssa. Olen käyttänyt vuosia aikalailla samanlaisia kampoja ja harjoja. Tietyiksi kestosuosikeiksi on noussut villakoirilla Doggymannin karstat ja muilla koirilla Madanin piikkiharjat. Kammat on nyt olleet mitä sattuu, osa jopa 90-luvun alusta vanhojen koirien jäämistöjä. Nyt ostin Turun näyttelystä kaksi uutta kampaa Turkkitaian Raijan suosittelemana ja jösses mikä ero oli. Kyllä se vaan niin on, että välineillä on väliä! Eilen laitoin Jekun ensi kerran noilla Spratt:sin antistaattisilla kammoilla ja kylläpä siitä irtosi höttömöttöä turkista, mitä vanhoilla vehkeillä ei ollut saanut pois. Varmasti helpottaa nyt takkuamiseenkin, kun kaiken ylimääräisen saa sieltä pois.

Luottovälineet: Vasemmalta Doggyman karstat, valkoinen ja sininen, Madan harjat, musta ja pinkki, merkitön kapea harja näyttelykehiin. Ja uudet Spratt kammat.